Avioliitto - Omaisuuden ositus - Osituksen moite - Osituksen sovittelu

Diaarinumero:	S2014/892
Taltio:	2137
Antopäivä:	20.10.2016

A:n ja B:n välillä toimitettiin ositus avioeron perusteella. Ositettavaan omaisuuteen kuului B:n omistama kommandiittiyhtiö. Se oli ottanut kaksi vapaaehtoista eläkevakuutusta, joissa B oli edunsaajana.

Korkein oikeus katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevillä perusteilla, että eläkevakuutusten takaisinostoarvot oli otettava huomioon kommandiittiyhtiön arvoa osituksessa määritettäessä. Takaisinostoarvoista oli kuitenkin vähennettävä niihin liittyvä piilevä verovelka.

Eläkevakuutusten huomioon ottamisen seurauksena B joutuisi maksamaan A:lle tasinkona määrän, joka vastasi lähes puolta eläkevakuutusten nettoarvosta. Kun eläkevakuutukset muodostivat olennaisen osan B:n muutoin selvästi A:n lakimääräistä eläkettä alhaisemmasta eläketurvasta, eläkevakuutuksista johtuva tasingonmaksuvelvollisuus johtaisi B:n kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen ja siihen, että A saisi perusteettomasti taloudellista etua. Siksi ositusta soviteltiin määräämällä, että B:n ei ollut maksettava tasinkoa A:lle.

AL 35 § 3 mom
AL 103 b §

A:n ja B:n avioeron tullessa vireille puolisot olivat olleet avioliitossa 22 vuotta. Heillä ei ollut avioehtosopimusta eikä muullakaan perusteella avio-oikeudesta vapaata omaisuutta. A oli saanut ansiotulonsa työstään kaupungin palveluksessa ja B yritystoiminnastaan X Ky:ssä, jonka omistaja ja ainoa vastuunalainen yhtiömies hän oli ja jossa hän työskenteli. X Ky oli ottanut kaksi vapaaehtoista eläkevakuutusta, joissa B oli edunsaajana.

Ositustoimituksessa A oli muun ohella vaatinut, että X Ky:n ottamien vapaaehtoisten eläkevakuutusten takaisinostoarvo yhteensä 167 106,02 euroa otetaan osituksessa huomioon B:n ositettavina varoina. Takaisinostoon liittyvää veroseuraamusta ei tullut ottaa huomioon, koska verot eivät nyt tulleet maksettaviksi.

B oli ensisijaisesti kiistänyt A:n vaatimuksen. B oli edelleen katsonut, että eläkevakuutukset tuli joka tapauksessa ottaa huomioon vain vakuutussäästöjensä mukaisesta arvosta 101 629,53 eurosta, mistä määrästä oli vähennettävä siihen kohdistuva 45 prosentin veroseuraamus. Toissijaisesti B oli vaatinut, että ositusta joka tapauksessa sovitellaan siten, ettei eläkevakuutusten takaisinostoarvoa oteta osituksessa huomioon. Eläkevakuutusten tarkoituksena oli ollut turvata B:n eläketulot eikä A:nkaan eläkkeitä otettu osituksessa huomioon.

Pesänjakaja oli lausunut X Ky:n ottamien vapaaehtoisten eläkevakuutusten osalta, että vakuutussäästöt kuuluivat B:n ositettaviin varoihin. Pesänjakajan mukaan B:llä olisi ollut mahdollisuus vakuutusehtojen perusteella yhtiön omistajana ja ainoana vastuunalaisena yhtiömiehenä avioerotilanteessa päättää vapaaehtoisten eläkevakuutusten takaisinostosta. Kysymys oli sijoitusluonteisesta varallisuudesta, joka oli henkilökohtaiseksi tarkoitetusta edusta, kuten lakisääteisestä eläkkeestä, poiketen myös realisoitavissa.

Pesänjakaja oli katsonut, että vapaaehtoiset eläkevakuutukset tuli osituksessa ottaa huomioon takaisinostoarvostaan 167 106,02 eurosta, mistä määrästä oli vähennettävä takaisinostoon liittyvä piilevä verovelka. Pesänjakajan mukaan vakuutuksenottajalla ei ollut mahdollisuutta käyttää vakuutuksen antamaa varallisuusetua hyväkseen missään muodossa ilman veroseuraamusta. Eläkevakuutusten maksaminen eläkkeenä tai niiden takaisinosto tulisi verotettavaksi osittain B:n ansiotuloina ja osittain pääomatuloina siten, että veron arvioitu määrä olisi yhteensä 68 525 euroa. Pesänjakaja oli vahvistanut eläkevakuutusten arvoksi 98 581 euroa.

Johtopäätöksenään pesänjakaja oli lausunut, että B:n ositettavat varat olivat 301 496,76 euroa ja A:n ositettavat varat 210 843,57 euroa. Puolisoiden avio-oikeuden alaisten varojen säästöt olivat yhteensä 512 340,33 euroa ja avio-osat 256 170,16 euroa. B:n varat olivat siten 45 326,59 euroa avio-osaa suuremmat, mikä määrä hänen tulisi ilman osituksen sovittelua suorittaa tasinkona A:lle.

Pesänjakaja oli pitänyt osituksen sovittelua puoltavina seikkoina sitä, että A:lla ei ollut ollut suoraa panostusta eläkevakuutusten kartuttamiseen, sekä sitä, että B:n kannalta eläkevakuutussäästöjen puolittamista voitiin pitää yleisellä tasolla ainakin jossain määrin kohtuuttomana. Sovittelua vastaan puhuivat kuitenkin muun ohella avioliiton pitkä kesto sekä puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi. Asiaa kokonaisuutena arvioituaan pesänjakaja oli päätynyt siihen, että puolittamisperiaatteen mukainen ositus ei johtanut tässä tapauksessa kohtuuttomaan lopputulokseen. Sen vuoksi pesänjakaja oli hylännyt osituksen sovittelua koskevan vaatimuksen.

Pesänjakaja oli määrännyt, että B:n oli suoritettava A:lle tasinkona eräiden 1 660,17 euron suuruisten kulujen vähentämisen jälkeen 43 666,42 euroa.

A ja B moittivat ositusta ja uudistivat eläkevakuutusten osalta ositustoimituksessa esittämänsä vaatimukset.

Käräjäoikeus lausui, että X Ky:n ottamien vapaaehtoisten eläkevakuutusten omistaja oli kommandiittiyhtiö. Niiden arvo oli sen vuoksi osituslaskelmassa lisättävä B:n vastuunalaisen yhtiömiehen yhtiöosuuden arvoon. Sillä, että eläkevakuutusten arvoa ei ollut otettu kommandiittiyhtiön taseessa huomioon, ei ollut tässä yhteydessä merkitystä.

Käräjäoikeus lausui edelleen, että B:n esittämistä vakuutusehdoista ilmeni kommandiittiyhtiön takaisinosto-oikeuden edellyttävän, että B:n työsuhde kommandiittiyhtiöön oli päättynyt tai että B:lle oli järjestetty vastaavat eläke-edut muulla tavoin. Vakuutussäästöt oli katettu henkivakuutuksilla.

B:llä oli kommandiittiyhtiön ainoana vastuunalaisena yhtiömiehenä mahdollisuus määrätä asemastaan kommandiittiyhtiössä ja takaisinosto-oikeuden käyttämisestä. Mikäli takaisinostoa ei haluttu suorittaa, B tuli saamaan myöhemmin vakuutussäästöjä vastaavat rahasuoritukset koko määrälle laskettavine tuottoineen. Nämä seikat huomioon ottaen eläkevakuutusten arvona oli pidettävä vakuutussäästöjen yhteisarvoa 167 106,02 euroa.

Piilevän verovelan osalta käräjäoikeus lausui, että vapaaehtoisen eläkevakuutuksen ottaminen oli yksi tapa sijoittaa säästöjä. Eri sijoituskohteiden verokohtelu vaihteli hyvinkin paljon. Vahvan pääsäännön mukaan sijoituksen realisoinnista aiheutuvaa tulevaa veroa ei oteta osituslaskelmassa huomioon. Mikäli eläkevakuutusta ei takaisinosteta, tuotto kertyy säästöjen kokonaismäärälle.

Kysymys oli kommandiittiyhtiön omistamasta sijoituksesta B:n hyväksi. Vakuutussäästöjen tuleva verokohtelu oli vielä epäselvä, eikä verovelkaa ollut vielä osaksikaan syntynyt. Tulevaan verokohteluun vaikutti muun muassa se, käyttikö kommandiittiyhtiö jossain vaiheessa takaisinosto-oikeuttaan vai maksoiko vakuutusyhtiö säästetyt varat B:lle eläkkeenä.

Käräjäoikeus katsoi edellä lausumansa pääsäännön mukaisesti, että osituslaskelmassa vakuutussäästöjen yhteismäärästä ei tullut vähentää arvioidun veron osuutta. Näin ollen pesänjakajan osituspäätöstä oli muutettava siten, että eläkevakuutusten arvo B:lle oli 98 581 euron asemesta 167 106,02 euroa.

Osituksen sovittelun osalta käräjäoikeus hyväksyi pesänjakajan ratkaisusta ilmenevät perustelut ja lopputuloksen.

Käräjäoikeus muutti pesänjakajan ratkaisua siten, että se vahvisti B:n ositettavien varojen määräksi 393 896,27 euroa, puolisoiden avio-oikeuden alaisten varojen säästöksi 614 831,12 euroa ja puolisoiden avio-osien määräksi 307 415,56 euroa. Käräjäoikeus vahvisti B:n A:lle maksettavan tasingon määräksi pesänjakajan vahvistaman 45 326,59 euron asemesta 86 480,71 euroa.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Heikki Ryynänen.

B valitti hovioikeuteen ja toisti aikaisemmin esittämänsä vaatimukset. A kiisti vaatimukset.

Siltä osin kuin vapaaehtoisten eläkevakuutusten takaisinostoarvo oli otettava huomioon osituksessa B:n omistaman X Ky:n arvossa hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun. B:llä oli kommandiittiyhtiön ainoana vastuunalaisena yhtiömiehenä oikeus järjestellä kommandiittiyhtiön toimintaa, päättää kommandiittiyhtiössä työskentelystään ja näin ollen myös takaisinosto-oikeuden käyttämisestä.

Vapaaehtoisten eläkevakuutusten takaisinostoon liittyvän piilevän verovelan osalta hovioikeus lausui, että pääsääntö, jonka mukaan mahdollisille tuleville veroille ei anneta osituksessa omaisuuden arvostamisessa merkitystä, oli perusteltu siihen nähden, että omaisuus arvostetaan ositushetken mukaiseen arvoonsa. Mahdolliset veroseuraamukset eivät olleet tuossa vaiheessa toteutuneita, vaan ne olivat ositushetkellä vielä piileviä ja määrältään epävarmoja kustannuksia. Monet osituksen piiriin kuuluvat omaisuuserät eivät myöskään koskaan tulleet realisoitaviksi, vaan ne olivat eräs tapa sijoittaa varallisuutta. Lisäksi huomiota voitiin kiinnittää siihen, että osituksessa oli mahdollista tasata piilevät veroseuraamukset luovuttamalla tasinkona puolisolle osa sellaisesta omaisuudesta, johon tulevat veroseuraamukset liittyivät.

Vapaaehtoinen eläkevakuutus ei ollut kuitenkaan verrattavissa sijoitustuotteena kiinteistöihin tai muihin sellaisiin varallisuusmuotoihin, joihin investoitiin jopa sukupolvesta toiseen omaisuuden varallisuusarvon säilyttämiseksi ja sen kasvattamiseksi ja joita voitiin hyödyntää monella vaihtoehtoisella tavalla. Eläkevakuutuksen tarkoitus oli nimenomaan mahdollistaa vakuutetulle hänen elinaikanaan tapahtuva eläkkeenmaksu. Ratkaistavana olevassa asiassa eläkevakuutukset omisti X Ky, jonka kaikki muut varallisuuserät oli arvostettu substanssiarvoonsa eli sillä periaatteella, että yhtiön toiminta lopetetaan sen varallisuus myymällä. Asiassa ei ollut myöskään esitetty selvitystä siitä, että eläkevakuutuksille olisi muodostunut sellaiset yleiset markkinat, joiden perusteella käypä hinta voitaisiin määrittää.

Pelkän takaisinostoarvon asettaminen eläkevakuutusten käyvän arvon määrittämisen pohjaksi johtaisi siihen, että A saisi osituksessa veroja vastaavan vähäistä suuremman hyödyn. Kuten pesänjakaja oli todennut, varallisuuden käyttäminen ei tässä tapauksessa ollut mahdollista missään muodossa ilman veroseuraamuksia. Eläkevakuutusten käypään arvoon kuvatussa tilanteessa vaikutti eläkevakuutusten normaali henkilökohtainen luonne varallisuuseränä.

Veroseuraamuksen tasaaminen osin A:n kannettavaksi ei tässä tilanteessa ollut mahdollista myöskään maksamalla osaa tasingosta eläkevakuutuksilla. Ottaen huomioon veroseuraamusten vähäistä suurempi määrä niillä oli vaikutusta myös puolittamisperiaatteen ja omaisuuden oikeudenmukaisen jaon toteutumisen kannalta. Näin ollen hovioikeus katsoi, että X Ky:n omistamien eläkevakuutusten käyvässä arvossa tuli antaa tässä tapauksessa poikkeuksellisesti merkitystä myös piilevälle verovelalle.

Hovioikeuden mukaan kommandiittiyhtiön arvoa määritettäessä oli siten otettava huomioon eläkevakuutusten takaisinostoarvo 167 106,02 euroa arvionvaraisilla veroseuraamuksilla 68 525 eurolla vähennettynä. Hovioikeus vahvisti kommandiittiyhtiön arvoksi sen varat ja velat huomioon ottaen 110 000 euroa.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ja pesänjakajan perustelut osituksen sovittelun osalta ja katsoi, että asiassa ei ollut aihetta osituksen sovitteluun.

Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että se vahvisti B:n A:lle maksettavan tasingon määräksi käräjäoikeuden katsoman 86 480,71 euron asemesta 47 919,69 euroa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kaija Suvilehto-Nieminen, Maija Hakkarainen-Ylänkö ja Tapio Kaarniemi. Esittelijä Sandra Wallin.

A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa.

B vaati valituksessaan ensisijaisesti, että hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että B:n omistaman X Ky:n arvosta vähennetään vapaaehtoisten eläkevakuutusten takaisinostoarvo 98 581,02 euroa ja yhtiön arvoksi määrätään 11 418,98 euroa sekä että A velvoitetaan suorittamaan B:lle tasinkona 1 370,82 euroa ja palauttamaan B:lle tämän jo maksama tasinko 47 919,69 euroa tuottokorkoineen 5.8.2011 lukien. Toissijaisesti B vaati, että ositusta sovitellaan siten, ettei vapaaehtoisten eläkevakuutusten takaisinostoarvoa oteta osituksessa huomioon yhtiön arvoa korottavana seikkana.

Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan.

Vastauksessaan A vaati B:n valituksen hylkäämistä.

Vastauksessaan B vaati A:n valituksen hylkäämistä.

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A:n ja B:n avioeron tullessa vireille B on omistanut X Ky:n. Hän on myös työskennellyt kommandiittiyhtiössä ja ollut sen ainoa vastuunalainen yhtiömies.

2. Kommandiittiyhtiö on ottanut eläkevakuutukset Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiöstä ja Keskinäisestä Henkivakuutusyhtiö Suomesta. B on ollut kummassakin eläkevakuutuksessa vakuutettuna. Vakuutuksiin on liittynyt myös henkivakuutus.

3. Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiöstä otetun eläkevakuutuksen vakuutusehtojen kohtien 13.1. ja 13.2.2 mukaan, kun kysymys on yrityksen tai muun oikeushenkilön omistamasta vakuutuksesta ja vakuutus liittyy työ- tai palvelussuhteeseen, vakuutuksen omistajalla on oikeus vakuutussäästöjen nostamiseen ennen eläkeiän alkua, jos vakuutukseen sisältyy henkivakuutus ja vakuutetun työ- tai palvelussuhde samalla lopullisesti päättyy. Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomesta otetun eläkevakuutuksen vakuutusehtojen kohtien 6.3 ja 6.32 mukaan vakuutuksenottajalle tai muulle vakuutuksen omistajalle, joka kokonaan tai osaksi haluaa luopua vakuutuksen turvasta, suoritetaan hakemuksesta takaisinostoarvo eläkevakuutusturvan osalta muun muassa milloin vakuutus liittyy työsuhteeseen ja vakuutetun työsuhde päättyy.

4. Pesänjakaja on A:n ja B:n avioeron johdosta toimittamassaan osituksessa katsonut, että X Ky:n ottamat vapaaehtoiset eläkevakuutukset, joissa edunsaajana oli siis B, oli otettava osituksessa huomioon B:n varallisuutena. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat katsoneet, että ne oli otettava osituksessa huomioon kommandiittiyhtiön arvoa määritettäessä. Pesänjakaja ja hovioikeus ovat, toisin kuin käräjäoikeus, katsoneet, että eläkevakuutusten takaisinostoon liittyvä piilevä verovelka tuli ottaa huomioon omaisuuden arvoa alentavana seikkana. Pesänjakaja, käräjäoikeus ja hovioikeus ovat lisäksi katsoneet, ettei osituksen sovittelulle B:n hyväksi ollut eläkevakuutusten osalta perustetta. Vapaaehtoisten eläkevakuutusten yhteinen säästö eli takaisinostoarvo on 167 106,02 euroa ja siihen liittyvän piilevän veronvelan määräksi on katsottu 68 525 euroa. Asianosaiset eivät ole esittäneet asiassa sellaisia perusteita, joiden johdosta piilevän verovelan määrä olisi arvioitava toisin.

5. Korkeimmassa oikeudessa on ensi sijassa kysymys yhtäältä eläkevakuutusten huomioon ottamisesta osituksessa ja toisaalta osituksen sovittelusta. B:n valituksen johdosta kysymys on ensiksikin siitä, tuleeko eläkevakuutukset ottaa osituksessa huomioon kommandiittiyhtiön varoina tai B:n varoina. Mikäli vastaus on myöntävä, sen jälkeen kysymys on A:n valituksen johdosta siitä, tuleeko eläkevakuutusten arvoa määritettäessä niiden takaisinostoarvosta 167 106,02 eurosta kuitenkin vähentää siihen liittyvä piilevä verovelka 68 525 euroa, niin kuin hovioikeus on B:n vaatimuksen perusteella määrännyt. Kun osituslaskelman lopputulos on tämän jälkeen selvillä, B:n valituksen johdosta on vielä ratkaistava, onko ositusta joka tapauksessa eläkevakuutusten osalta soviteltava.

Eläkevakuutusten huomioon ottaminen osituksessa

6. B on esittänyt, että vakuutusehtojen mukaan kyseiset eläkevakuutukset eivät olleet avioerotilanteessa takaisinostettavissa. Takaisinosto oli mahdollinen ainoastaan, mikäli B kokonaan päättäisi työskentelynsä yhtiössä. Vakuutuksia ei ollut merkitty yhtiön taseeseen. Kysymys ei ollut sijoituksesta vaan B:n eläketurvasta, joka oli otettu täydentämään lakisääteistä yrittäjän eläkettä. B:n lakisääteisten yrittäjän eläkkeiden säästö oli huomattavasti pienempi kuin A:n työeläkkeiden säästö, eikä myöskään viimeksi mainittua säästöä otettu osituksessa huomioon A:n varallisuutena.

7. A on viitannut siihen, että B oli yhtiön ainoana vastuunalaisena yhtiömiehenä yksin voinut päättää työskentelystään yhtiössä. Vakuutusehtojen mukaan takaisinosto on mahdollinen, jos B päättää työskentelyn yhtiössä. Kysymys oli siten sijoituksesta.

8. Avioliittolain 35 §:n 1 momentin mukaan puolisoilla on lähtökohtaisesti avio-oikeus toistensa omaisuuteen, jollei siitä ole pykälän 2 momentissa tarkoitetulla tavalla avioehtosopimuksin taikka lahjakirjassa, testamentissa tai henkilövakuutuksen edunsaajamääräyksessä toisin määrätty. Pykälän 3 momentin mukaan oikeuteen, jota ei voida luovuttaa tai joka muuten luonteeltaan on henkilökohtainen, on avio-oikeutta koskevia määräyksiä kuitenkin sovellettava ainoastaan sikäli kuin ne eivät ole vastoin sitä, mitä sellaisesta oikeudesta erityisesti on voimassa.

9. A:lla ja B:llä ei ole avioehtosopimusta eikä muullakaan perusteella avio-oikeudesta vapaata omaisuutta. Puolisoilla on siten lähtökohtaisesti avio-oikeus kaikkeen toistensa omaisuuteen, B:n yritysvarallisuus mukaan lukien. Asiassa on siten arvioitava, ovatko kysymyksessä olevat eläkevakuutukset sellaisia avioliittolain 35 §:n 3 momentissa tarkoitettuja oikeuksia, joita ei voida luovuttaa tai jotka muuten ovat luonteeltaan henkilökohtaisia. Jos vastaus tähän kysymykseen on myöntävä, on lisäksi arvioitava, olisiko eläkevakuutusten arvon huomioon ottaminen osituksessa joko B:n yritysvarallisuutena tai hänen henkilökohtaisena varallisuutenaan mainitussa lainkohdassa tarkoitetuin tavoin vastoin sitä, mitä sellaisesta oikeudesta erityisesti on voimassa.

10. Asiaa harkittaessa on kiinnitettävä huomiota eläkevakuutusten käyttötarkoitukseen sekä siihen, ovatko eläkevakuutukset tai niihin liittyvät vakuutussäästöt luovutettavissa ja ulosmitattavissa. Näitä seikkoja on arvioitava ensisijaisesti kysymyksessä olevia vakuutuksia koskevien vakuutusehtojen ja tällaisia vakuutuksia koskevien säännösten perusteella.

11. Niin kuin kohdassa 2 on todettu, toinen eläkevakuutus on otettu Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiöstä ja toinen Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomesta. Molemmat vakuutukset on ottanut B:n omistama kommandiittiyhtiö ja kummassakin vakuutettuna on B. Vakuutuksiin liittyy myös henkivakuutusturva.

12. Korkein oikeus toteaa, että vapaaehtoisten eläkevakuutusten tarkoituksena on tarjota lakisääteistä eläketurvaa laajempi eläketurva. Eläketurvan laajentamista eläkevakuutuksella tuetaan verohelpotuksin, joiden edellytyksenä on kuitenkin lainsäädännössä eläkkeen nostamiselle säädettyjen rajoitusten noudattaminen. Lainsäädännössä asetetut rajoitukset sellaisenaan ilmentävät eläkevakuutusten tarkoitusta julkisesti tuettuna eläketurvaa täydentävänä järjestelmänä. Vapaaehtoisia eläkevakuutuksia voidaan kuitenkin pitää myös sijoituksina yhtäältä sen vuoksi, että niihin liittyvät vakuutussäästöt ovat vakuutusehtojen mukaan eräissä tapauksissa takaisinostettavissa jo ennen eläkeiän alkamista, ja toisaalta siksi, että ne joka tapauksessa ovat säästämällä kerättyä eläkkeensaajan lisävarallisuutta, vaikka kertyneet varat käytettäisiinkin vasta eläkeiän saavuttamisen jälkeen. Ne eivät myöskään tarjoa pysyvää eläketurvaa, vaan eläkkeen nostaminen tapahtuu määrävuosina. Käsitystä vakuutusten luonteesta sijoituskohteena tukee sekin, että työnantajan ottamat vapaaehtoiset eläkevakuutukset on ulosottokaaren 4 luvun 70 §:n mukaan mahdollista ulosmitata. Myöskään vakuutussopimuslain 54 §:ssä ulosmittausta ei ole tällaisten vakuutusten osalta rajoitettu.

13. Korkeimmalla oikeudella ei ole käytettävissään kysymyksessä olevien eläkevakuutusten vakuutusehtoja kokonaisuudessaan, joten asiassa ei ole saatavissa tarkkaa selvitystä siitä, minkälaisia eläkevakuutusoikeuksien luovuttamista tai panttaamista koskevia rajoituksia vakuutusehtoihin mahdollisesti sisältyy. Vakuutussopimuslain 47 ja 51 §:n säännöksistä ei tällaisia rajoituksia suoraan seuraa. Korkein oikeus toteaa, että mahdollisilla eläkevakuutusoikeuden käytön rajoituksilla ei kuitenkaan ole avioliittolain 35 §:n 3 momentin soveltamista arvioitaessa ratkaisevaa merkitystä, jos vakuutussäästö on takaisinostettavissa.

14. B:llä on omistamansa kommandiittiyhtiön ainoana vastuunalaisena yhtiömiehenä mahdollisuus yksin päättää yhtiön toiminnasta ja työskentelystään yhtiössä. Eläkevakuutusten henkilökohtaisen eläkkeen luonteesta huolimatta eläkevakuutusten säästö on edellä kohdassa 3 todetulla tavalla takaisinostettavissa, mikäli B:n työskentely yhtiössä päättyy. Tämä on mahdollista esimerkiksi siinä tilanteessa, että hän päättää palkata ulkopuolisen henkilön hoitamaan yrityksen toimintaa taikka myy tai lopettaa yrityksensä.

15. Johtopäätöksinään Korkein oikeus toteaa seuraavaa.

16. Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen keskeisenä tarkoituksena on täydentää edunsaajaksi määrätyn henkilön eläketurvaa. Eläkevakuutuksia voidaan siten lähtökohtaisesti pitää sellaisina luonteeltaan henkilökohtaisina oikeuksina, joita avioliittolain 35 §:n 3 momentissa tarkoitetaan.

17. Eläkevakuutuksilla on kuitenkin merkitystä myös sijoitusvarallisuutena, jonka kartuttamiseen myös toinen puoliso voi osallistua. Lisäksi tässä tapauksessa kummallakin vapaaehtoisella eläkevakuutuksella on selvitetty olevan sellaista varallisuusarvoa, josta B voi omistamansa kommandiittiyhtiön puolesta tietyin edellytyksin määrätä. Nämä seikat huomioon ottaen Korkein oikeus päätyy siihen, että niiden säännösten soveltaminen, jotka koskevat avio-oikeuden alaisen omaisuuden huomioon ottamista osituksessa, ei ole avioliittolain 35 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla vastoin sitä, mitä tällaisista eläkevakuutuksista erityisesti on voimassa. Näin ollen Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tavoin, että kysymyksessä olevat vapaaehtoiset eläkevakuutukset tulee ottaa takaisinostoarvostaan huomioon B:n omistaman kommandiittiyhtiön arvoa osituksessa määritettäessä.

Piilevän verovelan vaikutus eläkevakuutusten arvoon

18. A on vaatinut hovioikeuden tuomiosta ilmenevän osituslaskelman muuttamista siten, että vapaaehtoisten eläkevakuutusten takaisinostoarvosta ei vähennetä vakuutusten takaisinostoon liittyvää piilevää verovelkaa, koska verovelka ei ole vielä osaksikaan syntynyt takaisinostoarvoa määritettäessä.

19. Laissa ei ole säännöksiä siitä, millä tavoin omaisuuden arvo tulee osituksessa määrittää. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että omaisuuden arvo määritetään lähtökohtaisesti sen käyvän arvon mukaan, joka omaisuudella on osituksen toimittamishetkellä. Käyvällä arvolla tarkoitetaan sitä todennäköistä luovutushintaa, jonka ostaja olisi siitä valmis maksamaan (KKO 2011:2, kohta 8). Jos omaisuus ei ole sellaisenaan myytävissä vapailla markkinoilla, omaisuuden arvoa määritettäessä tulee ottaa huomioon myös omistajan muut mahdollisuudet käyttää omaisuuden omistukseen liittyviä oikeuksiaan kuin omaisuuden myyminen sellaisenaan (KKO 2008:74, kohta 4).

20. Kysymystä, voidaanko omaisuuden arvoa määritettäessä ottaa huomioon myös siihen liittyvät niin sanotut piilevät verovelat, on sivuttu ratkaisussa KKO 1994:6. Tapauksessa toisen puolison apteekkiliikkeen veloiksi oli merkitty sen tuloihin liittyviä verovarauksia. Korkein oikeus katsoi, että näihin varauksiin sisältyvä piilevä, mutta todellinen verovelka voitiin ottaa huomioon määritettäessä apteekkiliikkeen arvoa osituksessa.

21. Korkein oikeus toteaa, että ositustilanteet vaihtelevat ja myös eri omaisuuslajien verokohteluun vaikuttavat monet seikat. Yleistä, kaikkiin ositustilanteisiin ja kaikkiin omaisuuslajeihin sopivaa oikeusohjetta piilevän verovelan huomioon ottamisesta omaisuuden arvon määrittämisessä ei sen vuoksi ole mahdollista antaa. Keskeistä piilevän verovelan huomioon ottamista arvioitaessa on se, mikä merkitys piilevällä verovelalla on ositusta koskevien avioliittolain säännösten tavoitteiden kannalta.

22. Tässä tapauksessa vapaaehtoisten eläkevakuutusten huomioon ottamista osituksessa puoltaa keskeisesti se, että eläkevakuutusten säästöt ovat takaisinostettavissa, vaikka B:n lausumista sinänsä onkin pääteltävissä, ettei hän aio nostaa vakuutussäästöjä ennen eläkeikää. Eläkevakuutusten ositushetken mukaiseen takaisinostoarvoon 167 106,02 euroon liittyvän piilevän ansio- ja pääomatuloverovelan määrä on 68 525 euroa. Piilevän verovelan määrä on siten huomattava. Lisäksi eläkevakuutuksen nostamiseen liittyy veroseuraamus myös silloin, jos sen säästö suoritetaan kuukausittaisena eläkkeenä eläkeiän saavuttamisen jälkeen. Näin ollen omaisuuden käyttöön liittyy joka tapauksessa piilevä, mutta todellinen verovelka.

23. Tällaisessa tapauksessa avioliittolain ositusta koskevien säännösten sisältämän puolittamisperiaatteen mukainen ositustulos on mahdollista saavuttaa vain siten, että piilevä verovelka otetaan vähennyksenä huomioon vapaaehtoisten eläkevakuutusten arvoa määritettäessä. Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tavoin, että vapaaehtoisten eläkevakuutusten arvoa määritettäessä niiden takaisinostoarvosta tulee vähentää siihen liittyvä piilevä verovelka.

[Kohdat 24 - 28 eivät liity ennakkopäätöksen kohteena oleviin oikeuskysymyksiin.]

Osituslaskelma

29. A:n ja B:n välillä toimitettavassa omaisuuden osituksessa kommandiittiyhtiön arvoksi on siten määritettävä 110 000 euroa ja B:n avio-oikeuden alaisen omaisuuden arvoksi 336 790,25 euroa sekä A:n avio-oikeuden alaisen omaisuuden arvoksi 240 950,87 euroa. Näin ollen puolisoiden avio-oikeuden alaisten varojen säästöt ovat yhteensä 577 741,12 euroa ja säästön puolitus eli avio-osat 288 870,56 euroa. B:n varat ovat siten 47 919,69 euroa avio-osaa suuremmat.

Osituksen sovittelu

30. Avioliittolain 103 b §:n 1 momentin mukaan ositusta voidaan sovitella, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen tai siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Osituksen sovittelua harkittaessa on erityisesti otettava huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat.

31. Sovittelukeinoista säädetään mainitun pykälän 2 momentissa. Sen 1 kohdan mukaan ositusta soviteltaessa voidaan määrätä, että puoliso ei saa avio-oikeuden nojalla toisen puolison omaisuutta tai että tätä niin sanottua tasinko-oikeutta rajoitetaan. Momentin 2 kohdan mukaan ositusta soviteltaessa voidaan määrätä, että tiettyä omaisuutta, jonka puoliso on ansainnut tai saanut puolisoiden asuessa erillään tai joka puolisolla on ollut avioliittoon mentäessä taikka jonka puoliso on saanut avioliiton aikana perintönä, lahjana tai testamentin nojalla, pidetään osituksessa kokonaan tai osaksi avio-oikeudesta vapaana omaisuutena. Lisäksi ositusta voidaan momentin 3 kohdan mukaan sovitella määräämällä, että omaisuutta, johon toisella puolisolla ei avioehtosopimuksen nojalla ole avio-oikeutta, pidetään osituksessa kokonaan tai osaksi avio-oikeuden alaisena omaisuutena.

32. Edellä kohdassa 29 todetulla tavalla B:n varat ovat 47 919,69 euroa hänen avio-osaansa suuremmat. Mikäli vapaaehtoisia eläkevakuutuksia ei otettaisi osituksessa huomioon, kummankin puolison varat olisivat lähes yhtä suuret. B:lle määrätty tasingonmaksuvelvollisuus johtuu siten ennen kaikkea vapaaehtoisten eläkevakuutusten takaisinostoarvosta. B on pitänyt tasingonmaksuvelvollisuutta kohtuuttomana, koska vapaaehtoisten eläkevakuutusten tarkoituksena on ollut täydentää hänen lakisääteistä eläkettään, joka on huomattavasti pienempi kuin A:n lakisääteinen eläke. A on katsonut, että hänen ja B:n eläketurvien mahdollisella epäsuhdalla ei ollut asiassa merkitystä ja ettei eläkevakuutusten huomioon ottaminen osituksessa ollut kohtuutonta muun muassa sen vuoksi, että myös hän oli osallistunut eläkevakuutusten kartuttamiseen.

33. B on esittänyt selvitystä siitä, että hänen lakisääteinen yrittäjän eläkkeensä on huomattavasti pienempi kuin A:n lakisääteinen työeläke. Tässä tapauksessa vapaaehtoisten eläkevakuutusten ensisijainen tarkoitus, B:n lakimääräisen eläkkeen määrä huomioon ottaen, on turvata B:n toimeentuloa hänen jäätyään eläkkeelle. Tätä johtopäätöstä ei ole aihetta arvioida toisin sen vuoksi, että A on ilmoittamansa mukaan omalta osaltaan maksanut kyseisten eläkevakuutusten maksuja. Puolisoiden avioliitto oli kestänyt 22 vuotta. Hovioikeuden hyväksymistä käräjäoikeuden tuomion perusteluista ilmenevin tavoin kumpikin puoliso on avioliiton aikana toiminut kykyjensä mukaan yhteisen talouden hyväksi sekä omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi. Nämä seikat puoltavat sitä, että osituksen lopputuloksen tulisi olla mahdollisimman tasapuolinen myös puolisoiden eläketurvan osalta.

34. Koska B:lle määrätty tasingonmaksuvelvollisuus käytännössä johtuu hänen eläkesäästöistään, hovioikeuden tuomion mukainen lopputulos johtaisi siihen, että B joutuisi hänen eläketurvakseen tarkoitettujen säästöjen johdosta suorittamaan A:lle tasinkoa. Tämä vaikuttaisi hänen mahdollisuuksiinsa saavuttaa suunniteltu eläketurva, kun taas A ei osituksen johdosta joutuisi tinkimään omasta eläketurvastaan. Koska kummankaan puolison lakisääteistä eläkettä ei ole osituksessa otettu huomioon, A:n ansaitseman eläkkeen suuruus ei ole vaikuttanut osituksen lopputulokseen. Nämä seikat puhuvat sen puolesta, että ositus johtaisi B:n kannalta avioliittolain 103 b §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuuttomaan lopputulokseen sekä siihen, että A saisi perusteettomasti taloudellista etua.

35. Korkein oikeus katsoo, että edellä kerrotut seikat puoltavat osituksen sovittelemista. B on vaatinut osituksen sovittelemista siten, että eläkevakuutusten takaisinostoarvoa ei oteta osituksessa huomioon yhtiön arvoa korottavana seikkana. Korkein oikeus toteaa, että avioliittolain 103 b §:n 2 momentin mukaan ositusta ei voida sovitella tällä tavalla. Kun B:n tasingonmaksuvelvollisuus edellä todetulla tavalla johtuu hänen eläkesäästöistään, hänen vaatimuksensa mukainen osituksen lopputulos on tässä tapauksessa kuitenkin mahdollista pääosin saavuttaa määräämällä momentin 1 kohdan mukaisesti, ettei hänen ole maksettava tasinkoa A:lle.

36. B on vaatinut paitsi vapauttamistaan velvollisuudesta maksaa tasinkoa A:lle myös sitä, että eläkevakuutusten huomiotta jättämisen seurauksena A velvoitetaan suorittamaan hänelle tasinkoa 1 370,82 euroa. Kun otetaan huomioon, mitä sovittelukeinoista on avioliittolain 103 b §:n 2 momentissa säädetty, ositusta soviteltaessa ei kuitenkaan ole mahdollista määrätä, että vähemmän avio-oikeuden alaista omaisuutta omistava puoliso velvoitettaisiin suorittamaan tasinkoa toiselle puolisolle. B:n tasinkovaatimusta ei sen vuoksi voida hyväksyä.

37. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että ositusta on soviteltava siten, että B vapautetaan velvollisuudesta maksaa tasinkoa A:lle. A:n on myös palautettava B:lle tämän jo maksaman tasingon määrä 47 919,69 euroa.

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

A:n ja B:n välillä toimitettavaa ositusta sovitellaan siten, että B vapautetaan velvollisuudesta suorittaa tasinkoa A:lle.

A velvoitetaan palauttamaan B:lle tämän jo maksaman tasingon määrä 47 919,69 euroa, mille määrälle on maksettava tuottokorkoa korkolain 3 §:n 2 momentin mukaisesti 23.12.2011 lukien.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Ilkka Rautio, Jukka Sippo, Tuomo Antila ja Päivi Hirvelä. Esittelijä Tiina Väisänen.