Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry ratkaisuun

Puutteelliset hakuehdot

KVL:1995/267Ennakkoperintä – Toiselle tehdystä työstä maksettu korvaus – Konsulentti – Ennakkoperintärekisteri

Diaarinumero:3308/80/95
Antopäivä:2.10.1995

X Oy aikoi solmia noin 15 erillistä konsulenttisopimusta konsulenttitoimistojen ja ennakkoperintärekisteriin merkittyjen itsenäisten konsulenttien kanssa. Osa konsulenteista oli aikaisemmin toiminut X Oy:n tai sen tytäryhtiöiden palveluksessa. Sopimusten mukaan X Oy osti konsulentilta elintarvikealan, ruoanvalmistuksen ja kuluttajaneuvonnan konsulenttipalveluja. Palvelujen kohderyhmänä olivat X-konsernin vähittäisasiakkaat. X Oy ja konsulentit sopivat kustakin erillisestä konsulenttitehtävän suorittamisesta tarkemmin erikseen. Esittelyt liittyivät kampanjoihin, joista sovittiin yleensä X Oy:n aluemyyntipäällikön ja alueen liikkeiden kesken. Toimeksiannot, joista konsulenteilla oli myös oikeus kieltäytyä, olivat yleensä lyhyitä ja epäsäännöllisiä. Konsulenttisopimukset olivat voimassa toistaiseksi tai määräajan ja ne olivat molemmin puolin irtisanottavissa. Konsulentit voivat ottaa samanaikaisesti muitakin toimeksiantoja. Heillä oli oikeus käyttää apulaisia. Konsulentit vastasivat itse eläke- ja tapaturmavakuutuksestaan sekä muista kustannuksista esittelymateriaalia lukuunottamatta. Näissä olosuhteissa ei ollut kysymys työsuhteesta eikä konsulenttipalveluista maksettuja korvauksia ollut pidettävä työsuhteen perusteella maksettuina palkkoina. Suoritusten katsottiin kuitenkin perustuvan toiselle tehtyyn työhön. Korvauksista ei ollut toimitettava ennakonpidätystä, jos palkkion saaja oli merkitty ennakkoperintärekisteriin. Verovuosi_1995 ja verovuosi 1996.

EnnakkoperintäL_6_§, EnnakkoperintäL_6a_§

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.