Työsopimus - Työsopimuslain soveltamisala

Diaarinumero:	S2008/538
Esittelypäivä:	14.5.2009
Taltio:	1688
Antopäivä:	27.8.2009

M sekä A ja B perustettavan yhtiön lukuun olivat sopineet, että M luovutti erään liikkeensä myyntitoiminnan perustettavan yhtiön hoidettavaksi. Kysymys siitä, olivatko myyntityön tehneet A ja B olleet työsuhteessa M:ään.

A ja B vaativat kanteessaan, että M Oy (myöh. M) velvoitetaan maksamaan heille palkkaa, ylityökorvauksia ja lomakorvauksia.

M sekä A ja B perustettavan yhtiön lukuun olivat sopineet 19.12.2003 allekirjoitetulla sopimuksella, että perustettava yhtiö hoitaa M:n Helsingissä sijaitsevan sisustusalan liikkeen myynnin provisiota vastaan. Kysymyksessä oli tosiasiallisesti ollut työsopimus, koska M oli pidättänyt itsellään kaikki työnantajan oikeudet. A:n ja B:n tekemän työn välitön hyöty oli tullut suoraan M:n hyväksi. A:lle ja B:lle ei ollut aiheutunut toiminnasta myöskään taloudellista riskiä.

M kiisti kanteen. Sopijapuolten tahtona ja tarkoituksena oli ollut sopimuksen tekeminen kahden yrityksen välillä. Perustettu avoin yhtiö oli hoitanut itsenäisesti yrittäjätoimintaa eikä M ollut kohdistanut A:han tai B:hen työsopimuslaissa tarkoitettua työn johtoa tai valvontaa.

Käräjäoikeus katsoi, että M:n yhteydenotto A:han oli osoittanut sen tavoitelleen liikkeen kannattavuuden parantamiseksi ensisijaisesti A:n henkilökohtaista työpanosta. A:lta tai tämän yrittäjäkumppanilta B:ltä ei ollut edellytetty minkäänlaista taloudellista panostusta toiminnan harjoittamiseen. Sopimus ja sen tavaranhankintaa, hinnoittelua, myyntiä ja aukioloaikoja koskevien määräysten noudattaminen olivat ohjanneet A:n ja B:n työskentelyä liikkeessä. Lisäksi yritystoiminnan kannattavuuden arvioimiseksi tarvittavat tiedot oli tullut päivittäin selvittää M:lle. Edellä kerrotuin keinoin M oli tosiasiallisesti johtanut ja valvonut A:n ja B:n työskentelyä, joka oli siten muodostunut osaksi M:n liiketoimintaa. Perustetulla avoimella yhtiöllä ei ollut ollut muuta liiketoimintaa kuin kysymyksessä olleen myymälän hoitaminen eikä sillä ollut omaisuutta tai muita tuloja kuin A:n ja B:n henkilökohtaisesta työsuorituksesta M:n maksama provisio. Sopimukseen sisältynyt kilpailuehto ei ollut tosiasiallisesti mahdollistanut muuta A:n ja B:n ammattialan liiketoimintaa. Avoimen yhtiön toiminta ei ollut miltään osin täyttänyt itsenäiselle yrittäjätoiminnalle asetettuja aineellisia tunnusmerkkejä. Edelleen A:lta ja B:ltä oli puuttunut yrittäjätoimintaan olennaisena osana kuuluva taloudellinen riski.

Se, että asianosaiset olivat alun perin sopineet myymälän hoitamisesta yritystoimintana ja se, että perustettu avoin yhtiö oli heti alussa täyttänyt yrittäjätoiminnan muodolliset kriteerit, ei riittänyt osoittamaan myymälää tosiasiallisesti hoidetun yrittäjänä. Kun tosiasialliset olosuhteet osoittivat M:n johtaneen ja valvoneen A:n ja B:n henkilökohtaista työskentelyä M:n tiloissa ja välineillä tilanteessa, jossa heidän perustamaltaan yhtiöltä oli puuttunut taloudellinen riski ja muu yritystoiminta, kysymyksessä oli tosiasiallisesti ollut työsopimuslain 1 §:ssä tarkoitettu työsuhde.

Käräjäoikeus velvoitti M:n suorittamaan A:lle ja B:lle työsuhteeseen perustuvia saatavia.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Riitta Savolainen.

Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että A ja B olivat toimiessaan M:n myymälässä tehneet työtä henkilökohtaisesti perustetun yhtiön lukuun M:n kanssa solmitun sopimuksen perusteella, velvoittamina ja vastiketta vastaan sekä M:n johdon ja valvonnan alaisina. Hovioikeus totesi, että tästä huolimatta yhtiön toiminnan voitaisiin katsoa täyttävän yritystoiminnan tunnusmerkit, jos se olisi olennaisella tavalla itse vastannut toiminnan kuluista. Asiassa esitetty selvitys oli osoittanut, ettei avoin yhtiö ollut ollut taloudellisesti itsenäinen ja ettei sen yhtiömiehillä ollut ollut liiketoiminnassaan taloudellista riskiä. Yhtiön ainoa toiminnan muoto oli A:n ja B:n henkilökohtainen työpanos M:n myymälässä. Toiminta ei miltään osin täyttänyt yritystoiminnalle oikeuskäytännössä asetettuja tunnusmerkkejä.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Risto Uoti, Martti Harsia ja Marja Kartano.

M:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan M vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan, kanne hylätään ja että se vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta.

A ja B vastasivat valitukseen ja vaativat sen hylkäämistä.

Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn.

Asian taustaa

1. M Oy:n (M) sisustustarvikemyyntiä harjoittanut vähittäisliike oli ollut kannattamaton. Tämän vuoksi M oli etsinyt sen hoitajaksi yrittäjää, joka pystyisi tarjoamaan asiakkaille sisustussuunnitelmia ja myymään sisustuskokonaisuuksia, ei vain yksittäisiä tavaroita. M:n edustaja on tässä tarkoituksessa ottanut yhteyttä sisustusalalta ennestään tuntemaansa A:han.

2. Koska liikkeen hoitaminen ei olisi ollut mahdollista yksin, A on puolestaan hakenut kumppanikseen sisustusalalla myös työskennelleen B:n. Kummallakaan ei ole ollut yrittäjäkokemusta. Liikkeen aiemmat kannattavuusongelmat ovat olleet esillä sopimusneuvotteluissa.

3. A ja B ovat 19.12.2003 allekirjoittaneet perustettavan yhtiön lukuun sopimuksen, jolla M on toisena sopijapuolena luovuttanut omistamansa liikkeen "M, Helsinki" myynnin "yrittäjän" hoidettavaksi. Sopimuksen ehtojen mukaan toimintaa tuli harjoittaa itsenäisenä, ennakkoperintärekisterissä olevana yrittäjänä, ei M:n palkkaamina työntekijöinä. Irtisanomistilannetta varten oli sovittu, että toiminnan mahdollinen negatiivinen kate ei jää yrittäjän vaan M:n vastuulle.

4. A ja B ovat perustaneet X Ay -nimisen avoimen yhtiön ja hoitaneet myymälää 1.1.2004 alkaen. M on maksanut yhtiön tilille ennakkoprovisioita. Yhtiö puolestaan on maksanut A:n ja B:n palkat ja lakisääteiset maksut.

5. Sopimuksen mukaan yhtiölle maksettava provisio määräytyi sovittuna prosenttilukuna liikkeen nettotuotosta niin, että myyntitulosta vähennettiin kaikki liikkeen toimintaan liittyvät suorat ja välilliset kulut. Yhtiön tuli raportoida myyntinsä M:n taloushallinnan tietojärjestelmään päivittäin ja M:n tuli toimittaa laskelma nettotuotosta yhtiölle kuukausittain. Järjestely ei ole kuitenkaan toiminut sovitusti, ja A ja B ovat vasta maaliskuussa 2005 saaneet tietää, että yhtiön siihenastisen toiminnan tulos olisi ollut selvästi negatiivinen. Ennakkoprovisioita ei ole tämän jälkeen maksettu. Sopimussuhde on päättynyt 15.6.2005.

Riitakysymys ja sen arviointikriteereistä

6. A ja B ovat kanteessaan väittäneet, että M oli pyrkinyt laatimaan sopimuksen toimeksiannon muotoon, vaikka kysymyksessä oli tosiasiassa ollut työsopimus. Hovioikeus on katsonut, että sopimukseen oli sovellettava työsopimuslakia. Keskeisinä perusteina ratkaisussa on pidetty paitsi M:n oikeutta johtaa ja valvoa A:n ja B:n henkilökohtaisesti tekemää työtä ja tämän oikeuden tosiasiallista käyttämistä myös sitä, ettei X Ay ollut olennaisella tavalla vastannut toiminnan kuluista ja että siltä oli puuttunut taloudellinen riski.

7. Korkein oikeus toteaa, että liikkeen myyntityö on sinänsä voitu järjestää ulkopuolisen tehtäväksi niin työntekijänä kuin yrittäjänäkin.

8. Koska työsopimuslaki on pakottavaa oikeutta, eivät sopijapuolet voi pätevästi sopia sen soveltamisesta keskenään. Toisaalta, kuten ratkaisussa KKO 2008:99 on lausuttu, sopijapuolilla on työsopimuslain säännösten pakottavuudesta riippumatta mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisena heidän sopimussuhdettaan on pidettävä. Tämä puolestaan merkitsee, että solmittua sopimusta ja tosiasiallisia työskentelyolosuhteita on tarkasteltava kokonaisuutena. Velvoiteoikeudellisten periaatteiden mukaisesti huomiota on, kuten Korkeimman oikeuden edellä mainitussa ratkaisussa on lausuttu, kiinnitettävä tällöin sopimusasiakirjaan, niihin tietoihin, joita on saatavissa sopimusneuvotteluista, sekä siihen, miten sopimusta on käytännössä toteutettu.

9. Nyt puheena olevasta sopimuksesta, sopimusneuvotteluista ja sopimuksen toteutuksesta voidaan päätellä, että sopijapuolten yhteisenä tarkoituksena on ollut tehdä sopimus liikkeen myyntitehtävien antamisesta yhtiön hoidettavaksi yrittäjänä. Mikään ei viittaa siihen, että M:llä olisi ollut tarkoitus vilpillisesti välttää työnantajavelvoitteet.

10. Kuten edellä on todettu, asianosaisten välisellä sopimuksella ei kuitenkaan yksin ole ratkaisevaa merkitystä, vaan asiantilan tulee myös käytännössä vastata työn suorittamisen muodosta tehtyä sopimusta.

11. Työsopimuslain 1 luvun 1 §:n mukaan kysymys on työsopimuksesta, jos työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Koska sanotunlaiset tunnusmerkit voivat liittyä myös muihin työnteon muotoihin, keskeisimpänä työsuhteen kriteerinä on vakiintuneesti pidetty sitä, tehdäänkö työ työnantajan johdon ja valvonnan alaisena. Riittävänä on kuitenkin pidetty, että työnantajalla on oikeus johtaa ja valvoa työtä, muun muassa sen suoritustapaa, laatua, laajuutta, aikaa ja paikkaa, riippumatta siitä, miten tuota oikeutta käytetään.

12. Työntekijän kannalta kysymys on velvollisuudesta noudattaa työnantajan antamia ohjeita sekä sallia työnteon ja sen tulosten tarkastaminen. Tyypillistä työsuhteelle normaalisti onkin työn suorittajan epäitsenäinen asema suhteessa työnantajaan.

13. Yrittäjätoiminnan keskeisinä piirteinä on puolestaan yleensä pidetty toiminnan itsenäisyyttä, vapautta ja taloudellista sitoutumista toimintaan. Toisaalta yrittäjän osaamisella tai ammattitaidolla voi olla vastaava taloudellinen merkitys.

Yhteenveto ja johtopäätökset

14. Kysymys on ollut M:n liiketiloissa ja sen toiminimellä harjoitetusta vähittäiskaupasta. Osto- ja myyntilaskutus on tapahtunut M:n kautta, joka on myös omistanut myymälässä olleet tavarat. M:llä on ollut oikeus valvoa myytävien tuotteiden laatua ja hinnoittelua sekä liikkeen aukioloaikoja. A ja B ovat hoitaneet myynti- ja suunnittelutyön käyttämättä muita sijaisia kuin M:n edustajaa muutaman päivän ajan lomansa aikana.

15. A:n ja B:n tekemän työn henkilökohtaisuus, heidän asemansa edeltä ilmenevä alisteisuus M:ään nähden samoin kuin se, ettei heidän yhtiöllään ole ollut taloudellisen tappion riskiä liikkeen kannattavuudesta, puoltavat sitä johtopäätöstä, että kysymys on ollut A:n ja B:n työsuhteessa tekemästä työstä.

16. Sisustusalan vähittäisliikkeessä tehtävä työ ei kuitenkaan ole voinut, ollakseen kannattavaa, merkittävissä määrin poiketa muiden alan liikkeiden toimintatavoista esimerkiksi liikkeen aukioloaikojen ja myyntihintojen suhteen. M:n sopimuksessa pidättämät oikeudet valvoa ja tarkastaa liikkeen toimintaa ovat liittyneet ennen muuta tuotemerkkiin "M" ja sen arvostuksen ylläpitämiseen sekä toisaalta taloushallinnon edellyttämään raportointiin, eli sopimuksen ja sen päämäärän toteuttamiseen.

17. Vaikka solmittu sopimus on eräissä suhteissa rajoittanut A:n ja B:n liikkeenharjoittamista, heillä on kuitenkin ollut itse mahdollisuus vaikuttaa tavaravalintoihin, myyntityön järjestelyyn ja liikkeen organisointiin sekä suunnittelupalvelujen tarjoamiseen. Liiketoiminnan lopputulos on siten olennaisesti riippunut heidän omista päätöksistään ja toiminnastaan. He eivät tässä suhteessa ole olleet työntekijään verrattavassa asemassa.

18. Liikkeen myyntimäärien kehitys ja odotettu taloudellinen tulos on perustunut nimenomaan A:n ja B:n sisustusalan osaamiseen ja henkilökohtaiseen työpanokseen. Etenkään palvelualalla pääoman sijoittamista ja sen menettämisen riskiä ei voida pitää yrittäjyyteen välttämättömästi liittyvinä tekijöinä. Yrittäjän taloudellinen riski toteutuu tällöin sitä kautta, miten kannattavaksi yritys saadaan vai joudutaanko toiminta lopettamaan.

19. A ja B eivät ole olleet työsuhteessa M:ään ennen sopimuksen solmimista. Sopimusta on noudatettu tarkoitetuin tavoin. Asianosaisten erimielisyys ennen sopimussuhteen päättymistä ei ole koskenutkaan itse sopimusta eikä sopimusosapuolten asemaa, vaan M:n katelaskelmien oikeellisuutta. Sopimuksen luonnetta ei kokonaisuus huomioon ottaen ole perusteltua arvioida jälkikäteen sovitusta poiketen. A:n ja B:n ei siten voida katsoa olleen työsuhteessa M:ään.

Hovioikeuden tuomio kumotaan. A:n ja B:n kanne hylätään ja M Oy vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Gustav Bygglin, Liisa Mansikkamäki, Pasi Aarnio ja Marjut Jokela. Esittelijä Pauliina Hermunen.