Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 108/2024 saakka.

Laki tasavallan presidentin eläkeoikeudesta 14.1.1994/40

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Tasavallan presidentti, joka eroaa oltuaan toimessaan kuusi vuotta tai kauemmin, saa vuotuista eläkettä 60 prosenttia palkkion määrästä. Jos hän erotessaan ei ole toiminut presidenttinä kuutta vuotta, vähennetään tästä eläkemäärästä kuudennes kutakin puuttuvaa täyttä vuotta kohti. Vähin eläke on kuitenkin puolet täydestä eläkkeestä. (12.11.1999/1033) [HE 69/1999]

Valtion talousarvion rajoissa voidaan tasavallan presidentille hänen eläkkeelle siirtymisestään lähtien tarjota sopiva asunto kohtuullista vuokraa vastaan sekä tarpeen mukaan tarkoitukseen sopivat työtilat samoin kuin antaa tarpeen mukaan kuljetus- ja turvallisuuspalveluja sekä sihteeri- ja toimistopalveluja. Lisäksi voidaan samoin edellytyksin antaa tarpeen mukaan muita palveluja, joita eläkkeelle siirtynyt tasavallan presidentti tarvitsee toimiessaan valtiollisena edustajana tai siihen rinnastettavassa tehtävässä entisenä valtiopäämiehenä. (24.2.2012/101) [HE 91/2011]

Tasavallan presidentin kuoltua on hänen leskellään ja alle 18-vuotiailla lapsilla oikeus perhe-eläkkeeseen, jonka määrä on puolet 1 momentissa tarkoitetusta presidentin eläkkeestä. Jos tasavallan presidentti ei kuollessaan vielä saanut eläkettä, perhe-eläkkeen määrä on puolet kuolinpäivään mennessä karttuneesta 1 momentissa tarkoitetusta eläkkeestä. Perhe-eläkkeen saamisen edellytyksistä, eläkkeen määrän jakautumisesta lesken ja alle 18-vuotiaiden lasten kesken, eläkesovituksesta sekä perhe-eläkkeen keskeyttäm...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.