A:n pääliike oli sijoittautunut EU:n ulkopuoliseen maahan ja sivuliike oli sijoittautunut Suomeen. Pääliike kuului omassa sijoittautumismaassaan kyseisen maan kansallisen verolainsäädännön mukaiseen verovelvollisuusryhmään. Pääliike suoritti Suomeen sijoittautuneelle sivuliikkeelle palveluja ja veloitti näistä korvauksen.

EU:n ulkopuolisen maan kansallisen verolainsäädännön mukainen verovelvollisuusryhmä ei kuulunut arvonlisäverodirektiivin 11 artiklan soveltamisalaan. Pääliikkeen ja sivuliikkeen välisessä veloituksessa ei ollut siten kyse itsenäisenä arvonlisäverovelvollisena pidettävän verovelvollisuusryhmän myynnistä itsenäisenä arvonlisäverovelvollisena pidettävälle sivuliikkeelle, vaan yhden arvonlisäverovelvollisen sisäisestä veloituksesta. Suomeen sijoittautuneen sivuliikkeen ei siten tullut suorittaa arvonlisäveroa käännetyn verovelvollisuuden perusteella pääliikkeen siltä veloittamista palveluista.

A:n pääliike tarjosi Suomessa yritysasiakkaille luottoja. Sivuliike suoritti tähän pääliikkeen Suomessa harjoittamaan luotonantoon liittyviä palveluja kuten luottohakemusten, limiittipäätösten, luottoanalyysien ja -arvioiden valmistelua. Kun sivuliikkeen suorittamilla palveluilla oli suora ja välitön yhteys pääliikkeen Suomessa harjoittamaan arvonlisäverottomaan AVL 41 §:ssä ja 42 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuun luotonantoon, sivuliikkeellä ei ollut oikeutta vähentää tähän toimintaan liittyvien palvelujen suorittamiseen kohdistuvien hankintojen arvonlisäveroa.

Ennakkoratkaisu ajalle 19.5.2020-31.12.2021.

Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti 1 kohta, 9 § 1 momentti, 13 a § 1 momentti, 18 § 2 momentti, 41 §, 42 § 1 momentti 2 kohta, 65 §, 102 § 1 momentti 1 kohta, 131 § 1 momentti 2 kohta ja 4 kohta; Arvonlisäverodirektiivi (2006/112/EY) 5 artikla, 11 artikla; EUT:n tuomiossa asiassa C-7/13, Skandia America Corp. (USA), filial Sverige, asiassa C-210/04, FCE Bank plc, asiassa C-165/17, Morgan Stanley & Co International plc