Ottolapsi

Diaarinumero:	S2008/149
Esittelypäivä:	11.12.2008
Taltio:	1080
Antopäivä:	22.5.2009

Aviomies pyysi saada ottaa lapsekseen vaimonsa suostumuksella tämän alaikäisen lapsen. Lapsen äidin vastustettua isyyden selvittämistä lapsen biologista isää ei tiedetty eikä hänen suostumustaan lapseksiottamiseen siten voitu kysyä. Kysymys lapseksiottamisesta annetun lain 9 §:n 2 momentin tarkoittamista erittäin painavista syistä. Kysymys myös perheen sisäisen adoption yleisistä edellytyksistä.

L lapseksiottamisesta 2 § 1 mom
L lapseksiottamisesta 9 § 2 mom

A pyysi 25.9.2006 Kyrönmaan käräjäoikeudessa, että käräjäoikeus lapseksi ottamisesta annetun lain nojalla vahvistaa hänen ja hänen aviovaimonsa B:n alaikäisen lapsen, vuonna 2004 syntyneen C:n välisen suhteen vanhemman ja lapsen väliseksi suhteeksi. A kertoi, että hän oli ollut avioliitossa B:n kanssa vuodesta 2005 lähtien ja että hän oli lapsen syntymästä lähtien osallistunut tämän hoitoon ja huolenpitoon. B:n raskauden alusta asti oli ollut selvää, että jos selviää, ettei hän ole C:n biologinen isä, hän pyrkii ottamaan C:n ottolapsekseen. Pariskunta oli ollut ottolapsineuvonnassa.

A:n mielestä lapsen biologisen isän suostumusta ottolapsisuhteen vahvistamiseen ei tarvita, koska isyyttä ei ole vahvistettu. Toissijaisesti hän katsoi, että hakemuksen hyväksymiseksi oli lapsen äidin kertomien syiden vuoksi erittäin painavat perusteet.

B lausui, että C tarvitsee isän ja että C:n etu toteutuu parhaiten, jos ottolapsisuhde vahvistetaan. Asiasta oli keskusteltu sosiaaliviranomaisten kanssa. Nämä olivat suositelleet oheishuoltajuutta. Oheishuoltajuus ei kuitenkaan vastannut perheen yhteistä tahtoa.

B kertoi, ettei hän halua olla missään tekemisissä C:n biologisen isän kanssa, minkä vuoksi hän ei anna tämän nimeä käräjäoikeudelle lapsen biologisen isän suostumuksen hankkimista varten. B:n mukaan lapsen biologinen isä oli vankilassa ja oli raskaudesta kuultuaan uhannut tappaa syntyvän lapsen, lapsen äidin, tämän perheen ja itsensä.

A ja B ilmoittivat käräjäoikeudessa, että jos C joskus haluaa selvittää oman biologisen isänsä, hänelle annetaan tähän mahdollisuus.

Käräjäoikeus totesi, että lapseksiottamisesta annetun lain 9 §:n 1 momentin mukaan alaikäisen lapsen lapseksiottamista ei voinut vahvistaa, elleivät hänen vanhempansa antaneet siihen suostumusta. Kyseisessä lainkohdassa tarkoitettiin lapsen biologisia vanhempia siitä huolimatta, että isän vanhemmuutta ei ollut oikeudellisesti vahvistettu.

Tässä asiassa lapsen isän suostumus puuttui. Sitä ei ollut esitetty hakemuksen yhteydessä eikä lapsen äiti ollut ilmoittanut isän nimeä, joten käräjäoikeus ei ollut voinut pyytää suostumusta tai lausumaa isäksi todettavalta henkilöltä.

Suostumuksen puuttuessa hakemukselle olisi oltava lapseksiottamisesta annetun lain 9 §:n 2 momentissa tarkoitetut erittäin painavat syyt. Näinä erittäin painavina syinä oli tuotu esiin perheen olosuhteet ja lapsen isän henkilöllisyys ja käyttäytyminen.

Hakijan perheen olosuhteet olivat lapsen kannalta varsin hyvät. Lapsella oli sisar ja toinen sisar oli tulossa, ja heidän kotiolonsa olivat muutenkin mallikkaat. Biologisen isän nimeä lapsen äiti ei kuitenkaan suostunut oikeudenkäynnin aikana ilmoittamaan.

Käräjäoikeus totesi, että hakemuksen perusteena olevat erittäin painavat syyt tutkittiin viran puolesta. Oikeuskäytäntöä oli suhteellisen vähän. Päätöksessä KKO 1981 II 185 tarkoitetussa asiassa lapset olivat asuneet hakijan kanssa viisi vuotta, ja lapset itse olivat toivoneet, että hakija ottaisi lapset isäkseen, mutta Korkein oikeus oli katsonut, että erittäin painavia syitä hakemuksen hyväksymiselle vastoin isän tahtoa ei ollut olemassa. Päätöksessä KKO 1987:41 tarkoitetussa asiassa hakijan ja lapsen yhdessä eläminen oli ollut kestoltaan pidempi. Hakija ja lapset olivat eläneet samassa perheessä yhdeksän vuoden ajan, ja lapsen biologisen vanhemman yhteydenpito lapsiin oli ollut hyvin vähäistä, jolloin Korkein oikeus oli hyväksynyt lapseksiottamisen ilman biologisen äidin suostumusta. Näistä tapauksista oli pääteltävissä, että erittäin painavia syitä oli arvioitava tiukasti.

Käräjäoikeus totesi, että lapsi oli noin kaksi ja puoli vuotias ja lapsen äidin avioliitto oli vain hieman pidempi, yhdessä eläminen oli kestänyt noin kolme vuotta. Ottolapsineuvontaa antaneet sosiaaliviranomaiset eivät puoltaneet lapseksi ottamista ja olivat suositelleet oheishuoltajuutta. Käräjäoikeuden mukaan oheishuoltajuus antoi oheishuoltajalle samat oikeudet ja velvollisuudet kuin lapsen biologiselle vanhemmalle huollon osalta. Lapsen kannalta ei ollut merkitystä sillä, oliko huoltajana biologinen vanhempi vai oheishuoltaja. Ottolapsisuhteella saattoi olla merkitystä muista syistä, joista useimmat liittyivät perintöoikeuteen. Tässä tapauksessa muut syyt olivat liittyneet myös lapsen biologisen isän henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, mahdolliseen rikolliseen käyttäytymiseen ja väkivaltaisuuteen.

Käräjäoikeus katsoi, että vaikka hakemuksen hyväksymiselle oli olemassa sinänsä hyväksyttäviä syitä, ne eivät kuitenkaan muodostaneet lain 9 §:ssä tarkoitettuja erittäin painavia syitä, minkä vuoksi hakemusta ei voitu hyväksyä. Käräjäoikeus hylkäsi A:n hakemuksen C:n lapseksiottamisesta.

Asian on ratkaissut laamanni Ilkka Ylönen.

Hovioikeus, jonne A valitti, totesi lapsen lapsen äidin B:n antaneen suostumuksensa siihen, että A:n ja C:n välille vahvistetaan ottolapsisuhde. B oli ilmoittanut tietävänsä lapsen biologisen isän, mutta hän oli vastustanut isyyden selvittämistä. Näin ollen biologista isää ei ollut voitu kuulla lapseksiottamista koskevasta hakemuksesta. Hovioikeus katsoi, että näissä olosuhteissa lapseksiottaminen voitiin vahvistaa ainoastaan lapseksiottamisesta annetun lain 9 §:n 2 momentissa säädetyin edellytyksin. Kun suostumusta biologiselta isältä ei voinut hankkia, lapseksiottaminen voitiin vahvistaa erittäin painavista syistä, jos harkittiin, että lapseksiottaminen oli ilmeisen ratkaisevasti lapsen edun mukaista ja että vanhemman suostumuksen antamatta jäämiseen ei ollut riittävää aihetta ottaen huomioon lapsen etu sekä lapsen ja vanhemman välinen kanssakäyminen, heidän välillään vallitseva suhde ja sen laatu.

A, B ja A:n nimeämät todistajat olivat pitäneet lapseksiottamista lapsen edun mukaisena ja kertoneet perheen olosuhteista. Asiassa olikin riidatonta, että A oli käytännössä toiminut C:n vanhempana lapsen syntymästä lähtien ja perheen ulkoiset olosuhteet olivat lapsen kannalta varsin hyvät. A:lle ja B:lle oli lisäksi syntynyt kaksi yhteistä lasta vuosina 2005 ja 2006. Nämä seikat puolsivat hakemuksen hyväksymistä. Lapsen etua arvioitaessa huomiota oli kuitenkin kiinnitettävä myös muihin seikkoihin.

Todistajana kuultu sosiaalityöntekijä oli kertonut, että hänellä oli noin 30 vuoden kokemus ottolapsineuvonnasta. Hän oli kertonut, että koska lapseksiottaminen oli lopullinen päätös, parisuhteen kestolla sekä sillä, miten asiaa oli työstetty perheen ja suvun sisällä, oli merkitystä arvioitaessa lapseksiottamista. Lapseksiottamista puoltava lausunto yleensä edellytti ainakin neljän vuoden avioliittoa. Avioliittoa edeltänyt avoliitto voitiin jossain määrin ottaa huomioon. Sosiaalityöntekijä oli hovioikeuden pääkäsittelyssä kysyttäessä todennut, että jos lausunto annettaisiin nykytilanteessa, ajan kuluminen oli hakemuksen hyväksymisen kannalta myönteistä. Hän oli kuitenkin katsonut, että B ei ollut ymmärtänyt biologisen isyyden merkitystä lapsen identiteetin kannalta.

Ottolapsineuvonnassa oli lisäksi kiinnitetty huomiota siihen, että A ja B eivät olleet riittävässä määrin kertoneet lapseksiottamisesta sukulaisilleen. Hovioikeus katsoi, ettei tällä seikalla ollut enää ratkaisevaa merkitystä, koska käräjäoikeus oli pyytänyt ja saanut hakijalta selvityksen sukulaisten suhtautumisesta lapseksiottamiseen.

Muilta osin hovioikeus katsoi, että sosiaalityöntekijän esittämillä seikoilla oli merkitystä arvioitaessa lapsen etua. A ja B olivat suhteellisen nuoria. He olivat muuttaneet yhteen lokakuussa 2003 ja he olivat avioituneet joulukuussa 2005. Kun lisäksi otettiin huomioon, että heidän parisuhteessaan oli ollut särö syksyllä 2003, oli ollut perusteltua kiinnittää huomiota avioliiton kestoon ja pysyvyyteen. B:n kuulemisesta ilmeni, että hänellä oli hyvin kielteinen suhtautuminen lapsen biologiseen isään. Vaikka hän ei täysin torjunut isyyden selvittämistä myöhemmin, hän oli vakuuttunut siitä, ettei lapsi edes halua tutustua biologiseen isänsä. Hovioikeus katsoi, että mainitulla kielteisellä suhteutumisella lapsen alkuperään ja sen selvittämiseen saattoi olla kielteinen vaikutus lapsen kehitykseen.

Hovioikeus totesi yhteenvetonaan, että C:n ja A:n välille oli tosiasiallisesti syntynyt lapsen ja vanhemman välinen suhde A:n osallistuttua C:n huoltoon lapsen syntymästä saakka. Biologisen vanhemman suostumuksen puuttuessa lapseksiottaminen voitiin kuitenkin vahvistaa ainoastaan, jos painavat syyt puhuivat sen puolesta, että lapseksiottaminen ilmeisen ratkaisevasti oli lapsen edun mukaista. Hovioikeus katsoi B:n ja A:n ikä ja heidän välisensä suhteen kesto huomioon ottaen, ettei hakemukselle ollut tässä vaiheessa esitetty lapseksiottamisesta annetun lain 9 §:n 2 momentin tarkoittamia erittäin painavia syitä, ja hakemusta oli sen vuoksi pidettävä ennenaikaisena. Hovioikeus hylkäsi A:n valituksen eikä muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Robert Liljenfeldt, Marjukka Huuskonen ja Tuula Keltikangas (eri mieltä).

Hovioikeudenneuvos Keltikangas lausui eriävässä mielipiteessään, että lapseksiottamisesta annetun lain 9 §:n mukaan alaikäisen lapsen vanhempien tuli pääsääntöisesti antaa suostumuksensa ennen lapseksiottamisen vahvistamista. Säännös vastasi aikaisemmin voimassa olleen lain (32/1979) vastaavaa säännöstä. Viimeksi mainittua lakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 147/1978 vp s.25) oli todettu, että alaikäisen lapsen vanhemman suostumus oli tarpeen riippumatta siitä, oliko vanhempi lapsen oikeudellinen huoltaja vai ei. Lain sanamuodosta tai sen esitöistä ei kuitenkaan löytynyt tukea tulkinnalle, jonka mukaan vanhemmalla voitaisiin tarkoittaa henkilöä, jonka isyyttä ei ollut vahvistettu. Oikeuskirjallisuudessa oli todettu, että tilanteessa, jossa lapsen äiti oli kuollut eikä isyyttä ollut vahvistettu, ei ollut vanhempaa, jonka suostumus olisi vaadittava (Martti Rautiala 1981: Lapsioikeus s. 181).

Näistä syistä hovioikeudenneuvos Keltikangas katsoi, että kun isyyttä ei ollut vahvistettu, asiassa ei voinut edellyttää biologisen vanhemman suostumusta.

A:n hakemusta oli arvioitava lapseksiottamisesta annetun lain 2 §:n 1 momentin nojalla. Myös tässä arvioinnissa oli merkitystä sillä, että lapsen äidillä oli kielteinen suhtautuminen lapsen biologisen alkuperän selvittämiseen. Hovioikeuden päätöksestä ilmenevillä perusteilla hovioikeudenneuvos Keltikangas katsoi, ettei lapseksiottamisen vahvistaminen ollut tässä vaiheessa lapsen edun mukaista. Näillä perusteilla hän päätyi samaan lopputulokseen kuin enemmistö.

Valituslupa myönnettiin.

A pyysi, että ottolapsisuhde vahvistetaan. B pyysi, että hakemus hyväksytään.

Kysymyksenasettelu

1. A on vaatinut, että hänen ja hänen vaimonsa B:n pojan, 18.3.2004 syntyneen C:n välille vahvistetaan ottolapsisuhde. B on ilmoittanut tietävänsä C:n biologisen isän, mutta kieltäytynyt ilmoittamasta tämän nimeä. B on myös kieltänyt lastenvalvojaa jatkamasta isyyden selvittämistä. Isä ei ole tunnustanut lastaan, eikä isä B:n mukaan ole koskaan tavannut lasta.

2. Alemmat oikeudet ovat hylänneet A:n hakemuksen, koska C:n biologinen isä ei ollut antanut suostumustaan lapseksiottamiseen eikä tapauksessa ollut sellaisia erittäin painavia syitä, joita lapseksiottaminen ilman vanhemman suostumusta edellyttää.

3. Asiassa on kysymys lapseksiottamisen edellytyksistä silloin, kun biologisen vanhemman henkilöllisyys on jäänyt selvittämättä.

Kannanotto tuntemattomaksi jääneen vanhemman suostumuksen tarpeellisuuteen

4. Lapseksiottamista koskevan lain (ottolapsilaki, 153/1985) 9 §:n 1 momentin mukainen pääsääntö on, ettei alaikäisen lapseksiottamista voida vahvistaa, elleivät hänen vanhempansa ole antaneet tähän suostumustaan. Saman pykälän 2 momentin perusteella voidaan ottolapsisuhde kuitenkin erittäin painavista syistä vahvistaa ilman molempien vanhempien suostumusta, jos lapseksiottaminen on ilmeisen ratkaisevasti lapsen edun mukaista ja vanhemman suostumuksen antamatta jättämiseen ei ole riittävää aihetta ottaen huomioon lapsen etu sekä lapsen ja vanhemman välinen kanssakäyminen, heidän välillään vallitseva suhde ja sen laatu. Samoilla perusteilla ottolapsisuhde voidaan 3 momentin mukaan vahvistaa myös silloin, kun vanhemman olinpaikka on tuntematon.

5. Näistä ottolapsilain säännöksistä ei suoraan käy ilmi, koskeeko vaatimus vanhempien suostumuksen antamisesta vain tapauksia, joissa vanhemman henkilöllisyys on tiedossa, mutta hän ei anna suostumustaan tai hänen olinpaikkansa on tuntematon, vai myös tapauksia, joissa vanhemman henkilöllisyys on jäänyt selvittämättä. Kysymystä tuntemattomaksi jääneen vanhemman asemasta ei ole käsitelty ottolapsilakia säädettäessä.

6. Ottolapsilakia koskevan hallituksen esityksen (HE 147/1978 vp s. 18) mukaan ilmaisulla "vanhemmat" tarkoitetaan lapseksiotettavan henkilön vanhempia, jolloin lapsen ja vanhemman suhde voi perustua joko biologiseen sukulaisuussuhteeseen taikka aikaisemmin vahvistettuun ottolapsisuhteeseen. Tällainen vanhemman käsite viittaa siihen, että edellytys vanhemman suostumuksesta koskee myös tapausta, jossa elossa olevan vanhemman henkilöllisyys on jäänyt selvittämättä eikä suostumusta sen vuoksi ole voitu kysyä. Samaan tulkintaan ovat tässä asiassa tulleet sekä käräjäoikeus että hovioikeus.

7. Korkein oikeus katsoo ottolapsilain yleisten tavoitteiden kannalta perustelluksi, että lapsen syntymästä alkaen hänen biologisia vanhempiaan käsitellään ottolapsilaissa tarkoitettuina vanhempina, jollei laista tai päätöksestä nimenomaisesti muuta johdu. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaista perhe-elämän suojaa koskevassa ratkaisukäytännössään korostanut sitä, että lapseksiottamista koskevassa asiassa on kuultava lapsen biologisia vanhempia, vaikkei heidän vanhemmuuttaan ole oikeudellisesti vahvistettu (ks. esim. ihmisoikeustuomioistuimen uusi ratkaisu Todorova, 13.1.2009). Vaikka lapseksiottamista vahvistettaessa keskeisessä asemassa on lapsen etu, päätöksentekomenettelyn on turvattava myös vanhempien asema ja heidän mahdollisuutensa esittää näkemyksiään lapsen etuun sekä lapsen ja vanhemman välisiin suhteisiin liittyvistä seikoista.

8. Esillä olevassa asiassa äiti on ilmoittanut tietävänsä lapsen isän, mutta vastustanut jo ennen oikeudenkäyntiä kirjallisesti isyyden selvittämistä. Käräjäoikeus on pyytänyt lapseksiottamista tarkoittavan hakemuksen täydentämistä niin, että se tulisi sisältämään selvityksen lapsen biologisen isän suostumuksesta tai kyseisessä lain säännöksessä tarkoitetuista erittäin painavista syistä. Selvitystä biologisen isän suostumuksesta ei tällöinkään ole annettu.

9. Lapseksiottamisen seurauksena lapsen suhde biologiseen isäänsä ja tämän sukulaisiin katkeaa, eikä lapseksiottamista voida myöhemmin purkaa. Myös nämä seikat huomioon ottaen on perusteltua edellyttää, että ilman vanhemman suostumusta tapahtuvalle lapseksiottamisen vahvistamiselle on erittäin painavat syyt. Tätä päätelmää ei muuta se, että lapsen biologisella isällä on ollut mahdollisuus, sikäli kuin hän on tullut tietoiseksi lapsen syntymästä, tunnustaa lapsi.

10. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:n hakemuksen hyväksyminen edellyttää ottolapsilain 9 §:n 2 momentissa tarkoitettuja erittäin painavia syitä. Asiassa on siten vielä ratkaistava, ovatko tällaiset syyt nyt käsillä.

Onko asiassa erittäin painavia syitä ottolapsisuhteen vahvistamiselle

11. Edellä mainitussa hallituksen esityksessä on selostettu niitä näkökohtia, joita on pidettävä silmällä arvioitaessa ottolapsilain 9 §:ssä tarkoitettujen erittäin painavien syiden käsillä oloa (s. 26). Painavana näkökohtana tulisi pitää muun muassa sitä, kuinka pitkäaikainen ja läheinen suhde on jo muodostunut yhtäältä lapsen ja vanhemman välille ja toisaalta lapsen ja lapseksiottajan välille sekä miten suhteen katkeaminen voi vaikuttaa häiritsevästi lapsen vastaiseen kehitykseen ja vastaisten turvallisten ihmissuhteiden muodostumiseen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen lapseksiottamista koskevassa ratkaisukäytännössä on kiinnitetty huomiota samankaltaisiin näkökohtiin. Huomioon on otettu myös lapsen ja hänestä käytännössä huolehtivien kesken syntyneet tosiasialliset siteet ja näin syntyneen perheen suojan tarve (ks. esim. ratkaisut Todorova 13.1.2009 sekä Jucius ja Juciviene 25.11.2008).

12. Kuten hovioikeus on todennut, C:n ja A:n välille on tosiasiallisesti syntynyt lapsen ja vanhemman välinen suhde. Sen lisäksi on selvitetty, että C saa hyvän hoidon ja kasvatuksen B:n ja A:n perheessä. Lapseksiottamisen vahvistamista koskeva päätös edellyttää kuitenkin myös sen arvioimista, onko lapseksiottamista kaikki näkökohdat huomioon ottaen pidettävä ilmeisen ratkaisevasti C:n edun mukaisena.

13. Alemmat oikeudet ovat perustelleet kielteistä päätöstään muun muassa ottolapsineuvonnan edustajien lausumilla, joissa lapseksiottamista on vastustettu A:n ja B:n nuoren iän ja avioliiton lyhyyden perusteella. Ottolapsilain 5 §:n mukaan lapseksiottajan tulee olla 25 vuotta täyttänyt. Lapseksiottaminen voidaan kuitenkin vahvistaa, jos lapseksiottaja on täyttänyt 18 vuotta ja lapseksiotettava on lapseksiottajan puolison lapsi. Säännös ei siten estä vuonna 1983 syntynyttä A:ta ottamasta lapsekseen aviopuolisonsa lasta. Laissa ei ole säännöksiä siitä, kuinka kauan lapseksiottajan tulisi olla avioliitossa ennen kuin hän voi adoptoida puolisonsa lapsen. Korkein oikeus toteaa, ettei ottolapsineuvonnassa yleisestikään noudatetuilla aikarajoilla ole oikeudellista sitovuutta. Lapsen etua, lapsen ja vanhemman välisen suhteen pysyvyyttä samoin kuin lapseksiottajan valmiuksia vastata vanhemmuudesta on aina arvioitava tapauskohtaisesti ja perheen olosuhteet huomioon ottaen.

14. C on syntynyt A:n ja B:n yhteiseen kotiin. Molemmat aikuiset, yhdessä myöhemmin syntyneiden sisarusten kanssa, muodostavat C:n perheen. Niin perheenjäsenten kuin ulkopuolistenkin silmissä A on ollut koko ajan C:n tosiasiallinen isä. Lapseksiottamisen kautta C saa myös oikeudellisesti toisen vanhemman.

15. Korkein oikeus katsoo, että näissä olosuhteissa perheen sisäinen adoptio on omiaan lisäämään lapsen turvallisuuden ja yhdenvertaisuuden tunnetta. Lapseksiottamisen jälkeen kaikilla perheen lapsilla on samanlainen oikeudellinen ja taloudellinen asema. Adoptiolla C:n suhde A:han saatetaan oikeudellisestikin vastaamaan vallitsevaa tilannetta. Tähän nähden painavana vastasyynä ei voida pitää sitä seikkaa, ettei C lapseksiottamisen jälkeen voi saada biologisen isänsä isyyttä vahvistettua isyyslain nojalla. B ja A ovat kuitenkin oikeudenkäynnin aikana ilmoittaneet hyväksyvänsä biologisen isän henkilöllisyyden selvittämisen, mikäli C sitä myöhemmin haluaa.

16. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että asiassa on erityisen painavat syyt hyväksyä A:n hakemus ottolapsisuhteen vahvistamisesta hänen ja C:n välille.

Hovioikeuden päätös kumotaan.

C:n ja A:n välille vahvistetaan lapsen ja vanhemman suhde. C on siten B:n ja A:n yhteinen lapsi.

Lapseksiottamisesta annetun lain 2 §:n 1 momentti, 9 §:n 2 momentti ja 12 §:n 2 momentti

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Mikko Tulokas, Gustav Bygglin, Juha Häyhä ja Marjut Jokela. Esittelijä Matti Sepponen.