Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 157/2024 saakka.

Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kunnallisten toimintayksiköiden sisäilma- ja kosteusvauriohankkeisiin myönnettävästä valtionavustuksesta 19.12.2013/1099

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001) 8 §:n nojalla:

1 §

Soveltamisala

Tässä asetuksessa säädetään valtion talousarvion mukaisten sosiaali- ja terveydenhuollon rakennusten sisäilma- ja kosteusvauriohankkeiden valtionavustusten myöntämisestä, maksamisesta ja käytöstä. Valtionavustuksesta säädetään lisäksi valtionavustuslaissa (688/2001).

2 §

Valtionavustuksen myöntämisen edellytykset

Valtionavustusta voidaan myöntää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita tarjoavien toimintayksiköiden rakennusten, joissa on todettu sisäilmaongelma tai kosteusvaurio, korjaamiseen. Avustusta voidaan myöntää myös uusien tilojen rakentamiseen korvaamaan purettava rakennus tai rakennuksen osa, jossa on todettu merkittävä sisäilmaongelma tai kosteusvaurio.

Valtionavustusta voidaan myöntää hankkeeseen, jonka hyväksyttävät kustannukset ovat vähintään 300 000 euroa.

3 §

Valtionavustuksen saajat

Valtionavustusta voidaan myöntää kunnille tai kuntayhtymille sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita tarjoavien toimintayksiköiden rakennushankkeisiin.

Valtionavustusta voidaan myöntää kuntien tai kuntayhtymien omistamien rakennusten hankkeisiin, jotka aloitetaan vuonna 2013 tai 2014 ja joiden on suunniteltu valmistuvan vuoden 2015 loppuun mennessä.

4 §

Valtionavustuksen enimmäismäärä ja hyväksyttävät kustannukset

Myönnettävän valtionavustuksen enimmäismäärä voi olla enintään 25 prosenttia ...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.