Oikeudenkäyntimenettely - Esitutkinnan kesto - Valtion korvausvastuu - Euroopan ihmisoikeussopimus

Diaarinumero:	S2009/783
Esittelypäivä:	16.2.2011
Taltio:	1243
Antopäivä:	8.6.2011

A:ta oli kuultu esitutkinnassa rikoksesta epäiltynä 7.3.2001. Tämän jälkeen A:lle oli 29.9.2005 lähetetty ilmoitus siitä, että häntä ei enää epäilty asiassa rikoksesta. Kysymys esitutkinnan viivästymisestä aiheutuneen aineettoman vahingon hyvittämisestä. (Ään.) Ks. KKO:2008:10

PL 21 §
PL 22 §
IhmisoikeusSop 6 art
IhmisoikeusSop 13 art
IhmisoikeusSop 41 art

A oli 7.3.2001 ollut keskusrikospoliisin kuulustelemana epäiltynä törkeästä kätkemisrikoksesta. Asia oli liittynyt laajaan törkeää velallisen petosta ja muita velallisen rikoksia käsittelevään tutkintaan, missä oli ollut epäiltynä kymmenen henkilöä ja tutkinnan kohteena oli ollut yli kymmenen yritystä. Tutkinnan aikana oli kuultu 49 todistajaa ja esitutkintakokonaisuudessa oli ollut 8 300 sivua. Kuulustelut asiassa oli pääosin suoritettu vuoden 2001 alkupuolella. Asiassa oli 14.2.2001 lähetetty oikeusapupyyntö Saksan viranomaisille, mitä oli kiirehditty 29.6.2003 ja mihin oli saatu vastaus 19.7.2004. Esitutkinta oli valmistunut 15.8.2005 ja esitutkintapöytäkirja oli tämän jälkeen toimitettu syyttäjälle. A:ta ei enää vuoden 2004 marras-joulukuun jälkeen ollut pidetty rikoksesta epäillyn asemassa. A:lle oli 29.9.2005 lähetetty ilmoitus siitä, että häntä ei enää epäilty asiassa rikoksesta.

A vaati Suomen valtiota vastaan ajamassa kanteessaan valtion velvoittamista maksamaan hänelle Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artikloiden perusteella pitkittyneestä esitutkinnasta aiheutuneena aineettoman vahingon korvauksena 6 875 euroa korkoineen.

Kanteensa perusteena A lausui, että yli neljä ja puoli vuotta jatkunut esitutkinta oli ollut kohtuuttoman pitkäkestoinen ja vastoin esitutkintalain 6 §:n joutuisuusvaatimusta. Kohtuuttomasti pitkittynyt esitutkinta oli vastoin perustuslain 21 §:ssä turvattua oikeutta saada asiansa käsitellyksi ilman aiheetonta viivytystä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa edellytettyä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimusta.

A:ta oli kuultu esitutkinnassa epäiltynä 7.3.2001, josta lähtien voitiin katsoa häneen kohdistuneen rikosepäilyn olennaisesti vaikuttaneen hänen asemaansa.

Pitkittynyt oikeudenkäynti aiheutti rikoksesta epäillylle aineetonta vahinkoa muun muassa huolen, epämukavuuden ja epävarmuuden muodossa. Suomen valtion laiminlyötyä velvollisuutensa taata lainsäädännöllisin ja käytännöllisin toimin oikeudenkäynnin joutuisuuden toteutuminen loukkauksen kohteeksi joutuneelle syntyi oikeus saada valtiolta hyvitystä kärsimästään vahingosta.

Suomen valtio vaati kanteen hylkäämistä.

Valtio totesi, että tutkittavana oli ollut useista velallisen rikoksista ja verorikoksista tuomitun henkilön varojen kätkeminen ja rahanpesu. Toiminnassa käytetyt yhtiöt olivat liittyneet toisiinsa monimutkaisten yhtiöjärjestelyjen kautta, ja yhtiöiden vastuuasemassa oli ollut usein henkilö, joka oli toiminut näennäisenä edunsaajana ja muodollisesti toimeksiantajana eli bulvaanina. A:han kohdistunut epäily oli liittynyt tietyn yksittäisen yrityksen toimintaan, jossa A:n puoliso oli ollut vastuuasemassa. A:n puoliso oli osallistunut yhtiön tytäryhtiön toimintaan Saksassa.

Vastausten saaminen kansainvälisiin oikeusapupyyntöihin oli vienyt runsaasti aikaa. Esitutkinnan kestolle ei ollut yleisiä määräaikoja. Laajan talousrikoksen tutkinta saattoi kestää jopa vuosia.

Asian etenemisellä ei näyttänyt olleen merkitystä A:lle. A ei ollut kiirehtinyt käsittelyä.

Korvausvastuu määräytyi yleisen vahingonkorvauslain perusteella. Aineetonta vahinkoa ei korvattu. A:lle ei ollut aiheutunut sellaista vahinkoa, joka oikeuttaisi hänet saamaan vahingonkorvausta.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen, mutta katsoi, että ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella olisi mahdollista arvioida, että esitutkinta oli A:n osalta kestänyt kohtuuttoman kauan. Käräjäoikeus lausui, että Suomen kansallisessa lainsäädännössä ei ollut säännöstä, jonka nojalla A:lla olisi oikeus saada korvausta aineettomasta vahingosta eli hyvitystä esitutkinnan aiheuttamasta huolesta, epävarmuudesta ja muista niihin rinnastettavista seikoista.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Riitta Savolainen.

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan henkilöllä sinänsä oli oikeus korvaukseen aineettomasta vahingosta esitutkinnan kohtuuttoman viivästymisen perusteella. Kyseistä oikeuskäytäntöä oli sovellettava myös kansallisessa oikeudessa, vaikka Suomen lain mukaan ei muutoin olisi mahdollista tuomita tällaista korvausta. Hovioikeus totesi, että esitutkinnan keston asiassa voitiin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin arvioida viivästyneen. Tutkinnan viivästymistä A:n kohdalla kokonaisuutena harkiten ei kuitenkaan voitu pitää kohtuuttomana, joten aihetta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei ollut.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Hellevi Niemelä, Veli Hokkanen ja Emilie Henn.

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteensa hyväksymistä.

Suomen valtio vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Kysymyksenasettelu

1. A:ta on 7.3.2001 kuultu esitutkinnassa epäiltynä törkeästä kätkemisrikoksesta. Hänelle on 29.9.2005 lähetetty ilmoitus siitä, ettei häntä enää epäilty asiassa rikoksesta. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on kysymys siitä, onko A:lla oikeus saada korvausta kohtuuttoman pitkään kestäneen esitutkinnan aiheuttamasta aineettomasta vahingosta. A on perustanut vaatimuksensa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6, 13 ja 41 artikloihin sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön.

Tehokkaan oikeussuojan vaatimus

2. Ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan mukaan jokaisella, jonka yleissopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt. Säännös asettaa kansallisille viranomaisille velvollisuuden turvata ihmisoikeuksien toteutuminen tehokkailla oikeussuojakeinoilla. Oikeussuojakeinot määräytyvät kansallisen oikeusjärjestyksen mukaan. Oikeussuojakeinoilta on edellytetty niiden tehokkuutta sekä käytännössä että oikeudellisesti (esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu Kudla v. Puola 26.10.2000).

3. Ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin silloin, kun päätetään häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä rikossyytteeseen on rinnastettu esitutkinnan aloittaminen tiettyyn henkilöön kohdistuvin nimenomaisin toimenpitein kuten kuulemalla häntä rikoksesta epäiltynä. Ihmisoikeustuomioistuin on katsonut ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan loukkaukseksi sen, että esitutkinta on kestänyt kohtuuttoman pitkään (esimerkiksi ratkaisu Horomidis v. Kreikka 27.4.2006).

4. Ihmisoikeusloukkaus voidaan hyvittää eri tavoilla. Rikosasioissa hyvitys voi olla toteutettavissa ottamalla loukkaus huomioon rangaistusta määrättäessä. Viivästynyt esitutkinta voidaan hyvittää ainoastaan rahakorvauksella.

Kansalliset oikeussuojakeinot

5. Kansallisesti oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä on säädetty lailla oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä 362/2009 (jäljempänä hyvityslaki), joka on tullut voimaan 1.1.2010. Hyvityslain 1 §:n mukaan laissa säädetään asianosaisen oikeudesta saada valtion varoista hyvitys, jos oikeudenkäynti viivästyy. Kyseisen lain 2 §:n 1 momentin mukaan lakia sovelletaan yleisessä tuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa. Lakia koskevissa hallituksen esityksessä ja lakivaliokunnan mietinnössä on nimenomaisestikin todettu, ettei hyvitystä ole mahdollista saada, jos esitutkinta viivästyy eikä syytettä lainkaan nosteta (HE 233/2008 vp s. 18 ja LaVM 3/2009 vp s. 3).

6. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Vahingonkorvaus käsittää kuitenkin vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n pääsäännön mukaan hyvityksen vain henkilö- ja esinevahingosta. Loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä tuomitaan korvaus vain sanotun lain 5 luvun 4 a ja 6 §:ssä säädetyin edellytyksin. Nämä edellytykset eivät täyty A:n tapauksessa.

7. Korkein oikeus toteaa, että kansalliseen lainsäädäntöön ei sisälly nimenomaista säännöstä, jonka nojalla viivästyneestä esitutkinnasta johtunut ihmisoikeusloukkaus voisi tulla hyvitettäväksi.

Vahingonkorvausoikeuden perus- ja ihmisoikeusmyönteinen tulkinta

8. A:n korvausvaatimus perustuu hänen väittämäänsä perus- ja ihmisoikeuksiensa loukkaukseen. Suomen perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Perustuslain kohta edellyttää, että tulkintatilanteissa lainsoveltaja tulkitsee lakia tavalla, joka edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Jo Suomen liittyessä Euroopan neuvoston jäseneksi ja sitoutuessa noudattamaan ihmisoikeussopimusta eduskunnan perustuslakivaliokunta katsoi, että tulkintatilanteissa olisi erilaisista perusteltavissa olevista vaihtoehdoista pyrittävä omaksumaan sellainen, joka edistää ihmisoikeusmääräysten toteutumista (PeVL 2/1990 vp s. 3).

9. Ihmisoikeusloukkaus on pyrittävä hyvittämään ensisijaisesti kansallisin oikeussuojakeinoin. Asiassa on siten arvioitava, voiko nyt kysymyksessä olevan kaltainen väitetty ihmisoikeusloukkaus tulla korvattavaksi vahingonkorvausoikeutemme perus- ja ihmisoikeusmyönteisen tulkinnan pohjalta.

10. Lähtökohtaisesti laissa mainitaan erikseen ne tilanteet, joissa kärsimys tulee korvattavaksi. Myös oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa on suhtauduttu pidättyvästi kärsimyksen korvaamiseen muun kuin lain nimenomaisen säännöksen nojalla (esimerkiksi KKO 1998:80).

11. Toisaalta vahingonkorvauslakia koskevasta hallituksen esityksestä ilmenee, ettei lakia säädettäessä pyritty vahingonkorvausvastuuta koskevien yleisten periaatteiden tyhjentävään sääntelyyn. Oikeuskäytännön ajateltiin kehittävän vahingonkorvausoikeutta vuorovaikutuksessa oikeustieteen kanssa (HE 187/1973 vp s. 12). Korkein oikeus onkin ratkaisussaan 2008:10 arvioinut mahdollisuuksia laajentaa aineettoman vahingon korvattavuutta vahingonkorvausoikeuden perus- ja ihmisoikeusmyönteisen tulkinnan avulla.

12. Vuoden 1995 perusoikeusuudistuksen yhteydessä hallitusmuotoon otettiin nykyistä perustuslain 21 §:ää vastaava, oikeusturvaa täsmentävä säännös. Säännöksen mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Tämä säännös vastaa keskeiseltä sisällöltään Suomessa vuonna 1990 valtionsisäisesti voimaan tulleen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa.

13. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on katsottu, että myös kohtuuttoman pitkään kestänyt esitutkinta on voinut merkitä ihmisoikeuden loukkauksen muodostavaa oikeudenkäynnin viivästymistä (Horomidis v. Kreikka 27.4.2006). Edelleen on katsottu, että oikeudenkäynnin viivästymisen perusteella korvattavia ovat myös aineettomat vahingot kuten huoli, epävarmuus ja muu niihin rinnastettava haitta (esimerkiksi suuren jaoston ratkaisu Zullo v. Italia 29.3.2006).

14. Hyvityslailla on pyritty osaltaan täyttämään ihmisoikeussopimuksen asettamia vaatimuksia oikeussuojakeinoille oikeudenkäynnin viivästymistä vastaan. Tuomittaessa hyvityslain perusteella hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisen perusteella viivästyksenä otetaan lain 5 §:n nojalla huomioon myös esitutkinnan kesto. Lain 6 §:n nojalla korvattaviksi tulevat huolena, epävarmuutena ja muuna niihin rinnastettavana haittana ilmenevät aineettomat vahingot. Lain esitöistä ilmenee, että nyt kysymyksessä olevat tilanteet, joissa esitutkinta viivästyy eikä syytettä nosteta, on jätetty hyvityslain mukaisen korvausjärjestelmän ulkopuolelle siitä syystä, että tällaisten tilanteiden on arveltu olevan verraten harvinaisia (HE 233/2008 vp s. 18 ja LavM 3/2009 vp s. 3). Asiallista perustetta sille, että tällaisissa tilanteissa oikeutta korvaukseen ei olisi, ei siten ole nähty olevan.

15. Korkein oikeus toteaa, että esitutkinnan kohtuuttomasta kestosta voi sellaisenaankin aiheutua samankaltaista aineetonta vahinkoa kuin varsinaisen oikeudenkäynnin viivästymisestä. Vaatimus edellä kohdassa 12 mainittujen perus- ja ihmisoikeuksien tehokkaasta toteutumisesta puoltaa varsin vahvasti tulkintaa, jonka mukaan myös esitutkinnan kohtuuton kesto voi oikeuttaa korvaukseen vastaavalla tavalla kuin varsinaisen oikeudenkäynnin viivästyminen. Asianosaisen oikeusturvan kannalta ei ole perusteltua, että oikeus korvaukseen esitutkinnan kohtuuttoman keston perusteella riippuisi siitä, nostetaanko asiassa lopulta syyte vai ei.

16. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei estettä kanteessa tarkoitetun kärsimyskorvauksen tuomitsemiselle ole, jos A:ta koskeneen esitutkinnan katsotaan kestäneen kohtuuttoman kauan.

Esitutkinnan keston kohtuullisuus tässä tapauksessa

17. Oikeudenkäynnin keston kohtuullisuutta arvioitaessa ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on kiinnitetty huomiota asian laatuun ja laajuuteen, asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuimen toimintaan sekä asian merkitykseen asianosaiselle. Näiden perusteiden nojalla oikeudenkäynnin viivästymistä arvioidaan myös hyvityslain 4 §:n mukaan.

18. Esitutkintalain 6 §:n mukaan esitutkinta on toimitettava ilman aiheetonta viivytystä. A:n kohdalla esitutkinta on kestänyt noin neljä ja puoli vuotta. Oikeudenkäynnin viivästymisessä lähtökohtaisesti oikeudenkäynnin näin pitkä kesto yhdessä asteessa oikeuttaisi hyvitykseen.

19. Asia on kuitenkin ollut laaja ja vaikea. Tutkinnan kohteena on ollut törkeä velallisen petos, jossa tutkittavana on ollut epäilty varojen kätkeminen ja rahanpesu yritystoiminnan yhteydessä. Menettelyssä käytetyt yhtiöt ovat liittyneet toisiinsa monimutkaisten yhtiöjärjestelyjen kautta. Esitutkinnassa on kuultu 49 todistajaa, ja esitutkintamateriaalia on kertynyt 8 300 sivua. Rikoksesta epäiltynä on ollut kymmenen henkilöä.

20. Asiassa on ollut myös tarpeen hankkia selvitystä tutkinnan kohteena muun ohella olleesta saksalaisesta tytäryhtiöstä kansainvälisen oikeusapupyynnön avulla. Vastauksen saaminen Saksan viranomaisilta on kestänyt 3 vuotta 5 kuukautta, jona aikana keskusrikospoliisi on kiirehtinyt oikeusapua. Tältä osin viivästyminen ei ollut johtunut Suomen viranomaisten toiminnasta. Asianosaisen oikeus hyvitykseen ei ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan edellytä tuottamusta viranomaisten taholla, mutta viranomaisten toiminnalla on merkitystä viivästyksen kohtuuttomuutta koskevassa arvioinnissa. Ihmisoikeustuomioistuin on ottanut kansainvälisten oikeusapupyyntöjen pitkittymisen huomioon seikkana, joka ei ole pyynnön esittäneen valtion viranomaisten vastuulla (esimerkiksi ratkaisut Wloch v. Puola 19.10.2000 ja Olsson v. Ruotsi 8.4.2003).

21. Esitutkintalain 9 §:n mukaan esitutkinnan toimenpiteiden kohteelle on ilmoitettava hänen asemansa muuttumisesta. Mainitun lain 47 §:n mukaan esitutkinnan lopettamisesta on ilmoitettava viipymättä esitutkinnassa asianosaisina kuulustelluille. A:lle on ilmoitettu, ettei häntä enää epäillä rikoksesta, vasta noin kymmenen kuukauden kuluttua siitä, kun enää ei ole ollut perusteita pitää häntä rikoksesta epäiltynä.

22. Asiassa ei ole esitetty A:n henkilöön liittyviä syitä, joiden nojalla esitutkinnan viivästymisellä olisi ollut hänelle erityistä merkitystä.

23. A:n oikeutta korvaukseen puoltavat viivästyksen kesto sinänsä ja se seikka, ettei hän ole itse myötävaikuttanut viivästykseen. Tämän ohella esitutkintaviranomainen ei ollut viivytyksettä ilmoittanut A:lle rikoksesta epäillyn aseman päättymisestä. Myös tehtyyn oikeusapupyyntöön vastaamista olisi tullut tarvittaessa kiirehtiä Saksan viranomaisilta useampaan kertaan. Saadun selvityksen mukaan oikeusapupyyntöä on lähes kolmen ja puolen vuoden aikana kiirehditty vain kerran.

24. Esitutkinnan keston kohtuuttomuutta vastaan puhuu se, että kysymyksessä on ollut laadultaan sekä laajuudeltaan vaativa asia ja että oikeusapupyynnön viipyminen toisen maan viranomaisilla on ollut Suomen esitutkintaviranomaisten suoranaisten vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Lisäksi pelkän esitutkintavaiheen viivästymisen on katsottava aiheuttavan asianosaiselle lähtökohtaisesti vähemmän haittaa kuin varsinaisen oikeudenkäynnin pitkittymisen.

25. Korkein oikeus katsoo edellä mainittuja A:n oikeutta korvaukseen puoltavia ja sitä vastaan puhuvia seikkoja punnittuaan, että esitutkinnan pitkästä kestosta huolimatta kestoa ei ole pidettävä kohtuuttomana. A:n ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohtaan ja perustuslain 21 §:ään perustuvia oikeuksia ei siten ole loukattu, eikä hänellä ole oikeutta vaatimaansa korvaukseen.

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Gustav Bygglin, Pertti Välimäki (eri mieltä), Jukka Sippo ja Pekka Koponen. Esittelijä Juha Mäkelä.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Välimäki: Kohdan 25 sijasta lausun seuraavan. A:n oikeutta korvaukseen puoltavia ja sitä vastaan puhuvia seikkoja keskenään punnitessani päädyn siihen, että korvausta puoltavat seikat painavat enemmän. Tähän päädyn seuraavilla esitutkintaviranomaisten toiminnan moitittavuuteen liittyvillä perusteilla.

Asia on viipynyt Saksaan tehdyllä oikeusapupyynnöllä Saksan viranomaisten käsissä 3 vuotta 5 kuukautta. Suomen esitutkintaviranomaiset ovat kiirehtineet asiaa yhden ainoan kerran vasta 2 vuoden 4 kuukauden kuluttua oikeusapupyynnön tekemisestä. Näin myöhään tehty kiirehtimispyyntö osoittaa, että viranomaiset eivät ole asianmukaisesti huolehtineet asian joutuisasta etenemisestä. Lisäksi se, että A:lle on ilmoitettu epäillyn aseman päättymisestä vasta 10 kuukauden kuluttua ratkaisun tekemisestä, osoittaa välinpitämättömyyttä A:n eduista.

Näistä syistä esitutkinnan kestoa on pidettävä kohtuuttomana siten, että A:n Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohtaan ja perustuslain 21 §:ään perustuvia oikeuksia on loukattu. Hänellä on oikeus vaatimaansa korvaukseen. Kohtuuttomasta kestoajasta Suomen viranomaiset ovat vastuussa kahdelta vuodelta ja korvauksen määrä on 3 000 euroa.