Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry ratkaisuun

Puutteelliset hakuehdot

KVL:2019/30Arvonlisävero – Sosiaalihuolto

Diaarinumero:VH/2216/02.05.04/2019
Antopäivä:14.6.2019

A Oy tarjosi palveluja B Oy:n rakennuttamissa asuintaloissa asuville ikääntyneille. B Oy teki asukkaiden kanssa vuokra- tai asumisoikeussopimuksen. Asukkaat saattoivat asua myös omistusasunnoissa. Vuokra- ja asumisoikeusasuntoihin valittiin asukkaita, jotka olivat kaupungin sosiaalitoimen tai muun sosiaali- tai terveydenhuollon ammattilaisen arvion perusteella erityisen tuen tarpeessa. Omistusasunnoissa asuvat olivat pääsääntöisesti yli 66-vuotiaita tai muutoin erityisen tuen tarpeessa olevia.

A Oy tarjosi asukkaille peruspalvelua, joka muodostui palveluohjauspalvelun suorittamisesta. Peruspalvelun yhteydessä järjestettävistä retkistä ja muista ryhmäaktiviteeteista saatettiin lisäksi veloittaa erillinen korvaus. A Oy oli merkitty palveluohjauksen antamisesta yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajien rekisteriin joidenkin toimipaikkojen osalta. Joidenkin toimipaikkojen osalta A Oy:tä ei ollut vielä merkitty yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajien rekisteriin, mutta näidenkin toimipaikkojen osalta A Oy oli tehnyt ilmoituksen siihen kuntaan, jonka alueella A Oy tarjosi peruspalvelua.

Peruspalvelua eli palveluohjauspalvelua ja sen yhteydessä järjestettäviä retkiä ja muita ryhmäaktiviteetteja oli pidettävä yksityisistä sosiaalipalveluista annetussa laissa tarkoitettuna sosiaalihuollon palveluna. Kun palveluohjaus sisältyi sen saajalle tehtyyn palvelusuunnitelmaan ja A Oy:llä oli myös omavalvontasuunnitelma, oli palveluohjausta pidettävä AVL 38 §:ssä tarkoitettuna arvonlisäverottomana sosiaalihuoltona niissä toimipaikoissa, joiden osalta A Oy oli merkitty yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajien rekisteriin. Siltä osin kuin A Oy:tä ei ollut merkitty yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajien rekisteriin, palveluohjauksen tarjoamisessa oli kyse AVL 1 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella arvonlisäverollisesta myynnistä.

Palveluohjauspalvelun yhteydessä järjestettyjen retkien ja muiden ryhmäaktiviteettien arvonlisäverokohtelu määräytyi vastaavalla tavalla kuin sen palveluohjauspalvelun, johon ne liittyivät. Silloin, kun palveluohjaaja ainoastaan keräsi maksun asiakkaalta välittääkseen sen edelleen retken tai muun ryhmäaktiviteetin tarjoajalle, kyse ei ollut AVL 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa eikä 18 §:ssä tarkoitetusta myynnistä eikä arvonlisäveroa tullut siten suoritettavaksi.

A Oy:n tarjoamat lisäpalvelut muodostuivat esimerkiksi kotisiivouksesta, lääkkeiden jakamisesta, suihkuavusta ja pyykkihuollosta. Lisäpalvelut olivat sellaisia sosiaalipalveluihin sisältyviä tukipalveluja, joita ei erikseen rekisteröidä yksityisten palvelujen antajien rekisteriin. A Oy oli tehnyt näiden palvelujen antamisesta ilmoituksen siihen kuntaan, jonka alueella A Oy palveluja tarjosi. Kun lisäpalvelujen tarjoamisesta tehtiin palvelun saajan kanssa palvelu- tai hoitosuunnitelma ja kun A Oy:llä oli myös omavalvontasuunnitelma, oli lisäpalveluja pidettävä AVL 38 §:ssä tarkoitettuna arvonlisäverottomana sosiaalihuoltona.

Ennakkoratkaisu ajalle 14.6.2019-31.12.2020.

Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti 1 kohta, 18 § 2 momentti, 37 § ja 38 § 1 momentti

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.