Tahallisuus - Tappo

Diaarinumero:	R2011/846
Esittelypäivä:	5.9.2012
Taltio:	2510
Antopäivä:	5.12.2012

A oli kahdessa vaiheessa lyönyt B:tä yhteensä noin 20 kertaa nyrkillä rintakehän ja pään alueelle. B oli pahoinpitelyn seurauksena kuollut. Kysymys siitä, oliko B:n kuolema ollut A:n teon varsin todennäköinen seuraus siten, että teko olisi luettava A:n syyksi tappona. (Ään.)

Käräjäoikeus on kihlakunnansyyttäjän syytteestä lukenut A:n syyksi sen, että hän oli 16.10.2010 lyömällä B:tä nyrkillä useita kertoja ylävartaloon ja päähän aiheuttanut tälle seuraavat vammat: 10 vasemmanpuoleista kylkiluuta ja 3 oikeanpuoleista kylkiluuta oli murtunut, keuhkot olivat painuneet osaksi kasaan ja niihin oli tullut ruhjeita, rintaonteloon oli vuotanut verta, aivoihin oli tullut pieniä ruhjeita, hermosolujen viejähaarakkeisiin oli tullut vaurioita ja aivokudokseen kauttaaltaan turvotusta, päänkamaran sisäpuolelle sekä päälaen vasemmalle ja oikealle puolelle sekä etuosaan oli tullut laajat verenpurkaumat, takaraivoon oli tullut ruhjehaava, vasempaan korvaan oli tullut ruhjeita ja repeytymähaava, kasvoihin oli tullut runsaasti ruhjeita ja verenpurkaumia ja vasemmalle puolelle leukaan oli tullut mustelmaa.

Vammojen laatu osoitti, että lyönnit olivat olleet voimakkaita, niitä oli ollut useita ja ne olivat kohdistuneet rintakehälle ja päähän. Pahoinpitely oli jatkunut useampaan otteeseen ja ollut pitkäkestoista. B ei ollut itse yrittänyt tehdä väkivaltaa A:lle eikä humalatilastaan johtuen ollut kyennyt puolustamaan itseään.

Käräjäoikeus katsoi, että A:n käyttämän väkivallan määrä, voimakkuus ja pitkäkestoisuus huomioon ottaen hänen oli täytynyt käsittää, että sen varsin todennäköisenä seurauksena oli B:n kuolema. A oli lisäksi viivytellyt avun hankkimisessa B:lle. Pahoinpitelyn jälkeen paikalle tulleet henkilöt olivat B:n nähdessään havainneet tämän olevan huonossa kunnossa. A ei heidän pyynnöistään huolimatta ollut heti soittanut apua.

A oli soittanut hätäkeskukseen kello 21.56. Ambulanssi oli saapunut paikalle kello 22.11. B oli mennyt elottomaksi kello 22.28, jonka jälkeen elvytys oli aloitettu. Sitä oli jatkettu siihen saakka, kun B oli kello 22.55 todettu kuolleeksi.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 21 luvun 1 §:n nojalla taposta 9 vuoden vankeusrangaistukseen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kari Aho ja lautamiehet.

A valitti hovioikeuteen ja katsoen syyllistyneensä pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen tai törkeään pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen vaati, että syyte taposta hylätään ja hänelle tuomittua rangaistusta joka tapauksessa alennetaan.

Hovioikeus katsoi asiassa selvitetyksi, että A oli kahdessa eri vaiheessa lyönyt B:tä yhteensä noin 20 kertaa nyrkillä rintakehän ja pään alueelle. A yksin oli aiheuttanut B:n vammat.

Asiassa oli riidatonta, että A ei ollut tarkoittanut surmata B:tä. Näin ollen hovioikeuden arvioitavaksi jäi, oliko A:n täytynyt käsittää, että B:n kuolema oli hänen tekonsa varsin todennäköinen seuraus.

Syyttäjän väitteen mukaan A oli ollut erittäin hyvässä fyysisessä kunnossa tapahtuma-aikaan lokakuussa 2010. A itse on kertonut, ettei näin ollut ollut. Myös todistajana kuultu henkilö oli nähtyään A:n hovioikeuden pääkäsittelyssä todennut, että ”A:n hartiat ja hauis olivat kasvaneet aika lailla” sitten lokakuun 2010. Kysymyksellä A:n fyysisestä kunnosta tapahtumahetkellä ei ollut ratkaisevaa merkitystä, koska B:lle aiheutuneista vammoista oli todettavissa, että lyönnissä oli käytetty kovaa voimaa.

B:n kuolema oli aiheutunut ensisijaisesti rintakehän vammoista eli useista kylkiluunmurtumista, keuhkojen ruhjeista ja verenvuodosta rintaonteloon. Myös aivojen merkittävät vammat olivat olennaisesti myötävaikuttaneet kuolemaan. Yleisesti ei ollut tiedossa, että rintakehän alueelle kohdistetuista kovistakaan nyrkiniskuista seuraisi kuolema. Kun A:n B:hen kohdistama väkivalta ei ollut ollut senkaltaista, että B:n kuolema olisi ollut sen varsin todennäköinen seuraus, A:n ei voitu katsoa syyllistyneen tahalliseen surmaamisrikokseen. Tämän vuoksi syyte taposta oli hylättävä.

A:n syyksi jäi, että hän oli syytteessä tarkoitetussa tilanteessa tehnyt ruumiillista väkivaltaa B:lle lyömällä tätä nyrkillä useita kertoja voimakkaasti ylävartaloon ja pään seudulle ja aiheuttanut B:lle syytteessä kerrotut vammat ja että hän oli näin menettelemällä huolimattomuudellaan aiheuttanut B:n kuoleman.

Rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan pahoinpitely on törkeä, jos rikos tehdään erityisen raa’alla tai julmalla tavalla ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

A oli pahoinpidellyt B:tä kahteen eri otteeseen. Pahoinpitelyssä käytetty väkivalta oli ollut varsin voimakasta, ja se oli kohdistunut B:n rintakehän ja pään alueelle. Pahoinpitely oli kohdistunut vahvassa humalatilassa olleeseen ja puolustuskyvyttömään uhriin. Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että pahoinpitely oli tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla ja että pahoinpitely oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. A oli syyllistynyt menettelyllään törkeään pahoinpitelyyn.

Rikoslain 21 luvun 9 §:n mukaan jos kuolemantuottamuksessa kuolema aiheutetaan törkeällä huolimattomuudella ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kuolemantuottamuksesta. Se, pidetäänkö huolimattomuutta törkeänä, ratkaistaan rikoslain 3 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan kokonaisarvostelun perusteella huomioon ottaen lainkohdassa mainitut seikat.

A:n teossa on kysymys tahallisesta rikoksesta. Pahoinpitely oli tehty nyrkein, ja sen voimakkuus ilmeni B:lle aiheutuneista vammoista. Tilanne oli ollut pitkäkestoinen. Todistajina kuultujen henkilöiden kertomuksista ilmeni, että A oli suhtautunut välinpitämättömästi B:n tilaan. A oli törkeällä huolimattomuudella aiheuttanut B:n kuoleman ja syyllistynyt törkeään kuolemantuottamukseen.

Tämän vuoksi hovioikeus, muuttaen käräjäoikeuden tuomiota, tuomitsi A:n törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta 4 vuoden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Auli Vähätörmä, Tapio Alkula ja Suvi Kakko.

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan hän vaati hovioikeuden tuomion muuttamista siten, että A tuomitaan syytteen mukaisesti taposta 9 vuoden vankeusrangaistukseen.

A vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä.

Korkein oikeus on toimittanut asiassa suullisen käsittelyn 15.5.2012.

Syyttäjä on vedonnut syytteensä tueksi muun ohessa A:n esitutkinnassa 18. ja 19.10.2010 antamiin kertomuksiin. Syyttäjä on katsonut tämän olevan asiassa mahdollista, koska esitutkinnassa A:lle oli asianmukaisesti taattu oikeus avustajaan.

Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun KKO 2012:45 mukaan epäillyn syyllisyyttä tukevia lausumia esitutkinnassa ei saa käyttää syyllisyyttä tukevana näyttönä asiassa, jos esitutkintakertomus on hankittu loukaten epäillyn oikeutta avustajaan.

Esitutkintalain 10 §:n 1 momentin mukaan asianosaisella on oikeus käyttää esitutkinnassa avustajaa. Rikoksesta epäillylle, joka on otettu kiinni, pidätetty tai vangittu, on viipymättä ilmoitettava hänen oikeudestaan käyttää avustajaa. Esitutkintalain 29 §:n 2 momentin mukaan epäillylle on ennen kuulustelua myös tehtävä selkoa oikeudesta käyttää avustajaa esitutkinnassa sekä siitä, milloin hänelle voidaan määrätä puolustaja. Esitutkintalain 31 §:n mukaan asianosaisen avustajalla on oikeus olla läsnä hänen päämiestään kuulusteltaessa, jollei tutkinnanjohtaja painavista rikostutkinnallisista syistä sitä kiellä.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan epäillylle on hänen pyynnöstään määrättävä puolustaja, jos hän on pidätettynä tai vangittuna. Rikoksesta epäillyn oikeudesta avustajaan määrätään myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kohdan c alakohdassa, jonka mukaan jokaisella rikoksesta syytetyllä on oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä.

A on otettu poliisin toimesta kiinni rikoksen tekopäivänä 16.10.2010 kello 22.30 ja hänet on vangittu Oulun käräjäoikeuden päätöksellä 20.10.2010. A:ta on kuulusteltu rikoksesta epäiltynä ensimmäisen kerran 17.10.2010, jolloin kuulustelupöytäkirjaan on tehty merkintä, jonka mukaan poliisi on ilmoittanut A:lle tämän oikeudesta käyttää avustajaa. Tämän jälkeen A:ta on kuultu esitutkinnassa 18., 19., 21. ja 27.10. sekä 4.11.2010.

Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä A:n puolustaja varatuomari F on ilmoittanut ottaneensa puolustajan toimeksiannon asiassa vastaan 17.10.2010 ja toimineensa sen jälkeen A:n puolustajana tämän vangitsemisoikeudenkäynneissä ja asiaa käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa käsiteltäessä.

F on lausunut, että esitutkintakertomuksia ei voida ottaa huomioon oikeudenkäyntiaineistona, koska A ei ollut kertonut oikeudessa toisin kuin kuulusteluissa. Muuta estettä esitutkintakertomusten huomioon ottamiselle F ei ole esittänyt olevan.

Kuten ratkaisusta KKO 2012:45 (kohta 9) ilmenee, vapautensa menettäneen epäillyn oikeus avustajaan esitutkinnassa edellyttää, että hänellä on jo tutkinnan varhaisessa vaiheessa mahdollisuus luottamuksellisiin keskusteluihin avustajansa kanssa. Avustaja voi tällöin selvittää epäillylle tämän oikeudet, mukaan lukien oikeuden olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen. Tässä asiassa F on ilmoittanut ottaneensa puolustajan tehtävän vastaan 17.10.2010 eli ennen niiden esitutkintakuulustelujen toimittamista, joihin syyttäjä on näyttönä vedonnut. A:lla on siten ollut vapaudenmenetyksestään huolimatta mahdollisuus oikeuksiaan turvaaviin luottamuksellisiin keskusteluihin hänelle määrätyn oikeudenkäyntiavustajan kanssa jo ennen ensimmäistä kuulusteluaan esitutkinnassa, mitä seikkaa myöskään F ei ole Korkeimmassa oikeudessa riitauttanut. Korkein oikeus katsoo, että A:n oikeus avustajaan esitutkinnassa on asiassa toteutunut ja että A on saanut tältä osin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin. Näin ollen syyttäjä on voinut A:n syyllisyyden tueksi nojautua tämän esitutkinnassa 18. ja 19.10.2010 antamiin lausumiin.

Aluksi

1. A on lyönyt noin 20 kertaa B:tä nyrkillä ylävartaloon ja päänseudulle. B on muutaman tunnin kuluttua samana päivänä kuollut.

2. Oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa B:ssä on todettu muun muassa useiden kylkiluiden murtumia, turvotusta aivokudoksessa, ruhjeita keuhkoissa, aivoissa, vasemmassa korvassa ja kasvoissa sekä laajoja verenpurkaumia päänkamaran sisäpuolella sekä päälaen etuosassa. Kuolinsyylausunnon mukaan B:n kuolema oli johtunut ensisijaisesti rintakehän vammoista eli useista kylkiluunmurtumista, keuhkojen ruhjeista ja verenvuodosta rintaonteloon. Myös aivoissa olleet merkittävät vammat olivat myötävaikuttaneet kuolemaan.

Muiden seikkojen kuin A:n tekemän pahoinpitelyn vaikutus B:n kuolemaan

3. A on esitutkinnassa ja kaikissa oikeusasteissa kertonut, että paikalle myöhemmin tullut ja sittemmin asiassa todistajana kuultu C olisi potkinut B:tä. Tätä kertomusta eivät alemmat oikeudet ole pitäneet uskottavana. A:n kertomus C:n potkuista on vaihdellut. Kyse olisi ollut thai-nyrkkeilyyn kuuluvista saksi- ja kierrepotkuista. Välillä hän on kertonut potkujen osuneen, välillä etteivät ne osuneet B:hen. C on puolestaan kertonut, ettei hän ollut millään tavalla potkinut B:tä. Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä asiasta ei ole ilmennyt mitään uutta. Ottaen huomioon A:n kertomuksen vaihtelevuuden ja sen, ettei hänen väitteidensä tueksi ole ilmennyt muuta selvitystä, myöskään Korkein oikeus ei pidä A:n kertomusta C:n potkuista uskottavana.

4. A on myös väittänyt, että B:n kuolemaan olisivat myötävaikuttaneet B:lle paine-elvytyksen seurauksena syntyneet rintakehän vammat. Todistajana kuullun sairaankuljettaja-sairaanhoitaja D:n kertomuksen perusteella Korkein oikeus katsoo, että osa B:n rintakehän vammoista on saattanut pahentua paine-elvytyksen seurauksena. Tämä on otettu myös kuolinsyylausunnossa huomioon, mutta lausunnossa on kuitenkin päädytty siihen, ettei pahentumisella ole ollut olennaista merkitystä kuolemaan. Tähän nähden ja huomioon ottaen se, että D:n kertomuksen mukaan B oli mennyt elottomaksi jo ennen elvytyksen aloittamista, rintakehän vammojen mahdollinen pahentuminen ei ole merkityksellisesti vaikuttanut B:n kuolemaan.

Kysymyksenasettelu

5. A on tunnustanut pahoinpidelleensä B:tä kohdassa 1 todetuin tavoin. Alemmat oikeudet ovat katsoneet, että kohdassa 2 kerrotut B:n kuolemaan johtaneet vammat ovat aiheutuneet A:n häneen kohdistamasta pahoinpitelystä. Käräjäoikeus tuomitsi A:n taposta, kun taas hovioikeus on lukenut A:n syyksi törkeän pahoinpitelyn ja törkeän kuolemantuottamuksen. A ei ole hakenut muutosta hovioikeuden tuomioon. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän valituksen johdosta kysymys siitä, onko A pahoinpitelyllään tahallaan aiheuttanut B:n kuoleman ja onko A sen vuoksi tuomittava hovioikeuden hänen syykseen lukemien rikosten asemesta taposta.

Tahallisuuden arvioinnin lähtökohdat

6. Rikoslain 3 luvun 6 §:n mukaan tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Syyttäjä ei ole väittänyt A:n tarkoittaneen tappaa B:n. Näin ollen ratkaistavaksi jää, onko A:n täytynyt käsittää, että hänen käyttämänsä väkivallan varsin todennäköisenä seurauksena on B:n kuolema.

7. Lain soveltamisen kannalta kyse on siitä, täyttyykö A:n teossa rikoslain 3 luvun 6 §:ssä tarkoitettu todennäköisyystahallisuus, siis onko teko ylittänyt tahallisuuden alarajan. Mainitun säännöksen esitöiden (HE 44/2002 vp s. 84, 87) mukaan alaraja on määritelty Korkeimman oikeuden käytännössä jo ennestään aikaisemmin vakiintunein termein. Esitöissä lakitekstin ilmaisua ”pitänyt seurauksen aiheutumista varsin todennäköisenä” on selitetty siten, että kyse on sellaisesta todennäköisyydestä, jossa tekijä teon hetkellä pitää seurauksen syntymistä todennäköisempänä kuin sen syntymättä jäämistä. Todennäköisyys on ymmärrettävissä subjektiiviseksi arvioksi eikä tilastollisobjektiiviseksi seuraussuhteeksi.

8. Korkein oikeus toteaa, että tapon edellyttämän todennäköisyystahallisuuden täyttymistä arvioidaan yleensä tarkastelemalla niitä seikkoja, joiden pohjalta tekijä on voinut teon aikana arvioida tekonsa seurauksia. Näitä ovat muun muassa hänen mahdollisesti käyttämänsä tekoväline, käytetyn väkivallan voimakkuus ja kesto sekä se, mihin kohtaan uhrin kehoa teko on kohdistettu. Nämä seikat vaikuttavat eri olosuhteissa eri tavalla. Yksikin teräaseella lyöty isku voi varsin todennäköisesti aiheuttaa uhrin menehtymisen, jos isku on ollut voimakas ja kohdistettu hengenvaaralliseen kohtaan kehoa. Sen sijaan yksi voimakaskaan nyrkin isku normaalikuntoisen täysi-ikäisen uhrin rintaan ei yleensä aiheuta kuolemaa. Toisin voidaan arvioida esimerkiksi heikkokuntoisen henkilön päähän ja kehon elintärkeille alueille kohdistettuja useita voimakkaita iskuja. Siitä seikasta, että tällainen väkivalta toteutetaan paljain nyrkein, ei suoraan johdu, että pahoinpitelyn ei voida katsoa varsin todennäköisesti johtavan uhrin kuolemaan, vaan arvioinnin tulee perustua tapauksesta ilmenevät seikat huomioon ottavaan kokonaisharkintaan.

9. Tässä tapauksessa A on voinut arvioida tekonsa seurauksia ottamalla huomioon erityisesti oman voimankäyttökykynsä, B:n fyysiset ominaisuudet, ne kehon kohdat, joihin A on B:tä lyönyt, lyöntien voimakkuuden ja määrän, pahoinpitelyn keston sekä havainnot B:lle pahoinpitelystä aiheutuneista vammoista.

Syyksilukemisen arvioinnin lähtökohdat tapahtumien osalta

10. A on aiheuttanut B:n kuolemaan johtaneet vammat asunnossaan tekemällään pahoinpitelyllä kenenkään ulkopuolisen paikalla olematta tai muutenkaan tekoa näkemättä. Todistajina kuullut samassa rivitalossa asuvat C ja E ovat tulleet paikalle vasta varsinaisen pahoinpitelyn jälkeen ja he ovat tämän takia voineet nähdä vain pahoinpitelyn jäljet ja seuraukset.

11. Kun pahoinpitelyllä ei ole ollut silminnäkijöitä, syyksilukemista joudutaan arvioimaan pääasiassa yhtäältä A:n oman kertomuksen ja toisaalta niiden pahoinpitelyn aiheuttamien vammojen pohjalta, jotka ilmenevät kuolinsyylausunnosta ja jotka paikalle tulleet C ja E sekä sairaankuljettaja-sairaanhoitaja D ovat todistajina kuultuina kertoneet havainneensa.

Pahoinpitelyn vaikutin eli motiivi

12. A on kertonut joutuneensa tekoa edeltävänä yönä poliisiputkaan. Sieltä seuraavana päivänä asunnolleen päästyään hän oli huomannut muun muassa kolmen viinapullonsa olevan kadoksissa. Hänen käsityksensä mukaan pullojen katoamisesta oli vastuussa hänen asunnossaan tilapäisesti asustellut B, jonka piti huolehtia pulloista A:n ollessa putkassa. Tämän vuoksi hän oli suuttunut B:lle ja halunnut kysellä pullojen katoamisesta sekä ennen muuta ojentaa B:tä läpsimällä ja lyömällä. Muuta vaikutinta kuin kurinpito A ei ole teolleen kertonut eikä sellaista ole muustakaan yhteydestä selvinnyt.

A:n kertomus pahoinpitelystä

13. A on kertonut pahoinpidelleensä B:tä kahdessa vaiheessa läpsimällä tätä kasvoille ja lyömällä nyrkillä ylävartaloon ja päähän. Iskuja on ollut kummassakin vaiheessa noin kymmenen ja näiden vaiheiden välillä on ollut puolesta tunnista tuntiin kestänyt tauko. Lisäksi A on sanotun pahoinpitelyn jälkeen B:n mentyä suihkuun läpsäissyt B:tä pesuhuoneessa suihkun kahvalla päähän. A:n voimankäyttö pahoinpitelyssä ei ollut kovaa, koska hän itse oli ollut huonossa kunnossa ja koska B ei ollut pannut lainkaan vastaan eikä siis käyttänyt mitään väkivaltaa A:ta kohtaan. Aluksi A oli lyönyt B:tä kasvoihin, mutta sitten vartaloon, mikä ei A:n käsityksen mukaan tehnyt B:lle yhtä kipeää kuin päähän lyöminen. Pahoinpitelystä ei pitänyt aiheutua B:lle muuta kuin nenäverenvuotoa ja kipua. Tällaiset lyömiset ja tappelut olivat aivan tavanomaisia A:n asuinpiirissä. Vasta E:n tultua paikalle ja vaadittua avun pyytämistä A ymmärsi, kuinka huonoksi B oli mennyt. Se oli hänelle täysi yllätys. Missään tapauksessa hän ei ollut tarkoittanut tappaa B:tä eikä ollut voinut ymmärtää, että B voisi hänen lyönneistään kuolla.

Pahoinpitelyvammoista esitetty selvitys

14. Kuolinsyylausunnon mukaan B:n rintakehälle oli kohdistunut useita tylppiä iskuja, joiden seurauksena rintakehän vasemman puolen kymmenen kylkiluuta (II - XI) olivat useista kohdista murtuneet. Lausunnon liitteenä olevien ruumiinavausvalokuvien selityksen mukaan kyse on ollut osittain pirstaleisesta sarjamurtumasta. Murtumakohdilla oli verenvuotoa, keuhkoissa oli pieniä ruhjeita ja verenvuotoa. Rintaonteloon oli vuotanut 300 millilitraa verta. Myös rintakehän oikealta puolelta oli murtunut kolme kylkiluuta (IV, VIII ja IX) ja oikeassa alalohkossa oli vähän verenvuotoa. Rintakehän vasen puoli oli selvästi kokoonpainunut ja myös molemmat keuhkot olivat osittain painuneet kokoon.

15. B:n päähän oli kohdistunut useita tylppiä iskuja, joiden seurauksena aivoihin oli tullut pieniä ruhjeita, hermosolujen viejähaarakkeissa oli vaurioita ja kudoksessa oli kauttaaltaan turvotusta. Myös päälaen etuosassa lukinkalvon alla oli vähän verenvuotoa. Kallossa ei ollut murtumia ja myös kasvojen luut olivat ehyet. Iskuihin sopien päänkamaran sisäpuolella vasemmalla päälaen etuosassa ja oikealla päälaen sivulla oli laajat verenpurkaumat ja takaraivolla ruhjehaava. Vasemmassa ylä- ja alaluomessa oli voimakasta verenpurkaumaa ja myös oikeassa ylä- ja alaluomessa oli verenpurkaumaa. Päässä ja kasvoissa oli useita pienempiä ruhjeita ja mustelmia. Lisäksi vasemmassa korvalehdessä oli ruhjeita ja repeytymähaava.

Todistajien havainnot B:n kunnosta

16. A oli kutsunut C:n asuntoonsa katsomaan, ”miten varkaalle on käynyt”. B:n nähtyään C oli säikähtänyt sitä, miten pahan näköinen ja huonossa kunnossa B oli. Kasvojen vasen puoli oli aivan turvoksissa ja ”tohjona”. Kasvoista, toisesta korvasta ja päästä vuoti verta. B ei enää pystynyt seisomaan eikä puhumaan vaan hänen suustaan tuli vain epäselvää mutinaa. B ei ymmärtänyt mistään mitään. Kun C:tä oli hirvittänyt B:n kunto, hän oli pyytänyt A:ta soittamaan sairasauton, mutta A ei ollut suostunut. C oli päättänyt jäädä kuitenkin paikalle estääkseen A:ta jatkamasta B:n hakkaamista. A:n vaatimuksesta B oli mennyt suihkuhuoneeseen verijälkiä pesemään. Siellä A oli vielä läpsinyt käsisuihkun kahvalla B:tä päähän. C oli taluttanut B:n pois suihkuhuoneesta.

17. E oli herännyt A:n asunnosta kuuluvaan kolinaan ja mölinään. Sen vuoksi hän oli mennyt A:n asuntoon selvittämään, mistä oli kysymys. B oli maannut asunnon makuuhuoneessa patjalla hyvin heikossa kunnossa. Toinen puoli kasvoista oli turvonnut ja toinen kylki oli vahingoittunut, ehkä murtunut. B:n pulssi oli ollut kaulalta tunnusteltuna heikko. E oli yrittänyt virvoitella B:tä hereille. Koska hän oli säikähtänyt B:n huonoa kuntoa ja pelännyt B:n olevan kuolemassa, hän oli vaatinut A:ta heti soittamaan sairasauton. Ensin A oli hangoitellut vastaan, mutta kuitenkin melko pian suostunut soittamaan hätänumeroon.

18. D:n tullessa paikalle B oli ollut heikosti tajuissaan. B oli ollut sohvalla ja hänellä oli ollut paita päällään. Hänen kasvonsa olivat pahasti murjotut. Muita näkyviä vammoja kuin vakavat kasvovammat B:llä ei ollut. Verta valui nenästä ja toisesta korvasta. B äänteli hieman, mutta ei pystynyt puhumaan. Pian hänen tajunnantasonsa alkoi laskea ja sairasautoon siirrettäessä B meni hengettömäksi. D oli yhdessä työtoverinsa kanssa aloittanut heti elvytyksen. Paine-elvytyksessä B:n rintakehä oli painunut sisään.

A:n ja B:n fyysiset ominaisuudet

19. Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä A on kertonut olevansa pituudeltaan 182 senttimetriä ja painavansa 90 kiloa. Tapahtuma-aikana lokakuussa 2010 hän oli ollut 34-vuotias ja kertomansa mukaan painanut vain 65 kiloa. Hän on kertonut olleensa tuolloin voimiltaan heikko muun muassa alkuvuodesta 2010 tehdyn kummankin jalan leikkauksen ja pitkään jatkuneen runsaan juopottelun takia. Nuorempana hän oli harrastanut nyrkkeilyä ja myöhemmin vapaaottelua. Noin tunnin kuluttua A:n kiinniotosta otetun verinäytteen mukaan A:n verenalkoholipitoisuus oli 3,41 promillea.

20. Ruumiinavauspöytäkirjan mukaan B on kuollessaan ollut 170 senttimetriä pitkä ja painanut 53 kiloa. Iältään hän oli tuolloin 55-vuotias. B:n veressä oli alkoholia 1,4 ja virtsassa 3,1 promillea, jotka merkitsevät vahvaa laskuvaiheessa olevaa humalatilaa. Todistaja E:n mukaan B oli ollut luonteeltaan kiltti. E:n sanojen mukaan B ei olisi pystynyt miestappeluun.

Korkeimman oikeuden arvio A:n tappotahallisuudesta

A:n humalatilan merkitys tahallisuusarviossa

21. A on todennut, että hänen verensä alkoholipitoisuus vielä noin tunnin jälkeen ambulanssin saapumisesta oli ollut 3,41 promillea. Tämän vuoksi hän ei edes ollut voinut toimia määrätietoisesti.

22. A on ollut teon aikana kokenut alkoholin käyttäjä. Vaikka hänen verensä alkoholipitoisuus on ollut hyvin korkea, mikään ei osoita, etteikö hän olisi ymmärtänyt, mitä oli tekemässä tai että hänen havaintokykynsä olisi ollut enemmän häiriintynyt kuin mikä liittyi normaalin voimakkaaseen humalatilaan. B:n saamat vammat ja B:n kunto ovat olleet humalassa olleellekin yksinkertaisia seikkoja havaita. Asiassa ei tullut ilmi erityistä syytä, jonka johdosta A:n humalatila saisi merkitystä hänen tahallisuuttaan koskevassa arviossa.

Tahallisuutta puoltavat seikat

23. B:n rintakehäänsä saamista 13 kylkiluunmurtumasta, joista osa on pirstaleisia, ja keuhkojen vammoista voidaan päätellä, että A:n käyttämä väkivalta B:tä kohtaan on ollut B:n hintelyyteen nähden rajua. B:n päähän kohdistunut väkivalta on ollut myös voimakasta, koska siitä on seurannut aivoruhjeita ja laajoja verenpurkaumia. Myös kasvoissa on ollut ruhjeita ja verenpurkaumia sekä toisessa korvassa repeytymähaava. Vammojen laatu ja määrä puhuvat sen puolesta, etteivät ne ole syntyneet hetkessä, vaan että A on käyttänyt väkivaltaa pitkän aikaa. Pääteltävissä on myös, ettei A:n huono kunto, johon hän on asiassa vedonnut, eikä myöskään hänen vahva humalatilansa ole fyysisesti estänyt häntä vahingoittamasta B:tä vakavasti ja lopulta kuolemaan johtaneella tavalla.

24. Kun otetaan huomioon edellä todettu B:n vammojen moninaisuus ja laajuus sekä se, että A on pahoinpidellyt B:tä paljain nyrkein, A:n B:lle aiheuttamista vammoista osa on ilmeisesti pahoinpitelyn kestäessä ja pitkittyessä koko ajan pahentunut. Todistajat C ja E ovat paikalle tultuaan heti havainneet B:n olleen hyvin huonossa kunnossa. A:n olisi pitänyt havaita tämä B:n tila jo ennen heidän tuloaan väkivallanteon aikana. Tästä huolimatta A on jatkanut B:n pahoinpitelemistä. Tämä viittaa selvästi siihen, että A ei ole enää välittänyt siitä, miten B:lle pahoinpitelyn seurauksena käy. A:lla on ollut pahoinpitelyn aikana mahdollisuus arvioida toimintansa seurauksen todennäköisyyttä. Kun pahoinpitely on kohdistunut B:n kehon elintärkeille alueille rintakehään ja päähän, A:n on täytynyt ottaa huomioon mahdollisuus, että pahoinpitelyn jatkamisesta häntä heikompaa ja puolustuskyvytöntä B:tä kohtaan voi seurata myös B:n kuolema.

25. Edellä lausuttu puoltaa arviota, että A olisi kurittamispahoinpitelynä aloittamaansa väkivallan käyttämistä jatkaessaan pitänyt varsin todennäköisenä, että B kuolee hänen pahoinpitelynsä seurauksena.

Tahallisuutta vastaan puhuvat seikat

26. A on uskottavasti kertonut pahoinpitelyn motiiviksi B:n ojentamisen tai kurittamisen.

27. Lopetettuaan pahoinpitelyn A on kutsunut C:n asuntoonsa katsomaan, miten ”varkaalle on käynyt”. C:n paikalle kutsuminen viittaa siihen, että A on halunnut esitellä B:n kunnon varoittavana esimerkkinä siitä, mikä on seurauksena hänen epäilemästään viinapullojen anastuksesta. Tällaiseen tavoitteeseen ovat saattaneet A:n elinpiirissä totuttujen tapojen mukaisesti kuulua voimakkaallakin väkivallalla aiheutetut seuraukset B:lle, muttei kuitenkaan hänen kuolemansa. Samanlaista suhtautumista osoittaa myös se, että A on C:n paikalle kutsumisen jälkeen komentanut B:n suihkuun, missä A on vielä jatkanut B:n lievempää pahoinpitelyä tätä suihkun kahvalla läpsimällä. Tämän suhtautumisen kanssa ei ole ristiriidassa sekään, ettei A ole heti suostunut ambulanssin kutsumiseen, koska hän ei ole välttämättä ymmärtänyt B:n tilan vakavuutta. Myöskään todistaja D ei ollut B:n kuntoa tarkastellessaan kiinnittänyt ensiksi huomiota B:n rintakehän vammoihin.

Korkeimman oikeuden punninta

28. Edellä kohdissa 23 - 25 todetuin tavoin A:n käyttämän väkivallan voimakkuus ja pitkäkestoisuus sekä B:n puolustuskyvyttömyys puoltavat B:n kuoleman arvioimista A:n teon varsin todennäköiseksi seuraukseksi. Kohdassa 27 mainituista seikoista voidaan kuitenkin päätellä, ettei A ole edes nyrkillä lyöden tapahtuneen pahoinpitelyn päättymisen jälkeen mieltänyt, että teon seurauksena varsin todennäköisesti on B:n kuolema. A:n menettely osoittaa ilmeistä piittaamattomuutta ja välinpitämättömyyttä siitä, mitä seurauksia pahoinpitely B:lle aiheuttaa. Esitettyä selvitystä kokonaisuutena arvioitaessa asiassa ei kuitenkaan ole tullut tapon syyksilukemiseen riittävällä varmuudella näytetyksi, että A olisi pahoinpitelyn aikana väkivaltaa käyttäessään pitänyt rikoslain 3 luvun 6 §:n edellyttämällä tavalla B:n kuolemaa tekonsa varsin todennäköisenä seurauksena. Tämän vuoksi syyte taposta on hylättävä.

Rangaistuksen määrääminen

29. Syyttäjä ei ole vaatinut A:lle törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta tuomitun rangaistuksen korottamista. Rangaistuksen määrääminen näistä teoista ei siten ole Korkeimman oikeuden arvioitavana.

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén (eri mieltä), Gustav Bygglin, Pertti Välimäki, Soile Poutiainen (eri mieltä) ja Pekka Koponen. Esittelijä Sari Ruokojärvi (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Vanhempi oikeussihteeri Sari Ruokojärvi, jonka mietintö vastasi Korkeimman oikeuden tuomiossa lausuttua kohtien 1 - 27 osalta, esitti, että Korkein oikeus lausuisi muilta osin seuraavaa.

Edellä kohdissa 23 - 25 todetuin tavoin A:n käyttämän väkivallan voimakkuus, laaja-alaisuus ja pitkäkestoisuus sekä B:n puolustuskyvyttömyys puoltavat B:n kuoleman arvioimista A:n teon varsin todennäköiseksi seuraukseksi. Koska A:n humalatilalle ei voida antaa merkitystä hänen tahallisuuttaan arvioitaessa, kohdassa 27 mainitut seikat, jotka kuvaavat A:n käyttäytymistä ja suhtautumista tilanteessa, eivät riitä osoittamaan, että A ei ole pahoinpitelyn loppuvaiheessa eikä väkivallan käytön lopetettuaankaan voinut mieltää, että hänen toimintansa seurauksena varsin todennäköisesti on B:n kuolema. Sen sijaan A:n menettely osoittaa ilmeistä piittaamattomuutta ja välinpitämättömyyttä siitä, mitä seurauksia pahoinpitely B:lle aiheuttaa. Kokonaisharkinnan osalta asiassa on näytetty, että A:n on B:hen kohdistamansa pahoinpitelyn aikana väkivaltaa käyttäessään ja sitä pitkittäessään täytynyt pitää rikoslain 3 luvun 6 §:n edellyttämällä tavalla B:n kuolemaa tekonsa varsin todennäköisenä seurauksena.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsonee, että A on syyllistynyt tappoon. Ottaen huomioon yhtäältä se, että rikoslain 21 luvun 1 §:n mukaan taposta tuomitaan vähintään kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen, ja toisaalta se, että syyttäjä on vaatinut A:n tuomitsemista pituudeltaan käräjäoikeuden tuomitsemaan vankeusrangaistukseen, oikeudenmukainen rangaistus A:lle on käräjäoikeuden hänelle tuomitsema yhdeksän vuotta vankeutta.

Hovioikeuden tuomion lopputulosta muutettaneen siten, että asia jää syyksilukemisen ja vankeusrangaistuksen osalta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Oikeusneuvos Poutiainen: Hyväksyn mietinnön. Muilta osin olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Hidén: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Poutiainen.