Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 157/2024 saakka.

Asetus suun kanssa kosketukseen joutuvista tarvikkeista 7.6.1996/402

Kauppa- ja teollisuusministerin esittelystä säädetään 12 päivänä joulukuuta 1986 annetun tuoteturvallisuuslain (914/86) 24 §:n nojalla, sellaisena kuin se on osittain muutettuna 18 päivänä kesäkuuta 1993 annetulla lailla (539/93):

1 §

Soveltamisala

Tämä asetus koskee tutteja sekä muita sellaisia tarvikkeita, jotka on tarkoitettu joutumaan kosketukseen suun kanssa.

2 §

Tarvikkeen ominaisuudet

Edellä 1 §:ssä tarkoitettu tarvike ei saa tavanomaisesti tai ennalta arvattavasti käytettynä aiheuttaa vaaraa terveydelle.

3 §

Tarvikkeeseen ja sen päällykseen tehtävät merkinnät

Kuluttajille myytävien tarvikkeiden merkintöjen osalta noudatetaan, mitä kulutustavarasta annettavista tiedoista annetussa asetuksessa (97/87) säädetään tai sen nojalla määrätään, kuitenkin niin, että 3 §:n 1 momentin 2 kohdassa vaaditun valmistajan tai valmistuttajan nimen sijasta voidaan merkitä myyjän nimi, toiminimi tai aputoiminimi sekä osoite.

Merkinnät on tehtävä riittävän isokokoisin kirjaimin siten, että ne ovat pysyviä, helposti havaittavia ja luettavia.

Muulle kuin kuluttajalle myytävien tarvikkeiden osalta voidaan merkinnät tehdä pelkästään tarviketta seuraaviin asiakirjoihin.

4 §

Tarkempien määräysten antaminen

Kauppa- ja teollisuusministeriö antaa tarvittaessa tarkempia määräyksiä ja ohjeita tämän asetuksen soveltamisesta, erityisesti tässä asetuksessa tarkoitettujen tarvikkeiden valmistuksessa käytettäväksi sallituista aineista, näiden puhtausvaatimuksista ja käytön rajoituksista sekä menettelystä määräystenmukaisuuden toteamise...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.