Hakemuksen mukaan A Oyj:llä ei ollut palveluksessaan henkilökuntaa eikä se harjoittanut lainkaan «arvonlisäverollista» liiketoimintaa. A Oyj:n «arvonlisäveron» soveltamisalaan kuuluva toiminta koostui yksinomaan korollisten luottojen myöntämisestä konserniyhtiöille.

Edelleen hakemuksen mukaan A Oyj omisti B Oy:n, C Oy:n ja D Oy:n, jotka myivät pääasiassa «arvonlisäverolain» 41 §:ssä tarkoitettuja rahoituspalveluja tai 44 §:n 1 momentissa tarkoitettuja vakuutuspalveluja. Hakijoina olevat yhtiöt kuuluivat kaikki rahoitus- ja vakuutustoimintaa harjoittavaan A-konserniin, jonka emoyhtiö A Oyj:n osakkeet olivat julkisen kaupankäynnin kohteena ja yhtiöiden hallintoelimissä toimi samoja henkilöitä muun muassa toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä.

Keskusverolautakunta katsoi, että hakemuksessa esitetyissä olosuhteissa, ottaen huomioon hallituksen esityksestä ilmenevä lain tarkoitus, A Oyj:tä oli pidettävä «arvonlisäverolain» 13 a §:ssä tarkoitettuna pääasiassa rahoituspalveluja myyvänä elinkeinonharjoittajana ja että A Oyj:llä, B Oy:llä, C Oy:llä ja D Oy:llä oli «arvonlisäverolain» 13 a §:n 3 momentissa edellytetyllä tavalla keskenään läheiset rahoitukselliset, taloudelliset ja hallinnolliset suhteet.

Näin ollen A Oyj:llä, B Oy:llä, C Oy:llä ja D Oy:llä oli oikeus muodostaa keskenään «arvonlisäverolain» 13 a §:ssä tarkoitettu verovelvollisuusryhmä.

Ennakkoratkaisu ajalle 5.12.2019-31.12.2020.

«Arvonlisäverolaki» 13 a §; Yhteisestä «arvonlisäverojärjestelmästä» annettu neuvoston direktiivi 2006/112/EY 11 artikla

KHO 20.4.2021 H1313 (kumottu ja palautettu)