Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 108/2024 saakka.

Eduskunnan päätös Kaupthing Bankin Suomen sivuliikkeeseen tehtyjen talletusten maksuun liittyvästä valtiontakuusta 24.10.2008/642

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä Kaupthing Bankin Suomen sivuliikkeeseen tehtyjen talletusten maksuun liittyvästä valtiontakuusta (HE 182/2008 vp).

Päätös

Eduskunta on päättänyt

perustuslain 82 §:n 2 momentin mukaisesti antaa suostumuksensa sille, että valtioneuvosto tai sen määräämillä tarkemmilla ehdoilla valtiovarainministeriö voi vastavakuutta vaatimatta antaa valtiontakuun, jolla Suomen valtio sitoutuu korvaamaan täysimääräisesti Nordea Pankki Suomi Oyj:lle, OP-Pohjola-ryhmälle ja Sampo Pankki Oyj:lle, sekä pankkien erillisyhtiölle tai Kaupthing Bank hf:n Suomen sivuliikkeen tallettajille aiheutuvan kaiken vahingon, joka niille mahdollisesti aiheutuu Kaupthing Bank hf:n Suomen sivuliikkeeseen tehtyjen talletusten takaisin maksamisesta johtuvista takaisinsaanti- tai muista vastaavista insolvenssioikeudellisista vaateista, kuitenkin siten, että takuu koskee pääomamäärältään enintään 115 000 000 euron suuruiseen talletusmäärään kohdistuvia vaateita.

HE 182/2008 , VaVM 15/2008 , EV 111/2008

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.