Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry ratkaisuun

Puutteelliset hakuehdot

KVL:2021/5Kansainvälinen verotus – EU-oikeus – Erikoissijoitusrahasto – Tuloverosopimus

Diaarinumero:VH/6305/02.05.04/2020
Antopäivä:19.2.2021

Hakemuksen mukaan kyseessä oli sopimusperusteinen eläkevarallisuutta sijoittava ulkomainen rahasto, joka oli osa toisen valtion kansallista lakisääteistä eläkejärjestelmää. Rahastoa hallinnoi kyseisen valtion viranomainen, ja rahaston ainoa osuudenomistaja oli kansallinen eläkeviranomainen. Hallinnointiviranomaisen toiminta ja rahaston hallinnointi oli säädelty kansallisella erityislailla, mutta toimintaan sovellettiin soveltuvin osin myös kansallista sijoitusrahastolainsäädäntöä. Rahasto oli erillinen verosubjekti, mutta kansallisella erityissäännöksellä valtiollisena toimijana kuitenkin kokonaan vapautettu verosta. Rahaston sijoituspääoma koostui luonnollisten henkilöiden lakisääteisistä eläkemaksuista ja rahasto oli sääntöjensä mukaan tarkoitettu ainoastaan pakollisten eläkemaksujen hallinnointiin ja sijoittamiseen, eikä se ollut avoin muille sijoituksille. Osuudenomistaja sai rahastosta varoja lunastamalla osuuksia, eikä rahasto siten jakanut vuosittain voittojaan osuudenomistajalleen.

Keskusverolautakunta katsoi, että koska rahastolla oli ainoastaan yksi osuudenomistaja, rahaston tuli täyttää kaikki tuloverolain 20 a §:n 3 momentissa asetetut edellytykset ollakseen tulon perusteella määrättävästä verosta vapaa. Hakemusasiakirjoissa kuvatuissa olosuhteissa keskusverolautakunta katsoi, että rahaston toiminta ei vastannut vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 2 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettua toimintaa, jossa varoja hankitaan useilta sijoittajilta ja sijoitetaan määritellyn sijoituspolitiikan mukaisesti sijoittajien eduksi. Koska rahasto ei täyttänyt tuloverolain 20 a §:n 3 momentin voitonjakoedellytystä eikä rahaston toiminta vastannut vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 2 luvun 1 §:n 1 momentin mukaista toimintaa, keskusverolautakunta katsoi, että rahasto ei ollut tuloverolain 20 a §:n perusteella vapaa tulon perusteella suoritettavasta verosta. Näin ollen rahasto ei ollut myöskään rajoitetusti verovelvollisen verotuksesta annetun lain 3 §:n 10 momentin nojalla vapaa osingosta suoritettavasta lähdeverosta.

Koska ulkomainen rahasto ei ominaisuuksiltaan ja toiminnaltaan vastannut kotimaista verovapaata erikoissijoitusrahastoa, ulkomaista rahastoa ei hakemusasiakirjoissa kuvatuissa olosuhteissa asetettu erilaiseen asemaan kotimaisiin toimijoihin nähden. Tämän perusteella asiassa ei siten ollut kyse SEUT 49 tai 63 artiklan vapauksien rajoituksesta tai verosopimuksen mukaisesta syrjinnästä. Ennakkoratkaisu verovuosille 2020-2021.

Tuloverolaki 20 a §; Laki vaihtoehtorahastojen hoitajista 2 luku 1 §; Laki rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta 3 §; Sopimus Euroopan unionin toiminnasta 49 ja 63 artikla; Sopimus Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi 27 artikla

KHO H3272 15.11.2022 (kumottu)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.