Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 108/2024 saakka.

Laki sijoitustoiminnan veronhuojennuksesta verovuosina 2013–2015 28.12.2012/993

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Soveltamisala

Suomessa yleisesti verovelvollinen luonnollinen henkilö on oikeutettu ylimääräiseen vähennykseen verovuosina 2013–2015 osakeyhtiöön sijoittamansa uuden osakepääoman perusteella tässä laissa säädetyllä tavalla.

2 §

Määritelmiä

Tässä laissa tarkoitetaan:

1) sijoittajalla Suomessa yleisesti verovelvollista luonnollista henkilöä, joka sijoittaa tässä laissa tarkoitettuun kohdeyhtiöön osakepääomaa saaden vastikkeeksi yhtiön liikkeelle laskemia uusia osakkeita;

2) kohdeyhtiöllä osakeyhtiötä tai sitä oikeudelliselta muodoltaan vastaavaa Euroopan talousalueella rekisteröityä pääomayhtiötä, joka on velvollinen suorittamaan tuloveroa ja joka ei ole tuloverolain (1535/1992) 33 a §:ssä tarkoitettu julkisesti noteerattu yhtiö ja jolla on kiinteä toimipaikka Suomessa;

3) pienellä yrityksellä yritystä, jonka palveluksessa on vähemmän kuin 50 henkilöä, jonka liikevaihto on enintään kymmenen miljoonaa euroa tai taseen loppusumma enintään kymmenen miljoonaa euroa, ja joka täyttää mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten määritelmästä annetussa komission suosituksessa 2003/361/EY tarkoitetut yrityksen riippumattomuutta kuvaavat ja muut suositukseen sisältyvät pienen yrityksen tunnusmerkit.

3 §

Vähennyksen tekeminen

Sijoittaja saa vähentää verovuoden pääomatulostaan määrän, joka vastaa 50 prosenttia hänen kohdeyhtiöön verovuonna sijoittamansa uuden osakepääoman määrästä. Sijoitus on tehty sillä hetkellä, kun osakeannissa merkityt uude...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.