Hakemuksen mukaan X Oy järjesti työnohjauskoulutusta yhdessä englantilaisen yliopiston kanssa. Opiskelijat valittiin yliopiston määrittämien kriteerien mukaisesti ja merkittiin yliopiston tutkinto-opiskelijoiksi. Koulutus toteutettiin yliopiston ohjesäännön mukaisesti ja suoritettava tutkinto oli osa Iso-Britannian lailla säädeltyä koulutusjärjestelmää. Tutkinnon laajuus oli 90 opintopistettä ja koulutuksen ohjeellinen kesto kaksi lukuvuotta (4 lukukautta). Koulutus toteutettiin pääosin Suomessa ja X Oy:n toimesta.

Keskusverolautakunta katsoi, että työnohjauskoulutuksesta vastasi yliopisto ja että kyse oli yliopiston tarjoamasta koulutuksesta. Kyse oli alihankintatilanteesta, jossa yliopisto osti X Oy:ltä työnohjauskoulutusten käytännön toteutuksen Suomessa. Yliopisto tutkinnon antajana myi kuitenkin varsinaisen koulutuksen opiskelijalle.

Yliopistoa oli pidettävä myyntimaasäännösten tarkoittamana elinkeinonharjoittajana. Koska X Oy ei luovuttanut alihankintapalvelua yliopiston Suomessa sijaitsevaan kiinteään toimipaikkaan eikä yliopiston liiketoiminnan kotipaikka ollut Suomessa, X Oy:n suorittamaa palvelua ei myyty «arvonlisäverolain» 65 §:n mukaan Suomessa, eikä siitä tullut suorittaa veroa Suomeen.

Kun yliopisto oli hakemuksessa tarkoitettujen koulutuspalvelujen myyjä ja nämä palvelut toteutettiin Suomessa, toiminta tapahtui Suomessa «arvonlisäverolain» 69 d §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Hakemuksessa tarkoitettua koulutusta ei järjestetty Suomessa lain nojalla, eikä sitä tuettu Suomessa lain nojalla julkisin varoin. Koulutuksen järjestäminen tapahtui Suomessa kilpailuolosuhteissa. Keskusverolautakunta katsoi, että näissä olosuhteissa englantilaisen yliopiston oli suoritettava «arvonlisäveroa» hakemuksessa tarkoitetun koulutuspalvelun myynnistä, kun palvelun myyntimaa oli Suomi.

Ennakkoratkaisu ajalle: 7.12.2018–31.12.2019.

Päätös julkaistaan vain lyhennelmänä.

«Arvonlisäverolaki» 39 §, 40 §, 65 § ja 69 d § 2 momentti

KHO 30.3.2020 T 1458 (kumottu)