Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 157/2024 saakka.

Eduskunnan päätös suomalaisille pankeille myönnettävistä väliaikaisista valtiontakauksista 12.12.2008/839

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä suomalaisille pankeille myönnettävistä väliaikaisista valtiontakauksista (HE 181/2008 vp).

Päätös

Eduskunta on päättänyt

perustuslain 82 §:n 2 momentin mukaisesti antaa suostumuksensa sille, että valtioneuvosto tai sen määräämillä tarkemmilla ehdoilla valtiovarainministeriö tai Valtiokonttori voi vastavakuuksia vaatimatta antaa omavelkaisen valtiontakauksen toimintakykyisen ja vakavaraisen suomalaisen talletuspankin tai kiinnitysluottopankin taikka tällaisen luottolaitoksen suomalaisen emoyrityksen liikkeeseen laskemien sijoitustodistusten tai laina-ajaltaan enintään viiden vuoden pituisten vakuudettomien joukkovelkakirjalainojen tai sellaisten kiinteistövakuudellisten joukkovelkakirjalainojen, joiden vakuutena on ainoastaan asuntoluottoja, takaisinmaksamisen ja muiden ehtojen täyttämisen vakuudeksi. Takauksia saa olla voimassa yhteenlasketulta nimellisarvoltaan enintään 50 000 000 000 euron määräisten velkojen vakuutena. Valtioneuvoston tulee 30 päivään huhtikuuta 2009 mennessä arvioida tarve myöntää uusia takauksia. Valtuudet takausten myöntämiseen päättyvät vuoden 2009 lopussa.

HE 181/2008 , VaVM 31/2008 , EV 110/2008

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.