Hakijan työnantaja B Oy oli järjestänyt koko henkilöstölleen työterveyshuollon lääkäriasema C:n kautta. B Oy:n oli tarkoitus täydentää voimassa olevaa työterveyshuoltoa Vakuutusyhtiö E:n tarjoamalla hammasvakuutuksella, joka oli hammasvahinkoja koskeva erillinen sairauskuluvakuutus. Toisena vaihtoehtona oli, että B Oy järjestäisi koko henkilöstölleen lakisääteisen työterveyshuollon lisäksi hammasvakuutuksen sekä ns. perinteisen sairauskuluvakuutuksen.

Hammasvakuutuksen ehtojen mukaisesti korvattavia vakuutustapahtumia olivat hammasvahingot, joilla tarkoitettiin hammashoidon tarpeen aiheuttavaa, suun tai leukojen alueelle kohdistuvaa sairautta tai tapaturmaa. Vakuutus oli voimassa kaikkialla maailmassa ympäri vuorokauden sekä työssä että vapaa-aikana. Vakuutuksesta korvattiin vain sellaista yleishammaslääkärin antamaa hoitoa, joka oli annettu Vakuutusyhtiö E:n nimeämissä hoitolaitoksissa Suomessa. Vakuutusturvan ulkopuolelle oli lisäksi rajattu muun ohessa kosmeettinen ja ennaltaehkäisevä hoito, oikomishoito sekä hammastarkastukset.

Hammasvakuutuksen alainen vakuutusmäärä oli 3000 euroa vuodessa, mutta kuitenkin enintään 7500 euroa koko hammasvakuutuksen voimassaolon ajalta. Lisäksi vakuutuksessa on työntekijäkohtainen vuotuinen 100 euron omavastuuosuus, jonka maksoi vakuutettu itse. Hammasvakuutuksen työntekijäkohtainen kustannus B Oy:lle oli arviolta 400 euroa vuodessa.

Kun otettiin huomioon hakemuksessa kuvattujen hammasvakuutuksen sekä perinteisen sairauskuluvakuutuksen ehdot sekä kyseisten vakuutusten hankkimisesta hakijan työnantajalle aiheutuvat kustannukset, keskusverolautakunta katsoi, että hakijan hakemuksessa kuvatuissa tilanteissa vakuutusten perusteella saamia etuja oli pidettävä tuloverolain 69 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla tavanomaisina ja kohtuullisina. Siten kyseisistä vakuutuksista ei muodostunut hakijan verotuksessa veronalaista tuloa.

Ennakkoratkaisu verovuosille 2019-2020.

Tuloverolaki 29 § ja 69 § 1 mom. 1 kohta