Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 108/2024 saakka.

Valtioneuvoston asetus lausuntomenettelystä tietohallinnon hankintoja koskevissa asioissa (kumoutunut) 18.12.2014/1249

Tämä asetus kumoutuu 1.1.2020. Ks. L 906/2019 29 §.

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta annetun lain (634/2011) 4 §:n 4 momentin nojalla:

1 §

Laajaa toiminnallista merkitystä omaava hankinta

Tietohallintoa koskevalla hankinnalla on laajaa toiminnallista merkitystä silloin, kun hankinta yksin tai yhdessä muiden hankintojen kanssa on olennainen osa merkittävää toiminnan tai palveluiden kehityshanketta.

Merkittävä kehityshanke on kyseessä silloin, kun hankkeen kokonaiskustannusarvio on vähintään viisi miljoonaa euroa ja:

1) hanke on viranomaisen tehtävien hoitamisen tai asiakkaan saaman palvelun kannalta olennainen;

2) hankkeessa kehitettävä tietojärjestelmä tai palvelu on tarkoitettu usean eri viranomaisen käytettäväksi; tai

3) hanke koskee julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta annetun lain (634/2011) 10 §:ssä mainittujen tietojärjestelmien kehittämistä.

2 §

Taloudelliselta arvoltaan merkittävä hankinta

Tietohallintoa koskeva hankinta on taloudelliselta arvoltaan merkittävä silloin, kun hankinnan ennakoitu arvo on vähintään viisi miljoonaa euroa. Hankinnan ennakoitua arvoa laskettaessa noudatetaan, mitä julkisista hankinnoista annetussa laissa (348/2007) säädetään.

3 §

Lausuntomenettelyn ajoitus

Viranomaisella tulee olla julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta annetun lain 4 §:n 4 momentissa tarkoitettu valtiovarainministeriön lausunto ennen 1 §:ssä tarkoitetun hankkeen toteutusvaiheeseen lii...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.