Oikeudenkäyntimenettely - Selvästi perusteeton vaatimus - Velkomus - Perintäkulut - Maksusuunnitelman purkamisesta aiheutuneet kulut

Diaarinumero:	S2015/8
Taltio:	1944
Antopäivä:	23.10.2015

Velkoja oli haastehakemuksessa summaarisessa menettelyssä vaatinut kuluttaja-asemassa olevalta velalliselta riidattomina pitämiensä luottokorttisaatavien lisäksi perintäkuluja, joihin sisältyi velallisen kanssa tehdyn maksusuunnitelman purkamisesta kymmenen euroa. Vastaajan jätettyä vastaamatta kanteeseen käräjäoikeus oli yksipuolisessa tuomiossa hyväksynyt vaatimukset muutoin mutta hylännyt tuomiossa maksusuunnitelman purkamisesta vaaditut perintäkulut. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että velkojan vaatimus maksusuunnitelman purkamisesta aiheutuneesta perintäkulusta ei ollut oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 13 §:n tarkoittamalla tavalla siten selvästi perusteeton, että käräjäoikeus olisi voinut viran puolesta hylätä sen. (Ään.)

OK 5 luku 13 §
L saatavien perinnästä 4 §
L saatavien perinnästä 10 §
L saatavien perinnästä 10 a § 1 mom 7 kohta
L saatavien perinnästä 10 a § 3 mom

Kanne, Tuusulan käräjäoikeuden yksipuolinen tuomio ja tuomio 20.6.2013 sekä muutoksenhaku Helsingin hovioikeudessa ja hovioikeuden tuomio 3.11.2014 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjänotaari Kristiina Snellman-Oksanen ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Liisa Lehtimäki, Anna-Liisa Hyvärinen ja Taina Tuohino. Esittelijä Jukka Loiva.

S Oy:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan S Oy vaati, että A velvoitetaan suorittamaan sille maksusuunnitelman purkamisesta aiheutuneet perintäkulut kymmenen euroa ja korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa.

A ei vastannut valitukseen.

Asian käsittely alemmissa tuomioistuimissa

1. S Oy (jäljempänä yhtiö) on käräjäoikeuteen toimittamassaan oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ssä tarkoitetussa suppeassa haastehakemuksessa vaatinut, että A velvoitetaan suorittamaan yhtiölle sen riidattomana pitämät luottokorttisaatavat 5 439,81 euroa sekä korvausta perintäkuluista kaikkiaan 194,98 euroa. Perintäkulut sisälsivät muun ohella 50 euroa maksusuunnitelman laadinnasta 18.3.2013 sekä 10 euroa maksusuunnitelman purkamisesta ja 44,99 euroa maksuvaatimuksesta, molemmat 10.4.2013. A ei ole antanut vastausta määräajassa.

2. Käräjäoikeus on yksipuolisella tuomiolla velvoittanut A:n maksamaan yhtiölle vaaditun pääoman ja korvaukseksi perintäkuluista yhtiön vaatimuksista poiketen 164,99 euroa, sekä hylännyt tuomiolla perintäkuluista maksuvaatimuksesta vaaditun korvauksen siltä osin kuin se ylitti 25 euroa ja maksusuunnitelman purkamisen osalta vaaditun korvauksen 10 euroa. Perusteluissaan käräjäoikeus on maksusuunnitelman purkamisesta vaaditun 10 euron korvauksen osalta lausunut ensinnäkin, että kun maksusuunnitelman laatimisesta oli vaadittu korvausta 50 euroa, ei sen purkamisesta voitu erikseen vaatia korvausta. Toiseksi käräjäoikeus on katsonut, että suunnitelman purkamiskulut tuli joka tapauksessa yhdistää maksuvaatimuksesta samana päivänä vaadittuun kulukorvaukseen.

3. Yhtiö on valittanut hovioikeuteen siltä osin kuin sen perintäkuluvaatimukset oli tuomiolla hylätty. A ei ole vastannut valitukseen.

4. Hovioikeus on hylännyt yhtiön valituksen. Maksusuunnitelman purkamisen osalta vaaditun kulukorvauksen osalta se on lausunut, etteivät maksusuunnitelman epäonnistuminen ja purkaminen ole saatavien perinnässä yllättäviä tai epätavanomaisia muutoksia, ja että velkoja joutuu jo maksusuunnitelmaa tehdessään varautumaan siihen, että se joudutaan purkamaan. Laissa saatavien perinnästä ei ole nimenomaista säännöstä, jonka perusteella korvausta maksusuunnitelman purkamisen johdosta voitaisiin vaatia, eikä korvausta hovioikeuden näkemyksen mukaan ollut tarkoitettu perittäväksi silloinkaan, kun purkamisesta ilmoitettiin erikseen. Erillinen korvausvaatimus voitiin tehdä vain tilanteessa, jossa tavanomaista suurempi työmäärä oikeutti siihen, mistä ei nyt ollut kysymys.

5. Yhtiö on valituksessaan Korkeimmassa oikeudessa toistanut vaatimuksen maksusuunnitelman purkamisesta aiheutuneen perintäkulun korvaamisesta. Yhtiön mukaan kysymys on välttämättömästä ja todellisesta toimenpiteestä tilanteessa, jossa velallinen laiminlyö tehdyn maksusuunnitelman noudattamisen. A:lle lähetetyssä maksuvaatimuksessa oli kerrottu suunnitelman purkamisesta ja perinnän jatkumisesta sekä eritelty purkamisesta aiheutunut kulu. A ei ole vastannut valitukseen.

Tuomioistuimen tutkimisvelvollisuudesta summaarisessa menettelyssä

6. Alempien oikeuksien tuomioiden perusteluista ei ilmene, millä perusteella ne ovat katsoneet voivansa viran puolesta hylätä summaarisessa menettelyssä esitetyn vaatimuksen, jota ei ole vastustettu. Sen vuoksi on ensin arvioitava tuomioistuimen tutkimisvelvollisuutta edellä kuvatussa tilanteessa.

7. Tuomioistuimen tutkimisvallan lähtökohtana ovat oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 3 §:n säännökset, joiden mukaan tuomioistuin ei saa riita-asiassa tuomita muuta tai enempää kuin asianosainen on vaatinut eikä tuomiota asiassa, jossa sovinto on sallittu, saa perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastustamisensa tueksi vedonnut.

8. Summaarisessa menettelyssä asioiden käsittely aloitetaan normaalia riita-asian haastehakemusta suppeammalla haastehakemuksella. Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:n mukaan suppeaa haastehakemusta voi käyttää muun muassa tilanteessa, jossa asia koskee tietyn määräistä saamista, ja kantaja ilmoittaa, ettei asia hänen käsityksensä mukaan ole riitainen. Tässä asiassa on kysymys tällaisesta tilanteesta. Haastehakemuksessa on vaatimuksen perusteena tarpeen mainita ainoastaan ne seikat, joihin vaatimus välittömästi perustuu. Todisteita ei tarvitse ilmoittaa, mutta haastehakemuksessa on kuitenkin täsmällisesti yksilöitävä se sopimus, sitoumus tai muu kirjallinen todiste, johon kantaja vetoaa.

9. Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 13 §:n mukaan jos vastaaja, jota on kehotettu vastaamaan kirjallisesti asiassa, jossa sovinto on sallittu, ei ole antanut pyydettyä vastausta määräajassa, asia ratkaistaan valmistelua jatkamatta. Kanne hyväksytään tällöin yksipuolisella tuomiolla. Siltä osin kuin kantaja on luopunut kanteesta tai se on selvästi perusteeton, kanne hylätään tuomiolla. Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 13 §:ssä säädetään vastaavasti, että jos yksipuolinen tuomio on annettava vastaajaa vastaan, kanne on hyväksyttävä. Yksipuolista tuomiota ei saa antaa siltä osin kuin kantaja on luopunut kanteesta tai se on selvästi perusteeton. Kanne on näiltä osin hylättävä tuomiolla.

10. Tuomioistuimen oma-aloitteinen tutkimisvalta ja -velvollisuus riita-asiassa, jossa sovinto on sallittu, on siis suppea. Lähtökohtana on asianosaisten määräämisperiaate, jonka mukaan asianosaiset määrittävät oikeudenkäynnin kohteen (KKO 2015:60, kohta 11). Yksipuolisessa tuomiossa kanne hyväksytään vastaajan passiivisuuden seurauksena. Viran puolesta tutkittavaksi tulee tällöin ainoastaan se, onko kanne kokonaan tai joltain osin selvästi perusteeton. Kanteen perusteettomuudella tarkoitetaan lähinnä oikeudellista perusteettomuutta, joka ilmenee arvioitaessa kanteessa esitettyjä vaatimuksia ja tosiseikkoja. Kanteen on vakiintuneesti katsottu olevan oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla selvästi perusteeton silloin, kun kanteessa ilmoitetuista tosiseikoista ei voi lain mukaan seurata sitä, mitä kantaja vaatii, tai kanne perustuu seikoille, jotka yleisesti tiedetään vääriksi (KKO 2011:74, kohta 16). Tuomioistuimen toimivaltaan ei ole katsottu kuuluvan, että se voisi viran puolesta ryhtyä tutkimaan kohtuullistamisen edellytyksiä (KKO 2015:60, kohta 11).

11. Saatavien perinnästä annettu laki (perintälaki) on sen 2 §:n mukaan velallisen hyväksi pakottava. Kuten lain esitöissä on todettu, lain säännöksistä ei voida poiketa velallisen vahingoksi, vaikka tämä siihen nimenomaisesti suostuisi (HE 199/1996 vp s. 11). Velkojan ja velallisen välinen velallisen oikeusasemaa heikentävä sopimusehto on mitätön. Oikeuskäytännössä (KKO 2012:19, kohta 7) todetun mukaan perintäkulujen korvaamisvelvollisuus ei kuitenkaan ole perinnän kohteena olevasta velasta riippumaton itsenäinen velvoite, vaan sen perusteena on sanottu velkasuhde. Perintäkuluja koskeva vaatimus tulee siten ratkaistavaksi osana velkomusta koskevaa vaatimusta, jolloin myös yksipuolinen tuomio on mahdollinen velallisen jätettyä vastaamatta kanteeseen. Perintälain säännösten pakottavuus on kuitenkin otettava huomioon arvioitaessa, onko vaatimusta perintäkulujen osalta pidettävä oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla selvästi perusteettomana.

12. Tuomioistuimen oma-aloitteinen tutkimisvalta ja -velvollisuus saattaa riita-asioissa olla edellä todettua laajempi unionin oikeuden kuluttajansuojasäännösten perusteella. Unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan kansallinen tuomioistuin on velvollinen myös viran puolesta turvaamaan unionin kuluttajansuojadirektiiveihin perustuvan suojan. Ratkaisukäytäntö perustuu ajatukseen siitä, että kuluttaja on sopimussuhteissa heikompi osapuoli ja että kuluttajan oikeudet tulee tehokkaasti turvata kuluttajan passiivisuudesta huolimatta (katso KKO 2015:60).

13. Käsillä olevassa asiassa on kysymys sellaisen saatavan perinnästä, joka perustuu kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY soveltamisalaan kuuluvaan sopimukseen. Direktiivin soveltamisalaan kuuluvat lähtökohtaisesti kaikki elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä tehtyjen sopimusten ehdot, joita ei ole erikseen neuvoteltu. Nyt kysymyksessä oleva perintäkuluerä ei kuitenkaan sen selvityksen perusteella, mikä asiassa on esitetty, perustu perintäkulujen osalta sopimukseen, vaan on sopimuksen perusteella velotun saatavan perimisessä syntynyt kuluerä. Asiakirjat eivät tässä tapauksessa myöskään anna tuomioistuimelle perusteltua syytä otaksua perinnän perustuvan sopimusehtoihin ja sen perusteella vaatia kantajalta tarkempaa selvitystä kuluttajasopimuksen ehdoista. Unionin oikeudesta ei näin ollen ole johdettavissa tavanmukaista laajempaa tuomioistuimen oma-aloitteista tutkimisvaltaa ja -velvollisuutta. Silloinkin, kun perimiskustannuksista on sovittu sopimusehdoin, direktiivin sovellettavuutta rajoittaa sen 1 artiklan 2 kohta, jonka mukaan sen säännökset eivät koske pakollisia lakeja tai asetuksia heijastavia sopimusehtoja.

14. Sen perusteella, mitä edellä on esitetty, Korkein oikeus toteaa, että tuomioistuimen tutkimisvaltaa ja -velvollisuutta on tässä tapauksessa arvioitava oikeudenkäymiskaaren säännösten perusteella perintälain pakottavat säännökset huomioon ottaen.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

15. Ratkaistavana on kysymys siitä, onko maksusuunnitelman purkamisesta vaadittu kulukorvaus perintälain säännökset huomioon ottaen siten selvästi perusteeton, että se on voitu viran puolesta hylätä. Perintälain sääntelystä johtuen arvioitavaksi tulee se, onko kulukorvaus selvästi perusteeton sen vuoksi, että se sisältyy maksusuunnitelmasta vaadittuun kulukorvaukseen, tai sen vuoksi, että se olisi tullut joka tapauksessa yhdistää maksuvaatimuksesta esitettyyn kulukorvaukseen, taikka sen vuoksi, että vaatimus on muutoin perintälain pakottavien säännösten vastainen.

Perintäkuluja koskevasta sääntelystä

16. Perintälain 10 §:n 1 momentin mukaan velallisen on korvattava velkojalle perinnästä aiheutuvat kohtuulliset kulut. Pykälän 2 momentin mukaan korvattavien kulujen kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon saatavan suuruus, suoritettu työmäärä, perintätehtävän tarkoituksenmukainen suoritustapa ja muut seikat. Pykälän 3 momentin mukaan perintäkulujen korvausvelvollisuutta ei kuitenkaan ole muun ohella silloin, jos velkoja tai toimeksisaaja on menetellyt 4 §:n vastaisesti.

17. Lain hyvää perintätapaa koskevan 4 §:n mukaan perinnässä on muun ohella suhtauduttava vastuullisesti maksujärjestelyihin, eikä perinnässä saa aiheuttaa velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja taikka tarpeetonta haittaa.

18. Edellä kerrottujen vaatimusten lisäksi kulujen korvausvastuuta kuluttajasaatavien perinnässä rajoittavat perintälain 10 a - d §:n yksityiskohtaiset säännökset.

19. Lain 10 a §:n 1 momentissa on säädetty euromääristä, jotka saadaan toimenpidekohtaisesti enintään periä eräistä tavallisimmista perintätoimenpiteistä, kuten maksuvaatimuksesta ja maksusuunnitelmasta. Kuten lain esitöistä ilmenee, toimenpideluettelo ei ole tyhjentävä (PeVL 27/2004 vp s. 2 - 3 ja LaVM 14/2004 vp s. 4 - 5). Pykälän 3 momentin mukaan velalliselta saa vaatia todelliset perintäkulut, jos perinnästä on sen edellyttämän tavanomaista suuremman työmäärän vuoksi aiheutunut muita kuin 1 momentissa mainittuja tai siinä säädetyt enimmäismäärät ylittäviä kuluja.

20. Perintälain 10 c §:n 1 momentissa säädetään kulukorvaukseen oikeuttavien maksuvaatimusten ja maksusuunnitelmien enimmäislukumääristä. Pykälän 2 momentin mukaan velalliselta saa kuitenkin vaatia perintäkuluja useammista toimenpiteistä kuin 1 momentissa on säädetty, jos useampiin perintätoimiin on ollut erityistä aihetta eikä toteutettuja perintätoimia voida pitää suhteettomina ottaen huomioon erityisesti saatavan pääoma. Velalliselle on tällöin esitettävä erittely toteutetuista perintätoimista ja samalla ilmoitettava ne syyt, joiden vuoksi toteutettuihin perintätoimiin on ollut erityinen aihe.

21. Perintälain 10 d §:n 1 momentissa säädetään velallisen kokonaiskuluvastuun euromääräisistä enimmäismääristä saman kuluttajasaatavan perinnässä. Pykälän 2 momentin mukaan velalliselta saa vaatia 1 momentissa säädetyt määrät ylittävät todelliset perintäkulut, jos perinnän suorittaminen on ollut poikkeuksellisen vaikeaa eikä toteutettuja perintätoimia voida pitää suhteettomina ottaen huomioon erityisesti saatavan pääoma.

22. Edellä mainittujen säännösten mukaan velalliselta vaadittujen kulukorvausten tulee olla todelliset ja kohtuulliset. Laissa säädetyt enimmäismäärät eivät oikeuta enimmäismäärän mukaiseen korvaukseen, mikäli vaadittava korvaus ei vastaa perintälain 10 §:n mukaista kohtuullista perintäkulua.

Maksusuunnitelma ja sen purkaminen

23. Perintälain 10 a §:n 1 momentin 7 c kohdan mukaan velalliselta saa vaatia yhdessä velallisen kanssa laaditusta koko jäännössaatavan kattavasta maksusuunnitelmasta, joka on tehty kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla, enintään 50 euroa, jos saatavan pääoma on yli 1 000 euroa ja maksusuunnitelma käsittää enemmän kuin neljä maksuerää.

24. Lainkohdan esitöiden mukaan maksusuunnitelman enimmäiskulu on tarkoitettu kattamaan muun muassa sellaiset maksusuunnitelman laatimiseen ja valvontaan liittyvät työvaiheet kuin luottotietojen ja muiden maksusuunnitelman realistisuuden arvioimiseen tarvittavien tietojen tarkistaminen, maksusuunnitelman ehtojen selvittäminen velalliselle, maksusuunnitelman vahvistaminen velalliselle kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla, lyhennyskirjeiden tai vastaavien lähettäminen velalliselle maksusuunnitelman mukaisten maksuerien suorittamista varten, maksusuunnitelman noudattamisen valvonta sekä suoritusten tilittäminen ja raportointi velkojalle. Lisäksi enimmäiskulu on tarkoitettu kattamaan suunnitelman tavanomaiset ja vähäiset muutokset, kuten yksittäisiä maksueriä koskevat maksuajan pidennykset tai kokonaismaksuajan pidentämisen (HE 57/2012 vp s. 37 - 38).

25. Korkein oikeus toteaa, että maksusuunnitelman tarkoituksena on mahdollistaa velan maksu. Lain 4 §:n mukaan hyvä perintätapa edellyttää, että maksujärjestelyihin suhtaudutaan vastuullisesti. Maksusuunnitelmaa laadittaessa pyrkimyksenä tulee olla se, että velallinen kykenee suoriutumaan maksueristä suunnitelman mukaisesti. Johdonmukaista on, että maksusuunnitelman laatimisesta säädetyn kulukorvauksen katsotaan kattavan kaikki ne velkojan toimet, jotka siinä yksittäisessä tapauksessa ovat tarpeen suunnitelman laadinnassa ja sen noudattamisen valvonnassa, ja joita lain esitöissä mainitut toimenpiteet kuvaavat.

26. Sen sijaan maksusuunnitelman purkaminen on maksusuunnitelman toteutuksesta erillinen työvaihe ja tulee ajankohtaiseksi vain silloin ja niissä tapauksissa, kun velallinen laiminlyö maksusuunnitelman noudattamisen. Korkein oikeus katsoo, että maksusuunnitelman purkamisesta vaadittua kymmenen euron suuruista perintäkulua ei voida pitää selvästi perusteettomana yksinomaan sillä perusteella, että kulu sisältyisi maksusuunnitelmasta vaadittuun erään.

Maksusuunnitelman purkaminen ja uusi maksuvaatimus

27. Yhtiö on vaatinut korvausta maksusuunnitelman purkamisen lisäksi maksuvaatimuksesta samalta päivältä. Viimeksi mainittu on myös tuomittu yhtiölle maksettavaksi määrältään uuden maksuvaatimuksen suuruisena kuluna.

28. Kuten edellä on todettu, velalliselta saa vaatia korvausta kohtuullisista perintäkuluista perintälaissa säädetyin rajoituksin. Kuten kohdasta 19 lisäksi ilmenee, lain 10 a §:n 1 momentin luettelo kulukorvaukseen oikeuttavista perintätoimista ei ole tyhjentävä. Säännös ei siten estä velkojaa vaatimasta perintäkuluja myös muista tosiasiallisista perintätoimista, kuten maksusuunnitelman purkamisesta, mikäli perintälaissa säädetyt edellytykset muutoin täyttyvät.

29. Lain esitöiden mukaan esimerkiksi velallisen laiminlyönti noudattaa maksusuunnitelmaa voi synnyttää erityisen aiheen ylittää lain 10 c §:n 1 momentissa tarkoitettu maksuvaatimusten enimmäismäärä. Tällöin velalliselle saadaan lain 10 c §:n 1 momentissa säädetyn toimenpiteiden enimmäismäärän estämättä lähettää vielä maksuvaatimus, jossa ilmoitetaan, ettei maksusuunnitelmaa ole noudatettu ja että asia siirtyy oikeudelliseen perintään (HE 57/2012 vp s. 39).

30. Hyvä perintätapa edellyttää, ettei velalliselle aiheuteta ja häneltä peritä tarpeettomia kuluja. Maksusuunnitelman purkamisesta vaadittu kulukorvaus on hyvän perintätavan vastainen, mikäli toimenpide on ollut velallisen kannalta tarpeeton, tai mikäli toimenpide ei tosiasiassa ole ollut erillinen. Päällekkäisten kulujen periminen eri nimikkein yhdestä toimenpiteestä ei ole perintälain tarkoituksen mukaista.

31. Toisaalta on mahdollista, että maksusuunnitelman purkaminen suoritetaan maksuvaatimuksesta erillisenä toimenpiteenä ja että siitä aiheutuu todellisia kuluja. Kuluerittely, josta maksusuunnitelman purkaminen erillisenä toimenpiteenä ilmenee, antaa velalliselle tiedon veloitusperusteista ja paremmat edellytykset riitauttaa purkamista koskeva kulukorvausvaatimus, jos hän pitää sitä perusteettomana.

Johtopäätökset

32. Korkein oikeus katsoo, että yhtiön maksusuunnitelman purkamisesta vaatimaa kymmenen euron perintäkulua ei yksinomaan haastehakemuksessa ilmoitetun tai asiakirjoista muutoin ilmenevän muun seikan perusteella voida pitää perintälain pakottavien säännösten vastaisena ja siten oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla selvästi perusteettomana. Vastaajan jätettyä vastaamatta asiassa tuomioistuimen tutkimisvaltaan ei pääsääntöisesti kuulu näytön tarkempi arviointi toimenpiteistä tosiasiassa aiheutuneiden kulujen osalta.

33. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että alempien oikeuksien ei olisi tullut lausumillaan perusteilla hylätä S Oy:n sanottua maksusuunnitelman purkamisesta aiheutuvaa vaatimusta. A on siten velvollinen suorittamaan S Oy:lle perintäkuluja käräjäoikeuden tuomitseman määrän lisäksi kymmenen euroa.

Oikeudenkäyntikulut

34. S Oy on voittanut muutoksenhaun, minkä vuoksi sillä on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n mukaan oikeus saada korvaus oikeudenkäyntikuluistaan asian hävinneeltä A:lta. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n mukaan tuomioistuin voi kuitenkin viran puolesta alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää, jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta.

35. S Oy on rahoitustoimintaa ammattimaisesti harjoittava yritys. Yhtiön intressi asiassa on ollut 10 euroa eli vähäinen, mutta ratkaisu oikeuskysymykseen on sen saatavien perinnässä yleisesti merkityksellinen. A ei ole riitauttanut vaatimusta missään vaiheessa. A:n velvoittaminen korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut osaksikaan olisi näissä olosuhteissa ilmeisen kohtuutonta.

Muutos hovioikeuden tuomioon

A velvoitetaan suorittamaan S Oy:lle maksusuunnitelman purkamisesta aiheutuneet perintäkulut 10 euroa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettuine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut käräjäoikeuden tuomion antopäivästä 20.6.2013.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

S Oy:n oikeudenkäyntikuluvaatimus Korkeimmassa oikeudessa hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Liisa Mansikkamäki (eri mieltä), Pekka Koponen, Ari Kantor ja Tuula Pynnä. Esittelijä Tiina Väisänen.

Oikeusneuvos Mansikkamäki: Olen samaa mieltä kuin enemmistö sovellettavasta laista ja oikeuskäytännöstä (kohdat 1 - 30). Ensisijaisesti katson, että asiassa on suoritettava välitoimi seuraavin perustein:

Kuten enemmistö lausuu, kanteen perusteettomuudella tarkoitetaan lähinnä oikeudellista perusteettomuutta, joka ilmenee arvioitaessa kanteessa esitettyjä vaatimuksia ja tosiseikkoja. Siten arvioinnissa on merkitystä myös kanteessa esitetyllä. Vaatimus, josta asiassa on kysymys, on mainittu kanteessa nimikkeellä maksusuunnitelman purkaminen 10 euroa.

Perintäkuluihin oikeuttavien toimenpiteiden luetteloon ei sisälly nimikettä maksusuunnitelman purkaminen. Luettelo ei kuitenkaan ole tyhjentävä. Perintälain 10 a §:n 3 momentin mukaan velalliselta saa vaatia todelliset perintäkulut, jos perinnästä on aiheutunut sen tavanomaista suuremman työmäärän vuoksi muita kuin luettelossa mainittuja tai siinä mainitut enimmäismäärät ylittäviä kuluja. Tällä on tarkoitettu myös toimenpiteitä, joita luettelossa ei ole mainittu, kuten lain esitöistä ilmenee.

Hallituksen esityksessä oli ehdotettu toimenpideluetteloa, joka olisi ollut sitova. Eduskunnan perustuslakivaliokunta piti kuitenkin tavallisen lain säätämisjärjestyksen käyttämisen edellytyksenä, että lakiehdotusta täydennetään velkojan mahdollisuudella vaatia velalliselta korvaus todellisista perintäkuluista. Velallisen maksuviivästyksestä velkojalle aiheutuvat perintäkulut voitiin valiokunnan mielestä rinnastaa henkilön muusta laiminlyönnistä toiselle aiheutuneeseen taloudelliseen vahinkoon ja kulukorvaussaatava omaisuuden perustuslainsuojaa lähtökohtaisesti nauttivaan vahingonkorvaussaatavaan (PeVL 27/2004 s. 2). Lakivaliokunnan mietinnön mukaan säädetyn 3 momentin on tarkoitus koskea sellaisia muita hyvän perintätavan mukaisia perintätoimia, joita on ollut poikkeuksellisesti tarpeen suorittaa (LaVM 14/2004 vp s. 5 - 6).

Momentin nimenomainen soveltamisedellytys on näin ollen, että hyvän tavan mukainen perintätoimi on ollut poikkeuksellisesti tarpeen. Kun pykälän 1 momentissa säädetty maksusuunnitelman enimmäiskulu on lain esitöiden mukaan tarkoitettu kattamaan muun muassa maksusuunnitelman noudattamisen valvonnan (HE 57/2012 vp s. 37 - 38), pykälän 3 momentin soveltaminen edellyttää tässä tapauksessa, että valvonnan lisäksi on ollut poikkeuksellisesti tarpeen suorittaa jokin muu toimenpide.

Maksusuunnitelman noudattamatta jättäminen ei ole ammattimaiseen perintään siirrettyjen saatavien kohdalla poikkeuksellista. Sanotunlaisesta sopimusrikkomuksesta seuraa yleensä sopimuksen purkaminen tai purkautuminen. Maksusuunnitelman noudattamisen valvonnassa tehtävä havainto, josta joka tapauksessa on raportoitava velkojalle, ei yleensä aiheuta toimenpidettä, joka olisi vain poikkeuksellisesti tarpeen.

Myöskään velalliselle ei voi olla epäselvää, mitä maksusuunnitelman laiminlyönnistä seuraa. Suunnitelman laiminlyönti ei voi johtua tiedon puutteesta, mikäli maksusuunnitelma on velkojan tai perintätoimiston ja velallisen kesken vastuullisesti yhteistyössä tehty, kuten hyvä perintätapa edellyttää. Suunnitelman purkamisesta erillisenä toimenpiteenä aiheutuneeksi väitetty kulu on velalliselle normaalitilanteessa lain 4 §:ssä tarkoitetuin tavoin tarpeeton ja perusteeltaan kohtuuton.

Velkojalle on annettu oikeus poiketa lain 10 c §:n 1 momentissa tarkoitetusta kahden maksuvaatimuksen enimmäismäärästä. Tämä edellyttää kuitenkin pykälän 2 momentin mukaan erityistä aihetta. Kuten lain esitöistä ilmenee, tällainen aihe kolmanteen maksuvaatimukseen voi olla velallisen laiminlyönti (HE 57/2012 vp s. 39). Velalliselle on tällöin esitettävä erittely toteutetuista perintätoimista ja ilmoitettava ne syyt, joiden vuoksi toteutettuihin perintätoimiin on erityinen aihe.

Yhtiön oikeus kulukorvaukseen kolmannesta ja siten jo sellaisenaan enimmäismäärän ylittävästä maksuvaatimuksesta on perustunut velallisen laiminlyöntiin noudattaa maksusuunnitelmaa. Tämä oikeus on kuitenkin edellyttänyt, että kolmannessa maksuvaatimuksessa on ilmoitettu ne syyt, jotka ovat antaneet erityisen aiheen sanottuun maksuvaatimukseen. Jos perintätoimisto vaatii kulukorvausta yhtäältä sanotunlaisesta maksuvaatimuksesta ja toisaalta toimenpiteestä, jolla sanottu syy on todettu, menettely ei vastaa lain tarkoitusta. Kysymyksessä on tällöin laskutus kahdesti samasta toimesta.

Mitä tulee kanteesta ilmenevän kuluerittelyn merkitykseen velallisen kannalta, totean seuraavaa: Toimenpide-erittely on tullut tässä tapauksessa tehdä jo kolmannen maksukehotuksen yhteydessä. Pelkästään toimenpide-erittely ei kuitenkaan ilmaise lain 10 a §:n 3 momentissa edellytettyä poikkeuksellista tarvetta maksusuunnitelman purkamiseen erillisenä toimenpiteenä. Jo se seikka, että saatavaa perii perintätoimisto, jolta laki edellyttää hyvän perintätavan noudattamista, on omiaan antamaan velalliselle aiheen luottaa perinnän oikeellisuuteen. Siinäkin tapauksessa, että velallinen pitäisi kannevaatimusta perusteettomana, kynnys riitauttaa kanne on korkea, erityisesti jos vaatimus on määrältään vähäinen.

Totean, että perintälaki on edellä todetuin tavoin toisaalta velallisen suojaksi pakottava, toisaalta antaa velkojalle oikeuden periä todelliset kulut. Vaikka viimeksi mainittu on mahdollista vain laissa tarkkaan määritellyin ehdoin, on velalliselle perintälain 10 a §:n 3 momentin mukaan tällöin esitettävä erittely vain vaadituista perintäkuluista ja niiden perusteista sekä ilmoitettava kulujen määrän olevan muutoin sovellettavia enimmäismääriä suurempi. Laissa ei ole asetettu edellytystä, jonka mukaan velalliselle tulisi ilmoittaa syy myös sanotussa momentissa tarkoitettuun, mutta lähinnä vain lain esitöistä ilmenevään poikkeukselliseen toimeen. Perintälain tarkoituksen mukaista ei ole, että tällainen toimenpide voi olla näennäinen, mutta velallisella ei ole oikeutta saada selkoa sen perusteista eikä tuomioistuimella mahdollisuutta tutkia sitä siinäkään tilanteessa, jossa oma-aloitteinen tutkimisvelvollisuus on olemassa. Velkojien erilaiset käytännöt johtavat tilanteeseen, jossa velalliset eivät ole lain edessä yhdenvertaisia.

Pidän myös ristiriitaisena tilannetta, jossa kuluttajasopimus johtaa velallisen kannalta edullisempaan lopputulokseen (KKO 2015:60) kuin samanlaisessa asetelmassa laki, joka on tarkoitettu pakottavaksi (katso edellä kohdat 12 ja 13).

Kuten perintälain esitöistä ilmenee, sääntelyn tavoitteena oli varmistaa velallisen korvattavaksi kuuluvien perintäkulujen kohtuullinen taso ja turvata velallisten yhdenvertaista kohtelua kuluttajasaatavien perinnässä (PeVL 27/2004 vp s. 2). Perustuslaissa säädetty yhdenvertaisuusvaatimus huomioon ottaen katson, että perintälakia on tulkittava perusoikeusmyönteisesti. Siten myös se syy, joka on aiheuttanut velkojalle poikkeuksellisesti tarpeen toimenpiteeseen, jota lain 10 a §:n 1 momentissa ei ole mainittu, on ilmaistava velalliselle. Tämä ei loukkaa velkojan omaisuuden suojaa.

Varaan yhtiölle tilaisuuden antaa lausumansa edellä mainitusta seikasta.

Velvollisena ratkaisemaan asian välittömästi ilmoitan olevani samaa mieltä kuin enemmistö.