Luottolaitostoiminnasta annetussa laissa tarkoitettu talletuspankki tarjosi sidotusta pitkäaikaissäästämisestä annetun lain mukaista palvelua. Säästäjä teki pankin kanssa säästämissopimuksen. Pankki avasi säästäjälle säästämistilin, jolle säästäjä talletti rahaa haluamissaan erissä. Tilille talletettaville varoille maksettiin sijoittamiseen tarkoitettuja tilejä vastaava korko. Sijoitetut varat ja niille saatu tuotto oli nostettavissa vasta säästäjän saavutettua lakisääteisen eläkeiän tai sitä ennen poikkeuksellisen elämäntilanteen johdosta.

Säästämistilin varat voitiin säästäjän valinnan mukaan sijoittaa edelleen. Säästövarojen sijoittamisesta tiettyihin kohteisiin tehtiin pankin kanssa erilliset sopimukset, ja pankki peri sijoittamisesta erilliset palkkiot, kuten välityspalkkion, jotka vastasivat asiakkailta sijoittamispalveluista yleisesti perittäviä palkkioita. Ennakkoratkaisua ei haettu näiden erillisten palkkioiden verokohtelusta.

Pankki veloitti tiettynä prosenttiosuutena laskettavan säästämispalkkion säästäjän kulloinkin säästämistilille tallettamista varoista. Palkkiolla katettiin järjestelmän rakentamisesta johtuneita kuluja. Säästämispalkkion ohella pankki veloitti säästäjältä kerran tai kahdesti vuodessa hallinnointipalkkion. Hallinnointipalkkio laskettiin prosenttiosuutena säästövarojen markkina-arvon perusteella. Hallinnointipalkkiolla katettiin muun muassa pitkäaikaisjärjestelmän ylläpitoon sekä järjestelmästä aiheutuviin tiedonanto- ja raportointivelvoitteisiin liittyviä kuluja. Hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa säästämis- ja hallinnointipalkkio olivat korvaus arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetusta varainhankintana pidettävästä asiakkaan säästövarojen hallinnoinnista ja pankin suorittamasta talletustoiminnasta.

Säästäjän mahdollisesti vaihtaessa palveluntarjoajaa pankki peri siirrosta aiheutuvien kustannusten kattamiseksi kiinteähintaisen siirtopalkkion. Toiselle palveluntarjoajalle siirrettävät varat koostuivat rahasta, säästäjän nimissä olevasta arvo-osuustilistä taikka molemmista edellä mainituista eristä. Varoja siirrettäessä tarkoituksena oli edelleen säilyttää varat pitkäaikaissäästämisjärjestelmän piirissä. Ratkaisevaa merkitystä ei ollut sillä, missä muodossa säästäjän varat olivat järjestelmän sisällä. Liittymisperiaatteen mukaisesti varojen siirron toiselle palveluntarjoajalle oli katsottava olevan olennainen ja epäitsenäinen osa arvonlisäverotonta pitkäaikaissäästämistä. Pankin saama siirtopalkkio pitkäaikaissäästäjän varojen siirtämisestä toiselle palveluntarjoajalle oli siirrettävien varojen muodosta riippumatta luonteeltaan ja tarkoitukseltaan korvaus arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetusta varainhankintana pidettävästä asiakkaan säästövarojen hallinnoinnista ja pankin suorittamasta talletustoiminnasta. Pankin ei ollut suoritettava arvonlisäveroa ennakkoratkaisuhakemuksessa selostetuista sidottuun pitkäaikaissäästämiseen liittyvistä säästämispalkkioista, hallinnointipalkkioista eikä siirtopalkkioista. Ennakkoratkaisu ajalle 24.3.2010-31.12.2011.

Arvonlisäverolaki 41 §, 42 § 1 mom 1 kohta, Neuvoston direktiivi yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä (2006/112/EY) 135 artikla 1 kohta d alakohta, Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomiot asioissa C-349/96, Card Protection Plan Ltd, 25.2.1999; C-41/04, Levob Verzekeringen BV ja OV Bank NV, 27.10.2005 sekä C-425/06, Part Service Srl, 21.2.2008