Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry ratkaisuun

Puutteelliset hakuehdot

KVL:2024/9Arvonlisävero – Arvonlisäverolain soveltamisala – Kiinteään omaisuuteen liittyvä palvelu – Myyntimaa – Talousvyöhyke

Diaarinumero:VH/242/02.05.04/2024
Antopäivä:19.3.2024

A Oy on suunnitellut Pohjanlahdella Suomen talousvyöhykkeellä toteutettavaa tuulipuistohanketta. Hakija osti tuulipuistohanketta varten palveluja ulkomaiselta palveluntarjoajalta, jolla ei ole kiinteää toimipaikkaa Suomessa. Palveluissa oli kyse tuulipuistoalueeseen kohdistuvasta tutkimus- ja analyysityöstä. Kyse oli muun muassa sen selvittämisestä, millaisia vaikutuksia tuulipuiston rakentamisella olisi merenpohjan sedimentteihin sekä geologisten olosuhteiden ja uhkien selvittämisestä.

A Oy:n ostamien tutkimus- ja analyysipalvelujen kohteena oli kiinteä omaisuus. Palveluja oli siten pidettävä täytäntöönpanoasetuksen 31 a artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna kiinteään omaisuuteen liittyvänä palveluna. Palvelujen myyntimaa määräytyi AVL 67 §:n mukaisesti kiinteistön sijaintipaikan perusteella.

Keskusverolautakunta katsoi, että edellä kuvatussa Suomen talousvyöhykkeellä harjoitetussa toiminnassa oli kyse sellaisesta toiminnasta, jonka on katsottava kuuluvan rantavaltio Suomen täysivaltaisuuden piiriin. Näissä olosuhteissa harjoitetun toiminnan oli myös katsottava kuuluvan Suomen arvonlisäverolain soveltamisalaan. Talousvyöhykkeellä sijaitsevan tuulipuistoalueen oli katsottava sijaitsevan Suomessa. A Oy:n oli suoritettava arvonlisävero AVL 9 §:n perusteella ennakkoratkaisussa tarkoitettujen palvelujen ostosta.

Ennakkoratkaisu ajalle 19.3.2024-31.12.2025

Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti 1 kohta, 1 a § 1 momentti, 9 § 1 momentti, 28 §, 65 §, 67§, 190 a §; Neuvoston täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 282/2011 13 b artikla, 31 a artikla 1 kohta, 31 a artikla 2 kohta f alakohta; Arvonlisäverodirektiivi 2006/112/EY 5 artikla 1 ja 2 kohta, 47 artikla; Yhdistyneiden kansakuntien meriyleisoikeussopimus 55 artikla, 56 artikla 1 kohta, 58 artikla 1 kohta, 60 artikla; EUT asiassa C-111/05, Aktiebolaget NN

(lainvoim. tarkistettava, valitettu)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.