Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 157/2024 saakka.

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Euroopan yhteisön ulkopuolisen maan lipun alla purjehtivasta aluksesta purettavien kalastustuotteiden tarkastuksesta (kumoutunut) 20.12.2007/1413

Tämä asetus on kumoutunut 20.12.2019 alkaen. Ks. L 1277/2019 21 §.

Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta 20 päivänä joulukuuta 1996 annetun lain (1192/1996) 10 §:n 2 momentin nojalla:

1 luku

Yleiset säännökset

1 §

Tarkoitus ja soveltamisala

Tässä asetuksessa säädetään eläintautien leviämisen ehkäisemiseksi ja elintarvikehygieenisen laadun turvaamiseksi Euroopan yhteisön ulkopuolisen maan (kolmannen maan) lipun alla purjehtivasta aluksesta Suomen alueelle purettaville tuoreille kalastustuotteille tehtävästä tarkastuksesta.

Tämän asetuksen säännösten lisäksi on noudatettava, mitä Euroopan yhteisön kolmansien maiden kanssa tekemissä eläimistä saatavia elintarvikkeita ja niiden tarkastusta koskevissa kansainvälisissä sopimuksissa määrätään.

2 §

Soveltamisalan rajaukset

Tätä asetusta ei sovelleta Norjan eikä Islannin lipun alla purjehtivasta aluksesta purettaviin tuoreisiin kalastustuotteisiin.

3 §

Suhde eräisiin säädöksiin

Kolmannen maan lipun alla purjehtivasta aluksesta Suomen alueelle purettavista tuoreista kalastustuotteista säädetään tämän asetuksen lisäksi seuraavissa säädöksissä:

1) ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläinperäisten tuotteiden virallisen valvonnan järjestämistä koskevista erityissäännöistä annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 854/2004, jäljempänä eläimistä saatavien elintarvikkeiden valvonta-asetus;

2) rehu- j...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.