Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 108/2024 saakka.

Laki eräistä kuvataiteen tekijöille suoritettavista apurahoista 7.2.1997/115

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Valtion varoista jaetaan vuosittain kuvataiteen tekijöille apurahoja sen johdosta, että heidän tekemiään, julkisessa omistuksessa olevia teoksia voidaan näyttää julkisesti.

2 §

Apurahoja voidaan myöntää luovaa työtä tekeville kuvataiteen tekijöille heidän ammatinharjoittamisensa taloudellisten edellytysten ylläpitämiseksi ja edistämiseksi.

3 §

Apurahoja voivat saada kuvataiteen tekijät, jotka asuvat tai ovat asuneet pysyvästi Suomessa.

4 §

Kuvataiteen tekijöille vuosittain tämän lain mukaisina apurahoina jaettavien varojen yhteismäärä päätetään kunakin vuonna valtion talousarviossa.

5 § (7.8.2015/966) [HE 230/2014]

Apurahojen jakamisesta päättää hakemusten perusteella opetus- ja kulttuuriministeriön asettama lautakunta.

Tarkemmat säännökset lautakunnasta ja sen asettamisesta annetaan opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella.

Apurahan jakamista koskevaan päätökseen saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.

Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

5 a § (7.8.2015/966) [HE 230/2014]

Tässä laissa tarkoitettuihin apurahoihin sovelletaan muutoin, mitä valtionavustuslaissa (688/2001) säädetään.

6 §

Tässä laissa tarkoitettuihin apurahoihin voidaan käyttää veikkauksen ja raha-arpajais...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.