Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 157/2024 saakka.

Laki kansanedustajana toimineen henkilön kuoltua suoritettavasta ryhmähenkivakuutusta vastaavasta edusta 14.12.1979/895

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Kansanedustajana toimineen henkilön kuoltua suoritetaan hänen omaisilleen valtion varoista ryhmähenkivakuutusta vastaavana etuna taloudellista tukea.

Tukea suoritetaan tässä laissa säädetyin edellytyksin sen mukaan kuin kulloinkin voimassa olevassa valtion virkamiehen kuoltua suoritettavaa ryhmähenkivakuutusta vastaavaa etua koskevassa virkaehtosopimuksessa on määrätty.

2 §

Tukea suoritetaan, jollei 3 §:stä muuta johdu, niiden kansanedustajina toimineiden henkilöiden (edunjättäjä) jälkeen, joiden eläke määräytyi tai olisi määräytynyt kansanedustajain eläkelain (329/67) nojalla ja jotka ovat kuolleet ennen kuin kolme vuotta on kulunut edustajantoimen päättymisestä. Tällöin edunjättäjän oikeuden eläkkeeseen katsotaan määräytyvän siten kuin hän olisi tullut oikeutetuksi työkyvyttömyyseläkkeeseen kuolinpäivänään.

3 §

Tukea ei kuitenkaan suoriteta

1) jos edunjättäjä oli edustajantoimen päättymisen jälkeen ollut sellaisessa palveluksessa, jonka perusteella hänen edunsaajillaan on oikeus tämän lain mukaista tukea vastaavaan etuuteen muun lain, asetuksen, virka-, ohje- tai eläkesäännön taikka työ tai virkaehtosopimuksen nojalla;

2) jos edunjättäjä oli ollut samanaikaisesti edustajantoimen kanssa sellaisessa palveluksessa, jonka perusteella hänen edunsaajillaan on oikeus tämän lain mukaista tukea vastaavaan etuuteen muun lain, asetuksen, virka-, ohje- tai eläkesäännön taikka työ tai virkaehtosopimuksen nojal...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.