Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 108/2024 saakka.

Laki valtion varoista korvattavista merimiesten matkakustannuksista 20.12.2013/1068

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Korvattavat matkat meriliikenteessä

Valtion varoista korvataan työnantajalle merityösopimuslain (756/2011) 1 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettujen työntekijöiden matkakustannuksia aluksen ja Euroopan unionin jäsenvaltiossa tai Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa sijaitsevan työntekijän kodin välillä.

Edellytyksenä matkakustannusten korvaamiselle on, että:

1) työntekijä työskentelee meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain (1277/2007) 3 §:n 6 kohdassa tarkoitetulla pääasiassa ulkomaan meriliikenteessä olevalla aluksella;

2) alus on merkitty kauppa-alusluetteloon;

3) alus on työntekijän matkan alkaessa Suomen ulkopuolella sekä työntekijän kotipaikkaan nähden ulkomailla.

Edellä 1 momentissa tarkoitettuja matkakustannuksia ei korvata, jos alus toimii Suomeen säännöllisesti suuntautuvassa linjaliikenteessä.

Työsuhteen päättyessä kotimatkan kustannuksia korvataan myös silloin, kun työntekijän kotipaikka on Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolella, jos 2 momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät ja työntekijän työsuhde on jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta.

2 §

Korvattavat matkat muilla kuin kauppa-alusluetteloon merkityillä aluksilla

Muuhun kuin kauppa-alusluetteloon merkittyyn alukseen liittyvistä matkakustannuksista korvataan vain merimiesten vuosilomalain (433/1984) mukaisista matkoista aiheutuneita kustannuksia.

Korvaukseen oikeuttavia matkoja ovat Euroopan unionin jäs...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.