Seksuaalirikos - Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Diaarinumero:	R2010/448
Esittelypäivä:	26.10.2010
Taltio:	1183
Antopäivä:	30.5.2011

Pienten lasten vanhemmat olivat olleet lukuisia kertoja keskenään sukupuoliyhteydessä ja muussa seksuaalisessa kanssakäymisessä siten, että heidän lapsensa olivat olleet läsnä ja nähneet vanhempiensa väliset aktit. Kysymys siitä, täyttivätkö teot törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön. Kysymys myös korvattavasta vahingosta sekä syyteoikeuden ja vahingonkorvauksen vanhentumisesta. (Ään.)

RL 20 luku 6 § 1 mom
RL 20 luku 7 § 1 mom
RL 20 luku 10 §

Syyte, korvausvaatimukset ja vastaus

Virallinen syyttäjä vaati A:lle ja B:lle rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin nojalla rangaistusta neljästä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (syytekohdat 3 - 6). A ja B olivat olleet sukupuoliyhteydessä ja muutoinkin seksuaalisessa kanssakäymisessä keskenään siten, että heidän neljä 1 - 4 -vuotiasta lastaan E, F, G ja H olivat tapahtumien aikana läsnä ja näkivät vanhempiensa aktit. Seksuaalista kanssakäymistä oli tapahtuneet myös perheen saunoessa.

Syytteen mukaan A ja B olivat tehneet 16 vuotta nuoremmille lapsille seksuaalisia tekoja, jotka olivat olleet omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapsille näiden ikä ja kehitystaso huomioon ottaen. Rikokset olivat olleet myös omiaan aiheuttamaan lapsille erityistä vahinkoa heidän tekijöitä kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen ja muutoinkin tekijöistä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi. Rikokset olivat myös kokonaisuutena arvostellen törkeitä ottaen huomioon niiden pitkä kesto ja lapsille aiheutuneet vakavat traumat.

E, F, G ja H edunvalvojiensa edustamina yhtyivät syyttäjän esittämiin rangaistusvaatimuksiin ja vaativat korvausta kärsimyksestä.

A ja B kiistivät syytteet ja korvausvaatimukset.

Käräjäoikeuden ratkaisu

Käräjäoikeus totesi, että E:n, F:n, G:n ja H:n käyttäytymisessä heidän huostaanottamisensa jälkeen oli ollut mukana hyvin vahvoja seksuaalissävytteisiä piirteitä, jotka olivat liittyneet toisaalta poikien pippeliin sekä peräaukkoon, toisaalta yhdyntään ja itsetyydytykseen. Asiantuntijalääkäreiden mukaan lasten käyttäytymisessä ilmenneet seksuaalissävytteiset piirteet eivät kuuluneet normaaliin lapsen kehitykseen. Asiantuntijatodistelun perusteella voitiin päätellä, että lapselle saattoi jo syntymästä lähtien syntyä muistikuvia tai muistoja, jotka saattoivat jonkin myöhemmän tilanteen tai tapahtuman yhteydessä nousta uudelleen esiin. Yksittäisen tilanteen näkeminen ei todennäköisesti traumatisoinut lasta, mutta jatkuva altistaminen esimerkiksi näkemään seksuaalista kanssakäymistä tai toimintaa sen sijaan aiheuttivat trauman lapselle. Asiantuntijatodistajat ovat katsoneet, että lapsen altistaminen näkemään aikuisten välistä seksuaalista kanssakäymistä oli lapsen seksuaalista riistoa tai seksuaalista hyväksikäyttöä.

Käräjäoikeus lausui, että oli aivan ilmeistä, että lapset olivat vähintäänkin altistuneet toistuvasti näkemään aikuisten välistä seksuaalista kanssakäymistä ja seksuaalisia tekoja eri muodoissaan.

Käräjäoikeus katsoi, että A ja B olivat menetelleet syytteessä kerrotuin tavoin.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n ja B:n neljästä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja eräistä muista rikoksista kummankin ehdottomaan vankeusrangaistukseen sekä velvoitti heidät suorittamaan E:lle, F:lle, G:lle ja H:lle kärsimyskorvauksia.

Asian on ratkaissut käräjätuomari ja lautamiehet.

A ja B valittivat hovioikeuteen vaatien, että syytteet ja korvausvaatimukset hylätään.

Virallinen syyttäjä sekä E, F, G ja H vastasivat valituksiin.

Hovioikeus totesi lähtökohtatilanteena, että A:n ja B:n perhe oli hyvin moniongelmainen. Perhe oli A:n oman ilmoituksen mukaan viettänyt irtolaiselämää. Puolisoiden mukaan B:llä oli vaikea alkoholiongelma ja perheessä oli ollut väkivaltaa. A oli käyttänyt alkoholia raskausaikana. Siten lasten vaikeaan oireiluun oli olemassa monia syitä. Huolimatta lasten hoidon ja huolenpidon laiminlyömisestä tämä asia koski vain väitettyä lasten seksuaalisista hyväksikäyttöä.

Oikeudellisena arvionaan hovioikeus lausui ensinnäkin, että kyse ei ollut siitä, että lapset olisivat olleet mukana seksuaalisessa toiminnassa tai seksuaalinen teko olisi kohdistunut lapseen tai lasta olisi seksuaalisesti kosketeltu.

Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan rikoslain 20 luvun 6 §:n perustelujen (HE 6/1997) mukaan lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä rangaistava teko on rajattu siihen, että sen on oltava seksuaalinen ja lisäksi sellainen, että teko on omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä. Teko on rikoslain 10 §:n 2 momentin mukaan seksuaalinen, jos sillä tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja teko on tekijä ja teon kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen seksuaalisesti olennainen.

Yleensä lapsiin kohdistuva seksuaalinen teko ilmenee lapsen kosketteluna ja sen vuoksi tekotapa on nimenomaan laissa mainittu. Toisaalta teon ei välttämättä tarvitse merkitä puuttumista toisen ruumiilliseen koskemattomuuteen, vaan muukin loukkaavuudeltaan vastaava tapa voi tulla kysymykseen. Esimerkkinä muunlaisesta seksuaalisesti olennaisesta teosta hallituksen esityksessä mainitaan lapsen houkutteleminen katsomaan masturbointia tai sukupuoliyhdyntää tai sitä kuvaavaa filmiä.

A ja B olivat olleet lukuisia kertoja sukupuoliyhteydessä ja muussa seksuaalisessa kanssakäymisessä keskenään lasten nähden, mutta heidän ei ollut väitetty menetelleen niin, että he tästä lasten taholta tapahtuvasta katselemisesta olisivat saaneet seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä.

Rikosoikeuden laillisuusperiaatteesta johtuu, että rikoksia ovat vain teot, jotka nimenomaan on laissa säädetty rangaistaviksi. Yksittäisen rikoksen tunnusmerkistötekijöitä ei saanut tulkita laajentavasti.

Korkein oikeus on ratkaisussaan 2005:93 katsonut, että isän pikkulapselleen toistuvasti antamat kielisuudelmat, joihin oli liittynyt suun ympäristön nuoleskelua ja vartalon hyväilyä, eivät olleet lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, koska isä ei tavoitellut teollaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä. Hovioikeus totesi, että kyseistä ratkaisua on oikeuskirjallisuudessa arvosteltu, koska sen on katsottu edustavan tekijänäkökulmaa eikä säännöksen tavoitteena olevaa lapsen suojelun näkökulmaa. Mainittua ratkaisua koskevassa kommentaarissa on todettu, että seksuaalisen teon motiivi liittyi seksuaalisen teon määritelmään, jota tulisi tulkita yhdessä sovellettavaan tunnusmerkistöön. Tulkinnassa tulisi ottaa huomioon teon vaikutus lapsen kehitykseen kokonaisuudessaan (Melander: Korkeimman oikeuden ratkaisut kommentein 2005 s. 109 - 114).

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on oikeudellisen tulkinnan mukaan tekorikos, jolloin myös rikoslain 20 luvun 10 §:n mukainen seksuaalisen teon tunnusmerkki tulisi muotoilla itse tekoon painottuvaksi. Tällöin tekijän tavoitteeksi riittäisi tunnusmerkistöön liittyvä seuraus ja siihen kytkeytyvä normaali tahallisuus.

A ja B olivat tavoitelleet yhdynnöillä ja muilla seksuaalisilla teoilla seksuaalista kiihotusta ja tyydytystä itselleen. Heidän tarkoituksenaan ei ollut ollut houkutella lapsia näkemään seksiä itse. A:n ja B:n oli kuitenkin täytynyt ymmärtää, että altistamalla lapset näkemään yhdyntöjään ja muuta seksuaalista kanssakäymistään he varsin todennäköisesti vahingoittivat lastensa tulevaa kehitystä.

Teot olivat olleet tekijöiden ja näkemässä olleiden alaikäisten kannalta sekä olosuhteet huomioon ottaen seksuaalisesti niin olennaisia, että ne täyttivät hovioikeuden tulkinnan mukaan rikoslain 20 luvun 10 §:n mukaisen seksuaalisen teon määritelmän.

A ja B olivat siten menettelemällä kerrotuin tavoin tehneet rikoslain 20 luvun 6 §:n 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla alle 16 vuotta nuoremmille lapsille seksuaalisia tekoja, jotka olivat olleet omiaan vahingoittamaan heidän kehitystään ja syyllistyneet siten lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö oli rikoslain 20 luvun 7 §:n mukaan törkeä muun muassa silloin, jos kohteena oli lapsi, jolle rikos lapsen ikään tai kehitystason vuoksi oli omiaan aiheuttamaan eritystä vahinkoa. Teko oli törkeä myös silloin, jos rikos oli omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi. Lisäksi edellytettiin, että rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Tässä tapauksessa teon kohteena olivat olleet 1 - 4 -vuotiaat lapset ja tekijöinä omat vanhemmat. Siten edellä mainitut perusteet katsoa teot törkeiksi lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi täyttyivät.

Hovioikeus luki A:n ja B:n syyksi sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan käyttäytymisen lasta kohtaan ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön (syytekohta 3) sekä kolme törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä (syytekohdat 4 - 6) ja tuomitsi A:n 2 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen ja B:n 2 vuodeksi vankeuteen. Lisäksi hovioikeus pysytti lapsille kärsimyksestä maksettaviksi tuomitut korvaukset.

Eri mieltä ollut hovioikeuden jäsen lausui:

Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevana rikoksen tunnusmerkistön perusedellytyksenä on, että tekijä tavoittelee teolla seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä. Rangaistavuus edellyttää, että tämä voidaan todeta tai päätellä teon laadusta tai muista olosuhteista.

Korkein oikeus on ratkaisussaan 2005:93 katsonut, että isän alaikäisille lapsilleen toistuvasti antamat kielisuudelmat, joihin oli liittynyt suun ympäristön nuoleskelua ja vartalon hyväilyä, eivät olleet lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, koska isä ei ollut tavoitellut teollaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä. Mainitusta ratkaisusta ilmeni, että vaatimusta siitä, että teolla on tavoiteltu seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä oli tarkasteltava tekijän näkökulmasta ottaen huomioon teon laatu ja muut olosuhteet. Asiaa on tulkittu samoin myös oikeuskirjallisuudessa (Ilkka Rautio: Rikosoikeus 2008 s. 434).

A ja B olivat syytteen mukaan harrastaneet seksiä lasten nähden, mutta heidän ei ole väitettykään menetelleen näin saadakseen lasten taholta tapahtuneesta katselemisesta seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä. A ja B eivät olleet pakottaneet, taivuttaneet tai houkutelleet lapsia seuraamaan seksuaalista kanssakäymistään, vaan olivat suhtautuneet lasten läsnäoloon välinpitämättömästi. Syytteessä kuvattu menettely oli epätavallista ja paheksuttavaa. Vanhempien seksuaalisen kanssakäymisen seuraaminen oli lapsille haitallista ja omiaan vahingoittamaan heidän kehitystään. Menettelyn paheksuttavuus ja vahingollisuus eivät sinänsä osoittaneet, että kysymyksessä olisi rikoslain 20 luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla seksuaalinen teko. Rikosoikeuden laillisuusperiaatteen mukaan rikoksia olivat vain teot, jotka nimenomaan on laissa säädetty rangaistavaksi. Yksittäisen rikoksen tunnusmerkistötekijöitä ei myöskään saanut tulkita laajentavasti. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistavuus edellytti, että teolla on tavoiteltu seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä. A ja B:n syytteessä kuvattu menettely ei täyttänyt RL 20 luvun 6 §:n 1 momentissa säädettyä rikostunnusmerkistöä. Näin olleen kohtien 3 - 6 syytteet tuli hylätä.

A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksissaan A ja B vaativat, että heihin kohdistuneet syytteet hylätään ja heidät vapautetaan rangaistuksesta ja kaikesta korvausvelvollisuudesta.

Vastauksissaan virallinen syyttäjä sekä E, F, G ja H vaativat valitusten hylkäämistä.

Kysymyksenasettelu

1. Korkeimmassa oikeudessa on enää kysymys syytteen kohdista 3 - 6. Syytteen mukaan A ja B ovat olleet keskenään lukuisia kertoja sukupuoliyhteydessä ja muussa seksuaalisessa kanssakäymisessä siten, että heidän neljä lastaan ovat 1 - 4 -vuotiaina olleet läsnä ja nähneet vanhempiensa väliset aktit. Seksuaalista kanssakäymistä on tapahtunut myös perheen saunoessa. Syytteen mukaan A ja B ovat kerrotuin tavoin tehneet kuuttatoista vuotta nuoremmille lapsilleen seksuaalisia tekoja, jotka ovat olleet omiaan vahingoittamaan heidän kehitystään. Ottaen huomioon muun muassa tekojen kohteina olleiden lasten ikä ja kehitystaso, heidän tekijöistä riippuvainen asemansa, rikosten pitkä kesto sekä lapsille aiheutuneet vakavat traumat, syyttäjä on vaatinut vastaajille rangaistusta neljästä lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

2. Alemmat oikeudet ovat käsitelleet asiaa syytteessä esitetyn teonkuvauksen perusteella. Hovioikeuden tuomiossa, samoin kuin siihen liittyvässä erimielisyyslausumassa, on todettu, ettei asiassa ole väitetty vastaajien menettelyn perustuneen siihen, että he itse saisivat seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä tästä lasten taholta tapahtuvasta katselemisesta.

3. Syyttäjä on Korkeimmalle oikeudelle vastaajien valituksen johdosta antamassaan vastauksessa esittänyt, että hän on hovioikeuden pääkäsittelyssä nimenomaisesti väittänyt, että A ja B ovat lasten altistamisella seksuaalisen kanssakäymisensä näkemiselle tavoitelleet seksuaalista kiihotusta ja tyydytystä. Muista jutun asiakirjoista ei kuitenkaan käy ilmi, että syyttäjä tai asianomistajat olisivat asian käsittelyn missään vaiheessa esittäneet tätä koskevan konkreettisen väitteen tai tarjonneet selvitystä sen näyttämiseksi toteen. Syytteen teonkuvauksessa on sinänsä esitetty vastaajien kohdistaneen lapsiinsa seksuaalisen teon, jonka sisältö on määritelty rikoslain 20 luvun 10 §:ssä. Vaatimus siitä, että syytteessä kuvatulla teolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä on kuitenkin lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön kannalta niin olennainen, että sitä koskevan väitteen on tullut nimenomaisesti sisältyä joko syytteen teonkuvaukseen tai ainakin se on tullut esittää ja konkretisoida oikeudenkäynnin aikana niin selkeästi, että väite on tullut kiistatta ja kaikkien oikeudenkäynnin osapuolten ymmärtämällä tavalla osaksi rangaistusvaatimusta. Hovioikeuden tuomion perusteluista on pääteltävissä, ettei asiassa ollut menetelty näin.

4. Korkeimmassa oikeudessa on siten kysymys siitä, täyttääkö syytteessä kuvattu A:n ja B:n lapsiin kohdistuva menettely, jolla ei siis ole väitetty tavoitellun seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä, törkeän lapsen seksuaaliseen hyväksikäytön tunnusmerkistön (563/1998). Syytekohdan 3 osalta kysymys on myös siitä, ovatko A ja B syyllistyneet 31.3.1998 - 31.12.1998 välisenä aikana sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan käyttäytymiseen lasta kohtaan (16/1971). Asiassa on lisäksi kysymys lapsille maksettaviksi määrättävistä vahingonkorvauksista.

Sovellettavat säännökset

5. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdan (563/1998) mukaan se, joka koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalla lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään. Seksuaalisella teolla tarkoitetaan saman luvun 10 §:n 2 kohdan mukaan tekoa, jolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja joka tekijä tai teon kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen.

6. Törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin (563/1998) mukaan kysymys silloin, jos lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä 1) kohteena on lapsi, jolle rikos lapsen iän tai kehitystason vuoksi on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa, 2) rikos tehdään erityisen nöyryyttävällä tavalla tai 3) rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

7. Ennen 1.1.1999 voimassa olleen rikoslain 20 luvun 6 §:n (16/1971) mukaan tekijä tuomitaan sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta käyttäytymisestä lasta kohtaan, jos kuusitoista vuotta täyttänyt henkilö koskettelee kuuttatoista vuotta nuorempaa henkilöä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavalla tavalla tai käyttäytyy tätä kohtaan muuten sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti.

Katselulle altistaminen seksuaalisena tekona

8. Asiassa on selvitetty muun muassa A:n oman kertoman perusteella, että A ja B ovat kymmeniä kertoja olleet kotonaan sukupuoliyhteydessä lasten ollessa läsnä ja valveilla. He ovat myös tienneet, että lapset katselevat vanhempiensa seksuaalista kanssakäymistä.

9. Sukupuoliyhteydet ja muut seksuaaliset toimet ovat olleet A:n ja B:n keskinäisessä suhteessa seksuaalisia tekoja. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä voi kuitenkin olla kysymys vain, jos teko kohdistuu lapseen niin, että lapsella on seksuaalisen kiihotuksen tai tyydytyksen tavoittelun kannalta merkityksellinen rooli. Teko voi kohdistua lapseen, vaikkei lasta suoraan kosketeta, puhutella tai katsota seksuaalisesti merkitsevällä tavalla. On sinänsä selvää, että seksuaalisen toiminnan harjoittamisen ajankohdan ja paikan valinnalla voi olla vaikutusta seksuaalisen kiihottumisen ja tyydytyksen kannalta. Seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä voidaan hakea myös sillä, että lapsi toimii seksuaalisen toiminnan katselijana. Tällaista tarkoitusta ei kuitenkaan voida päätellä yksin siitä, että vanhemmat ovat altistaneet lapsensa oman seksuaalisen toimintansa katselijoiksi.

10. Kuten Korkein oikeus on ratkaisussaan 2005:93 todennut, lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan tunnusmerkistön edellytyksenä on, että tekijä tavoittelee teollaan kiihotusta tai tyydytystä. Tarkoitus voidaan todeta tai päätellä teon laadusta tai ulkoisista olosuhteista.

11. A ja B ovat kiistäneet syyllistyneensä törkeään lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Sallimalla lasten seurata sukupuolielämäänsä he eivät olleet hakeneet seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä. He ovat selittäneet menettelynsä johtuneen alkoholin vaikutuksesta, asuinolojensa ahtaudesta ja sellaisesta käsityksestä, etteivät niin pienet lapset voineet ymmärtää tapahtumia.

12. Asiassa ei ole jo edellä kuvatusti kuitenkaan edes väitetty A:n ja B:n tarkoituksena olleen, että lapset ulkopuolisina katselijoina lisäävät seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä. Koska rikoslain 20 luvun 6 §:n rangaistussäännös (563/1998) edellyttää, että teko tehdään tarkoituksellisesti seksuaalisen kiihotuksen ja tyydytyksen tavoittelemista varten, rikoksen tunnusmerkistö ei täyty vain sillä, että tosiasiallinen toiminta on ollut seksuaalista ja että sen seuraukset ovat olleet omiaan vahingoittamaan lasten kehitystä. A:n ja B:n menettely, sellaisena kuin sitä on syytteen pohjalta oikeudenkäynnin aikana käsitelty, ei näin ollen täytä rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentissa (563/1998) säädettyä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöä eikä siten myöskään mainitun rikoksen törkeää tekomuotoa.

Syytekohdan 3 sukupuolisiveellisyyttä loukkaava käyttäytyminen lasta kohtaan

13. Hovioikeus on tuominnut A:n ja B:n syytekohdan 3 nojalla tekokokonaisuudesta, joka käsittää 31.3.1998 - 31.12.1998 väliseltä ajalta tuolloin voimassa olleen rikoslain 20 luvun 6 §:ssä säädetyn sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan käytöksen lasta kohtaan (16/1971) ja myöhemmältä ajalta törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön (563/1998). Korkein oikeus on edellä kohdista 8 - 12 ilmenevillä perusteilla katsonut, ettei törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistö syytekohdan 3 osalta täyty ja syytteet on tältä osin hylättävä. Syyteoikeuden vanhentumista on siksi tarkasteltava itsenäisenä tekona siltä osin kuin kysymys on hovioikeuden syyksi lukemasta sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta käyttäytymisestä lasta kohtaan.

14. Tekoajankohtana voimassa olleen rikoslain 20 luvun 11 §:n (16/1971) mukaan virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta käyttäytymisestä lasta kohtaan, ellei asianomistaja ollut ilmoittanut tekoa syytteeseen pantavaksi tai ellei erittäin tärkeä yleinen etu vaatinut syytteen nostamista. Mainitun lain 8 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan asianomistajan on esitettävä syyttämispyyntönsä vuoden kuluessa siitä päivästä, jolloin hän sai tiedon rikoksesta ja sen tekijästä. Syytekohdan 3 mukaisia tekoja koskevat epäilyt ovat tulleet sosiaaliviranomaisten tietoon ensimmäisen kerran alkuvuodesta 2003 sen jälkeen, kun vuonna 1997 syntynyt E on vuonna 2001 otettu viranomaisten toimesta huostaan. Tutkintailmoitus poliisille on tehty 25.6.2004 sosiaaliviranomaisten lähettämän kirjeen perusteella. Käräjäoikeus on päätöksellään 20.2.2006 määrännyt edunvalvojan sijaisen valvomaan alaikäisen E:n etua tässä rikosoikeudenkäynnissä. Edunvalvojan sijainen on vaatinut E:n puolesta vastaajille rangaistusta ensimmäisen kerran 23.2.2006, kun häntä on kuultu esitutkinnassa asianomistajan edustajana. Kun E on ollut tekoajankohtana vain 1 - 2 vuoden ikäinen, ja kun rikoksista epäiltyinä ovat olleet hänen vanhempansa, ei rikoslain 8 luvun 6 §:n 1 momentin mukaisen määräajan voida katsoa alkaneen ennen kuin alaikäiselle on määrätty edunvalvojan sijainen ja tämä on saanut tiedon rikoksesta ja sen tekijästä. Asianomistajan syyttämispyyntö on siten tehty laissa säädetyssä vuoden määräajassa. Virallisella syyttäjällä on siten ollut syyteoikeus eikä syyteoikeus ollut vanhentunut.

15. Enimmäisrangaistus 1.1.1999 kumotusta, rikoslain 20 luvun 6 §:ssä säädetystä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta käytöksestä lasta kohtaan (16/1971) on ollut kaksi vuotta vankeutta. Tekoajankohtana 1.3.1998 - 31.12.1998 voimassa olleen rikoslain 8 luvun 1 momentin 4) kohdan (138/1973) mukaan syyteoikeus vanhenee viidessä vuodessa teosta, ellei syytettä ole sitä ennen nostettu. Haaste asiassa on annettu tiedoksi A:lle 17.10.2006 ja B:lle 18.10.2006. Näin ollen syyteoikeus on tällä perusteella vanhentunut ja syytteet sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta käytöksestä lasta kohtaan on hylättävä.

Lasten oikeus vahingonkorvaukseen

16. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 8 §:n mukaan yksityisoikeudellinen vaatimus voidaan tutkia, vaikka syyte hylätään. Syytteen hylkääminen ei siten estä syytteen tarkoittamaan tekoon perustuvan vahingonkorvausvaatimuksen tutkimista.

17. Lapset ovat jutun asianomistajina vaatineet syytteessä kuvattuun menettelyyn perustuen A:n ja B:n tuomitsemista vahingonkorvauksiin henkisestä kärsimyksestä vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n nojalla sekä kipuun ja särkyyn rinnastettavasta kärsimyksestä vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n nojalla. Lapset ovat perustelleet korvausvaatimuksia sillä, että vastaajien syytteessä kuvattu menettely on aiheuttanut heille psyykkisen tilan häiriintymisen. Lasten käyttäytyminen on menettelyn seurauksena ollut seksuaalisviritteistä ja he ovat olleet levottomia ja keskittymiskyvyttömiä. Erityistä vahinkoa on aiheutunut myös siitä, että tekijöinä ovat olleet lasten vanhemmat, joita kohtaan lapsen pitäisi voida tuntea erityistä luottamusta ja joista lapsi on riippuvainen. Vahinkoa aiheuttanut menettely on kestänyt pitkän ajan. Vastaajien menettely on myös aiheuttanut pitkäkestoisen terapian tarpeen.

18. Alemmat oikeudet ovat määränneet kullekin lapselle suoritettavaksi 5 000 euron suuruisen kärsimyskorvauksen, kuitenkaan yksilöimättä mihin lainkohtaan tuomittu korvaus perustuu. Käräjäoikeus on tuomiossaan, viitaten asiassa esitettyihin lukuisiin lääkärinlausuntoihin sekä todistajina kuultujen asiantuntijoiden kertomuksiin, katsonut, että lapset ovat lapsuuteensa liittyneiden erilaisten traumaattisten kokemusten johdosta olleet pitkään monipuolisen terapiahoidon tarpeessa. Käräjäoikeuden mukaan esitetyn selvityksen perusteella voidaan päätellä, ottaen huomioon lasten käytökseen liittyneet seksuaalisävytteiset toiminnot, että ainakin osa lasten oireista ilmeisesti on aiheutunut vanhempiensa seksuaalisen elämän toistuvasta seuraamisesta. Korkein oikeus toteaa, ettei asiassa ole ilmennyt aihetta arvioida vastaajien menettelyn vaikutuksia lapsiin eri tavoin kuin käräjäoikeus on tehnyt.

19. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n perusteella, sen sisältöisenä kuin se tekoajankohtana oli voimassa (412/1974), rikoksen kohteeksi joutuneella on oikeus korvaukseen sellaisesta kärsimyksestä, jonka on aiheuttanut vapauteen, kunniaan tai kotirauhaan kohdistunut taikka muu sen kaltainen rikos. Kun Korkein oikeus on edellä katsonut, ettei vastaajien menettely 1.1.1999 jälkeen täytä rikoksen tunnusmerkistöä, vahingonkorvausta ei voida perustaa mainittuun säännökseen.

20. Korkein oikeus on ratkaisuissaan KKO 2005:54 ja 2005:55 katsonut, että edellä perustelukohdissa 17 ja 18 kuvatun kaltaiset, henkilön psyykkisen tilan tai kehityksen häiriintymisenä ilmenevät vahingot ovat vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n tarkoittamia muita henkilövahinkoja. Korkein oikeus katsookin, että vastaajat ovat edellä kuvatulla menettelyllään aiheuttaneet lapsilleen sellaisia henkilövahinkoja, joiden korvaamisesta on säädetty vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:ssä.

Johtopäätökset vahingonkorvauksen osalta

21. Korkein oikeus toteaa vahingonkorvauksen osalta, että A ja B ovat tienneet altistavansa lapset oman seksuaalisen kanssakäymisensä seuraamiseen. He ovat siten suhtautuneet välinpitämättömästi ja piittaamattomasti siihen, että he näin aiheuttavat lapsilleen edellä kohdassa 18 kuvatun vahingon. Harjoittaessaan sukupuolielämäänsä toistuvasti alaikäisten lastensa nähden A ja B ovat vähintäänkin törkeästä huolimattomuudesta aiheuttaneet lapsille vahinkoa, joka on vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n perusteella määrättävä korvattavaksi. Alemmat oikeudet ovat määränneet kullekin lapselle suoritettavaksi 5 000 euron suuruisen korvauksen. Korkein oikeus katsoo, ettei ole aihetta alentaa alempien oikeuksien arvioimaa vahingonkorvauksen määrää.

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti: Neljää törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevat syytekohdat 3 - 6 hylätään. Sukupuolisiveellisyyttä loukkaava käytös lasta kohtaan syytekohdassa 3 hylätään vanhentuneena.

A ja B vapautetaan heille tuomituista vankeusrangaistuksista.

Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Liisa Mansikkamäki (eri mieltä), Juha Häyhä, Marjut Jokela ja Ari Kantor. Esittelijä Sari Ruokojärvi.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Liisa Mansikkamäki:

Syyksilukeminen hovioikeudessa

A:n ja B:n syyksi on luettu kohdassa 3 sukupuolisiveellisyyttä loukkaava käyttäytyminen lasta kohtaan ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö sekä kohdissa 4 - 6 kolme törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä sillä perusteella, että he olivat tuomiossa tarkemmin yksilöityinä aikoina 3) 1998 - 2001, 4) 1999 - 2001, 5) 2000 - 2001 sekä 6) 2003 - 2004 olleet lukuisia kertoja sukupuoliyhteydessä ja muussa seksuaalisessa kanssakäymisessä keskenään siten, että heidän lapsensa olivat olleet läsnä ja nähneet aktit.

Hovioikeus on todennut, ettei asiassa ollut väitetty vastaajien menettelyn perustuneen seksuaalisen kiihotuksen tai tyydytyksen tavoitteluun, ja lausunut, että kun kysymyksessä oli tekorikos, rikoslain 20 luvun 10 §:n tarkoittama seksuaalisen teon tunnusmerkki tulisi muotoilla itse tekoon painottuvaksi, jolloin tekijän tavoitteeksi riittäisi tunnusmerkistöön liittyvä seuraus. Hovioikeuden mukaan A:n ja B:n oli täytynyt ymmärtää, että he menettelyllään varsin todennäköisesti vahingoittavat lastensa kehitystä. Teot olivat olleet tekijöiden ja lasten kannalta sekä olosuhteet huomioon ottaen seksuaalisesti niin olennaisia, että ne täyttivät seksuaalisen teon määritelmän.

Muutoksenhaku ja vastaus Korkeimmassa oikeudessa

A ja B ovat lausuneet, etteivät he olleet tietoisesti harrastaneet sukupuolista kanssakäymistä niin, että lapset sen näkisivät. Kysymys oli ollut vanhempien keskinäisistä sukupuolisista kanssakäymisistä, jota lapset olivat lähinnä heikoista olosuhteista johtuen sattuneet yksittäisinä tapauksina ja osittain näkemään. A:n ja B:n toimintaa ei voi pitää seksuaalisena tekona suhteessa lapsiin.

Syyttäjä on vastauksessaan todennut, että hän oli hovioikeuden pääkäsittelyssä nimenomaisesti väittänyt A:n ja B:n tavoitelleen lastensa altistamisella seksuaalista kiihotusta ja tyydytystä, ja että lapset oli altistettu seksille estoitta. Toistuvalle samantyyppiselle toiminnalle neljän eri lapsen kohdalla ei ollut muuta selitystä kuin että sillä oli haettu seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä. Kysymys on rikoslain 20 luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitetuista seksuaalisesti olennaisista teoista.

Ratkaistava kysymys

Syytetyllä on oikeus saada tieto paitsi syytteen perustana olevista tosiseikoista myös teon oikeudellisesta luonnehdinnasta. Syytteen mukaan A:n ja B:n menettelyssä on ollut kysymys seksuaalisista teoista. Enemmistö on edellä perustanut syytteen hylkäävän ratkaisunsa pääasiassa siihen, ettei syytteessä ollut edes väitetty A:n ja B:n tarkoituksena olleen, että lapset ulkopuolisina katselijoina olisivat lisänneet seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä.

Syytteen mukaan siinä kerrotut teot ovat olleet seksuaalisia. A:lla ja B:llä puolustajineen on ollut mahdollisuus valmistautua vastaamaan syytteeseen ja lausumaan väitettyjen tekojen oikeudellisesta luonnehdinnasta, vaikka syyttäjä olisi vasta hovioikeuden pääkäsittelyssä tästä tarkemmin lausunutkin. Myös hovioikeudella on ollut tilaisuus ja velvollisuus kysyä, mikäli jokin seikka syytteessä olisi jäänyt epäselväksi.

A ja B eivät olekaan valituksissaan väittäneet, etteivät syyte ja oikeudenkäyntimenettely olisi täyttäneet oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia. Valitusten johdosta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys nimenomaan siitä, onko syyksi luetuissa teoissa kysymys ”seksuaalisesta teosta” sellaisena kuin se on sovellettavassa määritelmäsäännöksessä tarkemmin kuvattu.

Sovellettavat lainkohdat ja arviointiperusteista

Rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdan (563/1998) mukaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on tuomittava se, joka koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään. Säännöksessä tarkoitettua hyväksikäyttöä voi olla mikä tahansa siinä tarkoitetun tasoisesti lasta loukkaava seksuaalinen teko. Lain esitöissä esimerkkeinä on mainittu lapsen houkutteleminen katsomaan masturbointia tai sukupuoliyhdyntää tai niitä kuvaavaa filmiä (HE 6/1997 vp s. 181 - 182).

Säännöksen käsitettä ”seksuaalinen teko” täsmentää ja rajaa saman luvun 10 §:n 2 momentin (563/1998) määritelmä. Lainkohdan mukaan, sellaisena kuin se oli tekohetkellä voimassa, seksuaalisella teolla tarkoitettiin sellaista tekoa, jolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen. Pidän selvänä, että tämän määritelmäsäännöksen tulkinnassa ja soveltamisessa on otettava huomioon itse rangaistussäännös ja sen tavoitteet.

Kysymykseen teon väitetystä seksuaalisesta luonteesta, sellaisena kuin se oli rajattu tuossa määritelmässä, on otettu kantaa Korkeimman oikeuden julkaistussa ratkaisussa 2005:93. Tapauksessa oli kysymys isän alaikäisille lapsilleen antamista pitkistä kielisuudelmista. Korkein oikeus totesi lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan rikoksen tunnusmerkistön perusedellytykseksi sen, että tekijä tavoittelee teollaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä, ja ettei pelkästään siitä seikasta, että isän menettely oli todettu lasten kehityksen kannalta vahingolliseksi, voitu päätellä, että kysymyksessä oli ollut ”seksuaalinen teko”. Kun syyte koski nimenomaan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, teon rangaistavuus edellytti sen seksuaalista luonnetta.

Kuten Korkein oikeus on toisaalta monasti todennut, käsitteiden tulkinta on rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta huolimatta välttämätöntä ja oikeutettua yksittäisiä rikostunnusmerkistöjäkin sovellettaessa. Edellytyksenä tällöin on, että tulos on sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa ja kohtuudella tekijän ennalta arvattavissa (KKO 2002:11, 2004:46, 2005:27).

Keskeisenä tavoitteena rikoslain 20 luvun uudistamisessa oli lasten rikosoikeudellisen suojan parantaminen. Luvun 6 §:n tavoitteena on lapsen suojeleminen sellaisilta häneen kohdistuvilta teoilta, jotka tyypillisesti ovat lapsen kehitystä vahingoittavia (HE 6/1997 vp s. 170 ja 181).

Kun teon rangaistavuus on kytketty ”sellaiseen seksuaaliseen tekoon”, joka ”on omiaan” vahingoittamaan lasta, voidaan näiden määreiden harkinnanvaraisuudesta johtuen pitää perusteltuna, että myös tekijän motiiveille annetaan merkitystä tietyissä tilanteissa. Kuten ratkaisussa KKO 2005:93 on todettu, sama vanhempien ja lasten välinen teko, joka koetaan tietyssä yhteisössä seksuaaliseksi, voidaan toisessa kokea tavanomaiseksi ja normaaliksi hellyyden osoittamisen muodoksi. Sanotussa ratkaisussa tunnusmerkistön ”perusedellytyksestä” lausutun vuoksi on myös tässä tapauksessa, tapausten tosiseikastojen ja tekojen eroavuuksista huolimatta, harkittava mikä merkitys syytetyn lausumille teosta ja sen motiiveista on annettava, kun itse tapahtumista ei ole esitettävissä suoranaista näyttöä.

A:n ja B:n lausumista

Vanhempien toistuvat seksuaaliaktit lasten silmien alla eivät kuulu tavanomaisiin hellyyden ja yhteisyyden osoittamisen muotoihin perhepiirissä. Myös A ja B ovat väittäneet, etteivät he tavoitelleet seksuaalisille tekemisilleen yleisöä, ja ettei lasten mahdollinen havainnointi tuottanut heille mielihyvää.

A ja B ovat lisäksi väittäneet pyrkineensä hoitamaan sukupuolisen kanssakäymisensä niin häveliäästi kuin se oli mahdollista, esimerkiksi olohuoneen sohvalla peiton alla tai saunassa lasten pestessä hiuksiaan.

Syyksiluetun menettelyn oikeudellinen arviointi

Alemmissa oikeuksissa esitetyn asiantuntijaselvityksen mukaan yksittäisen sukupuoliaktin näkeminen ei aiheuta lapselle traumaa. Sen sijaan jatkuva seksin näkeminen ja sille altistuminen on lapselle haitallista, koska hän ei ymmärrä eikä voi sitä käsittää. Asia aiheuttaa lapselle pelkoa.

Kohteena kussakin syyksiluetussa neljässä teossa on ollut eri lapsi. Tekojen katsottu alkaneen lapsen täyttäessä vuoden ja tekoaikojen pituudet vaihtelevat 1:stä 3,5:een vuoteen. Jokaisen lapsista on todettu traumatisoituneen.

Kolme mainituista lapsista on syntynyt sen jälkeen, kun kaksi vanhinta A:n ja B:n lasta oli otettu huostaan, ja neljäs näiden kolmen huostaanoton jälkeen. Myös vanhimmille lapsille, joista nyt ei ole kysymys, on tuomittu korvaus henkisestä kärsimyksestä samoilla perusteilla kuin muille lapsille. A:n on todettu kertoneen kymmenistä tilanteista, joissa lapset olivat nähneet vanhempiensa seksuaalisen kanssakäymisen. Sitä oli harrastettu myös saunassa.

Edellä todettuun nähden kysymys ei ole siitä, että A:n ja B:n lapset olisivat vain joskus ja sattumalta tulleet havaitsemaan vanhempiensa seksuaalista kanssakäymistä. Päinvastoin, perheen ahtaista olosuhteista ja lasten vähäisistä ikävuosista päätellen heillä ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin olla läsnä vanhempiensa kaikissa, myös seksuaalisissa tekemisissä.

Lasten kanssa heti huostaanottojen jälkeen tekemisissä olleet todistajat ovat kertoneet näiden käyttäytymisessä olleen mukana käräjäoikeuden tuomiossa kuvattuja vahvoja seksuaalissävytteisiä piirteitä, jotka eivät kuulu normaaliin lapsen kehitykseen. Vaikka myös A:n ja B:n on täytynyt havaita tämä, he ovat neljän eri lapsen kohdalla vuosien ajan toistaneet menettelyään.

Kysymys ei tämän vuoksi ole siitäkään, että lapset olisivat vain altistuneet vanhempiensa keskinäisen seksuaalisen toiminnan katselijoiksi, vaan yllämainitut olosuhteet huomioon ottaen he ovat joutuneet vanhempiensa seksuaalisten tekojen suoranaisiksi kohteiksi. Teot ovat olleet omiaan vahingoittamaan ja ne ovat A:n ja B:n tieten vahingoittaneet lasten kehitystä. Sitä, ovatko A:n ja B:n tarkoitusperät lasten suhteen olleet seksuaaliset, on mahdotonta varmuudella arvioida sanottuihin heidän keskinäisiin seksuaalitoimintoihinsa jo liittyvistä tarkoitusperistä johtuen. Teot ovat kuitenkin olleet tekijät, teon kohteet ja teko-olosuhteet huomioon ottaen seksuaalisesti niin olennaisia, että hovioikeuden tavoin katson niiden täyttävän rikoslain 20 luvun 10 §:ssä tarkoitetun seksuaalisen teon määritelmän.

Katson lisäksi, että tämä lain tarkoituksen huomioon ottava tulkinta on ollut kohtuudella A:n ja B:n ennalta arvattavissa.

Teot täyttävät siten lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön ja ovat hovioikeuden lausumin perustein törkeitä.

Äänestyksen lopputulokseen nähden yhdyn siihen, mitä enemmistö on syytteen hylkäämisestä eräiltä osin vanhentuneena lausunut.