Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry ratkaisuun

Puutteelliset hakuehdot

KVL:2017/52Arvonlisävero – Sovellettava verokanta – Aikakauslehden käsite – Kirjan käsite

Diaarinumero:A63/8210/2017
Antopäivä:6.10.2017

A Oy myi ristikkoja ja kryptoja, joista osa ilmestyi neljä kertaa vuodessa ja osa kuusi kertaa vuodessa. Lisäksi A Oy:n tuotevalikoimaan kuului ristikkokirjaksi kutsuttu tuote.

Ristikkoja ja kryptoja oli pidettävä AVL 85 a §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitettuina aikakauslehtinä silloin, kun ne olivat sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 2 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettuja aikakautisia julkaisuja eli silloin, kun niitä julkaistiin vähintään neljä kertaa vuodessa. Aikakauslehtinä pidettäviin irtonumeroina myytyihin ristikkoihin ja kryptoihin sovellettiin yleistä 24 %:n arvonlisäverokantaa.

Ristikot ja kryptot vastasivat sisältönsä puolesta kirjoja. Niiden voitiin myös muotonsa puolesta katsoa vastaavan kirjoja. Ristikkoja ja kryptoja oli pidettävä AVL 85 a §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitettuina kirjoina silloin, kun niitä julkaistiin harvemmin kuin neljä kertaa vuodessa.

Ennakkoratkaisu ajalle 6.10.2017–31.12.2018.

Arvonlisäverolaki 84 §, 85 a § 1 momentti 7 ja 8 kohta ja 3 momentti; Arvonlisäverodirektiivi (2006/112/EY) 98 artikla 1 kohta ja 2 kohta 1 alakohta sekä liite III 6 kohta; Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annettu laki(2003/460) 2 § 1 momentti 5 kohta ja 4 § 1 momentti

KHO 28.12.2018 T 6224 lyhyt ratkaisuseloste (osittain kumottu)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.