Vahingonkorvaus - Julkisyhteisön korvausvastuu - Korvattava vahinko - Kärsimys - Viestintärikos - Viestintäsalaisuuden loukkaus - Euroopan ihmisoikeussopimus - Perustuslaki - Perusoikeudet

Diaarinumero:	S2011/786
Esittelypäivä:	10.5.2012
Taltio:	1882
Antopäivä:	2.10.2012

Vankilan vartija oli avannut tutkintavangille Rikosseuraamuslaitoksesta saapuneen kirjeen, jota tutkintavankeuslain mukaan ei olisi saanut avata. Tutkintavanki vaati valtion velvoittamista suorittamaan hänelle vahingonkorvausta viestintäsalaisuuden loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Kirjeen avaamisen katsottiin tapahtuneen erehdyksessä, eikä kysymys ollut rangaistavaksi säädetystä teosta. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset kärsimyksen korvaamiselle eivät täyttyneet. Kysymys lisäksi siitä, voitiinko korvausta tuomita sillä perusteella, että kirjeen oikeudetonta avaamista oli pidettävä myös perus- ja ihmisoikeusloukkauksena.

VahL 5 luku 6 § 1 mom
PL 10 §
IhmisoikeusSop 8 art
IhmisoikeusSop 13 art

Kylmäkosken vankilan vartija oli 8.7.2010 avannut Rikosseuraamuslaitoksesta tutkintavanki A:lle osoitetun kirjeen. Tutkintavankeuslain kirjeenvaihtoa valvontaviranomaisten kanssa koskevan 8 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan Rikosseuraamuslaitoksesta tutkintavangille tullutta kirjettä ei saanut tarkastaa eikä lukea.

Kanteessaan A vaati, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvaukseksi kärsimyksestä 350 euroa laillisine korkoineen.

Vaatimuksensa perusteina A esitti, että hänelle oli aiheutunut kärsimystä, koska hänen yksityiselämäänsä oli rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu. Rikoslain 38 luvun 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukainen viestintäsalaisuuden rikkomisen tunnusmerkistö täyttyi, kun oikeudettomasti avattiin toiselle osoitettu kirje. Sillä, oliko kirjeen sisältöä tosiasiallisesti luettu, ei ollut tunnusmerkistön täyttymisen kannalta merkitystä.

Vastauksessaan valtio kiisti vaatimukset perusteettomina.

Kiistämisensä perusteina valtio esitti, että vartijalla oli lähtökohtaisesti ollut oikeus tarkistaa ja avata vankien kirjeitä. Rikosseuraamuslaitoksen kirje oli avattu inhimillisestä erehdyksestä epähuomiossa eikä viestiä ollut luettu. Näin ollen rikoslain 38 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettua viestintäsalaisuuden loukkausta ei ollut tapahtunut. A:lle ei ollut aiheutettu tosiasiallista kärsimystä.

Käräjäoikeus totesi ensiksikin, että Eduskunnan oikeusasiamies oli todennut Kylmäkosken vankilan vartijan menetelleen kirjeen avatessaan lainvastaisesti ja antanut sen perusteella hänelle huomautuksen.

Perustuslain 10 §:n 2 momentin mukaan kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus oli loukkaamaton. Kirjeen avaamisella oli rikottu sanottua A:n oikeutta.

Asiassa oli selvitetty, että vankilan vartija oli 8.7.2010 epähuomiossa avannut Rikosseuraamuslaitokselta A:lle saapuneen kirjeen, mutta huomannut heti virheensä, eikä kirjettä ollut otettu ulos kuoresta. Vartija oli tuntenut kirjesalaisuutta koskevat määräykset ja havaittuaan lähettäjän vartija oli heti käsittänyt virheen tapahtuneen.

Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n mukaan julkisyhteisö oli velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ollut noudatettu. Kärsimyksen perusteella maksettavan korvauksen edellytyksistä säädettiin vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ssä. Korvaus määrättiin sen kärsimyksen perusteella, jonka loukkaus oli omiaan aiheuttamaan. Rikoslain 38 luvun 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan, joka oikeudettomasti avasi toiselle osoitetun kirjeen, oli tuomittava viestintäsalaisuuden loukkauksesta.

Käräjäoikeus totesi, että A:n kirjettä oli tarkastanut vartija, joka oli hoitanut kyseistä virkatehtävää ensimmäistä kertaa. Hän oli oman selvityksensä sekä esimiehensä ja vankilan johtajan selvityksen mukaan avannut A:n kirjeen epähuomiossa, mutta raportoinut asiasta heti esimiehelleen sekä tehnyt asianomaiseen tietojärjestelmään asianmukaiset merkinnät. Selvityksen mukaan kirjettä ei ollut luettu. Käräjäoikeus piti uskottavana vartijan kertomusta siitä, että virhe oli tapahtunut epähuomiossa inhimillisestä erehdyksestä.

Käräjäoikeus katsoi, että vartijan menettelyä oli pidettävä vakavana. Kirjeen sisällön ei ollut kuitenkaan näytetty tulleen kenenkään ulkopuolisen tietoon. Siten A:n väitteellä siitä, että kirje oli sisältänyt hänen terveyttään koskevia asioita, ei ollut merkitystä asian ratkaisun kannalta.

Käräjäoikeus otettuaan erityisesti huomioon sen, että kirjeen avaaminen oli tapahtunut epähuomiossa ja ettei kirjeen sisältö ollut tullut kenenkään ulkopuolisen tietoon, katsoi, ettei vartijan sinänsä lainvastainen menettely ollut aiheuttanut A:lle sellaista kärsimystä, joka tulisi rahasuorituksella korvattavaksi.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Arto Lintunen.

A valitti hovioikeuteen ja toisti käräjäoikeudessa esittämänsä kanteen mukaisen korvausvaatimuksensa.

Ratkaisussaan hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun. Käräjäoikeuden tuomiota ei muutettu.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Matti Jalava, Hannele Satopää ja Pirjo Tammio. Esittelijä Stina Selander.

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja valtio velvoitetaan suorittamaan korvaukseksi hänelle aiheutuneesta kärsimyksestä 350 euroa korkoineen.

Vastauksessaan valtio vaati valituksen hylkäämistä.

Kysymyksenasettelu

1. Vankilan vartija oli tutkintavankeuslain 8 luvun 3 §:n 1 momentin vastaisesti avannut tutkintavanki A:lle Rikosseuraamuslaitokselta saapuneen kirjeen. Valtion asiassa esittämän selvityksen mukaan kirjeen avannut vartija oli tuolloin suorittanut harjoittelujaksoaan ja tarkastanut ensimmäistä kertaa vankien kirjeenvaihtoa. Vartija oli heti kirjeen avattuaan havainnut sen olevan peräisin Rikosseuraamuslaitokselta ja käsittänyt tehneensä virheen. Kirjettä ei ollut otettu ulos kuoresta. A ei ole kiistänyt tätä selvitystä. Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien tavoin, että kirjeen avaaminen on tapahtunut erehdyksessä.

2. A on kanteessaan vaatinut, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvausta kärsimyksestä sillä perusteella, että hänen yksityiselämäänsä oli rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu. Hänen mukaansa kirjeen oikeudeton avaaminen toteutti viestintäsalaisuuden loukkauksen tunnusmerkistön. Asiassa on siten kysymys siitä, onko A:lle aiheutunut kirjeen oikeudettoman avaamisen perusteella kärsimyksenä korvattavaa vahinkoa. Oikeutta korvaukseen on arvioitava ensisijaisesti vahingonkorvauslain säännösten perusteella.

Vahingonkorvauslain korvaussäännökset

3. Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaan vahingonkorvaus käsittää hyvityksen henkilö- ja esinevahingosta. Luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan sillä, jonka yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu, on oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Oikeus korvaukseen kärsimyksestä on saman momentin 4 kohdan mukaan myös sillä, jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu muulla, muun muassa momentin 1 kohdassa tarkoitettuun loukkaukseen verrattavalla tavalla.

Viestintäsalaisuuden loukkaus

4. Rikoslain 38 luvun 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa on säädetty rangaistavaksi viestintäsalaisuuden loukkauksena toiselle osoitetun kirjeen oikeudeton avaaminen. Rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momentista ilmenee, että rikoslaissa tarkoitettu teko on vain tahallisena rangaistava, ellei toisin ole säädetty. Viestintäsalaisuuden loukkausta ei ole säädetty rangaistavaksi tuottamuksellisena tekona, joten rangaistusvastuu edellyttää tahallisuutta.

5. Kirjeen avaaminen on edellä kohdassa 1 mainituin tavoin tapahtunut erehdyksessä. Vartija ei siten ole kirjettä avatessaan ollut tietoinen kaikkien niiden seikkojen käsillä olosta, joita viestintäsalaisuuden loukkauksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää. Kysymys ei siten ole ollut tahallisesta teosta eivätkä rangaistusvastuun edellytykset täyty.

Oikeus vahingonkorvaukseen vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n säännösten perusteella

6. Niin kuin edellä kohdassa 3 on todettu, oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan sillä, jonka yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu. Säännöksen sanamuoto on tulkinnanvarainen sen osalta, mihin rangaistavuuden edellytyksiin ilmaisulla ”rangaistavaksi säädetyllä teolla” viitataan. Säännöksen esitöiden mukaan vahingonkorvausvastuun edellytysten ei ole katsottu olevan täysin yhteneviä rikosvastuun edellytysten kanssa. Korvauksen tuomitseminen ei esimerkiksi edellyttäisi, että loukkaaja tosiasiallisesti tuomitaan rikoksesta rangaistukseen (HE 167/2003 vp s. 54).

7. Oikeuskäytännössä (esim. KKO 1998:80, ks. myös Eero Routamo ym., Suomen vahingonkorvausoikeus, 2006, s. 292 - 293) on perinteisesti suhtauduttu pidättyvästi kärsimyksen korvaamiseen muun kuin lain nimenomaisen säännöksen perusteella. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n esitöistä (HE 167/2003 vp) ei ilmene, että säännöksellä olisi tarkoitettu olennaisesti laajentaa kärsimyksen korvaamisen alaa. Oikeuskäytännössä kärsimyskorvausta ei ole yleensä tuomittu, jos rikosvastuun edellytykset eivät ole täyttyneet. Tästä poikkeuksena ovat olleet säännöksen esitöissäkin mainitut tilanteet, joissa syyteoikeus on vanhentunut tai joissa tekijä ei ikänsä taikka mielentilansa vuoksi ole ollut rikosoikeudellisesti vastuussa teosta (HE 167/2003 vp s. 54).

8. Koska rikosvastuu viestintäsalaisuuden loukkauksesta edellyttää edellä kohdassa 4 mainituin tavoin tahallisuutta eikä kirjeen avanneen vartijan menettelyä voida pitää tahallisena, eivät vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetut edellytykset kärsimyksen korvaamiselle täyty.

9. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan oikeus korvaukseen kärsimyksestä on myös sillä, jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu säännöksessä tarkoitetulla tavalla. Säännöksen soveltamisalan on tarkoitettu jäävän suppeaksi (HE 167/2003 vp s. 58). Korkein oikeus katsoo, ettei vartijan menettelyä edellä kohdassa 1 mainitut seikat huomioon ottaen voida pitää törkeän huolimattomana. Tämän vuoksi oikeutta korvaukseen ei voida perustaa myöskään sanottuun säännökseen.

10. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että vahingonkorvauslakiin ei sisälly sellaista säännöstä, jonka nojalla korvausta kärsimyksestä voitaisiin tuomita silloin, kun kirjesalaisuuden loukkaus perustuu tuottamukselliseen menettelyyn.

Vahingonkorvausoikeuden perus- ja ihmisoikeusmyönteinen tulkinta

11. Kanne on edellä kohdassa 2 kerrotuin tavoin perustunut siihen, että kirjeen oikeudettomalla avaamisella oli loukattu A:n yksityiselämää. Kirjesalaisuus kuuluu perustuslain 10 §:n 2 momentin ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen (jäljempänä ihmisoikeussopimus) 8 artiklan mukaisen yksityiselämän suojan piiriin. Tätä oikeutta voidaan perustuslain 10 §:n 3 momentin ja ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 2 kappaleen mukaan rajoittaa vain laissa tarkoin määritellyin välttämättömin poikkeuksin. Niin kuin käräjäoikeus on lausunut, kirjeen avaamisella oli rikottu A:n perustuslain ja ihmisoikeussopimuksen mukaista yksityiselämän suojaa. Asiassa on näin ollen vielä arvioitava, mikä merkitys tällä seikalla on valtion vahingonkorvausvastuun kannalta.

12. Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Säännöksestä johtuu, että tulkintatilanteissa lainsoveltajan tulee tulkita lakia tavalla, joka edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista.

13. Ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan mukaan jokaisella, jonka sanotussa sopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt. Säännös asettaa siis myös tuomioistuimille velvollisuuden turvata ihmisoikeuksien toteutuminen tehokkailla oikeussuojakeinoilla. Ne määräytyvät puolestaan kansallisen oikeusjärjestyksen mukaisesti. Oikeussuojakeinoilta on edellytetty tehokkuutta sekä käytännössä että oikeudellisesti (esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu asiassa Kudla v. Puola 26.10.2000).

14. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on edellytetty ainakin ihmisoikeuksien vakavimpien loukkausten osalta oikeutta korvaukseen myös aineettomasta vahingosta, jotta tehokkaan oikeussuojan vaatimus täyttyisi (esimerkiksi ratkaisut Z ja muut v. Yhdistynyt kuningaskunta 10.5.2001 sekä T.P. ja K.M. v. Yhdistynyt kuningaskunta 10.5.2001). Edelleen on katsottu, että vaatimus loukkauksen tahallisuudesta aineettoman vahingon korvaamisen edellytyksenä saattaa jossakin tapauksessa merkitä tehokkaan oikeussuojakeinon puuttumista (ratkaisu Kochetkov v. Viro 2.7.2009).

15. Korkein oikeus toteaa edelleen, ettei vahingonkorvauslakia säädettäessä ole pyritty vahingonkorvausvastuuta koskevien yleisten periaatteiden tyhjentävään sääntelyyn (HE 187/1973 vp s. 12). Viimeaikaisessa oikeuskäytännössä onkin pidetty kärsimyksen korvaamista mahdollisena perus- ja ihmisoikeusmyönteisen tulkinnan avulla myös ilman nimenomaisen säännöksen tukea, kunhan vahingonkorvausvastuulla on riittävä oikeudellinen peruste (esimerkiksi KKO 2008:10, kohdat 9 ja 21, sekä 2011:38, kohdat 11, 15 ja 16).

16. Vaatimus perus- ja ihmisoikeuksien tehokkaasta toteutumisesta puoltaakin tulkintaa, jonka mukaan henkilöllä tulee olla oikeus vahingonkorvaukseen ainakin virantoimituksessa olevien henkilöiden tekemien vakavien perus- ja ihmisoikeusloukkausten aiheuttamasta kärsimyksestä myös tilanteessa, jossa loukkaus ei perustu tahalliseen tekoon. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, että valtion korvausvastuu tuottamuksellisen kirjesalaisuuden loukkauksen perusteella voi syntyä, jos loukkausta voidaan pitää riittävän vakavana.

Oikeus korvaukseen kärsimyksestä tässä tapauksessa

17. Kuten edellä kohdassa 1 on lausuttu, Rikosseuraamuslaitoksen kirje A:lle on avattu oikeudettomasti. A:n yksityiselämän suojaa on näin vankilan viranomaisen toimesta loukattu. Loukkauksen on kuitenkin katsottu tapahtuneen erehdyksessä. Kirjeen avaamisesta on tehty heti asianmukainen merkintä vankitietojärjestelmään ja vartija on raportoinut asiasta esimiehelleen, joka on suullisesti ilmoittanut tapahtuneesta A:lle.

18. Kysymys on siten ollut erehdyksessä tapahtuneesta yksittäisen kirjeen oikeudettomasta avaamisesta, ei yleisestä vankilan lainvastaisesta käytännöstä. Vankilaviranomaiset ovat kirjeen avaamisen jälkeen toimineet edellä kerrotuin tavoin avoimesti ja pyrkineet rajoittamaan aiheutuneen vahingon mahdollisimman pieneksi. Kirjeen avaamisesta A:lle aiheutuneet haitalliset vaikutukset ovat jääneet vähäisiksi.

19. Niin kuin vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n esitöissäkin on todettu (HE 167/2003 vp s. 54), loukkaus saattaa lievimmissä tapauksissa olla objektiivisesti arvioiden niin vähäinen, ettei siitä voida katsoa aiheutuneen loukatulle kärsimystä. Tällöin oikeutta korvaukseen kärsimyksestä ei synny. Myös ihmisoikeustuomioistuin on lievimmissä loukkaustapauksissa pitänyt loukkauksen toteavaa tuomiota riittävänä hyvityksenä.

20. Mainitut loukkauksen vakavuuden arviointiin vaikuttavat seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että kirjesalaisuuden loukkausta on tässä tapauksessa pidettävä objektiivisesti arvioiden niin vähäisenä, ettei A:lla ole oikeutta korvaukseen kärsimyksestä.

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Pasi Aarnio, Juha Häyhä, Soile Poutiainen ja Jorma Rudanko. Esittelijä Juha Mäkelä.