Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry ratkaisuun

Puutteelliset hakuehdot

KVL:2019/24Elinkeinotulon verotus – Menon vähennyskelpoisuus – Menon jaksottaminen – IT-kehityshanke

Diaarinumero:VH/1683/02.05.04/2019
Antopäivä:13.6.2019

Hakemusasiakirjojen mukaan A Oy:n vuosina 2012-2018 toteuttaman IT-kehityshankkeen viimeiseen vaiheeseen liittyvä työ ei ollut edennyt suunnitellusti. A Oy oli vuonna 2018 päättänyt keskeyttää hankkeen toistaiseksi ja kirjata alas kaikki hankkeen viimeiseen vaiheeseen liittyvät yhtiön taseeseen vuosina 2014-2018 aktivoidut menot. Epäselvää oli, voitiinko tehtyä kehitystyötä miltään osin hyödyntää tulevaisuudessa.

Keskusverolautakunta katsoi, että hakemusasiakirjoissa kuvatun IT-kehityshankkeen viimeisestä kehitysvaiheesta aiheutuneet vuosina 2014-2018 aktivoidut menot oli suoritettu EVL 7 §:ssä tarkoitetuin tavoin tulon hankkimis- tai säilyttämistarkoituksessa ja menot olivat näin ollen elinkeinotoiminnassa vähennyskelpoisia.

Kun otettiin huomioon, että hanke oli vuonna 2018 päätetty keskeyttää ja viimeiseen kehitysvaiheeseen liittyvien menojen myöhempi tuloa kerryttävä vaikutus oli epävarma, keskusverolautakunta katsoi, että A Oy voi vähentää EVL 22 §:n mukaisesti kaikki yhtiölle hankkeen viimeisestä kehitysvaiheesta aiheutuneet vuosina 2014-2018 syntyneet menot verovuoden 2018 kuluna. Ennakkoratkaisu verovuodelle 2018.

Päätös julkaistaan vain lyhennelmänä.

Laki elinkeinotulon verottamisesta 7 § ja 22 §

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.