Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 740/2021 saakka.

Laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi (kumottu) 22.12.2006/1336

Tämä laki on kumottu L:lla 9/2014, joka on voimassa 1.7.2014 alkaen.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 luku

Yleiset säännökset

1 §

Lain tarkoitus

Tämän lain tarkoituksena on edistää taloudellista kasvua, työllisyyttä sekä muita elinkeinopoliittisia tavoitteita myöntämällä avustuksia erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kasvua, kehittämistä ja perustamista edistäviin hankkeisiin.

Avustusten myöntämisessä tulee ottaa huomioon kilpailunäkökohdat, siten kuin valtionavustuslain (688/2001) 7 §:n 1 momentin 4 kohdassa säädetään, sekä Euroopan yhteisön ja kansallisen alue- ja rakennepolitiikan tavoitteet.

Avustuksia suunnataan korkeatasoisiin, yritystoimintaa edistäviin hankkeisiin tavoitteena yritysten pitkän aikavälin kilpailukyvyn parantaminen.

2 §

Soveltamisala

Tässä laissa säädetään niistä perusteista, joita noudatetaan myönnettäessä yrityksen kehittämisavustusta ja yritysten toimintaympäristön kehittämisavustusta.

Tässä laissa säädettyihin avustuksiin sovelletaan myös valtionavustuslakia. Avustuksen takaisinperintään sovelletaan kuitenkin, mitä siitä tämän lain 5 luvussa säädetään. Lisäksi maksatuksen keskeyttämiseen, avustuksen palauttamiseen, takaisinperintään, korkoon, viivästyskorkoon, yhteisvastuullisuuteen, vanhenemiseen ja kuittaukseen sovelletaan, mitä niistä valtionavustuslain 19, 20, 24, 25, 27, 29 ja 30 §:ssä säädetään.

3 §

Määräraha

Avustuksia voidaan myöntää enintään valtion talousarviossa hyväksyttyyn enimmäismäärään. Valtion talousarvioon otetaan tarpeellinen mä...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.