Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 108/2024 saakka.

Valtioneuvoston asetus Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta 19.12.2002/1152

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiovarainministeriön esittelystä, säädetään Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta 12 päivänä tammikuuta 1990 annetun lain (27/1990) 2 ja 5 §:n sekä 19 päivänä elokuuta 1994 annetun valtion virkamieslain (750/1994) 8 §:n 2 momentin nojalla, sellaisina kuin ne ovat, Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta annetun lain 2 ja 5 § laissa 904/2002 sekä valtion virkamieslain 8 §:n 2 momentti laissa 281/2000, seuraavasti:

1 §

Ylijohtaja johtaa tutkimuskeskuksen toimintaa ja taloutta. Ylijohtaja vastaa tutkimuskeskuksen toiminnan ja talouden asianmukaisesta järjestämisestä ja tuloksellisuudesta sekä erityisesti tulostavoitteiden saavuttamisesta samoin kuin toimintaa ja taloutta koskevasta raportoinnista. Ylijohtajan tulee seurata tutkimuskeskuksen toimialan kehitystä sekä ryhtyä toimenpiteisiin tarpeellisten uudistusten ja parannusten toteuttamiseksi.

Ylijohtaja päättää Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta annetussa laissa säädetyn lisäksi

1) tutkimuskeskuksen yleisistä toimintalinjoista sekä tutkimuskeskuksen toimintaa ja taloutta koskevista yksityiskohtaisista tulostavoitteista valtiovarainministeriön vahvistamien tulostavoitteiden puitteissa;

2) tutkimuskeskuksen toiminta- ja taloussuunnitelmasta sekä talousarvioehdotuksesta; sekä

3) muista tutkimuskeskuksen kannalta laajakantoisista ja periaatteellisesti merkittävistä asioista.

Ylijohtaja allekirjoittaa tutkimuskeskuksen tilinpäätöksen siihen liittyvine asiakirjoineen.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.