Oikeudenkäyntimenettely - Todistelu - Pahoinpitely - Törkeä pahoinpitely - Vammantuottamus - Törkeä vammantuottamus

Diaarinumero:	R2012/477
Esittelypäivä:	25.6.2013
Taltio:	2233
Antopäivä:	23.10.2013

Kahden ja puolen kuukauden ikäisellä lapsella havaittiin tutkimuksissa useita luunmurtumia, jotka olivat syntyneet 2 - 4 viikkoa aikaisemmin joko samalla kertaa tai verrattain samanaikaisesti. Vammat olivat seurausta lapseen kohdistuneesta huomattavan suuresta ulkoisesta voimasta. Tapahtumainkulusta ei kirjallisten lääkärinlausuntojen lisäksi esitetty muuta selvitystä kuin lasta hoitaneiden vanhempien kertomukset, joissa he kiistivät aiheuttaneensa lapsen vammoja. Vanhemmille vaadittiin rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä tai törkeästä vammantuottamuksesta. Kysymys näytön arvioinnista.

Syyttäjä vaati A:n ja B:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä. Syytteen mukaan A ja B olivat tehneet ruumiillista väkivaltaa 3.7.2009 syntyneelle lapselleen X:lle sillä seurauksella, että tällä oli todettu seuraavat vammat:
- neuvolassa 12.8.2009 noin kolmen senttimetrin kokoinen mustelma vasemmassa poskessa,
- neuvolassa 16.9.2009 vasemman käden aristusta ja oikeassa poskessa ja nenän vieressä noin puolen senttimetrin kokoista rokahtumaa,
- terveyskeskuksessa röntgenkuvassa vasemmassa kyynärvarressa paranemassa oleva murtuma,
- Oulun yliopistollisessa sairaalassa röntgenkuvassa oikealla puolella kahdeksannen kylkiluun takaosassa murtumaan viittaava löydös, murtumat vasemman reisiluun keskivaiheilla, vasemman reisiluun alaosassa, vasemman sääriluun alaosassa, vasemman jalan jalkapöydän ensimmäisessä luussa, oikeassa solisluussa, oikeassa värttinäluussa, oikeassa kyynärluussa, vasemmassa olkaluussa, vasemmassa värttinäluussa ja vasemmassa kyynärluussa; tämän lisäksi kaikkien kylkiluiden etuosat olivat leventyneet ja muodoiltaan kuppimaiset, joka voi liittyä rintalastan ja kylkiluiden välisen rustoliitoksen vammaan.

Kysymyksessä oli törkeä pahoinpitely, koska X:lle oli aiheutettu vaikea ruumiinvamma. Rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, koska pahoinpitely oli kohdistunut lapseen, joka pahoinpitelyjen tapahtuessa oli ollut noin 1 - 2,5 kuukauden ikäinen.

Alaikäinen X edunvalvojansa edustamana yhtyi syyttäjän syytteeseen vaatien A:n ja B:n velvoittamista yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle korvausta kivusta ja särystä sekä henkisestä kärsimyksestä korkoineen.

A ja B kiistivät syytteen ja korvausvaatimukset. He eivät olleet tehneet ruumiillista väkivaltaa Y:lle. Teonkuvauksessa mainitut vammat olivat sinänsä riidattomia.

Käräjäoikeus lausui henkilötodistelua selostaessaan A:n ja B:n kertoneen yhdenmukaisesti, että ainoastaan he olivat hoitaneet lasta hoitovastuun jakautuessa tasan. He eivät tienneet, miten lapsen vammat olivat aiheutuneet. He olivat pitäneet ainoana mahdollisuutena sitä, että heidän hoidossaan kaksi viikkoa ollut A:n sisaren suurikokoinen koira olisi aiheuttanut vammat. He olivat havainneet koiran olleen lapsen sängyssä.

Aiheutuneiden vammojen laadun ja syntymekanismin osalta käräjäoikeus lausui, että vammat olivat pääosin erilaisia luunmurtumia. Lääketieteellisissä tutkimuksissa ei ollut pystytty selvittämään, miten lapsen murtumat olivat syntyneet. Lapsi ei sairastanut luun haurastumistautia. Lääkärinlausunnossa oli todettu, että kahden kuukauden ikäisen lapsen luun murtumiseen vaadittiin aina suurenergisenä pidetty vammavoima; esimerkiksi putoaminen korkealta, joka voi johtaa tyypillisesti yksittäisen luun murtumaan. Murtumien tarkkaa ajankohtaa ei ollut pystytty määrittämään. Lasta hoitaneet lääkärit olivat kuitenkin arvioineet, että murtumat olivat 16.9.2009 olleet 2 - 4 viikkoa vanhoja ja verrattain samanaikaisesti syntyneitä. Näin monilukuisten murtumien syntyminen samanaikaisesti vaatisi lääkärinlausunnon mukaan erittäin suuren voiman, kuten kirjahyllyn päällekaatumisen tai suurenergisen autokolarin ilman turvalaitetta.

Käräjäoikeus totesi johtopäätöksessään lääketieteellisen selvityksen perusteella, että X:n luunmurtumat olivat syntyneet häneen kohdistuneen ulkoisen voiman johdosta ja syntyajankohta oli ilmeisesti ollut elokuun puolivälin ja syyskuun alun välinen aika. Varmuudella ei voitu sanoa, olivatko murtumat syntyneet yhdellä tai useammalla kerralla. Käräjäoikeus piti todennäköisempänä luunmurtumien edellyttämän suuren vammavoiman johdosta niiden syntymistä eri tapahtumien yhteydessä.

Käräjäoikeuden mukaan posken mustelma ja oikeassa poskessa ja nenän vieressä todettu rokahtuma olivat voineet syntyä muutoinkin kuin ulkoisen voiman aiheuttamana. Vasemman käden aristus oli johtunut hyvin todennäköisesti siinä olleesta murtumasta.

Ottaen huomioon A:n ja B:n yhdenmukainen kertomus lapsen hoidosta sekä luunmurtumien määrä ja luunmurtuman syntymiseen tarvittavan vammavoiman suuruus, A:n ja B:n oli käräjäoikeuden mukaan täytynyt tietää murtumien syntytapa. Siihen, miksi A ja B eivät olleet sitä kuitenkaan esitutkinnassa ja oikeudessa kertoneet, saattoi olla useita syitä. Se saattoi johtua siitä, että he olivat pahoinpidelleet lasta tai toinen heistä oli pahoinpidellyt ja toinen ei halunnut tai uskaltanut sitä kertoa. Murtumat olivat voineet aiheutua myös huolimattoman hoidon (putoamiset hoitotasolta tms.) seurauksena, ja oli pelätty tästä johtuvia lastensuojelullisia toimenpiteitä, mikäli asia tulisi viranomaisten tietoon. A:n ja B:n ilmoittamaa koiraepäilyä käräjäoikeus ei pitänyt uskottavana, etenkin kun siitä ei ollut lainkaan mainittu esitutkinnassa. Asiassa oli jäänyt myös epäselväksi, millainen ulkoinen vammavoima oli aiheuttanut luunmurtumat.

Rikosprosessissa syyttäjällä oli todistustaakka eikä vastaajalla ollut velvollisuutta edesauttaa oman rikoksensa selvittämistä. Syyksilukeva tuomio edellytti, ettei vastaajan syyllisyydestä jäänyt järkevää (varteenotettavaa) epäilyä. Pahoinpitely oli rangaistavaa vain tahallisena.

Kokonaisarvionaan käräjäoikeus katsoi jäävän järkevä epäilys siitä, olivatko A ja B tehneet lapselleen syytteessä mainittua väkivaltaa. Tämän vuoksi käräjäoikeus hylkäsi syytteen ja korvausvaatimukset.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jyrki Jylhä.

X hänelle määrätyn edunvalvojan edustamana valitti hovioikeuteen ja vaati, että A ja B tuomitaan syytteen mukaisesti ensisijaisesti törkeästä pahoinpitelystä tai toissijaisesti törkeästä vammantuottamuksesta. X täsmensi syytettä siten, että A ja B olivat yhdessä syyllistyneet teonkuvauksissa mainittuihin tekoihin. X uudisti vahingonkorvausvaatimuksensa. A ja B vaativat valituksen hylkäämistä.

Hovioikeus toimitettuaan pääkäsittelyn lausui tuomiossaan lääkärinlausunnoista 5. ja 28.10.2009 ilmenevän, että X:llä oli todettu kasvoissa mustelma ja rokahtuma sekä vasemman käden aristuksen lisäksi murtuma vasemmassa kyynärvarressa, vasemmassa reisiluussa kaksi murtumaa sekä murtumat vasemmassa sääriluussa, vasemman jalan jalkapöydän ensimmäisessä luussa, oikeassa solisluussa, värttinäluussa ja kyynärluussa, vasemmassa olkaluussa, värttinäluussa ja kyynärluussa sekä murtumaan viittaava löydös oikealla puolella kahdeksannen kylkiluun takaosassa. Lausunnon mukaan kaikkien kylkiluiden etuosat olivat leventyneet ja muodoltaan kuppimaiset, joka oli voinut liittyä rintalastan ja kylkiluiden välisen rustoliitoksen vammaan. Lääkärinlausunnon 3.11.2009 mukaan radiologisesti kaikki murtumat olivat olleet arviolta kahdesta neljään viikkoa vanhoja ja luutumistilanteen perusteella ne olivat olleet verrattain samanaikaisesti syntyneitä.

Lääkärinlausunnon 5.10.2010 mukaan lausunnonantaja oli kysyttäessä näiden vammojen aiheuttamiseen tarvittavasta voimasta keskustellut lastenkirurgian professorin kanssa ja heidän näkemyksensä mukaan näin monilukuisten murtumien syntyminen samanaikaisesti vaati aina suurienergisen voiman, jollaisena voitaisiin asiaa havainnollistaen pitää esimerkiksi painavan kirjahyllyn kaatumista potilaan päälle tai suurienergistä autokolaria, jossa potilas ei olisi ollut turvakaukalossa turvavöillä kytkettynä. X:lle oli tehty myös tutkimukset mahdollisista murtuma-alttiutta lisäävistä perussairauksista, joista tutkimuksissa ei ollut havaittu viitteitä. Lääkärinlausunnon 1.6.2010 mukaan X:llä ei ollut luun haurastumistautia, joka olisi lisännyt luunmurtumariskiä.

A ja B olivat yhdenmukaisesti kertoneet, että X ei ollut ollut muiden kuin heidän hoidossaan ja että kumpikaan heistä ei ollut ollut pidempää aikaa yksin lapsen kanssa.

Hovioikeuden mukaan X:ssä oli todettu yhdeksän varmaa murtumaa ja yksi murtumaepäily useissa pitkissä luissa raajoissa ja vartalolla. Ottaen huomioon nämä lukuisat murtumat eri puolilla lapsen kehoa ja lääkärinlausuntojen perusteella niiden syntymisen vaatiman suuren vammaenergian hovioikeus katsoi, että asiassa ei jäänyt järkevää epäilyä siitä, etteivätkö vammat olisi aiheutuneet ulkoisen väkivallan seurauksena. Hovioikeus katsoi kuten käräjäoikeus, että varmuudella ei voitu sanoa, olivatko murtumat syntyneet yhdellä vai useammalla kerralla. Lääkärinlausunnon mukaan ne olivat kuitenkin syntyneet verrattain samanaikaisesti. Murtumavammojen syntymekanismista selvitetyt seikat ja vammojen lukuisuus huomioon ottaen ei voitu pitää todennäköisenä, että koira olisi voinut aiheuttaa ne esimerkiksi seisomalla vauvan päällä kopassa tai että ne olisivat aiheutuneet esimerkiksi vauvan putoamisesta sängyltä.

Hovioikeus lausui, että X:n lukuisat, vakavat murtumavammat olivat syntyneet hänen ollessaan vanhempiensa hoidossa. Tässä tilanteessa ei jäänyt järkevää epäilyä siitä, etteikö toinen vanhemmista tai vanhemmat yhdessä olleet pahoinpidelleet X:ää. Kun oli jäänyt selvittämättä, kumpi vanhemmista oli pahoinpidellyt lasta tai että he olisivat tehneet niin yhdessä, syyte törkeästä pahoinpitelystä oli hylättävä.

Koiran ei ollut näytetty aiheuttaneen X:n murtumavammoja. Näin ollen toissijainen syyte törkeästä vammantuottamuksesta oli myös hylättävä.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Marianne Wagner-Prenner, Virve Salo ja Ritva Pelttari.

X:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan X vaati, että A ja B tuomitaan rangaistukseen ensisijaisesti törkeästä pahoinpitelystä ja toissijaisesti törkeästä ruumiinvamman tuottamuksesta. Lisäksi X uudisti vahingonkorvausvaatimuksensa.

A ja B vastasivat valitukseen ja vaativat, että se hylätään.

Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn 17.5.2013.

Korkeimmassa oikeudessa tutkittavina olevat rangaistusvaatimukset

1. A:lle ja B:lle on ensisijaisesti vaadittu rangaistusta siitä, että he ovat 10.8.2009 ja 16.9.2009 välisenä aikana yksissä tuumin tahallaan tehneet 3.7.2009 syntyneelle lapselleen X:lle ruumiillista väkivaltaa yhden tai useamman kerran lyömällä, vääntelemällä, puristelemalla, pudottamalla, heittämällä tai muulla vastaavalla tavalla seurauksin, että X:lle on aiheutunut seuraavat vammat: 12.8.2009 todettu noin kolmen senttimetrin kokoinen mustelma vasemmassa poskessa, 16.9.2009 todettu vasemman käden aristusta ja oikeassa poskessa ja nenän vieressä noin puolen senttimetrin kokoista rokahtumaa sekä vasemmassa kyynärvarressa paranemassa oleva murtuma sekä Oulun yliopistollisen keskussairaalan röntgenkuvissa todetut murtumat eli oikealla puolella kahdeksannen kylkiluun takaosassa murtumaan viittaava löydös, murtuma vasemman reisiluun keskivaiheilla, murtuma vasemman reisiluun alaosassa, murtuma vasemman sääriluun alaosassa, murtuma vasemman jalan jalkapöydän ensimmäisessä luussa, murtuma oikeassa solisluussa, murtuma oikeassa värttinäluussa, murtuma oikeassa kyynärluussa, murtuma vasemmassa olkaluussa, murtuma vasemmassa värttinäluussa, murtuma vasemmassa kyynärluussa, kaikkien kylkiluiden etuosat olivat leventyneet ja muodoiltaan kuppimaiset, joka saattoi liittyä rintalastan ja kylkiluiden välisen rustoliitoksen vammaan.

2. A:han ja B:hen on kohdistettu myös toissijainen rangaistusvaatimus, jonka mukaan he ovat aiheuttaneet X:lle tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta 10.8.2009 ja 16.9.2009 välisenä aikana vaikean vamman jättämällä hänet, 3.7.2009 syntyneen vauvan ja erittäin suurikokoisen vieraan koiran ilman valvontaa samaan tilaan vähintään yhden kerran ja tällä laiminlyönnillään mahdollistaneet sen, että koira oli toimillaan aiheuttanut hänelle alkuperäisessä teonkuvauksessa kuvatut vaikeat vammat.

Kysymyksenasettelu

3. Asiassa on kysymys siitä, onko A:n ja B:n näytetty syyllistyneen törkeään pahoinpitelyyn tai toissijaisen syytteen mukaisesti törkeään vammantuottamukseen.

X:n vammoja koskevat havainnot

4. X on 12.8.2009 käynyt neuvolassa terveydenhoitajan vastaanotolla, jolloin terveydenhoitaja on havainnut X:n vasemmassa poskessa noin kolmen senttimetrin kokoisen mustelman. A ja B ovat 14.9.2009 vieneet X:n neuvolaan. Neuvolassa on havaittu lapsen oikean käden olevan veltto ja lapsen aristavan sitä. Lisäksi on havaittu X:n oikeassa poskessa ja nenän vieressä noin puolen senttimetrin kokoista rokahtumaa. Neuvolan lääkäri on todennut X:n vasemman käden värttinäluussa paranemassa olleen murtuman ja ohjannut lapsen jatkotutkimuksiin Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Kyseisessä sairaalassa, jonne X on tuotu 16.9.2009, hänestä otetuista röntgenkuvissa on todettu lukuisia luunmurtumia ja muita vammoja.

Henkilötodistelu

5. A ja B ovat sekä alemmissa oikeuksissa että Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä kiistäneet tehneensä yksin tai yhdessä X:lle väkivaltaa tai aiheuttaneensa hänelle vammoja tuottamuksellisesti. Molemmat ovat kertoneet, että X oli ollut syytteessä ilmoitettuna tekoaikana jatkuvasti jommankumman hoidossa ja ettei heillä ollut tietoa, miten vammat olivat voineet syntyä. He eivät olleet havainneet X:ssä mitään merkkejä vammautumisesta tai muutakaan poikkeuksellista, ennen kuin he olivat illalla 13.9.2009 havainneet, että lapsen käsi oli veltto ja että lapsi aristeli kättään, minkä vuoksi he olivat seuraavana päivänä vieneet lapsen neuvolaan.

6. A ja B ovat ilmoittaneet, etteivät he tiedä, miten X:n vammat ovat syntyneet. He ovat pitäneet ainoana mahdollisuutena vammojen syntymiselle sitä, että elokuun alussa heillä kaksi viikkoa hoidossa ollut ja perheen asunnossa oleskellut 50 - 60 kiloinen ja säkäkorkeudeltaan noin 50 senttimetriä korkea koira oli aiheuttanut vammat. A ja B ovat kertoneet löytäneensä kerran koiran X:n pinnasängystä. Koiran jalat olivat olleet lapsen rinnan päällä. Lapsi oli itkenyt, mutta rauhoittunut varsin pian sen jälkeen, kun hänet oli nostettu sängystä syliin. A ja B eivät olleet havainneet X:ssä tuolloin mitään merkittäviä ulkoisia vammautumisen merkkejä.

7. Mitään muuta henkilötodistelua tapahtumainkulusta kuin A:n ja B:n kertomukset ei asiassa ole esitetty.

Vammoista esitetty selvitys

8. Terveyskeskuslääkärin 28.10.2009 laatiman lääkärinlausunnon mukaan X on käynyt neuvolassa terveydenhoitajan vastaanotolla 12.8.2009. Terveydenhoitaja oli huomannut tuolloin hänen vasemmassa poskessaan noin kolmen senttimetrin kokoisen mustelman. Lääkärinlausunnon mukaan vanhemmat olivat kertoneet syyksi sen, että tutti oli yöllä jäänyt posken alle viideksi tunniksi. Hoitajalla oli kuitenkin herännyt epäily mustelman alkuperästä, jonka vuoksi lapsi oli käynyt tavallista tiheämmin neuvolaseurannassa. Neuvolavastaanotolla 14.9.2009 terveydenhoitaja oli huomannut lapsen aristavan vasenta kättään. Lisäksi terveydenhoitaja oli huomannut oikeassa poskessa ja nenän vieressä puolen senttimetrin kokoista rokahtumaa.

9. Neuvolakäynnin yhteydessä on varattu aika terveyskeskuslääkärille 16.9.2009. Tuolloin lapsi oli lääkärinlausunnon 28.10.2009 mukaan ollut virkeä ja hymyilevä. Vastaanotolla oli havaittu pientä ryhelmää oikealla nenän vieressä. Lapsi oli aristanut jonkin verran vasenta kättään, joka oli ollut veltompi ja huonommin liikkuva kuin oikea käsi. Lapsi ei ollut selvästi aristanut muita ruumiinosia eikä muualla ollut ollut päällepäin näkyviä mustelmia tai turvotuksia. Terveyskeskuksessa on otettu röntgenkuva vasemmasta kyynärvarresta ja todettu paranemassa oleva murtuma. Lääkärinlausunnon mukaan murtuma on todennäköisesti syntynyt pahoinpitelyn seurauksena. Edelleen lääkärinlausunnossa on todettu, että todennäköisesti myös posken mustelma liittyi aiempaan pahoinpitelyyn, koska tutin painauma oli tuskin mustelmaa aiheuttanut. Äiti ei kysyttäessä ollut tiennyt lapsen loukkaantuneen. Pahoinpitelyepäilyn vuoksi lapsi on lähetetty Oulun yliopistolliseen sairaalaan jatkohoitoon ja jatkotutkimuksiin.

10. Lastenkirurgiaan erikoistuvan lääkärin 3.11.2009 laatiman lääkärinlausunnon mukaan sairaalaan tulovaiheessa 16.9.2009 X:ää ensimmäisenä hoitanut lääkäri oli todennut vastavuoroisen, ikäisensä oloisen lapsen, jolla iho oli kauttaaltaan siisti. Mitään poikkeavuuksia ihossa ei ollut tullut esille. Kallo oli ollut tunnustellen normaali ja aukileet avoimet. Päässä ei ollut ollut kyhmyjä tai poikkeavia löydöksiä. Solisluut olivat olleet ehyet ja aristamattomat, samoin rintakehä ja vatsa. Röntgenkuvauksessa on todettu monilukuiset murtumat (yhdeksän varmaa ja yksi murtumaepäily) useissa pitkissä luissa raajoissa ja vartalolla. Lisäksi kylkiluiden etuosat olivat kuvautuneet röntgenkuvassa leventyneinä, mikä voi olla vammanjälkeinen löydös. Radiologisesti kaikki murtumat olivat olleet 2 - 4 viikkoa vanhoja ja luutumistilanteen perusteella verrattain samanaikaisesti syntyneitä.

11. Edelleen lääkärinlausunnon 3.11.2009 mukaan X:lle on vuodeosastoseurannan aikana tehty silmäpohjakuvaus mahdollisten päähän kohdistuneiden vammojen poissulkemiseksi, ja se on ollut normaali. Niin ikään ultraäänitutkimus on ollut normaali. Lastentautien erikoislääkäri on tutkinut osaltaan mahdollisia murtumien taustalla olevia sairaustiloja, mutta mitään poikkeavaa verikokeissa tai muuta taudinmääritykseen johtavaa syytä ei ollut löytynyt. Lastenkirurgian yksikössä hoitaneille lääkäreille ei ollut selvinnyt, mistä syystä potilaan murtumat olivat syntyneet. Mikäli potilaalla ei ollut luustoa haurastuttavaa sairautta, ovat potilaan vammat vaatineet jonkin ulkoisen syyn, ja luunmurtumat ovat aiheuttaneet alkuvaiheessa kipua ja särkyä. Monilukuiset murtumat sekä mahdolliset rintakehän vammat ja kylkiluumurtumat voivat teoriassa aiheuttaa hengitykseen ja verenkiertojärjestelmään henkeä uhkaavia vammamuutoksia.

12. Aikaisempaa lääkärinlausuntoa täydentävän 1.6.2010 laaditun lausunnon mukaan X:llä ei ollut luustoa haurastuttavaa sairautta (osteogenesis imperfecta), joka lisäisi luunmurtumisriskiä.

13. Lastenkirurgiaan erikoistuva lääkäri on 5.10.2010 laatimassaan lääkärinlausunnossa, jossa hän on vastannut poliisin esittämiin kysymyksiin, kertonut keskustelleensa asiasta oman käsityksensä tueksi lastenkirurgian professorin kanssa. Heidän käsityksensä mukaan kahden kuukauden ikäisen lapsen luun murtumiseen vaaditaan aina suurienergisenä pidetty vammavoima. Tällaisena voidaan ajatella esimerkiksi putoamista korkealta, joka voi johtaa tyypillisesti yksittäisen luun murtumaan. Kysymykseen, ovatko X:n vammat voineet syntyä vain yhden tapahtumakerran, kuten putoamisen seurauksena, vai onko luihin täytynyt kohdistua voimaa useammalla kerralla, lääkärinlausunnossa on vastattu, ettei röntgenlöydösten perusteella tarkkaa murtumien ajankohtaa pystytä esittämään. Murtumien on hoitokokouksessa 21.9.2009 arvioitu olevan 2 - 4 viikkoa vanhoja ja luutumistilanteen perusteella verrattain samanaikaisesti syntyneitä. Näin monilukuisten murtumien syntyminen samanaikaisesti kuitenkin vaatisi erittäin suuren voiman, jollaisena voitaisiin asiaa havainnollistaen pitää esimerkiksi painavan kirjahyllyn kaatumista potilaan päälle tai suurienergistä autokolaria, jossa potilas ei olisi turvakaukalossa turvavöillä kytkettynä.

Näytön arvioinnin lähtökohdista

14. Rikosasioissa rangaistusta vaativalla syyttäjällä tai asianomistajalla on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin osoittamalla tavalla todistustaakka kaikista rikostunnusmerkistöön kuuluvista seikoista. Rikoksen syyksilukevan tuomion edellytyksenä on, että syyttäjä tai asianomistaja on esittänyt asiassa selvityksen, jonka perusteella vastaajan syyllisyys on näytetty toteen sellaisella varmuudella, ettei siitä jää varteen otettavaa epäilyä.

15. Rikosasian vastaajalla ei sen sijaan ole velvollisuutta esittää syyttömyyttään tukevaa näyttöä. Hänellä ei myöskään ole velvollisuutta myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen. Vaikka vastaajan rikosasiassa antama kertomus voidaan sinänsä ottaa huomioon asiassa näyttönä, itsekriminointisuojaan kuuluu myös vastaajan oikeus vaieta asiassa, eikä tätä vaikenemista voida itsessään käyttää todisteena häntä vastaan. Keskeisiin rikosoikeudellisiin periaatteisiin kuulu myös syyttömyysolettama ja se, että epäselvässä näyttötilanteessa asia on ratkaistava syytetyn eduksi.

A:n ja B:n esittämät käsitykset vammojen syntytavasta

16. Edellä kohdassa 6 selostetulla tavalla A ja B ovat kertoneet pitävänsä ainoana mahdollisuutena vammojen syntymiselle sitä, että elokuun alussa heillä kaksi viikkoa hoidossa ollut suurikokoinen koira olisi aiheuttanut ne astumalla X:n päälle.

17. Kuten kohdassa 13 selostetusta lääkärinlausunnosta ilmenee, kahden kuukauden ikäisen lapsen luun murtumiseen vaaditaan aina suurienerginen ulkoinen voima. Samanaikaisten luunmurtumien syntyminen vaatisi puolestaan erittäin suuren voiman. Suurikokoisenkaan koiran astumista lapsen päälle ei voida verrata lukuisten luunmurtumien edellyttämään voimaan. Korkein oikeus katsoo lisäksi olevan erittäin epätodennäköistä, että koiran edellä kuvatulla tavalla aiheuttamista vammoista ei olisi jäänyt lapsen kehoon selviä ulkoisia merkkejä ja että X olisi itkenyt A:n ja B:n kertomalla tavalla tapahtuman jälkeen vain hetken. Kuten lääkärinlausunnosta 3.11.2009 edellä kohdassa 11 selostetulla tavalla ilmenee, luunmurtumat ovat aiheuttaneet X:lle alkuvaiheessa kipua ja särkyä. Näin ollen on epätodennäköistä, että X:n vammat olisivat voineet syntyä A:n ja B:n kuvaamalla tavalla.

18. Johtopäätöksenään tältä osin esitetystä näytöstä Korkein oikeus katsoo, ettei A:n ja B:n esittämää käsitystä vammojen syntymistavasta voida pitää uskottavana.

A:n ja B:n kertomusten arviointi muilta osin

19. Korkein oikeus toteaa, että asiassa ei ole esitetty tapahtumainkulusta muuta henkilötodistelua kuin A:n ja B:n omat kertomukset. He ovat kaikissa oikeusasteissa kiistäneet yksin tai yhdessä aiheuttaneensa tai tietävänsä toisen heistä aiheuttaneen X:lle syytteessä kuvatut vammat. A ja B ovat toisaalta kertoneet, että lapsi oli ollut jatkuvasti jomman kumman hoidossa ja valvonnan alaisena ja ettei kumpikaan ollut ollut yksin lapsen kanssa pitkiä aikoja. He ovat kertoneet perheen asunnon käsittäneen kaksi huonetta ja keittiön ja että huoneiston tapahtumat eivät olleet voineet jäädä heiltä huomaamatta. Korkein oikeus katsoo, että A:n ja B:n kertomusten perusteella arvioituna kukaan ulkopuolinen henkilö tai mikään onnettomuus ei ole voinut aiheuttaa X:n vammoja heidän tietämättään.

20. Korkein oikeus pitää esitetyn lääketieteellisen selvityksen perusteella selvitettynä, että näin vakavien ja kipua aiheuttavien vammojen syntyminen ei ole voinut tapahtua ilman lapsen kehossa havaittavia ulkoisia merkkejä. Korkein oikeus ei myöskään pidä mahdollisena, että lasta jatkuvasti hoitaneet vanhemmat eivät olisi havainneet vammautumista siitä riippumatta, miten vammat olivat syntyneet. Siten A:n ja B:n kertomusta siitä, etteivät he olleet havainneet X:ssä mitään ulkoisia vammoja tai muutakaan poikkeuksellista ennen neuvolaan 14.9.2009 menoa tai että heillä ei olisi mitään tietoa vammojen syntymistavasta ja -ajasta, ei voida pitää uskottavana.

21. Korkein oikeus toteaa johtopäätöksenään tältä osin, että A:n ja B:n omaa kertomusta tapahtumainkulusta ja siitä, ettei heillä ole tietoa vammojen syntymisajankohdasta tai -tavasta, ei voida pitää uskottavana. Toisaalta heidän kertomustensa perusteella ei ole myöskään mahdollista tehdä johtopäätöksiä siitä, millä tavoin ja kenen aiheuttamina X:n vammat ovat syntyneet.

Kirjallisten lääkärinlausuntojen arviointi

22. Korkein oikeus toteaa, että nyt kysymyksessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa asianomistaja ei kykene itse kertomaan tapahtumista ja ainoa selvitys tapahtumainkulusta on vastaajien oma kertomus, lääketieteellisen näytön merkitys korostuu. Lääkärinlausunnoilla sekä kuulemalla tarvittaessa lausunnot laatineita lääkäreitä tai muita lääketieteen asiantuntijoita todistajina voi olla mahdollista saada sellaista selvitystä vammoista ja niiden syntymisolosuhteista, että sen perusteella voidaan arvioida vaihtoehtoisten tapahtumainkulkujen todennäköisyyttä tai sulkea pois ne tapahtumainkulut, jotka esitettyyn selvitykseen nähden eivät ole mahdollisia. Koska tässä asiassa lääkärinlausunnot laatineita lääkäreitä tai muitakaan lääketieteen asiantuntijoita ei ole kuultu todistajina, asiassa voidaan tehdä johtopäätöksiä tältä osin ainoastaan sen perusteella, mitä kirjallisiin lääkärinlausuntoihin on kirjattu.

23. Lääkärinlausunnoista ilmenee, että luunmurtumien syntymisajankohtaa ei voida tarkoin määrittää. Niiden voidaan kuitenkin arvioida syntyneen vuoden 2009 elokuun loppupuolen ja syyskuun alun välisenä ajanjaksona ja luutumistilanteen perusteella verrattain samanaikaisesti. Tätä johtopäätöstä tukee myös se, ettei neuvolakäynnillä 12.8.2009 X:ssä ollut havaittu vammoista muita ulkoisia merkkejä kuin vasemmassa poskessa kolmen senttimetrin mustelma. Neuvolakäynnillä 14.9.2009 ja terveyskeskuslääkärillä ja Oulun yliopistollisessa sairaalassa 16.9.2009 tehdyissä tutkimuksissa X:ssä ei ollut havaittu mitään muita merkkejä ulkoisesta väkivallasta kuin pientä ryhelmää oikealla nenänvarressa ja vasemman käden aristelua ja velttoutta. Lääkärinlausunnoissa 28.10.2009 ja 3.11.2009 on päinvastoin nimenomaisesti todettu, ettei lapsi ollut aristanut muita ruumiinosia eikä lapsen ihossa 16.9.2009 ollut havaittavissa muita mustelmia, turvotusta tai muutakaan poikkeavaa. Suoritetuissa tutkimuksissa ei ollut kuitenkaan havaittu X:n päänalueella vammoja. Siten neuvolakäynnillä 12.8.2009 havaitulla mustelmalla ei välttämättä ole yhteyttä myöhemmin todettuihin luunmurtumiin.

24. Kirjallisten lääkärinlausuntojen perusteella voidaan tehdä se johtopäätös, että X:n luunmurtumat eivät ole seurausta sairaudesta tai erityisestä alttiudesta luunmurtumille. Näin ollen luunmurtumien on täytynyt aiheutua ulkoisesta, lapseen kohdistuneesta huomattavan suuresta iskuvoimasta. Yksittäisen luunmurtuman osalta tarvittavaa voimaa on kuvattu vertaamalla sitä lapsen putoamiseen korkealta. Useiden luunmurtumien samanaikainen aiheutuminen on edellyttänyt erittäin suurta iskuvoimaa, jota voidaan verrata esimerkiksi painavan kirjahyllyn kaatumiseen lapsen päälle tai suurienergiseen autokolariin, kun lasta ei ole kytketty turvavöillä turvakaukaloon. Lääkärinlausunnoissa ei ole kuitenkaan arvioitu, miten tarvittava voima on rinnastettavissa esimerkiksi nyrkillä lyömällä tai potkien tapahtuvaan pahoinpitelyyn ja voidaanko vammojen laadun perusteella tehdä mitään johtopäätöksiä niiden syntymistavasta ottaen huomioon kahden kuukauden ikäisen lapsen luuston kehitys ja ominaisuudet.

25. Korkein oikeus toteaa edelleen, ettei lääkärinlausunnoissa ole myöskään arvioitu mikä merkitys tulee antaa sille seikalle, että X:lle aiheutuneet luunmurtumat ovat sijainneet eri puolilla kehoa, tai sille seikalle, että päähän kohdistuneiden vammojen poissulkemiseksi tehdyn silmänpohjakuvauksen samoin kuin ultraäänitutkimuksen tulos on ollut normaali. Sen vuoksi asiassa ei voida esitetyn selvityksen perusteella tehdä johtopäätöksiä siitä, onko näillä seikoilla mahdollisesti merkitystä arvioitaessa esimerkiksi putoamalla tapahtuvan vammautumisen todennäköisyyttä verrattuna pahoinpitelyyn, kun otetaan huomioon kahden kuukauden ikäisen lapsen ruumiinrakenne ja pieni koko. Korkein oikeus katsoo myös, ettei lääkärinlausuntojen perusteella ole mahdollista tehdä muitakaan johtopäätöksiä vammojen syntymiseen johtaneista tapahtumista.

26. Lääkärinlausunnossa 28.10.2009 on esitetty käsitys siitä, että X:n neuvolakäynnillä 12.8.2009 vasemmassa kyynärvarressa havaittu paranemassa oleva luunmurtuma sekä poskessa havaittu kolmen senttimetrin mustelma ovat todennäköisesti liittyneet pahoinpitelyyn. Terveyskeskuslääkärin laatimasta lääkärinlausunnosta ei kuitenkaan ilmene, mihin kyseiset johtopäätökset tarkemmin perustuvat. Lausunnossa todetaan vain, että tutin painauma oli tuskin aiheuttanut mustelmaa. Korkein oikeus katsoo, ettei tämän lausuman perusteella voida tehdä riittävän varmoja johtopäätöksiä pahoinpitelyn todennäköisyydestä. Myöskään ajallisesti mustelma ei näyttäisi olevan yhteydessä luunmurtumien syntymiseen.

27. Korkein oikeus toteaa yhteenvetona lääkärinlausuntojen perusteella tehtävistä johtopäätöksistä, että X:n vammat ovat oikeassa poskessa olevaa mustelmaa lukuun ottamatta todennäköisesti aiheutuneet vuoden 2009 elokuun loppupuolen ja syyskuun alun välisenä aikana joko yhdellä kerralla tai verrattain samanaikaisesti. Luunmurtumat ovat aiheutuneet lapseen kohdistuneen huomattavan suuren ulkoisen voiman seurauksena. Korkein oikeus pitää esitetyn selvityksen perusteella mahdollisena, että luunmurtumat ovat voineet syntyä pahoinpitelemällä. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei voida kuitenkaan sulkea pois sitä vaihtoehtoa, että luunmurtumat ovat syntyneet jonkun muun tapahtumainkulun seurauksena, kuten esimerkiksi lääkärinlausunnoissa kuvatulla lapsen putoamisella korkealta tai muulla tavoin tapaturmaisesti. Myöskään poskessa havaitun mustelman tai rokahtuman osalta vammojen muita syntymistapoja kuin lapseen kohdistunut pahoinpitely ei voida riittävällä varmuudella sulkea pois.

Yhteenveto

28. X:n oikeassa poskessa 12.8.2009 havaitun mustelman syntymistapa on jäänyt epäselväksi. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei voida riittävällä varmuudella sulkea pois sitä, että mustelma on syntynyt kokonaan muulla kuin syytteessä kerrotulla tavalla. Asiassa ei siten ole esitetty riittävää selvitystä siitä, että mustelma olisi syntynyt nimenomaisesti A:n ja B:n yhdessä tai jommankumman heistä lapseen kohdistaman väkivallan seurauksena.

29. Myöskään 14. ja 16.9.2009 havaittujen luunmurtumien tai muiden vammojen osalta ei ole esitetty riittävää selvitystä siitä, milloin ja miten vammat ovat syntyneet ja ovatko A ja B yksin tai yhdessä jollakin tavalla olleet osallisia siinä tapahtumainkulussa, joka on johtanut vammojen syntymiseen. A:n ja B:n on heidän omien kertomustensakin mukaan täytynyt sinänsä olla tietoisia siitä, milloin, millä tavoin ja mistä syystä vammat ovat syntyneet. Pelkästään sillä perusteella, että he ovat oikeudenkäynnissä jättäneet kertomatta tietämiään asioita vammojen syntymistavasta, ei kuitenkaan voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että he olisivat yhdessä aiheuttaneet tai jompikumpi heistä olisi aiheuttanut vammat pahoinpitelemällä lasta ensisijaisessa rangaistusvaatimuksessa kuvatulla tavalla.

30. Korkein oikeus on kohdassa 17 mainitsemillaan perusteilla pitänyt epätodennäköisenä, että A:n ja B:n asunnossa oleskellut koira olisi aiheuttanut vammat.

31. Niin kuin edellä on todettu, syytteen hyväksyminen edellyttää, että sitä tukeva näyttö on niin vakuuttava, ettei asiassa jää varteenotettavaa epäilyä A:n ja B:n syyllistymisestä ensisijaisessa tai toissijaisessa rangaistusvaatimuksessa kuvattuun tekoon. Asiassa esitetty selvitys X:n vammoista tukee jossakin määrin näkemystä, että vammat on aiheutettu pahoinpitelemällä. Koska vammojen syntymistapa on kuitenkin edellä kerrotuin tavoin jäänyt epäselväksi, ei asiassa voida sulkea pois vaihtoehtoja, että lapsen vammat ovat syntyneet tapaturman seurauksena tai sellaisen A:n ja B:n huolimattomanakin pidettävän menettelyn seurauksena, josta syytteessä ei ole kysymys, taikka jonkun muun henkilön menettelyn seurauksena, mistä A ja B eivät ole halunneet kertoa. Tämän vuoksi heidän syyllistymisestään ensisijaisessa tai toissijaisessa rangaistusvaatimuksessa kuvattuun tekoon jää varteenotettava epäily.

32. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että A ja B olisivat syyllistyneet syytteessä tarkoitettuun törkeään pahoinpitelyyn tai törkeään vammantuottamukseen.

33. X:n vahingonkorvausvaatimukset ovat perustuneet siihen, että A ja B olisivat rangaistusvaatimuksen mukaisella menettelyllä aiheuttaneet lapselle vahinkoa. Koska heidän ei ole näytetty aiheuttaneen vammoja rangaistusvaatimuksissa selostetulla tavalla, myöskään vahingonkorvausvaatimusten hyväksymiselle ei ole perustetta.

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Pasi Aarnio, Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio ja Ari Kantor. Esittelijä Sari Ruokojärvi.