Hakemuksen mukaan A AB oli B Oy:n kokonaan omistama tytäryhtiö, joka oli perustettu Ruotsiin vuonna 2001. A AB:n toiminta oli ollut alusta asti tappiollista, ja konsernissa oli tehty päätös A AB:n toiminnan lopettamisesta. A AB:n toiminta oli päättynyt vuonna 2008. B Oy oli suunnitellut antavansa A AB:lle konserniavustusta vuoden 2019 aikana A AB:n lopullisiksi muodostuneiden Ruotsin verotuksessa vuosilta 2001-2003 sekä vuodelta 2008 vahvistettujen tappioiden kattamiseksi.

Koska hakemuksessa esitetyn perusteella A AB:lle annettavalla avustuksella oli tarkoitus hyödyntää A AB:n Ruotsissa harjoittamasta toiminnasta aiheutuneita tappioita tilanteessa, jossa yhtiön liiketoiminta oli päättynyt, keskusverolautakunta katsoi, että avustusta ei suoritettu A AB:n Suomessa harjoittamaa elinkeinotoimintaa varten konserniavustuksesta verotuksessa annetun lain 2 §:n edellyttämällä tavalla. Siten avustus ei ollut B Oy:n verotuksessa kyseisen lain nojalla vähennyskelpoinen meno.

Kyse oli tilanteesta, jossa vähennyskelpoisen konserniavustuksen antaminen ei olisi ollut mahdollista riippumatta siitä, oliko avustuksen saajana kotimainen vai ulkomainen tytäryhtiö. Lisäksi kyse oli sellaisista tytäryhtiön tappioista, joita ei tuloverolain 119 §:ssä elinkeinotoiminnan tappioiden vähentämiselle säädetty aikaraja huomioon ottaen ollut mahdollista hyödyntää konserniavustuksen avulla hakijan verotuksessa verovuonna 2019 siinäkään tilanteessa, että konserniavustus olisi annettu kotimaiselle tytäryhtiölle. Keskusverolautakunta katsoi, että rajat ylittävän konserniavustusmahdollisuuden puuttuminen ei hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa ollut SEUT 49 artiklan turvaaman sijoittautumisoikeuden rajoitus.

Ennakkoratkaisu verovuodelle 2019.

Laki konserniavustuksesta verotuksessa 2 § ja 3 §; Tuloverolaki 119 §; Sopimus Euroopan unionin toiminnasta 49 artikla

KHO 2.4.2020 T 1510 vuosikirja (ei muutosta)