Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 157/2024 saakka.

Valtiovarainministeriön asetus Suomi 100 vuoden kuluttua -juhlarahasta 12.12.2017/868

Valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään metallirahasta annetun lain (216/1998) 1 §:n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 378/2002:

1 §

Vuonna 2018 julkaistaan Suomi 100 vuoden kuluttua -aiheinen 100 euron kultainen juhlaraha.

2 §

Juhlaraha on kultaseosta, jonka painosta 917 promillea on kultaa, 43 promillea kuparia ja 40 promillea hopeaa.

Pitoisuudet saavat vaihdella enintään ± 10 promilleyksikköä.

3 §

Juhlarahan halkaisija on 22,0 mm ± 0,1 mm ja paino 5,65 g ± 0,10 g. Enintään 5 prosenttia rahoista saa poiketa halkaisijastaan enemmän kuin ±0,1 millimetriä.

4 §

Juhlarahat lyödään erikoislyöntinä, jolloin rahojen kuvio muodostuu peilikiiltoisista ja mattapintaisista alueista. Rahoissa on kulutusreuna.

Juhlarahoista voidaan numeroida 200 ensimmäistä kappaletta.

5 §

Juhlarahojen kuvat ja kirjoitukset laakapinnoilla on sijoitettu siten, että rahoja kirjan lehden tavoin käännettäessä kumpikin puoli on oikein päin.

Rahoissa on ne suunnitelleen taiteilijan sukunimen alkukirjain V sekä Suomen Rahapaja Oy:n tunnus.

6 §

Juhlarahat ovat seuraavan selitelmän ja kuvan mukaiset.

Rahojen tunnuspuolella on kaarevista muodoista koostuvia kaaria ja ympyröitä. Vuosiluku 2018 on rahan kehällä alhaalla. Taiteilijan sukunimen alkukirjain V on alhaalla vasemmalla. Suomen Rahapaja Oy:n tunnus on alhaalla oikealla.

Rahojen arvopuolella on kaarevista muodoista koostuvia kaaria ja ympyröitä. Rahan keskiosassa ylhäällä on pienistä yhteen liittyneistä palloista koostuva muoto, jonka ympärillä on kehä. Teksti SUOMI FINLAND ...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.