Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 157/2024 saakka.

Valtiovarainministeriön asetus Fredrik Pacius -juhlarahasta 16.1.2009/27

Valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään metallirahasta 27 päivänä maaliskuuta 1998 annetun lain (216/1998) 1 §:n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 378/2002:

1 §

Fredrik Paciuksen syntymän 200 -vuotispäivän johdosta lyödään 10 euron Fredrik Pacius -juhlaraha.

2 §

Juhlaraha on hopeaseosta, jonka painosta 925 promillea on hopeaa ja 75 promillea kuparia. Pitoisuudet saavat vaihdella enintään ± 10 promilleyksikköä.

3 §

Juhlarahan halkaisija on 38,6 ± 0,1 millimetriä ja paino 25,5 ± 0,5 grammaa.

Enintään 5 prosenttia rahoista saa poiketa halkaisijastaan enemmän kuin ± 0,1 millimetriä.

4 §

Juhlarahat ovat ympyrän muotoisia. Kuvat ja kirjoitukset laakapinnoilla on sijoitettu siten, että rahoja kirjan lehden tavoin käännettäessä kumpikin puoli on oikein päin.

Rahassa on sen suunnitelleen taiteilijan sukunimen alkukirjain M, Rahapaja Oy:n tunnus ja Eurooppa-yhteistunnus.

5 §

Juhlaraha on seuraavan selitelmän ja kuvan mukainen.

Rahan tunnuspuolella on kuvattu kohokuviona "Kaarle-kuninkaan metsästys"-oopperan alkusävelet. Alaosassa on kohokuviona kehän muotoisena vuosiluvut 1809 - 1891. Rahan vasemmassa reunassa on kehän muotoisena kohokirjoituksena teksti Fredrik Pacius.

Rahan arvopuolella on oikeassa reunassa kuvattu kohokuviona oopperan verhon avautuminen. Verhoon on kirjoitettu syvennyskuviona teksti SUOMI FINLAND. Vasemmassa reunassa ylhäällä on kohokuviona viivamuodostelma. Alhaalla on vasemmalta oikealle kaarenmuotoisena kohokirjoituksena arvomerkintä 10 EURO.

6 §

Osa juhlarahoista lyödään erikoislyöntinä, jolloin rahois...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.