Konkurssi - Takaisinsaanti konkurssipesään

Diaarinumero:	S2007/1011
Esittelypäivä:	29.1.2009
Taltio:	1782
Antopäivä:	10.9.2009

Yhtiön läheiset olivat antaneet takauksen yhtiön velasta eräälle velkojalle. Ennen konkurssia yhtiö maksoi velan, jolloin takaajat vapautuivat takausvastuustaan. Maksua ja siitä seurannutta takaajien vapautumista takausvastuustaan pidettiin takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 1 ja 5 §:n nojalla järjestelynä, jolla oli sopimattomasti suosittu takaajia muiden velkojien kustannuksella. Takaajat olivat velvollisia korvaamaan vastuunsa arvon konkurssipesälle riippumatta siitä, olisiko maksu ollut peräytettävissä velkojalta. (Ään.)

TakSL 5 §

X Oy:n (jäljempänä yhtiö) konkurssipesä vaati käräjäoikeuteen 16.12.2004 saapuneessa haastehakemuksessa käräjäoikeutta vahvistamaan, että yhtiön Y Oy Ab:lle (jäljempänä Y) 1.8. - 30.9.2003 suorittama yhteensä 69 415,63 euron määräinen velan maksu peräytyy takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991, takaisinsaantilaki) 5 §:n nojalla ja että Y velvoitetaan suorittamaan konkurssipesälle sanottu määrä haastehakemuksessa yksilöityine korkoineen. Konkurssipesä vaati myös, että A, B ja C (jäljempänä takaajat) maksun johdosta vastuusta vapautuneina takaajina velvoitetaan yhteisvastuullisesti Y:n kanssa suorittamaan pesälle takauksensa arvona 70 000 euroa haastehakemuksessa yksilöityine korkoineen.

Kanteensa perusteina konkurssipesä lausui Y:n osalta, paitsi muuta, että yhtiö oli halunnut läheisyhtiöidensä liiketoiminnan jatkon varmistamiseksi sekä henkilötakaajien vastuun poistamiseksi suosia maksuillaan Y:tä. Valikoivat maksut oli tehty yhtiön konkurssin seurausten välttämiseksi ja Y:n sopimattomaksi suosimiseksi tavalla, josta Y:n oli täytynyt tietää.

Takaajien osalta kanne perustui muun ohella siihen, että heidän vastuunsa velkojaa kohtaan oli takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetun lain (361/1999, takauslaki) 15 §:n mukaan lakannut, kun päävelka oli maksettu. Takaisinsaantilain 21 §:n 2 momentin mukaan maksun peräytyessä takaajat olivat velvollisia korvaamaan takauksen arvon konkurssipesälle. Jos maksu olisi tehty takaajille, se peräytyisi konkurssipesään. Takaajat olivat takaisinsaantilain 3 §:ssä tarkoitettuja yhtiön läheisiä ja he olivat tienneet yhtiön olevan maksukyvytön sekä sen, ettei yhtiön loppuunmyynnistä, josta takaajat olivat olleet päättämässä, kertyvät varat voineet riittää yhtiön kaikkien velkojen maksamiseen. Y:lle tehty velan maksu tarkoitti siten sekä maksun saajan että takaajien sopimatonta suosimista yhtiön muiden velkojien kustannuksella.

Vastauksessaan Y kiisti haastehakemuksessa esitetyt vaatimukset. Yhtiön ensimmäinen maksuhäiriömerkintä oli julkaistu vasta 30.12.2003. Tätä ennen yhtiön luottotiedoista ei voitu päätellä, että yhtiö olisi maksukyvytön. Vaikka Y olisikin tiennyt yhtiön liiketoiminnan vaikeuksista, ei tämä osoittanut, että Y olisi tiennyt yhtiön olleen laissa tarkoitetuin tavoin maksukyvytön. Y oli myös toimittanut yhtiölle tuotteita vielä elo- ja syyskuussa 2003 loppuunmyyntiä varten. Yhtiöllä oli ollut tapana maksaa laskunsa myöhässä, joten maksujen myöhästymisestä ja viivästyskoron perimisestäkään ei voitu päätellä, että yhtiö olisi ollut muutoin kuin mahdollisesti tilapäisesti maksukyvytön. Y:tä ei ollut myöskään suosittu, koska loppuunmyynnistä kertyneistä 433 343,08 eurosta oli tilitetty Y:lle 6,2 prosenttia vastaava osuus.

Konkurssipesä peruutti 1.11.2005 Y:tä vastaan ajamansa kanteen. Tältä osin asia jäi sillensä.

Takaajat kiistivät kanteen ja vaativat, että se hylätään. Takauslain 17 §:n mukaan he olivat vapautuneet takausvastuusta Y:n ja konkurssipesän sovittua asian ja pesän peruutettua kanteen Y:tä vastaan. Takaajat eivät olleet antaneet suostumustaan Y:n vapauttamiseen.

Yhtiö ei myöskään ollut maksun tapahtuessa maksukyvytön siten kuin takaisinsaantilain 5 §:ssä edellytetään. Tätä osoitti muun muassa se, että ensimmäinen maksuhäiriömerkintä oli julkaistu vasta 30.12.2003. Myöhässä maksaminen oli yhtiön maksutapa, joten se ei osoittanut maksukyvyttömyyttä. Erityistilintarkastuskertomuksessa ei ollut yksilöity, mihin seikkoihin maksukyvyttömyyden alkuajankohta perustui.

Yhtiön menettely ei ollut sinänsä sopimatonta. Y:lle oli ilmoitettu keväällä 2003, että yhtiö ajaa kannattamattoman toimintansa alas ja kaikki sen velat tullaan maksamaan, mikä tavoite oli ollut yhtiön vakavaraisuuden perusteella täysin realistinen ja palveli kaikkien velkojien etuja. Alkuperäinen tarkoitus ei siten ollut jättää osaa veloista maksamatta.

Vielä takaajat lausuivat vastauksessaan, paitsi muuta, ettei Y ollut vilpillisessä mielessä ottaessaan maksut vastaan, eikä Y olisi voinut tietää eikä selvittää yhtiön maksukyvyttömyyttä tai velalliselta saatujen tietojen todenperäisyyttä enempää kuin se oli tehnyt. Takaajien korvausvelvollisuus konkurssipesälle edellytti takaisinsaannin edellytysten täyttymistä sekä Y:n että takaajiin nähden, mikä ilmeni Korkeimman oikeuden käytännöstä ja takaisinsaantilain esitöistä. Y:n oltua vilpittömässä mielessä ei takaisinsaantikanne voinut menestyä takaajiakaan vastaan. Maksut Y:lle eivät olleet yhteydessä yhtiön mahdolliseen konkurssiin, eivätkä takaajat tienneet suoritusten määristä, perusteista tai Y:n laskujen maksamisesta. Jos maksut olisi tehty takaajille, niitä ei olisi voitu tuomita peräytymään. Kanteessa tarkoitetut maksut eivät myöskään olleet suosineet Y:tä yhtiön muiden velkojien kustannuksella, eivätkä ne olleet loppuunmyynnistä kertyneisiin varoihin nähden huomattavat. Samalla tavalla oli maksettu muidenkin eri asemassa olleiden velkojien saatavia.

Tuomionsa perusteluissa käräjäoikeus lausui muun ohella seuraavan.

Kanteen peruuttaminen tarkoitti sitä, ettei kantaja halunnut jatkaa asian käsittelemistä vireillä olevassa prosessissa. Ykaan ei ollut vaatinut asian ratkaisemista. Konkurssipesän ilmoituksen mukaan Y oli suorittanut pesälle 5 000 euroa, jotka voitiin vähentää vastaajien oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta pesää kohtaan. Takauslain 15 §:n 2 momentin mukaan takaajan asemasta suorituksen peräytyessä takaisinsaannin vuoksi säädettiin takaisinsaantilaissa. Kanteen peruuttamisen ei voitu katsoa tarkoittavan takauslain 17 §:n mukaista sopimusta, jonka perusteella takaajat olisivat vapautuneet vastuusta.

Asiassa esitetyn todistelun perusteella yhtiön oli katsottava tulleen maksukyvyttömäksi viimeistään 30.6.2003. Tuon jälkeen ja loppuunmyynnin aikana yhtiön kannattavuus heikentyi edelleen. Y:lle tekemiensä maksujen aikaan yhtiö oli siten ollut muutoin kuin tilapäisesti maksukyvytön. Maksut olivat sopimattomia, koska Y oli saanut täyden suorituksen saatavalleen, mutta osa velkojista ei ollut saanut merkittäviä suorituksia. Takaajat olivat yhtiön läheisiä, jotka vapautuivat takausvastuustaan Y:lle tehdyillä maksuilla. Näin ollen maksuilla oli suosittu takaajia. Heidän olisi ainakin pitänyt tietää yhtiön maksukyvyttömyydestä oltuaan läsnä ylimääräisessä yhtiökokouksessa, jossa päätettiin loppuunmyynnin aloittamisesta. Kiinteistön myymisellä tai vuokraamisella ei ollut realistista mahdollisuutta parantaa maksukykyä ja kannattavuutta niin, että yhtiö olisi suoriutunut velvoitteistaan. Lisäksi takaajat olivat tienneet, ettei yhtiölle ollut tulossa loppuunmyynnistä kertyvien varojen lisäksi merkittäviä varoja velkojen maksamiseksi.

Takaisinsaantilain 19 §:n 1 momentin tarkoituksena oli suojata päävelkojan vilpitöntä mieltä takaisinsaantioikeudenkäynnissä. Säännös ei tullut sovellettavaksi velkojan ja takaajan välisessä suhteessa. Koska konkurssipesä voi kohdistaa vaatimuksensa toisistaan riippumatta joko velkojaan tai takaajaan, ei kanteen menestymisen edellytyksenä takaajaa vastaan ollut takaisinsaantivaatimuksen menestyminen velkojaa vastaan. Yhtiön maksukyvyttömyydestä tietoiset takaajat, jotka olivat yhtiön läheisiä, eivät vapautuneet korvaamasta takauksen arvoa konkurssipesälle, vaikka Y olisikin ollut vilpittömässä mielessä.

Edellä todetuilla ja muilla tuomiossaan lausumilla perusteilla käräjäoikeus velvoitti takaajat yhteisvastuullisesti suorittamaan konkurssipesälle 69 415,63 euroa tuomiolauselmasta ilmenevine korkoineen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Matti Korhola.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi takaajat valittamalla saattoivat jutun, lausui tuomiossaan, että sovinnon ja Y:tä vastaan ajetun kanteen peruuttamisen merkitystä oli arvioitava sillä perusteella, oliko tilanne verrattavissa siihen takauslain 17 §:n 1 momentissa säänneltyyn tilanteeseen, että velkoja vapauttaa päävelallisen vastuusta ilman takaajan suostumusta. Koska konkurssipesän ja Y:n välinen sovinto koski velkojan saaman suorituksen palauttamista velallisen konkurssipesään, kysymys ei ollut takauslain 17 §:n 1 momentissa säännellystä tilanteesta. Tuomiostaan ilmenevillä perusteilla hovioikeus katsoi, ettei sovinnolla myöskään ollut heikennetty takaajien asemaa. Takauslain 15 §:n 2 momentin mukaan takaajien asema määräytyi takaisinsaantilain nojalla.

Näillä ja muilla tuomiossaan lausumilla perusteilla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pertti Nieminen sekä hovioikeudenneuvokset Pirjo Yli-Kokkila ja Lolita Tuomainen.

A:lle, B:lle ja C:lle myönnettiin valituslupa. Valituksissaan he vaativat, että hovioikeuden tuomio kumotaan.

X Oy:n konkurssipesä antoi siltä pyydetyn vastauksen.

Kysymyksenasettelu

1. X Oy (yhtiö) on elo- ja syyskuussa 2003 maksanut 69 415,63 euron määräisen tilivelkansa Y Oy Ab:lle (Y). A, B ja C (takaajat), jotka ovat 2.5.2002 antaneet omavelkaisen takauksen yhtiön veloista Y:lle, ovat samalla vapautuneet takausvastuustaan. Yhtiö on asetettu konkurssiin 3.3.2004 vireille tulleesta hakemuksesta.

2. Yhtiön konkurssipesä on nostanut kanteen Y:tä ja takaajia vastaan katsoen, että maksulla oli takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (takaisinsaantilaki) 5 §:ssä tarkoitetuin tavoin sopimattomasti suosittu Y:tä ja viime kädessä takaajia toisten velkojien kustannuksella. Konkurssipesä on vaatinut, että Y ja takaajat velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan maksettu määrä korkoineen konkurssipesälle. Käräjäoikeudessa konkurssipesä on kuitenkin peruuttanut kanteen Y:n osalta.

3. Asiassa on kysymys siitä, onko maksu peräytettävissä takaisinsaantilain 5 §:n nojalla takaajilta huomioon ottaen takaisinsaantilain 19 §:n ja 21 §:n 2 momentin säännökset sekä se, ettei asiassa ole selvitetty, olisiko maksu voitu peräyttää myös Y:ltä.

Takaisinsaannin edellytyksistä takaisinsaantilain 5 §:n nojalla

4. Takaisinsaantilain 5 §:n 1 momentin mukaan oikeustoimi peräytyy muun muassa, jos sillä on sopimattomasti suosittu velkojaa toisten velkojien kustannuksella. Lisäksi edellytetään, että velallinen oli oikeustointa tehtäessä maksukyvytön tai oikeustoimi osaltaan johti velallisen maksukyvyttömyyteen ja että toinen osapuoli tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää maksukyvyttömyydestä tai oikeustoimen merkityksestä velallisen taloudellisille oloille sekä seikoista, joiden vuoksi oikeustoimi oli sopimaton. Jos oikeustoimen osapuolena on velallisen läheinen, olettama 2 momentin mukaan on, että tämä on tiennyt edellä mainituista velallisen maksukyvyttömyyteen ja oikeustoimen sopimattomuuteen liittyvistä seikoista. Takaisinsaantilain 1 §:n mukaan se, mitä takaisinsaantilaissa säädetään oikeustoimesta, koskee myös menettelyä, järjestelyä tai muuta toimenpidettä, joka on vaikutukseltaan oikeustoimeen rinnastettava.

5. Yhtiön 31.7.2003 pidetyssä yhtiökokouksessa on päätetty liiketoiminnan lopettamisesta kannattamattomana ja loppuunmyynnin aloittamisesta velkojen maksamiseksi siitä kertyvillä varoilla. Konkurssipesässä suoritetun erityistilintarkastuksen mukaan varoja on kertynyt loppuunmyynnissä noin 430 000 euroa. Tästä ostovelkojen maksuun on käytetty noin 220 000 euroa. Y:n saatava 69 415,63 euroa on maksettu kokonaan. Useat muut tavarantoimittajat ovat jääneet vaille merkittäviä suorituksia. Lisäksi muun muassa verovelkoja on lyhennetty vain noin 14 000 eurolla, vaikka verosaatavat konkurssissa ovat olleet yli 400 000 euroa. Saatavia on siten suoritettu loppuunmyynnistä saaduilla varoilla valikoiden. Y:n saama maksu on ollut loppuunmyynnistä kertyneihin varoihinkin nähden määrältään huomattava.

6. Erityistilintarkastuksessa on katsottu, että yhtiö oli viimeistään kesäkuun lopussa 2003 ollut maksukyvytön. Maksukyvyttömyys oli vielä pahentunut, kun pankki oli heinäkuun lopussa 2003 sulkenut yhtiön luotollisen shekkitilin. Tämän perusteella Korkein oikeus katsoo, että yhtiö on Y:n saatavat suorittaessaan ollut maksukyvytön.

7. B on ollut yhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen. C on ollut hallituksen puheenjohtaja ja A hallituksen jäsen 24.2.2003 asti. A on ollut yhtiön suurin osakkeenomistaja toisen yhtiönsä kautta. A, B ja C ovat siten takaisinsaantilain 3 §:ssä tarkoitettuja yhtiön läheisiä. He ovat yhtiökokouksessa olleet päättämässä loppuunmyynnistä ja B on käytännössä päättänyt loppuunmyynnissä kertyneillä varoilla suoritetuista maksuista.

8. Takaajien keskeinen asema yhtiön päätöksenteossa ja yhtiön taloudellinen tila huomioon ottaen sekä maksujen jakautuman perusteella on ilmeistä, että Y:n saatava on maksettu kokonaan sen vuoksi, että takaajat vapautuivat näin takausvastuustaan Y:lle. Jollei velkaa olisi maksettu, he olisivat takaajina joutuneet sen maksamaan ja tällä perusteella tulleet yhtiön velkojiksi. Yhtiön konkurssissa he olisivat saaneet takautumissaatavalleen saman jako-osuuden kuin muutkin velkojat. Kysymyksessä olevalla maksujärjestelyllä takaajat ovat välttäneet velkoja-aseman konkurssissa. Heitä on siten suosittu muiden velkojien kustannuksella. Järjestely on tehty konkurssin vaikutusten kiertämiseksi, joten suosiminen on ollut sopimatonta. Korkein oikeus katsoo, että riippumatta siitä, onko maksulla tarkoitettu suosia myös Y:tä, kysymyksessä on takaajien suosimiseksi tehty oikeustoimeen rinnastettava järjestely.

9. Takaajat eivät ole saattaneet todennäköiseksi, etteivät he tienneet tai ettei heidän olisi pitänytkään tietää yhtiön maksukyvyttömyydestä ja maksujärjestelyn sopimattomuudesta. Näin ollen edellytykset järjestelyn peräyttämiseen takaisinsaantilain 5 §:n nojalla täyttyvät.

Takaisinsaantilain takaajan asemaa koskevista säännöksistä

10. Takaajat ovat kuitenkin katsoneet, ettei suoritusta voida peräyttää heiltä huomioon ottaen takaisinsaantilain 19 §:n 1 momentin ja 21 §:n 2 momentin säännökset sekä sen, ettei asiassa ole selvitetty, oliko maksu peräytettävissä Y:ltä.

11. Takaisinsaantilain 19 §:n 1 momentin mukaan milloin kolmas henkilö on asettanut velallisen velasta vakuuden ja tämä vakuus on velvoitteen täyttämisen johdosta palautettu hänelle, velkoja on suorituksen peräytyessä velvollinen palauttamaan vain vakuuden arvon ylittävän osuuden, mikäli hän ei voi saada vakuutta takaisin eikä hän vakuuden palauttaessaan tiennyt eikä hänen olisi pitänytkään tietää velallisen maksukyvyttömyydestä. Lainkohdan mukaan säännöstä on vastaavasti sovellettava, milloin joku on mennyt takaukseen velallisen velvoitteesta ja velallinen on täyttänyt velvoitteensa. Lain 21 §:n 2 momentissa puolestaan säädetään, että 19 §:ssä tarkoitetussa tapauksessa vakuuden takaisin saanut kolmas henkilö taikka takaaja on velvollinen asettamaan vakuuden uudelleen tai korvaamaan sen arvon velkojalle tai, jos niin vaaditaan, suoraan pesälle. Edellytyksenä tälle on, että maksu, jos se olisi suoritettu hänelle velkojana, voitaisiin tuomita peräytymään.

12. Lain 21 §:n 2 momentti koskee takaisinsaantiasiassa kolmantena osapuolena olevan takaajan tai muun vierasvelkavakuuden antajan asemaa. Sitä sovelletaan ainoastaan 19 §:n 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa, jossa takaisinsaanti estyy kokonaan tai osaksi sen johdosta, että vakuus on palautettu kolmannelle. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2008:46 katsonut, että sanotun 21 §:n 2 momentin mukainen korvauskanne vakuudenantajaa vastaan ei voi menestyä, jos velan maksu ei ole enää peräytettävissä velkojalta takaisinsaantiajan umpeen kulumisen vuoksi.

13. Sanotussa ratkaisussa on myös päädytty siihen, että kanne takaajaa vastaan ei voinut tuon ratkaisun tarkoittamissa olosuhteissa menestyä takaisinsaantilain 5 §:n mukaisella perusteella. Ratkaisun perusteella ja muutoinkaan ei ole kuitenkaan perusteltua päätyä sellaiseen tulkintaan, että takaisinsaantilain 21 §:n 2 momentin takaajaa koskeva korvaussäännös sinänsä sulkisi pois sanotun 5 §:n soveltamisen sellaisessa tapauksessa, jossa takaajaa on hänen hyväkseen tehdyllä maksujärjestelyllä tarkoitettu suosia lainkohdassa tarkoitetuin tavoin. Takaajan korvaus- ja palautusvelvollisuus määräytyy tällöin takaisinsaantivastaajan korvaus- ja palautusvastuuta koskevan takaisinsaantilain 15 §:n mukaisesti ja on riippumaton siitä, olisiko myös velkoja, jolle takaaja on ollut takausvastuussa, velvollinen takaisinsaantilain perusteella palauttamaan saamansa maksun päävelallisen konkurssipesään.

14. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, etteivät takaisinsaantilain 19 §:n 1 momentin ja 21 §:n 2 momentin säännökset sekä se, ettei asiassa ole selvitetty, oliko maksu peräytettävissä Y:ltä, ole esteenä suorituksen peräyttämiseen takaajilta.

Johtopäätökset

15. Järjestely, jolla takaajat ovat vapautuneet takausvastuustaan, peräytyy takaisinsaantilain 5 §:n nojalla. Järjestelyn peräytyessä he ovat takaisinsaantilain 15 §:n 3 momentin nojalla velvollisia yhteisvastuullisesti korvaamaan konkurssipesälle vastuunsa arvon.

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Kati Hidén, Liisa Mansikkamäki (eri mieltä), Pasi Aarnio ja Marjut Jokela. Esittelijä Tuomas Hupli.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Mansikkamäki:

Kysymyksenasettelu

Kysymys on takaajien korvausvastuusta tilanteessa, jossa konkurssipesä on oikeudenkäynnin aikana peruuttanut kanteen velkojan osalta. Käräjäoikeus on katsonut, ettei takaisinsaannin menestyminen velkojaa vastaan ole takaajaa vastaan ajetun kanteen menestymisen edellytys, ja takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (takaisinsaantilaki) 5 §:n ja 21 §:n 2 momentin nojalla velvoittanut takaajat A:n, B:n ja C:n korvaamaan takauksen arvon konkurssipesälle. Hovioikeus on pysyttänyt ratkaisun.

Takaajat ovat muutoksenhakemuksessaan vaatineet vapauttamistaan suoritusvelvollisuudesta vedoten muun ohella siihen, ettei asiaa ollut tutkittu velkojan osalta.

Konkurssipesä on vastauksessaan todennut, että A myötäpuolineen oli ollut takauksensa perusteella yhtiön velkoja tai ainakin potentiaalinen velkoja. Kanteen menestyminen ei edellyttänyt, että vaatimuksen tuli menestyä myös suhteessa velkojaan. Kysymyksessä oli ollut kanteiden kumulaatio, kanne olisi voitu nostaa myös yksin takaajia vastaan.

Edellyttääkö takaajaan kohdistetun takaisinsaantikanteen menestyminen sitä, että vaatimus menestyy myös suhteessa velkojaan?

Takaisinsaantilain 2 luvussa on tyhjentävästi säännelty ne tapaukset, joissa konkurssivelallisen omaisuutta koskeva, ennen konkurssin alkamista tekemä sinänsä pätevä oikeustoimi, järjestely tai muu toimenpide voidaan peräyttää konkurssipesään. Lain 3 luvussa on puolestaan säännökset, jotka koskevat omaisuuden palauttamista tai sen arvon korvaamista tilanteessa, jossa oikeustoimi peräytyy. Omaisuuden palauttamista tai sen arvon korvaamista koskeva vaatimus voidaan kohdistaa myös kolmanteen, mitä tilannetta koskevat säännökset ovat lain 19 §:ssä ja 21 §:n 2 momentissa. Toisin kuin Tanskan ja Norjan vastaavissa säännöksissä, takaisinsaantilain mukainen palautusvelvollisuus ei määräydy asianosaisen saaman hyödyn mukaan, vaan tarkoittaa tilanteen esineoikeudellista ennallistamista.

Lain 19 §:n 1 momentin mukaan, milloin kolmas henkilö on asettanut velallisen velasta vakuuden ja tämä vakuus on velvoitteen täyttämisen johdosta palautettu hänelle, velkoja on suorituksen peräytyessä velvollinen palauttamaan vain vakuuden arvon ylittävän osuuden, mikäli hän ei voi saada vakuutta takaisin eikä hän vakuuden palauttaessaan tiennyt eikä hänen olisi pitänytkään tietää velallisen maksukyvyttömyydestä. Säännöstä on vastaavasti sovellettava, milloin joku on mennyt takaukseen velallisen velvoitteesta ja velallinen on täyttänyt velvoitteensa. Säännöksen 2 momentin mukaan sanotusta korvausvelvollisuudesta säädetään 21 §:n 2 momentissa.

Lain 21 §:n 2 momentin mukaan 19 §:ssä tarkoitettu takaaja on velvollinen asettamaan vakuuden uudelleen tai korvaamaan sen arvon velkojalle tai, jos niin vaaditaan, suoraan pesälle. Edellytyksenä tälle on, että maksu, jos se olisi suoritettu hänelle velkojana, voitaisiin tuomita peräytymään.

Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisuista KKO 1997:198 ja KKO 2008:46 ilmenee, takaajan korvausvastuun edellytyksenä on pidetty, että takaisinsaannin edellytykset täyttyvät sekä velkojaan että takaajaan nähden. Viimeksi mainitussa ratkaisussa on lain sanamuotoon, sen esitöihin ja vakuuden liitännäisyyteen päävelkasuhteessa viitaten (kohdat 10 - 13) katsottu, että takaisinsaantilain 21 §:n 2 momentissa täytyy olla kysymys nimenomaan sellaisista tapauksista, joissa maksun peräyttäminen itse velkojaltakin on mahdollista.

Konkurssipesä on vastauksessaan sinänsä oikein todennut, että Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1996:93 velvoittanut vierasvelkavakuuden antaneen kolmannen korvaamaan pantin arvon konkurssipesälle, vaikka takaisinsaantikanne velkojaa vastaan oli lainvoiman saaneella tuomiolla hylätty. Kuten ratkaisusta ilmenee, Korkeimmassa oikeudessa on kuitenkin ollut kysymys vain siitä, miten kanteen vireillepanoaika vakuuden antajaa kohtaan määräytyy, ja siitä, oliko sovellettavaa määräaikaa tuossa asiassa noudatettu. Asiassa ei ole ollut kysymys vakuudenantajan korvausvelvollisuuden aineellisista edellytyksistä, eikä ratkaisu siten ole ristiriidassa edellä mainittujen, sen jälkeen annettujen ratkaisujen kanssa.

Takaisinsaantilain 5 §:n soveltamisesta suoraan takaajaan

Takaisinsaantilain 5 §:n 1 momentin mukaan oikeustoimi peräytyy muun muassa, jos sillä on sopimattomasti suosittu velkojaa toisten velkojien kustannuksella, ja jos muut säännöksessä tarkoitetut takaisinsaannin edellytykset täyttyvät. Jos oikeustoimen osapuolena on velallisen läheinen, olettama 2 momentin mukaan on, että hän on tiennyt velallisen maksukyvyttömyyteen ja oikeustoimen sopimattomuuteen liittyvistä seikoista. Lain 1 §:n mukaan se, mitä takaisinsaantilaissa säädetään oikeustoimesta, koskee myös menettelyä, järjestelyä ja muuta toimenpidettä, joka on vaikutukseltaan oikeustoimeen verrattava. Lain 15 §:n 1 momentissa puolestaan on säädetty velalliselta saadun omaisuuden palauttamisesta konkurssipesään ja 3 momentissa omaisuuden arvon korvaamisesta, jollei omaisuus enää ole palautettavissa.

Lain 5 §:stä ilmenevä perusajatus, jonka mukaan vilpillisessä mielessä olevan läheisen ei tule sallia hyötyä asemastaan, puhuu sitä vastaan, että takausta ja päävelkaa tulisi pitää liitännäisinä nyt esillä olevan kaltaisessa tilanteessa. Perusteltua sen vuoksi olisi, että takaisinsaantiperusteena tulisi läheistakaajaan nähden voida soveltaa suoraan 5 §:ssä säädettyä.

Takaaja ei kuitenkaan ole velallisen velkoja, vaan sen velan takaaja. Takauksessa on kysymys takaajan ja luotonantajan välisestä oikeustoimesta. Takaajaan kohdistetussa kanteessa ei myöskään ole kysymys velallisen omaisuutta koskevan oikeustoimen peräyttämisestä, vaan velkojan ja takaajan väliseen sopimukseen perustuvan, velkojan hyväksi annetun takauksen arvon palauttamisesta velkojalle tai konkurssipesälle. Koska takaisinsaantilaissa on kolmannen asemaa koskevat erityissäännökset, katson, että lain yleistä takaisinsaantiperustetta koskevaa 5 §:ää on tulkittava sen sanamuodon mukaisesti, ja ettei säännös siten voi tulla sovellettavaksi takaajaan yhtiön velkojana tai "potentiaalisena velkojana", kuten konkurssipesä on esittänyt. Takaisinsaantilaissa ei Tanskan konkurssilain 80 §:ssä säädetyin tavoin ole säännöstä, jonka perusteella takaisinsaantikanne voitaisiin kohdistaa itsenäisesti takaajaan.

Yhteenveto

Koska sitä esikysymystä, täyttyisivätkö takaisinsaannin edellytykset yhtiön velkojana olleeseen Y:n nähden, ei ole selvitetty, kanne ei voi menestyä takaisinsaantilain 19 §:n ja 21 §:n 2 momentin nojalla ajettuna palautuskanteena takaajia kohtaan. Koska takaajat eivät ole olleet yhtiön velkojia, ei kanne voi menestyä takaajiin nähden myöskään 5 §:ssä tarkoitetun takaisinsaantiperusteen nojalla ajettuna.

Kumoan hovioikeuden tuomion ja hylkään X Oy:n konkurssipesän kanteen.