Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Maanvuokralaki 29.4.1966/258

Ks. muutosehdotukset HE 14/2018 ja HE 221/2018.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 luku

Yleiset säännökset

1 §

Sopimukseen, jolla kiinteistö tai alue annetaan määräajaksi tai toistaiseksi vuokralle määräsuuruista maksua vastaan, on sovellettava, mitä tässä laissa säädetään.

2 §

Vuokranantajalla tarkoitetaan, jollei toisin säädetä, myös sitä, jolle hänen oikeutensa vuokra-alueeseen on vuokrasopimuksen tekemisen jälkeen laillisesti siirtynyt.

3 §

Vuokrasopimus on tehtävä kirjallisesti ja sopijapuolten allekirjoitettava. Kun vuokrasopimus koskee 71 §:ssä tarkoitettua maatalousmaata tai kun tehdään 72 §:ssä tarkoitettua muuta maanvuokraa koskeva sopimus, saadaan vuokrasta kuitenkin sopia suullisesti, jos vuokra-aika on enintään kaksi vuotta, sekä viimeksi mainitun vuokran ollessa kysymyksessä silloinkin, kun sopimus on tarkoitettu olemaan voimassa toistaiseksi.

Kirjallisesti tehtävään vuokrasopimukseen on otettava kaikki sopimusehdot. Ehto, jota ei ole sopimukseen otettu, on mitätön. Sopimusehdon muutos tai lisäys ja vuokraoikeuden siirto on myös tehtävä kirjallisesti.

Jos joku vuokraamisen tarkoituksessa on vastoin 1 momentin säännöksiä suullisesti sopimuksen nojalla saanut hallintaansa kiinteistön tai alueen, on se sopijapuoli, joka kieltäytyy tekemästä tämän sopimuksen mukaista kirjallista vuokrasopimusta, velvollinen korvaamaan toiselle sopijapuolelle tälle vuokrasuhteen syntymättä jäämisestä aiheutuneen vahingon. Muu sopimusehto on mitätön. (15.8.2003/739) [HE 187/2002]

Ks. Maakaari 540/1995 4 luku 4 § 2 mom.

Koko dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.