Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry ratkaisuun

Puutteelliset hakuehdot

KVL:2011/20Elinkeinotulon verotus – Arvonlisäverotus – Ulkomainen yliopisto – MBA-koulutus – Kiinteä toimipaikka

Diaarinumero:A35/8210/2010
Antopäivä:23.3.2011

ETA-alueen valtiosta oleva yliopisto aikoi tarjota MBA -tutkintoon johtavaa koulutusta Suomessa. Yliopistolla oli Suomessa toimitila, jossa tuli työskentelemään Suomen toimintojen johtajan lisäksi koulutusohjelmapäällikkö ja markkinointikoordinaattori. Sivuliikkeen henkilökunta markkinoisi yliopiston tarjoamaa koulutusta, neuvoisi hakijoita, hoitaisi erilaisia opiskelua tukevia tehtäviä sekä koulutukseen kuuluvien tapahtumien käytännön järjestelyt. Varsinaisesta koulutuksesta Suomessa järjestettäisiin intensiivijaksoja, koetilaisuuksia, opiskelijoiden informaatiotilaisuuksia sekä muita koulutukseen välittömästi liittyviä tapahtumia.

Kun yliopisto oli rekisteröinyt Suomeen sivuliikkeen ja kun Suomessa harjoitettua toimintaa ei ollut pidettävä luonteeltaan valmistelevana tai avustavana vaan olennaisena osana hakemuksessa tarkoitettua koulutusta, yliopistolle katsottiin syntyvän tuloverolaissa ja asiassa sovelletussa verosopimuksessa tarkoitettu kiinteä toimipaikka Suomeen.

MBA -tutkinto ei ole yliopistojen tutkinnoista annetussa valtioneuvoston asetuksessa tarkoitettu suomalaisen yliopistolaitoksen korkeakoulututkinnon tutkintonimike eikä MBA -koulutuksen sisältöä ole määritelty laissa tai viranomaisen toimesta. MBA -koulutuksen järjestäminen ei siten ole yliopistolaissa säädettyjen yliopiston perustehtävien toteuttamista, vaan sen oli katsottava olevan vapaaehtoista täydennyskoulutusta.

Yliopisto on verovelvollinen vain saamastaan elinkeinotulosta. Yliopistojen julkiseen tehtävään kuuluvien perustehtävien harjoittamista ei pidetä tuloverotuksessa elinkeinotoimintana. Kun kysymyksessä kuitenkin katsottiin olevan yliopiston perustehtäviin kuulumattoman täydennyskoulutuksen, hakijan toimintaa Suomessa pidettiin sen luonne ja laajuus huomioon ottaen kiinteästä toimipaikasta järjestettynä elinkeinotoimintana, josta saamastaan tulosta hakija oli tuloverotuksessa verovelvollinen.

Koska hakija oli lakisääteistä koulutusta järjestävä yliopisto, sen järjestämää MBA-koulutusta oli arvonlisäverotuksessa pidettävä oppilaitoksen järjestämänä verottomana koulutuksena. Yliopisto ei siten ollut velvollinen suorittamaan arvonlisäveroa Suomessa tapahtuvasta MBA -koulutuspalvelun myynnistä.

Tuloverotuksen ennakkoratkaisu vuosille 2011 ja 2012.

Arvonlisäverotuksen ennakkoratkaisu ajalle 23.3.2011 - 31.12.2012.

Tuloverolaki 9 § 3 momentti, 13 a § ja 21a §; Laki elinkeinotulon verottamisesta 1 §, Yliopistolaki 1 § ja 2 § 1 mom ja 7 §; Arvonlisäverolaki 1 § 1 mom 1 kohta, 5 a §, 39 §, 40 §, 65 § ja 69d § 2 mom; Neuvoston direktiivi 2006/112/EY yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 132 artiklan 1. kohdan i alakohta

OSITTAIN MUUTETTU KHO 12.3.2013 T 877, KHO 2013:42 Vuosikirja

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.