Seksuaalirikos - Raiskaus - Törkeä raiskaus - Rangaistuksen määrääminen - Lieventämisperusteet - Rangaistuksen mittaaminen - Kohtuullistamisperusteet - Nuori rikoksentekijä

Diaarinumero:	R2016/495
Taltio:	1953
Antopäivä:	12.10.2017

B oli hovioikeudessa tuomittu törkeästä raiskauksesta ehdottomaan vankeusrangaistukseen. B oli tekohetkellä 18-vuotias. C ja D oli tuomittu samasta teosta nuorena henkilönä ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä valvontaan. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla B:n katsottiin syyllistyneen törkeän raiskauksen asemesta perusmuotoiseen raiskaukseen. C:n ja D:n osalta asia oli Korkeimmassa oikeudessa esillä ainoastaan rangaistuksen määräämisen osalta.

Korkein oikeus otti B:n osalta kohtuullistamisperusteena huomioon hänen nuoren ikänsä ja alaikäisten C:n sekä D:n rangaistus tuomittiin lievennetyltä asteikolta. B:n, C:n ja D:n rangaistusta määrätessään Korkein oikeus otti huomioon kohtuullistamisperusteena myös rikoksesta seuranneen poikkeuksellisen julkisuuden ja siitä vastaajille aiheutuneet vakavat seuraukset.

B tuomittiin ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Rikoksentekohetkellä alle 18-vuotiaat C ja D tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen tehosteeksi valvontaan. (Ään.)

RL 20 luku 1 §
RL 20 luku 2 §
RL 6 luku 7 §
RL 6 luku 8 §
RL 6 luku 9 §
RL 6 luku 10 §

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että B, C ja D olivat 9.3.2015 seuranneet kahden muun henkilön kanssa juna-asemalta kotiaan kohti kävellyttä A:ta. C ja D olivat läpsineet A:ta takapuolelle. A:n kodin kohdalla C oli laittanut kätensä A:n kaulalle ja edelleen suun eteen siten, ettei A ollut pystynyt liikkumaan eikä huutamaan. C oli työntänyt sormensa A:n emättimeen ja B takaapäin A:n peräaukkoon D:n pitäessä A:ta lantion seudulta kiinni.

Käräjäoikeus, jossa syyttäjä vaati B:n, C:n ja D:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä raiskauksesta, katsoi vastaajien syyllistyneen raiskaukseen. Raiskauksen oli tehnyt kolme henkilöä. A:ta ei ollut riisuttu, eikä tekoa ollut tehty erityisen nöyryyttävällä tavalla. Sormin tehtyä raiskausta ei ollut pidettävä yhtä moitittavana kuin sukuelimellä tehtyä tunkeutumista. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaus oli kestänyt hyvin lyhyen aikaa. Varsinaista kiinnipitotilannetta edeltänyt ahdistelu oli ollut omiaan lisäämään teon pelottavuutta. Väkivaltaa ei ollut käytetty muutoin kuin kiinnipitämiseen. Teko ei ollut suunnitelmallinen. Kokonaisuutena arvostellen tekoa ei ollut pidettävä törkeänä.

Rangaistusta mitatessaan käräjäoikeus otti huomioon vastaajille poikkeuksellisen laajasta julkisuudesta ja sitä seuranneista uhkailuista aiheutuneen muun seuraamuksen. C ja D olivat rikoksen tehdessään alle 18-vuotiaita, joten rangaistus tuomittiin lievennetyltä asteikolta. Käräjäoikeus tuomitsi B:n 1 vuoden 4 kuukauden ja C:n sekä D:n 1 vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi B, C ja D tuomittiin valvontaan.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Peik Spolander ja lautamiehet.

Syyttäjä, A, C ja D valittivat hovioikeuteen. B teki vastavalituksen. Syyttäjä ja A vaativat valituksissaan, että B, C ja D tuomitaan törkeästä raiskauksesta ja rangaistuksia korotetaan. C vaati valituksessaan, että syyte hylätään ja toissijaisesti hänen katsotaan syyllistyneen korkeintaan seksuaaliseen ahdisteluun. D vaati valituksessaan, että hänen katsotaan syyllistyneen vain seksuaaliseen ahdisteluun ja että syyte enemmälti hylätään. B vaati vastavalituksessaan, että hänen katsotaan syyllistyneen vain pakottamiseen seksuaaliseen tekoon ja että syyte enemmälti hylätään.

Hovioikeus katsoi B:n, C:n ja D:n syyllistyneen törkeään raiskaukseen. Rikoksen olivat tehneet useat henkilöt. B, C ja D olivat seuranneet A:ta lähietäisyydeltä useita satoja metrejä. A:n henkilökohtaiseen koskemattomuuteen oli puututtu useita kertoja jo ennen kuin hänet oli raiskattu. B ja C olivat tunkeutuneet A:n kehoon hänen kotiportillaan D:n pitäessä hänestä kiinni. B, C, D ja seurueeseen kuuluneet kaksi muuta henkilöä olivat kaikki katselleet, mitä A:lle oli tehty ja käyttäytyneet ylimielisesti. Teko oli tehty erityisen nöyryyttävällä tavalla. Tekotapa oli ollut omiaan aiheuttamaan A:lle tuntuvaa henkistä kärsimystä. A ei halunnut kulkea tekopaikan ohi päivittäin ja hän oli muuttanut toiselle alueelle. Raiskaus oli ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Rangaistuksia mitatessaan hovioikeus otti huomioon käräjäoikeuden tavoin kohtuuttomiin mittasuhteisiin nousseen julkisuuden rangaistuksia lieventävänä seikkana. B tuomittiin 2 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistukseen. Alle 18-vuotiaana rikokseen syyllistyneet C ja D tuomittiin lievennetyltä asteikolta 1 vuoden 9 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen ohessa valvontaan.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jukka Heikkilä, Seppo Ovaskainen ja Birgitta Lemström.

Syyttäjälle ja B:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan syyttäjä vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan rangaistuksien osalta, rangaistuksia korotetaan ja ne tuomitaan ehdottomina vankeusrangaistuksina. B vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan. Toissijaisesti B vaati, että rangaistusta joka tapauksessa alennetaan ja se määrätään ehdollisena.

Syyttäjä vastasi B:n valitukseen ja vaati, että se hylätään.

A vastasi B:n valitukseen ja vaati, että se hylätään.

B, C ja D vastasivat syyttäjän valitukseen ja vaativat, että se hylätään.

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Hovioikeus on lukenut B:n syyksi 9.3.2015 tehdyn törkeän raiskauksen sekä C ja D:n syyksi 9.3.2015 tehdyn törkeän raiskauksen nuorena henkilönä. Tekohetkellä 18-vuotias B on tuomittu 2 vuoden 4 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Tekohetkellä alle 18-vuotiaat C ja D on tuomittu 1 vuoden 9 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen tehosteeksi valvontaan. Hovioikeus on ottanut kunkin vastaajan osalta rangaistuksen määräämisessä lieventävänä seikkana huomioon kohtuuttomiin mittasuhteisiin nousseen julkisuuden.

2. C:n ja D:n kohdalla hovioikeuden tuomio on jäänyt pysyväksi syyksilukemisen osalta ja heidän on siten katsottava syyllistyneen törkeään raiskaukseen.

3. B on Korkeimmassa oikeudessa hakenut muutosta hovioikeuden tuomioon siltä osin kuin teko on luettu hänelle syyksi törkeänä raiskauksena. B:n valituksen johdosta asiassa on kysymys siitä, onko hän menettelyllään syyllistynyt törkeään raiskaukseen vai raiskaukseen. Lisäksi hänen osaltaan on kysymys rangaistuslajin valinnasta ja rangaistuksen mittaamisesta.

4. Syyttäjän valituksen johdosta asiassa on kysymys siitä, onko B:lle, C:lle ja D:lle tuomittuja rangaistuksia korotettava, sekä C:n ja D:n osalta rangaistuslajin valinnasta. Edelleen syyttäjä on valituksessaan katsonut, ettei asian saama poikkeuksellinen julkisuus ole tässä asiassa sellainen muu seuraus, jonka perusteella vastaajille tuomittua rangaistusta voidaan kohtuullistaa.

Raiskausrikosta koskevat säännökset ja niiden tulkinta

5. Rikoslain 20 luvun 1 §:ssä säädetään, että joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi. Saman luvun 2 §:n 1 momentin mukaan raiskaus on törkeä, jos raiskauksessa 1) aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila, 2) rikoksen tekevät useat tai siinä aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä, 3) kohteena on kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi, 4) rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla tai 5) käytetään ampuma- tai teräasetta tai muuta hengenvaarallista välinettä taikka muuten uhataan vakavalla väkivallalla. Rikoksen arvioiminen törkeäksi raiskaukseksi edellyttää lisäksi, että raiskaus on kokonaisuutena arvostellen törkeä. Törkeästä raiskauksesta on tuomittava vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Saman luvun 10 §:n 1 momentin mukaan sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan sukupuolielimellä tehtävää taikka sukupuolielimeen tai peräaukkoon kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon.

6. Vuoden 1999 alusta voimaan tulleella lailla (563/1999) rikoslain 20 luvun muuttamisesta toteutettiin raiskausrikosten törkeitä ja lievempiä tekomuotoja koskeva porrastus. Silloinen väkisinmakaamista koskeva rangaistussäännös oli rangaistusasteikoltaan poikkeuksellisen laaja eikä törkeimpinä pidettäviä tekomuotoja ollut lainkaan eriytetty muista (HE 6/1997 vp s. 164). Lakivaliokunta totesi, että porrastuksella korostetaan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojan loukkaamattomuutta sekä henkilöön kohdistuvan väkivallan ja pakon tuomittavuutta (LaVM 3/1998 vp s. 20). Hallituksen esityksessä (s. 174) ja lakivaliokunnan mietinnössä (s. 21) kiinnitettiin huomiota raiskausrikokselle ehdotetun enimmäisrangaistuksen eli kuuden vuoden vankeuden poikkeukselliseen ankaruuteen rikoksen perustekomuodon enimmäisrangaistuksena. Lakivaliokunta esitti raiskauksen vähimmäisrangaistuksen korottamista hallituksen esityksestä poikkeavasti yhdeksi vuodeksi vankeutta ja totesi tällä haluavansa tehostaa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja henkilökohtaisen koskemattomuuden rikosoikeudellista suojaa (s. 21). Valiokunta piti itsestään selvänä, että raiskausrikosten porrastus tulisi näkymään myös tuomioistuinten rangaistuskäytännössä (s. 21).

7. Raiskausrikosten porrastus kolmeen törkeysluokkaan on pysytetty rikoslain 20 luvun 1 ja 2 §:ssä näiden lainkohtien nykyisin voimassa olevassa muodossa (509/2014). Rikoslain 20 luvun 1 §:n 3 momentin vähemmän vakavan tekomuodon mukaisessa rikoksessa vähäisemmän törkeysarvostelun olisi katettava teko kaikin puolin ja säännöksen soveltamisala jäisi hyvin rajatuksi (HE 216/2013 vp s. 57 ja LaVM 4/2014 vp s. 5). Vastaavasti rikoslain 20 luvun 1 ja 2 §:ssä nykyisessä muodossaan on säilytetty edellä esitettyyn vuoden 1999 lainmuutokseen pohjautuvat rangaistusasteikot. Voimassa olevien raiskausta ja törkeää raiskausta koskevien säännösten esitöissä (HE 216/2013 vp) on säännösten soveltamisalaa tarkasteltaessa viitattu myös edellä mainittuihin aikaisemman lainmuutoksen esitöihin (HE 6/1997 vp ja LaVM 3/1998 vp).

8. Raiskaussäännöksissä on kysymys kaikkein vakavimmista seksuaalirikoksista. Raiskauksella loukataan sekä uhrin henkilökohtaista koskemattomuutta että seksuaalista itsemääräämisoikeutta tavalla, joka usein aiheuttaa rikoksen uhrille paitsi fyysistä kipua myös pitkäaikaista, jopa koko elämän kestävää henkistä kärsimystä (HE 6/1997 vp s. 175).

9. Törkeää raiskausta koskevan säännöksen esitöistä ei nimenomaisesti ilmene, millä tavalla vaatimusta rikoksen törkeyden kokonaisarvostelusta on tunnusmerkistössä tarkoitettu tulkita. Aikaisemman lainmuutoksen esitöissä (HE 6/1997 vp s. 174) on todettu, että eräät ankaroittamisperusteet voivat toteutua yhtäaikaisesti saman teon johdosta. Ankaroittamisperusteiden kuvaamiseen melko laajasti on tietoisesti pyritty, jottei vakavia raiskauksia jäisi säännöksen ulkopuolelle. Useamman ankaroittamisperusteen toteutumisen edellyttämä rangaistuksen ankaroituminen on arvioitava ehdotetun laajan rangaistusasteikon mahdollistamissa rajoissa.

10. Toisaalta voimassa olevaa lakia koskevissa esitöissä (LaVM 4/2014 vp s. 6) on todettu, että ankaroittamisperusteen käsillä olo ei vielä riitä, vaan se luo vasta eräänlaisen oletuksen raiskauksen törkeydestä. On mahdollista, että teko ei perusteen käsillä olosta huolimatta syystä tai toisesta ole kokonaisuutena arvostellen törkeä. Tällainen arviointi on kokonaisvaltaista, ja siinä otetaan huomioon niin kokonaistörkeyden puolesta kuin sitä vastaankin puhuvia seikkoja.

11. Lakivaliokunta on viimeksi mainitussa mietinnössään (s. 6) kiinnittänyt huomiota siihen, että raiskaus voi olla moitittavuudeltaan erilainen. Vaikka valiokunta korostaa raiskausrikosten moitittavuutta kaikissa muodoissaan, teon syyksilukemisessa ja rangaistuksen määräämisessä tulee asianmukaisesti huomioida erilaisten tekojen ja tekijöiden erityispiirteet. Myös henkilön iällä, esimerkiksi tekijän ollessa alle 18-vuotias nuori, voi jossain määrin olla merkitystä arvioitaessa sitä, kuinka törkeänä rikosta on pidettävä.

12. Korkein oikeus on varkausrikosta koskevassa ratkaisussaan KKO 2013:57 (kohdat 5 ja 6) todennut, että oikeuskäytännössä rikosten törkeyden kokonaisarvostelu on ollut jossakin määrin tapauskohtaista. Myös kokonaisarvostelun painoarvo rikoksen törkeyden arvioinnissa voi vaihdella. Rikoksen laji ja teko-olosuhteet voivat vaikuttaa siihen, millä tavoin rikoksen törkeys kokonaisuutena arvioidaan. Joissain tapauksissa rikoksen ankaroittamisperusteen ilmenemistapa saattaa kuitenkin olla niin vahingollinen tai vaarallinen, että se jo sellaisenaan antaa aiheen arvioida rikoksen myös kokonaisuutena arvostellen törkeäksi. On myös mahdollista, että rikoksessa täyttyy useampi kuin yksi ankaroittamisperuste, mikä voi puoltaa rikoksen arvioimista kokonaisuutena arvostellen törkeäksi. Ratkaisussaan KKO 2011:102 (kohta 13) Korkein oikeus on katsonut, että seksuaalirikokset ovat tyypillisesti rikoksia, joiden osalta vakavuudeltaan hyvinkin erilaisissa teoissa voivat täyttyä tunnusmerkistön mukaiset ankaroittamisperusteet. Senkin vuoksi kokonaisarvostelulla on näissä rikoksissa painava merkitys.

13. Korkein oikeus toteaa, että raiskausta ja törkeää raiskausta koskevat säännökset ovat soveltamisalaltaan laajoja. Niin kuin edellä on todettu, rikosten rangaistusasteikot ovat enimmäisrangaistusten osalta korkeita ja osin päällekkäisiä. Samankin rikosnimikkeen sisällä rikokset saattavat vaihdella merkittävästi laadultaan, tekotavoiltaan ja rangaistavuudeltaan.

14. Raiskausrikokseen voi syyllistyä monella eri tavalla ja eri tekojen moitittavuudessa on eroja. Jo lähtökohtaisesti vakavan loukkauksen arvioiminen puheena olevan luvun 1 §:n mukaiseksi raiskaukseksi sisältää myös sellaisia raiskauksen vakavia ilmenemismuotoja, jotka eivät kuitenkaan välttämättä täytä luvun 2 §:ssä tarkoitettuja törkeän tekomuodon arviointikriteereitä.

15. Raiskauksessa rikoksen törkeyden kokonaisarvostelu voi olla erilainen riippuen siitä, mistä ankaroittamisperusteesta on kysymys. Jos raiskausrikoksessa on useita tekijöitä, kokonaisarvostelussa tulee kiinnittää kunkin tekijän kohdalla huomiota siihen, miten tekijä itse osallistuu tekoon. Raiskauksia koskevassa oikeuskäytännössä teon törkeyttä on katsottu lisäävän muun muassa teon pitkä kesto, sen suunnitelmallisuus sekä tekoon sisältynyt vapaudenriisto tai kotirauhan rikkominen.

Teon törkeyttä koskeva arviointi B:n osalta

16. Syyttäjä on rikoksen törkeysarvioinnissa vedonnut Korkeimmassa oikeudessa ankaroittamisperusteisiin, joissa on kysymys rikoksen tekemisestä useiden henkilöiden toimesta ja rikoksen tekemisestä erityisen nöyryyttävällä tavalla.

17. B, C ja D ovat kahden muun seurueeseen kuuluneen henkilön kanssa tulleet samalla junalla A:n kanssa Tapanilan asemalle ja poistuttuaan junasta lähteneet seuraamaan A:ta, joka puolestaan lähti kulkemaan kävellen kotiinsa. B oli jo junan eteisessä junan pysähtymistä odoteltaessa omasta pyynnöstään tönäisty A:ta vasten tämän seistessä selin vastaajiin päin. Kävelymatkan aikana A:ta on seurattu lähietäisyydellä. C ja D ovat juosseet edellään kulkeneen A:n kiinni ja läpsäisseet häntä avokämmenellä takapuolelle. A:n kotiportin luona D on tullut A:n eteen ja pitänyt häntä lantion seudulta kiinni. C on pitänyt kättään ensin A:n harteilla ja sitten tämän suulla ja B on tullut A:n viereen. A:n kotiin meno on pysäytetty ja hänen liikkumistaan on estetty eikä hän ole aluksi voinut turvautua myöskään avunhuutoihin puolustautuakseen kolmen nuoren miehen ylivoimaa vastaan. C on työntänyt sormensa A:n emättimeen ja B samanaikaisesti A:n peräaukkoon D:n pitäessä edelleen A:sta kiinni. A:n kertoman mukaan hän työnsi kehoaan kaikin voimin taaksepäin, millä tavoin hän sai C:n sormet pois kehostaan. A sai kertomansa mukaan myös huitaistuksi käden suultaan, minkä jälkeen hän alkoi huutaa, jolloin muut B:tä lukuun ottamatta olivat menneet kauemmas. A:n mukaan tunkeutumiset tekivät kipeää ja hänen arvionsa mukaan tapahtumat kotiportilla kestivät muutamia minuutteja.

18. Hovioikeus on katsonut teon törkeäksi raiskaukseksi. Hovioikeus on tältä osin todennut ensiksi, että teon olivat tehneet useat henkilöt. Vastaajat olivat yhdessä kahden muun henkilön kanssa ryhmänä seuranneet A:ta junalta lähietäisyydellä useita satoja metrejä. Hänen henkilökohtaiseen koskemattomuuteensa oli puututtu useita kertoja jo ennen raiskausta. B ja C olivat sormin tunkeutuneet A:n kehoon, emättimeen ja peräaukkoon, D:n samalla pitäessä hänestä kiinni. Vastaajat ja sanotut muut henkilöt olivat katselleet mitä A:lle oli tehty. Hovioikeus on lausunut, että mainitut seikat huomioon ottaen rikos oli tehty myös erityisen nöyryyttävällä tavalla.

19. Rikoksen törkeyden kokonaisarvostelussa hovioikeus on katsonut, että raiskauksen tekotapa on ollut omiaan aiheuttamaan A:lle tuntuvaa henkistä kärsimystä samojen seikkojen vuoksi, joiden perusteella rikos oli tehty erityisen nöyryyttävällä tavalla. A oli teon johdosta muuttanut pois sellaiselle alueelle, jossa yleensä liikkuu muita ihmisiä.

20. Syyttäjä ja A ovat hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa vedonneet myös siihen, että teko oli tapahtunut julkisella paikalla A:n kotiportilla. Tähän on vedottu ensi sijassa seikkana, joka osoittaa tekotavan erityistä nöyryyttävyyttä. Syytteen teonkuvauksessa nämä seikat on esitetty perusteina, joiden nojalla tekoa on pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

21. B on valituksessaan katsonut, ettei teko ollut raiskauksena erityisen nöyryyttävä eikä kokonaisuutena arvostellen törkeä. Tätä B on perustellut sillä, ettei tunkeutuminen A:n kehoon ollut tapahtunut sukuelimellä, A:ta ei ollut riisuttu, tapahtuma oli kestänyt hyvin lyhyen ajan, teossa ei aiheutettu ruumiinvammoja eikä siinä käytetty muuta väkivaltaa kuin kiinni pitämistä. Kahta muuta vastaajaa, joiden osalta syyte on hylätty, ei voida pitää lain tarkoittamina sivullisina.

22. Korkein oikeus toteaa, että raiskaukseen ovat tekijöinä osallistuneet B, C ja D, joten rikos on törkeää tekomuotoa koskevassa säännöksessä tarkoitetulla tavalla usean henkilön tekemä. Siten rikoksessa täyttyy rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukainen ankaroittamisperuste.

23. Lain esitöissä (HE 6/1997 vp s. 174) on todettu, että erityisen nöyryyttävällä tavalla tehdystä raiskauksesta voi olla kysymys esimerkiksi silloin, kun raiskaus tapahtuu uhrille läheisten ihmisten nähden tai kun raiskauksen kohdetta nöyryytetään muulla tavoin. Oikeuskirjallisuudessa erityisen nöyryyttäväksi tekotavaksi on mainittu muun ohella tekotapaan liittyvä fyysinen nöyryyttäminen, uhrin sitominen kiinni tai muulla tavoin pakottaminen sadomasokistisen toiminnan kohteeksi ja ulkona tai julkisella paikalla tapahtuva raiskaus.

24. Raiskauksen tekotavan erityiseen nöyryyttävyyteen viittaavia seikkoja ovat olleet rikoksen tekeminen kolmen vastaajan toimesta muiden asiassa vastaajina olleiden katsellessa sekä teon tapahtuminen julkisella paikalla A:n kodin edustalla. Raiskausrikokseen tyypillisesti kuuluvan nöyryyttävyyden vuoksi sanottu ankaroittamisperuste edellyttää teon poikkeavan nöyryyttävää luonnetta. Tässä tapauksessa raiskaukseen ei ole kuitenkaan liittynyt erityistä pyrkimystä asianomistajan nöyryyttämiseen eikä rikoksen tekotapa sellaista osoita, vaikka asianomistajan seuraamiseen onkin liittynyt poikkeuksellisen ahdistavia piirteitä. Myöskään se seikka, että tekijöitä on ollut useita ei sellaisenaan merkitse, että teko on tehty erityisen nöyryyttävällä tavalla. Korkein oikeus katsoo, ettei tämä ankaroittamisperuste täyty.

25. Tekotavan osalta lain esitöissä (HE 216/2013 vp s. 42 - 43) on todettu, että esineellä tai muulla ruumiinosalla peräaukkoon tunkeutuminen vähintäänkin rinnastuu sukupuolielimellä tehtyyn tekotapaan. Rikoksen uhrin ja hänen seksuaalisen itsemääräämisoikeutensa loukkaamisen määrän kannalta ei välttämättä ole merkitystä sillä, millä tunkeutuminen tapahtuu.

26. Korkein oikeus katsoo, ettei sormin tehtyä raiskausta voida sinällään pitää vähemmän vakavana tekona kuin sukupuolielimellä tehtyä raiskausta, vaan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen vakavuutta tulee arvioida kokonaisuutena. Käytännössä on mahdollista, että sormin tehdyissä raiskauksissa muut teko-olosuhteet ovat keskimääräistä useammin vähemmän vakavia. Tässä asiassa asianomistajan kehoon tunkeutumisen tapaa ei kuitenkaan ole pidettävä vähemmän vakavana kuin tavanomaista sukupuoliyhteyttä.

27. Korkein oikeus toteaa, että samat seikat, joihin syyttäjä ja A ovat asiassa vedonneet raiskauksen erityisen nöyryyttävän tekotavan täyttävinä, tulee ottaa huomioon teon kokonaisarvostelussa. Tämä arviointi ei ole riippuvainen siitä, katsotaanko tietty seikka ankaroittamisperusteen täyttäväksi vai ei. Rikos on tehty usean henkilön toimesta. Edellä on kuvattu seikkoja, jotka korostavat rikoksen nöyryyttävää tekotapaa. Lisäksi hovioikeuden toteamin tavoin rikoksen tekotapa on ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle tuntuvaa henkistä kärsimystä. Tältä osin on otettava huomioon varsinkin teon pelottavuus, joka on aiheuttanut A:lle teon jälkeen merkittävää henkistä haittaa.

28. Kokonaisarvostelussa on toisaalta otettava huomioon, että useaan tekijään perustuva ankaroittamisperuste ei tässä teossa tarkoita pitkäkestoista tai muutoin tekotavaltaan erityisen moitittavaa menettelyä. Usean tekijän toimiminen yhdessä on tarkoittanut ensi sijassa asianomistajan liikkumisen estämistä niin, että kehoon tunkeutuminen osin vaatteiden alta on ollut mahdollista. Vaikka edellä todettujen teon moitittavuutta korostavien seikkojen lukuisuus ja niiden yhteisvaikutus selvästi lisäävät A:han kohdistuneen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen vakavuutta, Korkein oikeus päätyy punninnassa siihen, ettei tekoa ole pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Tämän vuoksi B:lle on luettava syyksi törkeän raiskauksen asemesta raiskaus.

Rangaistuksen määräämisperusteista

29. Rikoslain 6 luvun 3 §:n mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Saman luvun 4 §:n mukaisesti rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

30. Kuten edellä on todettu, rikoslain 20 luvun 1 §:n mukaan raiskauksesta tuomitaan vähintään yhden ja enintään kuuden vuoden vankeusrangaistus. Törkeän raiskauksen rangaistusasteikko on saman luvun 2 §:n mukaan vankeutta vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta. Säännöksiä koskevien esitöiden (HE 216/2013 vp s. 44) mukaan vähemmän vakavien tekomuotojen rangaistusasteikon ankaroittamisen odotetaan vaikuttavan välillisesti niin, että myös raiskauksen perustekomuotoa tai törkeää raiskausta koskevan säännöksen mukaan rangaistuista teoista rangaistaisiin jatkossa ankarammin.

31. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2014:91 vastaaja oli muun muassa kuristamalla ja tappamisella uhaten pakottanut hänelle entuudestaan tuntemattoman asianomistajan sukupuoliyhteyteen puistossa. Korkein oikeus katsoi, että yksittäisenä rikoksena vastaaja olisi tuomittava raiskauksesta 3 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen (kohdat 2 ja 17). Oikeuskäytäntöä koskevan selvityksen mukaan keskirangaistus raiskauksesta vuonna 2014 oli hieman yli kaksi vuotta vankeutta. (Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta: Seuraamusjärjestelmä 2015. Kontrollijärjestelmä tilastojen ja tutkimusten valossa.)

32. Korkein oikeus pitää B:lle tuomittavan rangaistuksen mittaamisen kannalta keskeisenä sen arvioimista, kuinka vakavasti teko on loukannut A:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Tässä arvioinnissa on otettava huomioon myös se, että B, C ja D ovat tehneet teon yhdessä.

33. Tässä tapauksessa raiskauksen tunnusmerkistön täyttävässä kehoon tunkeutumisessa ei ole ollut erityisiä rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavia, sitä alentavia tai korottavia piirteitä. Sen sijaan tekotapa kokonaisuudessaan on ollut A:lle hyvin pelottava ja ahdistava sekä omiaan aiheuttamaan hänelle pitkäaikaista henkistä kärsimystä. Häntä on kotimatkallaan julkisella paikalla seurannut viiden tuntemattoman miehen ryhmä. Jo matkalla hänen henkilökohtaiseen koskemattomuuteensa on puututtu, mikä on lisännyt tilanteen ahdistavuutta. Hän on joutunut raiskauksen kohteeksi siten, ettei hän jo tekijöiden lukumääräisen ylivoiman vuoksi ole voinut itseään suojella.

34. Korkein oikeus katsoo, että tekotavan pelottavuus huomioon ottaen B:n, C:n ja D:n syyksi jäävästä rikoksesta tulee tuomita ankarampi rangaistus kuin raiskauksesta keskimäärin tuomitaan. Esitetyillä perusteilla teosta tulisi lähtökohtaisesti tuomita 2 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistus. Asiassa on kuitenkin vielä arvioitava lieventämis- ja kohtuullistamisperusteiden vaikutusta rangaistukseen.

Rangaistusasteikon lieventäminen ja rangaistuksen kohtuullistaminen nuoren iän perusteella

35. C ja D ovat tekohetkellä olleet alle 18-vuotiaita, joten rangaistus tulee heille tuomita rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan pykälän 2 momentissa säädetyltä lievennetyltä rangaistusasteikolta. Tällöin tekijälle saa tuomita enintään kolme neljännestä rikoksesta säädetyn vankeus- tai sakkorangaistuksen enimmäismäärästä ja vähintään rikoksesta säädetyn rangaistuslajin vähimmäismäärän. Enimmäisrangaistusta vastaavaa alennussuhdetta sovelletaan oikeuskäytännössä yleisesti rangaistuksen mittaamiseen alle 18-vuotiaalle myös rangaistusasteikon sisällä.

36. B on täyttänyt 18 vuotta kaksi kuukautta ennen tekopäivää. Rikoslain 6 luvun 7 §:n 2 kohdan mukaan rangaistusta lieventävänä seikkana on otettava huomioon myös tekijän korkea ikä, heikko terveydentila ja muut henkilökohtaiset olot, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi näistä syistä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. Säännöstä koskevissa esitöissä korkean iän yhteydessä lausutaan iän merkityksestä myös, että kehitysiässä oleva vaikutuksille altis nuori kokee laitoselämän ja ympäristön muutoksen voimakkaammin kuin kypsään ikään ehtinyt henkilö. Koulutuksen kannalta ratkaisevien elinvuosien hukkaaminen vankilaan merkitsee myös nuoren tulevaisuuden kannalta usein korvaamatonta menetystä. Tarkasteltavat perusteet koskevat ensi sijassa valintaa ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä, mutta niillä on myös merkitystä ehdottoman vankeuden pituudesta päätettäessä (HE 44/2002 vp s. 199 - 200).

37. Nuoresta, jota epäillään 15 - 20-vuotiaana tehdystä rikoksesta, on yleensä tehtävä seuraamusselvitys nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä annetun lain mukaan. Seuraamusselvityksessä arvioidaan sitä, miten seuraamusvalinnalla ja seuraamuksen täytäntöönpanolla voidaan edistää nuoren rikoksesta epäillyn sosiaalista selviytymistä ja estää hänen syyllistymistään rikoksiin. Alle 21-vuotiaan rikoksentekijän kohdalla rangaistusseuraamusta on harkittava tavanomaista kokonaisvaltaisemmin.

38. Korkein oikeus on katsonut ratkaisussaan KKO 2014:60, jossa tekijä oli tekohetkellä ollut 19-vuotias, että nuoren rikoksentekijän iällä ja henkilöön liittyvillä seikoilla voi olla merkitystä rangaistusta määrättäessä esimerkiksi rangaistuslajin valinnassa ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä silloinkin, kun hän on tehnyt rikoksen yli 18-vuotiaana (kohta 22). Tuossa asiassa vastaajan syyksi luetut rikokset olivat kuitenkin niin suurta syyllisyyttä osoittavia, ettei hänen iälleen voitu antaa rangaistuksen määräämiseen vaikuttavaa merkitystä.

39. B:n iän huomioon ottamisen merkitys korostuu tässä asiassa, koska B:n tekijäkumppaneihin sovelletaan lievennettyä rangaistusasteikkoa ja ikäero tekijöiden kesken on pieni B:n täytettyä 18 vuotta vasta kaksi kuukautta ennen tekopäivää. Kaikkien vastaajien syyllisyyttä arvioitaessa on ilmeistä, että rikoksen tekemiseen on vaikuttanut ikään liittyvä kypsymättömyys. Lisäksi kohdassa 36 mainitut pitkään vankeusrangaistukseen liittyvät haitalliset vaikutukset nuoren kehitykseen on syytä ottaa huomioon myös B:n rangaistusta määrättäessä, vaikkakin vähäisemmässä määrin. Näistä syistä B:lle tuomittavaa rangaistusta tulee rikoslain 6 luvun 7 §:n 2 kohdan perusteella alentaa hänen nuoren ikänsä vuoksi.

Poikkeuksellinen julkisuus kohtuullistamisperusteena

40. Rikoslain 6 luvun 7 §:n 1 kohdan mukaan rangaistusta lieventävänä seikkana on otettava huomioon vastaajalle aiheutunut muu seuraamus, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi näistä syistä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. Lainkohdan esitöiden mukaan säännöksessä on kysymys moitearvosteluun kuulumattomista kohtuusperusteista ja säännös voi tulla poikkeuksellisesti kysymykseen, jos kokonaisseuraamus olisi muutoin muodostumassa kohtuuttomaksi tai poikkeuksellisen haitalliseksi. Myös epävirallinen seuraamus kuten rikoksen saama poikkeuksellinen julkisuus kuuluu säännöksen piiriin. Säännönmukainen mediajulkisuus ei riitä lievennyksen perustaksi, mutta jos julkisuus nousee kohtuuttomiin mittasuhteisiin ja jos sillä on muita vakavia seuraamuksia tuomittujen ja usein jo epäiltyjen elämään, kyseiset seuraukset voidaan ottaa kohtuuden mukaan huomioon rangaistusta määrättäessä (HE 44/2002 vp s. 199 - 200).

41. Rikoslain 6 luvun 7 §:n 1 kohtaa on vakiintuneesti sovellettu niin, että ennakoitavissa olevat rikoksesta johtuvat tai tuomiosta aiheutuvat seuraamukset eivät oikeuta rangaistuksen lieventämiseen. Ratkaisussa KKO 2016:39 Korkein oikeus katsoi, että lahjusrikoksesta ja sitä koskevasta oikeudenkäynnistä aiheutuneet haitalliset seuraamukset, kuten laaja kielteinen julkisuus ja luottamustehtävien menettäminen, eivät olleet sellaisia poikkeuksellisia ja ennakoimattomia seikkoja, jotka olisi otettava huomioon rangaistusta määrättäessä (kohta 68). Ratkaisussa KKO 2006:44 Korkein oikeus katsoi, että vastaajat olivat voineet toimiessaan jalkapalloseuran johtotehtävissä varautua siihen, että seuran johdon piirissä käsiteltyjä rikoksia käsitellään julkisuudessa. Asiaa ei ollut käsitelty julkisuudessa epäasiallisesti eikä rikosten laatuun nähden poikkeuksellisella tai kohtuuttomia mittasuhteita saaneella tavalla eikä julkisuus siten ollut ollut sellaista, että se olisi voitu ottaa huomioon rangaistusta määrättäessä (kohdat 13 ja 14).

42. B:n, C:n ja D:n rikosta koskevissa uutisissa puhuttiin jo esitutkintavaiheessa ulkomaalaisten toteuttamasta joukkoraiskauksesta. Epäiltyjen nimet, kuvat ja yhteystiedot tulivat tässä yhteydessä esille jo ennen oikeudenkäyntiä. Vastaajia kohtaan esitettiin uhkauksia. Rikosseuraamuslaitoksen laatimissa nuoren seuraamusselvityksissä on ilmaistu vakava huoli uhkausten vaikutuksesta vastaajien kehitykseen. C ja D ovat joutuneet tutkintavankeudesta vapauduttuaan kiireellisesti lastensuojelun pakkotoimien kohteeksi ja sijoitettaviksi lastensuojelulaitokseen.

43. Korkein oikeus katsoo, että laajakaan julkisuus ei pääsääntöisesti vaikuta rangaistuksen mittaamiseen. Nykyisessä tiedonvälityksessä vakavat tai poikkeukselliset rikokset voivat useinkin tulla joukkotiedotusvälineiden huomion kohteeksi. Lähtökohtaisesti B, C ja D ovat voineet varautua siihen, että rikosta käsitellään julkisuudessa. Julkisuuden huomioon ottaminen rangaistusta määrättäessä edellyttää vastaajalle tosiasiallisesti aiheutuneita poikkeuksellisen haitallisia seurauksia. Tässä asiassa julkisuuden vaikutukset ovat johtaneet muun ohella vastaajien koulunkäynnin ja opintojen keskeytymiseen sekä alaikäisinä rikoksensa tehneiden C:n ja D:n osalta viranomaisten heihin kohdistamiin lastensuojelutoimiin. Rikoksesta seurannutta julkisuutta ja siitä aiheutuneita seurauksia on tässä tapauksessa pidettävä sellaisena poikkeuksellisena ja ennakoimattomana vastaajille aiheutuneena muuna seurauksena, joka on otettava rangaistusta määrättäessä huomioon.

B:lle tuomittava rangaistus

44. Korkein oikeus ottaa rangaistusta määrätessään huomioon B:n nuoresta iästä sekä poikkeuksellisesta julkisuudesta aiheutuneesta muusta seurauksesta johtuvat kohtuullistamisperusteet. Näistä perusteista nuorella iällä on suurempi merkitys rangaistuksen alentamisessa kuin poikkeuksellisella julkisuudella. Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen rangaistus B:lle on 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistus.

C:lle ja D:lle tuomittava rangaistus

45. C ja D ovat Korkeimmassa oikeudessa vastauksissaan vedonneet B:n valituksessaan mainitsemien seikkojen ohella erityisesti asian saamaan kohtuuttomaan julkisuuteen.

46. Kun otetaan huomioon rangaistuksen määrääminen lievennetyltä rangaistusasteikolta tekohetkellä alle 18-vuotiaille C:lle ja D:lle sekä rikoksen saamasta poikkeuksellisesta julkisuudesta johtuva kohtuullistamisperuste, Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden C:lle ja D:lle tuomitsema 1 vuoden 9 kuukauden vankeusrangaistus on oikeudenmukainen rangaistus heidän syykseen luetuista teoista.

47. Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Pykälän 2 momentin mukaan alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta ei kuitenkaan saa tuomita ehdottomaan vankeusrangaistukseen, elleivät painavat syyt sitä vaadi. Oikeuskäytännössä painavien syiden vaatimusta on tulkittu ahtaasti ja niin, että verraten vakavissakin rikoksissa ehdollinen vankeus saa etusijan (KKO 2013:31, kohta 7, ja siinä mainitut ratkaisut).

48. Korkein oikeus katsoo, että raiskaus on lähtökohtaisesti erityisen moitittava uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta vakavalla tavalla loukkaava rikos. Tässä asiassa rikoksesta on aiheutunut käytetyn väkivallan vähäisyydestä huolimatta A:lle huomattavaa kärsimystä. Korkeimman oikeuden C:lle ja D:lle tuomitsema vankeusrangaistus on lisäksi hyvin lähellä ehdollisen vankeusrangaistuksen enimmäismäärää kahta vuotta. Kun kuitenkin otetaan huomioon C:n ja D:n nuori ikä ja se, että heitä ei ole aikaisemmin rikoksesta rekisteröity, Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole edellä tarkoitettuja painavia syitä ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitsemiseen. Hovioikeuden tuomiota myöskään C:lle ja D:lle tuomitun ehdollisen vankeuden tehostamiseksi tuomitun valvonnan osalta ei ole syytä muuttaa.

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

B tuomitaan raiskauksesta 2 vuoden 2 kuukauden vankeuteen. Lainkohta: Rikoslaki 20 luku 1 § 1

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Timo Esko sekä oikeusneuvokset Ilkka Rautio, Soile Poutiainen (eri mieltä), Pekka Koponen (eri mieltä) ja Tuula Pynnä (eri mieltä). Esittelijä Minna Heikinsalmi (mietintö).

Määräaikainen oikeussihteeri Heikinsalmi: Esittelijän mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun perustelujen ja lopputuloksen mukainen jäljempänä mainittuja kohtia lukuun ottamatta.

Korkeimman oikeuden ratkaisuperustelujen kohdan 26 sijaan Korkein oikeus lausunee tekotavasta seuraavan. Sormin tehtyä raiskausta ei voida kategorisesti arvioida vähemmän vakavana tekona kuin sukupuolielimellä tehtyä raiskausta, vaan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaavuuden vakavuutta tulee arvioida kokonaisuutena. On mahdollista, että sormin tehdyssä raiskauksessa muut teko-olosuhteet ovat keskimääräistä useammin vähemmän vakavia. Kahden henkilön yhtäaikaisesti toteuttama kehoon tunkeutuminen sormin on lähtökohtaisesti teon vakavuutta lisäävä tekijä. Tässä tapauksessa kehoon tunkeutuminen ei kuitenkaan ole ollut intensiteetiltään ja kestoltaan yhtä vakava kuin tyypillinen sukupuolielimellä tapahtuva tunkeutuminen. Näistä syistä asianomistajan kehoon tunkeutumisen tavan ei katsottane vertautuvan vakavuudeltaan tavanomaiseen sukupuoliyhteyteen.

B:n rikoksen törkeyttä koskevan arvioinnin osalta mietintö oli perusteluiltaan Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen. Korkeimman oikeuden perustelujen kohdassa 28 lausuttu johtopäätös siitä, ettei B:n syyksi luettua tekoa ole kokonaisuutena arvioiden pidettävä törkeänä ja hänelle on luettava syyksi törkeän raiskauksen asemesta raiskaus, oli mietinnön mukainen.

B:lle, C:lle ja D:lle rikoksesta määrättävän rangaistuksen osalta Korkein oikeus lausunee perustelujen kohdissa 33 ja 34 esitetyn sijaan seuraavan. Raiskausrikoksia koskevien rangaistussäännösten tarkoituksena on suojella seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Rangaistusta mitattaessa on kiinnitettävä huomiota itsemääräämisoikeuden loukkauksen vakavuuteen. B:n, C:n ja D:n tekoa on pidettävä erityisen moitittavana sen johdosta, että teon on tehnyt useampi tekijä yhdessä. Usean tekijän ylivoiman vuoksi A ei ole voinut suojella itseään eikä hänellä ole ollut mahdollisuutta välittömästi tekohetkellä saada huutamallakaan apua. Varsinaista kehoon tunkeutumista on edeltänyt A:n seuraaminen ja hänen henkilökohtaiseen koskemattomuuteen puuttuminen, mikä on lisännyt kokonaistilanteen pelottavuutta ja ahdistavuutta A:lle. Lisäksi teolla on ollut A:lle vahingollisia seuraamuksia.

Korkein oikeus katsonee, että B:n syyksi luettavasta rikoksesta sekä C:n ja D:n syyksi jäävästä rikoksesta, kun otetaan huomioon teon vahingollisuus ja vaarallisuus sekä rikoksesta ilmenevä syyllisyys, tulee lähtökohtaisesti tuomita 2 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistus.

Sen osalta, mitä Korkeimman oikeuden ratkaisussa on lausuttu rangaistusasteikon lieventämisestä ja rangaistuksen kohtuullistamisesta nuoren iän perusteella sekä poikkeuksellisesta julkisuudesta kohtuullistamisperusteena, mietintö oli perusteluiltaan ja johtopäätöksiltään Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen.

B:lle tuomittavan rangaistuksen osalta mietintö kuului seuraavasti: Korkeimman oikeuden ratkaisussa mainitut kohtuullistamisperusteet ovat B:n osalta rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavia perusteita. Ottaen huomioon tässä tapauksessa erityisesti B:n nuori ikä ja lisäksi hänelle poikkeuksellisesta julkisuudesta aiheutunut muu haitallinen seuraus Korkein oikeus katsonee oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi B:lle 2 vuoden vankeusrangaistuksen.

Lajivalinta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä tapahtuu kokonaisharkinnan perusteella rikoksen vakavuuden ja tekijän syyllisyyden sekä muiden rangaistuksen määräämisperusteiden pohjalta. Lähtökohtaisesti mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteluja tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena.

Nuoreen rikoksen tekijään suhtaudutaan rikosoikeusjärjestelmässä eri tavoin kuin vanhempaan rikoksentekijään. Rikosvastuu alkaa 15 vuoden iässä ja jatkuu 18 vuoden ikään asti lievemmän seuraamuskokonaisuuden pohjalta sekä ulottuu edelleen erityissäännösten kautta alle 21-vuotiaisiin rikoksentekijöihin.

B on tehnyt rikokset alle 21-vuotiaana, joten hänestä on tehty nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä annetussa laissa tarkoitettu seuraamusselvitys, jonka tarkoituksena on kartoittaa nuoren sosiaalista tilannetta ja rikokseen syyllistymiseen vaikuttaneita syitä sekä arvioida rikokseen syyllistymisen riskiä ja edellytyksiä tukea nuorta elämään rikoksetonta elämää. B:tä ei ole aikaisemmin rikoksista rekisteröity. B:stä laaditusta seuraamusselvityksestä ilmenevät seikat ja siinä esitetyt arviot ovat myönteisiä. Myönteisinä seikkoina on mainittu riittävät läheiset ihmissuhteet ja se, että hän ei käytä päihteitä, sekä peruskoulun jälkeen aloitetut opinnot, jotka ovat kuitenkin tämän rikosasian johdosta keskeytyneet. B:n asenteissa ei tule esiin rikosmyönteisyyttä tai yhteiskunnan vastaisuutta. B on suhtautunut mahdolliseen valvontaan asiallisesti.

Korkeimman oikeuden varattua siihen tilaisuuden B on antamassaan lausunnossa todennut sosiaalisen tilanteensa ja muiden olojensa olevan edelleenkin samanlaiset kuin edellä esitetyssä seuraamusselvityksessä on kerrottu. Seuraamusselvitykseen viitaten B on lausunut, että hänellä on erinomaiset edellytykset yhdyskuntaseuraamuksen suorittamiselle.

Niin kuin Korkeimman oikeuden ratkaisun perustelujen kohdassa 36 on esitetty, rangaistusten eriasteinen kohdentuminen eri henkilöille voidaan ottaa rangaistuksen lajivalinnassa huomioon. Rangaistuslajin valintaan sisältyy muunlaistakin kuin seuraamuksen ankaruuteen liittyvää harkintaa. Kohdassa 38 todetun mukaisesti rikoksentekijän iällä ja henkilöön liittyvillä seikoilla voi olla merkitystä rangaistuslajin valinnassa silloinkin, kun tekijä on tehnyt rikoksen yli 18-vuotiaana. Korkein oikeus katsonee, että B:n nuorta ikää koskevan kohtuullistamisperusteen soveltamiseen johtaneilla seikoilla tulee olla merkittävä painoarvo myös rangaistuslajin valinnassa (KKO 2014:87, kohta 33 ja KKO 2014:55, kohta 26).

Tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat tekevät perustelluksi tekijälle tuomittavan rangaistusseuraamuksen vaikutusten arvioinnin. Korkein oikeus lausunee johtopäätöksenään, että vankeusrangaistuksen täytäntöönpano merkitsisi B:lle hänen nuoren ikänsäkin huomioon ottaen kohtuuttoman haitallista lopputulosta. B:n henkilökohtaiset olosuhteet huomioon ottaen rikoksen vakavuus ja vankeusrangaistuksen pituus eivät ole tässä tapauksessa esteenä rangaistuksen määräämiselle ehdollisena tuomiolauselmassa esitettävällä tavalla määräytyvine koeaikoineen. Sen lisäksi B tuomittaneen käräjäoikeuden määräämään valvontaan.

Korkein oikeus katsonee, että ehdollista vankeutta on kuitenkin yksinään pidettävä riittämättömänä rangaistuksena B:n rikoksesta. Asiassa esiin tulleiden seikkojen ja B:n lausuman perusteella B:n voidaan olettaa suoriutuvan yhdyskuntapalveluksesta, mihin hänen voidaan katsoa lausumansa perusteella myös suostuneen. Korkein oikeus pitänee oikeudenmukaisena oheisseuraamuksena 60 tunnin yhdyskuntapalvelurangaistusta.

Mietintö oli C:lle ja D:lle tuomittavan vankeusrangaistuksen osalta Korkeimman oikeuden ratkaisussa lausutun mukainen.

Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus lausunee tuomiolauselmanaan seuraavan. B tuomitaan raiskauksesta 2 vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen koeajoin, joka käsittää käräjäoikeuden päätöksen antamisesta 23.6.2015 alkaneen ja hovioikeuden tuomion johdosta 11.4.2016 päättyneen ajan, sekä Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä alkavan ja 30.9.2018 päättyvän ajan. B määrätään käräjäoikeuden määräämään valvontaan. Lisäksi B:lle tuomitaan yhdyskuntapalvelua 60 tuntia.

Muilta osin mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun tuomiolauselmassa lausutun mukainen.

Oikeusneuvos Pynnä: Erimielisyyteni koskee rangaistuksen mittaamista. Muilta osin olen samaa mieltä kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.

Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteluista kohdista 13 ja 14 ilmenee, raiskausta ja törkeää raiskausta koskevat säännökset ovat soveltamisalaltaan laajoja. Myös rikosten rangaistusasteikot ovat enimmäisrangaistusten osalta osin päällekkäisiä. Rikosnimikkeen sisällä sen soveltamisalaan kuuluvat rikokset saattavat vaihdella merkittävästi laadultaan, tekotavaltaan ja moitittavuudeltaan, mitkä seikat tulevat otettavaksi huomioon rangaistusta määrättäessä. B:n, C:n ja D:n osalta rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavat keskeiset seikat ilmenevät Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteluista.

Korkein oikeus on lukenut B:n syyksi rikoslain 20 luvun 1 §:n mukaisen raiskauksen. Katson, että perustelujen kohdissa 33 ja 34 teon vahingollisuudesta lausuttu huomioon ottaen B:n syyksi luetusta raiskauksesta tulee tuomita selvästi ankarampi rangaistus kuin raiskauksesta keskimäärin tuomitaan. Vaikka Korkein oikeus pitää tekoa törkeän raiskauksen asemesta raiskauksena, katson että siitä tulisi lähtökohtaisesti tuomita hovioikeuden lähtökohtanaan pitämää rangaistusta ankarampi 2 vuoden 9 kuukauden vankeusrangaistus.

B:n osalta tulee huomioon ottaa perusteluissa mainitut kohtuullistamisperusteet. Näistä perusteista nuorella iällä on suurempi merkitys rangaistuksen alentamisessa kuin poikkeuksellisella julkisuudella. Katson, että oikeudenmukainen rangaistus B:lle on hovioikeuden tuomitsema 2 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistus.

C:n ja D:n kohdalla hovioikeuden tuomio on jäänyt pysyväksi syyksilukemisen osalta. Heidän on siten katsottava syyllistyneen rikoslain 20 luvun 2 §:n tarkoittamaan törkeään raiskaukseen. Edellä mainitut rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavat seikat huomioon ottaen katson, että myös C:n ja D:n kohdalla lähtökohdaksi tulee ottaa 2 vuoden 9 kuukauden vankeusrangaistus.

C ja D ovat tekohetkellä olleet alle 18-vuotiaita. Heidän osaltaan rangaistus tulee määrätä soveltaen lievennettyä rangaistusasteikkoa. Lisäksi huomioon otettavaksi tulee poikkeuksellisesta julkisuudesta johtuva kohtuullistamisperuste. Katson, että C:lle ja D:lle tuomittava rangaistus törkeästä raiskauksesta on korotettava hovioikeuden tuomitsemasta 1 vuodesta 9 kuukaudesta 1 vuodeksi 11 kuukaudeksi vankeutta. Korkeimman oikeuden enemmistön toteamin tavoin katson, ettei asiassa ole painavia syitä vankeusrangaistuksen tuomitsemiseksi ehdottomana ja ettei hovioikeuden tuomiota ole perustetta muuttaa ehdollisen vankeuden tehostamiseksi tuomitun valvonnan osalta.

Oikeusneuvos Koponen: Olen samaan mieltä kuin oikeusneuvos Pynnä.

Oikeusneuvos Poutiainen: Hyväksyn esittelijän mietinnön.