Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 108/2024 saakka.

Valtioneuvoston päätös eräiden maatilatalouden luottojen kohdennetusta vakauttamisesta 7.5.1992/404

Eduskunnan myönnettyä tarkoitukseen varat valtioneuvosto on maa- ja metsätalousministeriön esittelystä päättänyt:

1 luku

Yleisiä säännöksiä

1 §

Soveltamisala

Maatilojen taloudellisen tilanteen vakauttamiseksi voidaan myöntää valtion varoista korkotukea ja valtiontakauksia siten kuin tässä päätöksessä määrätään.

2 luku

Korkotukilaina

2 §

Lainansaaja

Luottolaitokset voivat myöntää korkotukilainaa taloudellisiin vaikeuksiin joutuneelle maaseutuelinkeinolain (1295/90) 5 §:ssä tarkoitetulle henkilölle tai yhteisölle, joka harjoittaa mainitun lain 4 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua maatilataloutta. Korkotukilainaa ei kuitenkaan voida myöntää yhteismetsän osakaskunnalle eikä turkistarhausta harjoittavalle yritykselle.

3 §

Lainan myöntämisen edellytykset

Korkotukilainaa voidaan myöntää 2 §:ssä tarkoitettua maatilataloutta ja omaa asuntoa varten otettujen, tavanomaisin ehdoin myönnettyjen kotimaisten pankkilainojen sekä tili-, vero- ja muiden velkojen samoin kuin niiden korkojen ja kulujen maksamiseen.

Korkotukilainaa voidaan myöntää, jos:

1) lainanhakijalla on ollut heikentyneestä taloudellisesta asemasta johtuvia lainanhoito-ongelmia vuoden 1991 aikana tai vuonna 1992 ennen tämän päätöksen voimaantuloa;

2) lainanhakijan lainojen ja velkojen kokonaismäärä korkotukilainan hakemisajankohtana ylittää 400 000 markkaa tai muiden kuin valtionlainojen ja korkotukilainojen osuus niistä on yli 200 000 markkaa;

3) yritykselle on laadittu talouden vakautusohjelma sekä maksuvalmius- ja kannattavuuslaskelmat; sekä...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.