Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry päätökseen

Puutteelliset hakuehdot

KKO:2010:4

Vahingonkorvaus - Syyttömästi vangitun korvaus

Diaarinumero:S2008/742
Esittelypäivä:22.10.2009
Taltio:23
Antopäivä:15.1.2010

A oli ollut rikoksesta epäiltynä tutkintavankeudessa 21 vuorokautta. Hänet oli tuomittu muista rikoksista 20 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen, josta sanottu tutkintavankeus oli vähennetty ja katsottu rangaistuksen täydeksi suoritukseksi. Valtiokonttori oli maksanut A:lle kärsimyskorvausta aiheettomasta vapaudenmenetyksestä yhdeltä vuorokaudelta. A:lla katsottiin olevan oikeus korvaukseen tämän lisäksi kuudelta päivältä, koska rangaistuksen säännönmukaisessa täytäntöönpanossa hän olisi rikoslain 2 c luvun 5 §:n 2 ja 3 momentin mukaan päässyt ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan rangaistuksestaan 14 päivää.

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kanne Helsingin käräjäoikeudessa

A vaati valtiota vastaan ajamassaan kanteessa, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle kärsimyksestä ensisijaisesti kaikkiaan 950 euroa korkoineen ja toissijaisesti 50 euroa valtion jo suorittaman 100 euron hyvityskorvauksen lisäksi.

Kanteensa perusteena A vetosi siihen, että hän oli ollut perusteettomasti vapautensa menettäneenä seitsemän päivää. Hän oli ollut pidätettynä ja vangittuna törkeää ryöstöä koskeneen epäilyn johdosta yhteensä 21 vuorokautta. A oli koko ajan kiistänyt syyllisyytensä kyseiseen rikokseen. Syyttäjän syyte, joka ei ollut lainkaan koskenut törkeää ryöstöä, oli tullut suurelta osin lainvoimaisesti hylätyksi. A oli tuomittu muista rikoksista kuin mistä hän oli ollut vapautensa menettäneenä 20 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Vapaudenmenetysaika oli katsottu rangaistuksen täydeksi suoritukseksi.

A lausui lisäksi, että hänen pidättämisensä ja vangitsemisensa oli ollut asian laadun vuoksi kohtuutonta. A on tuomittu luvattomasta käytöstä ja kätkemisrikkomuksesta ja siten eri rikoksista kuin mistä hän oli ollut vangittuna. Pitkän tutkintavankeutensa johdosta A oli menettänyt oikeutensa vapautua vankeusrangaistuksen suorittamisesta ehdonalaiseen vapauteen, johon hän olisi päässyt, jos hän olisi vankeusvankina suorittanut hänelle tuomitusta vankeusrangaistuksesta kaksi kolmasosaa ja siten 14 päivää. Kun hän oli joutunut suorittamaan rangaistuksensa kokonaan tutkintavankeudessa, häntä ei ollut kohdeltu yhdenvertaisesti muihin vankeusrangaistukseen tuomittuihin nähden.

Valtiokonttori oli A:n vaatimuksen enemmälti hyläten maksanut A:lle korvauksena kärsimyksestä aiheettoman vapaudenmenetyksen johdosta vain yhdeltä vuorokaudelta 100 euroa.

Vastaus

Valtio vaati kanteen hylkäämistä, koska A:lla ei ollut oikeutta vaatimaansa korvaukseen. Vaikka syytteet oli nostettu muista rikoksista kuin mistä A oli ollut pidätettynä ja vangittuna, A:ta vastaan oli kuitenkin saman esitutkinnan perusteella nostettu rikossyytteet. Lisäksi A oli tuomittu eräistä syytteiden mukaisista teoista vankeusrangaistukseen ja hänen vapaudenmenetysaikansa oli katsottu hänelle tuomitun vankeusrangaistuksen täydeksi suoritukseksi.

Valtio totesi, että A:n syyksi luetun luvattoman käytön rangaistuslaji ja -asteikko sinänsä mahdollisti pidättämisen. Pidättäminen ei ollut ollut kohtuuton A:n iän tai muiden olojen vuoksi eikä myöskään asian laadun vuoksi. Valtiokonttori oli jo korvannut A:lle yhden vuorokauden aiheettoman vapaudenmenetyksen. Näin ollen A:lla ei ollut oikeutta korvaukseen syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella. Koska säännökset ehdonalaisesta vapaudesta eivät koske tutkintavankeja, A:n yhdenvertaisuutta ei ollut hänen väittämällään tavalla loukattu.

Käräjäoikeuden tuomio 7.3.2008

Käräjäoikeus totesi, että pakkokeinolain 3 §:n mukaan A olisi voitu pidättää luvattomasta käytöstä, josta hänet oli tuomittu, jos saman lainkohdan 2 kohdan a - c kohdassa asetetut edellytykset olisivat myös täyttyneet. Valtio ei ollut näyttänyt toteen, että pidättämiselle tai vangitsemiselle olisi ollut lailliset edellytykset.

Syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan pidätetyllä tai vangitulla on oikeus saada korvaus, jos hänen on todettu syyllistyneen rikokseen, mutta on ilmeistä, että tämän syyksi lukemisen perusteella häntä ei olisi voitu pidättää tai vangita. Näin ollen korvauksen määräämisen esteenä ei ollut se, että A oli tuomittu vankeusrangaistukseen, koska hänet oli tuomittu teoista, joiden osalta valtio ei ollut näyttänyt, että A olisi voitu pidättää tai vangita. Korvauksen määräämisen esteenä ei ollut myöskään se, että A:ta vastaan oli saman esitutkinnan perusteella nostettu useita syytteitä.

Syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 2 §:n mukaan korvausta ei makseta, milloin asianhaarat ovat sellaiset, että korvauksen maksamista ei olisi pidettävä kohtuullisena.

Hallituksen esityksen (HE 187/1973 vp) mukaan korvauksen maksaminen ei olisi aina kohtuullista, kun tutkintavankeusaika vähennetään rangaistuksesta.

A:n koko pidätys- ja vangitsemisaika eli 21 päivää oli vähennetty hänelle tuomitusta ehdottomasta 20 päivän vankeusrangaistuksesta ja vapaudenmenetysaika oli katsottu rangaistuksen täydeksi suoritukseksi. Valtiokonttori oli maksanut A:lle korvauksena kärsimyksestä aiheettoman vapaudenmenetyksen johdosta yhdeltä vuorokaudelta 100 euroa. Kun A oli pidätys- ja vangitsemisaikansa perusteella vapautunut kokonaan kärsimästä hänelle tuomittua rangaistusta, käräjäoikeus, ottaen huomioon asianhaarat tässä tapauksessa, katsoi, ettei korvauksen maksaminen A:lle ollut kohtuullista.

Rikoslain 2 c luvun 5 §:n mukaan ehdotonta vankeusrangaistusta suorittava päästetään ehdonalaiseen vapauteen kun hän on suorittanut rangaistuksesta kaksi kolmasosaa. Tästä säännöstä voitiin kuitenkin poiketa mainitun luvun 9 §:ssä säädetyin edellytyksin. Tältä osin käräjäoikeus viittasi siihen, ettei asiassa ollut tietoa siitä, olisiko A todellisuudessa päässyt ehdonalaiseen vapauteen pääsäännön mukaisesti.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Anna-Kaisa Aaltonen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 30.7.2008

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Ilkka Sinisalo, Paula Koski ja Arja Mäki. Esittelijä Pekka Timonen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle kuuden vuorokauden vapaudenmenetyksestä aiheutuneesta kärsimyksestä yhteensä 900 euroa korkoineen.

Vastauksessaan valtio vaati valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja ratkaistavana oleva kysymys

1. A oli kiinniotettu ja vangittu epäiltynä törkeästä ryöstöstä. Lisäksi häntä oli samassa esitutkinnassa epäilty maksuvälinepetoksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja kahdesta varkaudesta. A oli ollut esitutkinnan yhteydessä vapautensa menettäneenä yhteensä 21 vuorokautta. Riihimäen käräjäoikeudessa, jossa syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta luvattomasta käytöstä ja kätkemisrikoksesta, kahdesta varkaudesta, ampumaaserikoksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta, A on lainvoimaisesti tuomittu luvattomasta käytöstä ja kätkemisrikkomuksesta yhteiseen 20 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Rangaistuksesta on rikoslain 6 luvun 13 §:n nojalla vähennetty 21 päivää, jolloin vapaudenmenetysaika on katsottu rangaistuksen täydeksi suoritukseksi. Valtiokonttori oli katsonut A:n olleen oikeutettu saamaan valtion varoista korvausta kärsimyksestä aiheettoman vapaudenmenetyksen johdosta yhdeltä vuorokaudelta ja maksanut hänelle korvauksena 100 euroa.

2. A on valtiota vastaan ajamassaan kanteessa vaatinut korvausta lisäksi kuudelta vuorokaudelta, jotka hän oli ollut tutkintavankeudessa. A on vedonnut siihen, ettei hän olisi joutunut vankeusrangaistuksen säännönmukaisessa täytäntöönpanossa suorittamaan rangaistustaan tältä osin vankilassa, koska hän olisi päässyt ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan rangaistuksestaan laissa säädetyn vähimmäismäärän eli 14 päivää. Asiassa on kysymys siitä, onko A ollut aiheettomasti vapautensa menettäneenä, ja jos näin on, onko hänellä sen perusteella oikeus saada korvausta syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain nojalla.

Asiassa sovellettavista säännöksistä

3. Edellä mainitun lain 1 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan rikoksesta epäiltynä pidätetyllä tai vangitulla on oikeus saada vapauden menetyksen johdosta valtiolta korvaus, jos hänen on todettu syyllistyneen rikokseen, mutta on ilmeistä, että tämän syyksilukemisen perusteella häntä ei olisi voitu pidättää tai vangita. Rikoksesta pidätetyn ja vangitun oikeus korvaukseen määräytyy samoin perustein ja säännöksessä tarkoitetussa tapauksessa pidättämisen ja vangitsemisen edellytyksiä arvioidaan jälkikäteen tuomion perusteella eikä sen mukaan, mikä tilanne on ollut pidättämisen ja vangitsemisen aikana (HE 204/1988 vp s. 6). Lain tarkoituksena on, että korvausta maksetaan, jos rikosta tutkittaessa tapahtunut vapaudenmenetys osoittautuu jälkikäteen aiheettomaksi. Lain 1 §:ssä ei korvauksen suorittamiselle ole asetettu muuta edellytystä kuin että vapaudenmenetyksen on tullut kestää vähintään yksi vuorokausi. Lain 2 §:n mukaan korvausta ei kuitenkaan makseta, milloin asianhaarat ovat sellaiset, että korvauksen maksamista ei olisi pidettävä kohtuullisena.

4. Pakkokeinolain 1 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 8 §:n 1 momentin mukaan rikoksista todennäköisin syin epäilty saadaan pidättää ja vangita, jos rikoksista säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta ja epäillyn henkilökohtaisten olosuhteiden tai muiden seikkojen perusteella on syytä epäillä, että on olemassa vaara pakenemisesta, todisteiden hävittämisestä tai rikollisen toiminnan jatkamisesta. Ensiksi mainitun pykälän 3 momentin mukaan ketään ei kuitenkaan saa pidättää, jos se muun muassa asian laadun vuoksi olisi kohtuutonta. Sanotun luvun 26 a §:ssä säädetty kohtuuttoman vangitsemisen kielto on samansisältöinen.

Kannanotto vangitsemisen edellytysten osalta

5. A on tuomittu luvattomasta käytöstä ja kätkemisrikkomuksesta yhteiseen vankeusrangaistukseen. Kätkemisrikkomuksesta voidaan erillisenä tuomita vain sakkorangaistus, joten A:ta ei olisi voitu yksin sen perusteella vangita. A:n vangitseminen luvattoman käytön perusteella olisi, ottaen huomioon rikoksesta säädetty rangaistusasteikko, edellyttänyt, että hänen henkilökohtaisten olosuhteidensa tai muiden seikkojen perusteella olisi ollut syytä epäillä, että olisi ollut vaara pakenemisesta, todisteiden hävittämisestä tai rikollisen toiminnan jatkamisesta. Vangitseminen ei olisi myöskään saanut olla asian laadun vuoksi kohtuutonta.

6. Asiassa ei ole esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella olisi arvioitavissa, että edellä tarkoitetut vangitsemisen erityiset edellytykset olisivat olleet olemassa luvattoman käytön perusteella. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että A:n syyksi luetut rikokset ovat olleet laadultaan vähäisiä. Kätkemisrikkomuksesta on säädetty seuraamukseksi vain sakko ja yleisen rangaistuskäytännön mukaan myös luvattomasta käytöstä tuomitaan ensisijaisesti sakkorangaistus. Näillä perusteilla ja ottaen huomioon A:n vapaudenmenetyksen kokonaisaika Korkein oikeus katsoo, että A:n vangitsemista on pidettävä jälkikäteen arvioituna myös kohtuuttomana. Korkein oikeus pitää siten ilmeisenä, ettei A:ta olisi voitu hänen syykseen luettujen rikosten perusteella vangita.

Oikeudellinen arviointi oikeudesta korvaukseen

7. Näin ollen A:n vangitsemiselle ei ole selvitetty olleen laillisia edellytyksiä. Oikeutta korvaukseen aiheettoman vapaudenmenetyksen johdosta ei kuitenkaan syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 2 §:n mukaan ole, jos asianhaarat ovat sellaiset, että korvauksen maksamista ei olisi pidettävä kohtuullisena. Tästä on lain esitöissä (HE 187/1973 vp s. 32) mainittu esimerkkinä se tilanne, että koko tutkintavankeusaika on vähennetty tuomitusta vankeusrangaistuksesta. Näin on tapahtunut tässäkin tapauksessa, mistä on myös johtunut, että A:n tutkintavankeusaika on katsottu hänelle tuomitun vankeusrangaistuksen täydeksi suoritukseksi.

8. Rikoslain 2 c luvun 5 §:n 2 momentin mukaan määräaikaista vankeusrangaistusta suorittava päästetään ehdonlaiseen vapauteen, jollei 9 §:stä muuta johdu, kun hän on suorittanut rangaistuksestaan joko kaksi kolmasosaa tai säännöksestä ilmenevin edellytyksin puolet. Hallituksen esityksen (HE 262/2004 vp s. 41) mukaan määräosasäännöksiä on tarkoitettu sovellettavaksi siten, että ehdonalainen vapauttaminen on pääsääntö määräosan täyttyessä. Pykälän 3 momentin mukaan ehdonalaiseen vapauteen päästäminen on kuitenkin mahdollista vasta, kun vankeusrangaistuksesta on suoritettu vähintään 14 päivää.

9. Korkein oikeus on ratkaisukäytännössään katsonut, että rikosasian vastaajalla, jonka olisi tullut päästä ehdonalaiseen vapauteen, mutta joka oli, asiassa selvitetyistä poikkeuksellisista syistä, ollut vapautensa menettäneenä yli asiassa sovellettavien määräosasäännösten mukaisen ajan, oli oikeus korvaukseen tuosta vapaudenmenetyksestä, vaikka tuomitun rangaistuksen kokonaismäärä ei ollut ylittynyt (KKO 2002:86, ks. myös KKO 2008:10).

10. Käsiteltävänä olevassa asiassa Korkein oikeus pitää perusteltuna päätelmää siitä, että A ei olisi joutunut suorittamaan koko rangaistusaikaa vankilassa, vaan hän olisi vapautunut suoritettuaan siitä rikoslain 2 c luvun 5 §:n 2 ja 3 momentin nojalla määräytyvän osuuden eli viimeksi mainitussa momentissa säädetyn vähimmäismäärän 14 päivää. Kun A:n tutkintavankeus, joka on luettu hänelle tuomitun vankeusrangaistuksen täydeksi suoritukseksi, on kestänyt 21 päivää, hän on ollut edellä todetun rangaistuksen suorittamisen määräosuuden täytyttyäkin vapautensa menettäneenä. A:n vangitseminen ei ole perustunut niihin rikoksiin, joista hänet on tuomittu ja, kuten edellä 6 kohdassa on katsottu, hänen vangitsemiselleen ei ole ollut kyseisten rikosten perusteella laillisia edellytyksiä.

11. Sen perusteella, mitä tässä asiassa on esitetty, Korkein oikeus katsoo, että A:n vapaudenmenetys siltä osalta kuin hän on ollut tutkintavankeudessa enemmän kuin 14 päivää, on sellaista aiheetonta vapaudenmenetystä, jonka johdosta on tarkoitettu suoritettavaksi korvausta syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain nojalla. Asiassa ei ole esitetty perusteita, joiden johdosta korvauksen suorittamista ei olisi pidettävä kohtuullisena.

Johtopäätös

12. Siten A:lla on oikeus saada valtion varoista korvausta vapaudenmenetyksestä johtuneesta kärsimyksestä myös kanteessa vaadituilta kuudelta päivältä.

Korvauksen määrä

13. Ottaen huomioon käytäntö tämäntyyppisissä kärsimyskorvauksissa Korkein oikeus katsoo, että kohtuullisena korvauksena voidaan pitää 100 euroa vuorokaudelta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi vapaudenmenetyksestä aiheutuneesta kärsimyksestä 600 euroa, mille määrälle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti 20.11.2007 lukien.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Kati Hidén, Pasi Aarnio, Soile Poutiainen ja Jorma Rudanko. Esittelijä Pauliina Hermunen.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.