Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 536/2024 saakka.

Arvopaperimarkkinalaki (kumottu) 26.5.1989/495

Tämä laki on kumottu L:lla 14.12.2012/746, joka on voimassa 1.1.2013 alkaen.

Rahoitustarkastuksen tilalle on tullut Finanssivalvonta. Ks. L Finanssivalvonnasta 878/2008 76 §.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 luku

Yleisiä säännöksiä

Soveltamisala

1 §

Tämä laki koskee arvopaperien saattamista yleiseen liikkeeseen, yleiseen liikkeeseen saatettujen arvopaperien vaihdantaa ja selvitystoimintaa sekä kaupankäynnin järjestämistä arvopapereilla. (26.10.2007/923) [HE 43/2007]

Tämän lain 2 luvun 9, 10, 10 e ja 11 §:ää sovelletaan myös osakeyhtiölaissa (624/2006) tarkoitettuun osakeyhtiöön, jonka osake on otettu julkista kaupankäyntiä vastaavan kaupankäynnin kohteeksi toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa, sekä osakeyhtiötä vastaavaan yhtiöön, jonka yhtiöoikeudellinen kotipaikka on muussa kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa, jos yhtiö on velvollinen toimittamaan 2 luvun 10 c §:n 2 momentin mukaisesti vuosikoosteen Rahoitustarkastukselle, sekä tällaisen yhtiön osakkeenomistajaan ja osakkeenomistajaan 2 luvun 9 §:n mukaan rinnastettavaan henkilöön. (9.2.2007/152) [HE 174/2006]

Tämän lain 2 luvun 5, 5 a–5 d, 6, 6 a, 6 c, 6 d ja 10 e §:ää sovelletaan osakkeen, osakkeeseen oikeuttavan tai siihen rinnastettavan arvopaperin liikkeeseenlaskijaan, jonka:

1) yhtiöoikeudellinen kotivaltio on Suomi ja jonka arvopaperi on otettu julkista kaupankäyntiä vastaavan kaupankäynnin kohteeksi toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa;

2) yhtiöoikeudellinen kotipaikka on muussa kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa, jo...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.