Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 157/2024 saakka.

Laki yliopistolain muuttamisesta annetun lain voimaanpanosta 29.6.2012/415

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Yliopistolain muuttamisesta annetun lain voimaantulo

Yliopistolain muuttamisesta annettu laki (414/2012), jäljempänä muutoslaki, tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013.

2 §

Taideyliopiston perustaminen

Yliopistolain (558/2009) 1 §:n 2 momentin 12–14 kohdassa mainittujen Kuvataideakatemian, Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun (yhdistyvät yliopistot) toiminta, henkilöstö ja opiskelijat siirtyvät muutoslain tullessa voimaan julkisoikeudellisena laitoksena toimivaan Taideyliopistoon.

3 §

Taideyliopiston järjestäytyminen

Yhdistyvien yliopistojen tulee yhdessä järjestää hallinto- ja muut tukipalvelut niin, että Taideyliopisto voi järjestäytyä ja aloittaa toimintansa muutoslain tullessa voimaan.

Yhdistyvien yliopistojen yliopistokollegiot muodostavat Taideyliopiston ensimmäisen yliopistokollegion.

Ensimmäinen yliopistokollegio valitsee Taideyliopiston hallituksen ja hallitus valitsee yliopiston rehtorin noudattaen, mitä yliopistolaissa säädetään.

Taideyliopiston toimielimet voivat tehdä päätöksiä, sitoumuksia ja oikeustoimia Taideyliopiston lukuun.

4 §

Varallisuuden siirtyminen Taideyliopistoon

Yhdistyvien yliopistojen varallisuus siirtyy kokonaisuudessaan Taideyliopiston omistukseen muutoslain tullessa voimaan.

Yliopistojen pääomittamiseen liittyvän valtion vastinrahaan oikeuttavan yksityisten tahojen lahjoittaman pääoman tuottoa voidaan käyttää vain siihen toimintaan, jota harjoitettiin lahjoituksen saaneessa yhdistyvässä yliopistossa.

5 §

Yhdistyvien ...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.