Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 157/2024 saakka.

Valtiovarainministeriön asetus Arvo Ylppö ja lääketiede -juhlarahasta 10.10.2012/549

Valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään metallirahasta 27 päivänä maaliskuuta 1998 annetun lain (216/1998) 1 §:n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 378/2002:

1 §

Arkkiatri Arvo Ylpön syntymästä tulee kuluneeksi 125 vuotta vuonna 2012. Merkkivuoden kunniaksi julkaistaan 10 euron hopeinen juhlaraha.

2 §

Juhlaraha on hopeaseosta, jonka painosta 925 promillea on hopeaa ja 75 promillea kuparia. Pitoisuudet saavat vaihdella enintään ± 10 promilleyksikköä.

3 §

Juhlarahan halkaisija on 38,6 ± 0,1 millimetriä ja paino 25,5 ±0,5 grammaa.

Enintään 5 prosenttia rahoista saa poiketa halkaisijastaan enemmän kuin ± 0,1 millimetriä.

4 §

Juhlarahan kuvat ja kirjoitukset laakapinnoilla on sijoitettu siten, että rahoja kirjan lehden tavoin käännettäessä kumpikin puoli on oikein päin.

Rahassa on sen suunnitelleen taiteilijan sukunimen alkukirjain P sekä Suomen Rahapaja Oy:n tunnus.

5 §

Juhlaraha on seuraavan selitelmän ja kuvan mukainen.

Rahan tunnuspuolella keskellä on stetoskooppi ja sen sankojen sisällä nukkuva lapsi. Yläreunassa keskellä on allekkain vuosiluvut 1887 ja 1992. Teksti ARVO YLPPÖ on nukkuvan lapsen alapuolella, etunimi stetoskoopin vasemmalla ja sukunimi oikealla puolella.

Rahan arvopuolella on kuvattuna lastenlinnan sairaalan julkisivu, jonka koristeellinen pinta muodostuu lasten nimistä. Nimien alkukirjaimista muodostuu sana KIITOS monivärisenä. Teksti SUOMI•2012 on muurin vasemmassa ja FINLAND muurin oikeassa reunassa alhaalta ylös kirjoitettuna. Arvomerkintä 10 € on rahan oikeassa yläreunassa.


6 §

Osa juhlarahoista lyöd...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.