Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 157/2024 saakka.

Valtioneuvoston asetus sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 25.2.2016/153

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) nojalla:

1 §

Nimikesuojatun ammattihenkilön ammattinimike ja ammattiin johtava koulutus

Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 3 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun nimikesuojatun ammattihenkilön ammattinimike on lähihoitaja. Lähihoitajan ammattiin johtavalla koulutuksella tarkoitetaan sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa, jonka tutkintonimike on lähihoitaja.

Ammattihenkilöitä, joiden ammattinimike on nimikesuojattu, ovat lisäksi lähihoitajan tutkintoa edeltäneen kouluasteisen tutkinnon suorittaneet kodinhoitaja ja kehitysvammaistenhoitaja.

2 §

Sopeutumisaika

Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 10 §:ssä tarkoitetun ehdollisen ammatinharjoittamisoikeutta tai ammattinimikkeen käyttöoikeutta koskevan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston päätöksen mukaisesta sopeutumisajasta säädetään ammattipätevyyden tunnustamisesta annetussa laissa (1384/2015) ja sen nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa.

Jos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 11 §:n nojalla hakijalle antamassa ehdollisessa ammatinharjoittamisoikeutta tai ammattinimikkeen käyttöoikeutta koskevassa päätöksessä edellytetään sopeutumisaikaa, lupa- ja valvontavirasto määrää sopeutumisajan pituuden ja tehtävät, joissa hakijan on toimittava sopeutumisaik...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.