Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 108/2024 saakka.

Prokuralaki 2.2.1979/130

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Kaupparekisteriin merkitty elinkeinonharjoittaja voi valtuuttaa määrätyn henkilön prokuristikseen antamalla hänelle valtakirjan, joka valtakirjan tekstissä nimenomaan selitetään prokuraksi, tai muulla tavoin todistettavasti osoittamalla hänet prokuristikseen.

Prokuran rekisteröimisestä säädetään kaupparekisterilaissa (564/2023). (23.3.2023/583) [HE 244/2022]

Ks. VNa kaupparekisteristä 641/2023 33 §. Ks. myös L avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä 389/1988 3 luku 3 §.

2 §

Prokuristi saa kaikessa, mikä kuuluu päämiehen liikkeen harjoittamiseen, toimia päämiehen puolesta ja kirjoittaa hänen toiminimensä. Prokuristi ei kuitenkaan saa ilman erityistä valtuutusta luovuttaa päämiehen kiinteätä omaisuutta tai tontinvuokraoikeutta eikä hakea kiinnitystä niihin.

Jos prokura on kirjallinen, prokuristilla on oikeus edustaa elinkeinonharjoittajaa tuomioistuimissa ja muiden viranomaisten luona.

3 §

Prokura voidaan antaa myös usealle henkilölle siten, että he ainoastaan yhdessä voivat sitä käyttää (yhteisprokura).

Osakeyhtiössä tai osuuskunnassa voidaan määrätä, että prokuristi saa edustaa yhtiötä tai osuuskuntaa ainoastaan yhdessä osakeyhtiölain (624/2006) 6 luvun 26 §:n tai osuuskuntalain (421/2013) 6 luvun 27 §:n mukaan siihen oikeutetun henkilön kanssa. Avoimessa yhtiössä ja kommandiittiyhtiössä voidaan määrätä, että prokuristi saa edustaa yhtiötä ainoastaan yhdessä yhden tai useamman avoimen yhtiön yhtiömiehen tai kommand...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.