Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry päätökseen

Puutteelliset hakuehdot

KKO:2009:28

Työsopimus - Liikkeen luovutus - Eurooppaoikeus - Tulkintavaikutus

Diaarinumero:S2006/340
Esittelypäivä:29.1.2009
Taltio:835
Antopäivä:23.4.2009

Kysymys liikkeen luovutuksen yhteydessä irtisanoutuneen työntekijän oikeudesta saada luovutuksensaajalta korvausta työsopimuslain 7 luvun 6 §:n nojalla ottaen huomioon Euroopan unionin neuvoston direktiivin 2001/23/EY 4 artiklan 2 kohta.

TSL 7 luku 6 §
Liikkeenluovutusdirektiivi (2001/23/EY) 4 art 2 kohta

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

A oli ollut 5.4.1994 alkaen X Oyj:n palveluksessa Hämeenlinnan henkilöstöravintolan työntekijänä. Hänen määräaikainen työsuhteensa oli vakinaistettu 10.12.1999. A:n työsuhteeseen sovellettiin metalliteollisuuden työehtosopimusta.

X:n ja Y Oy:n (sittemmin Z Oy, jäljempänä Z) välillä tapahtui Hämeenlinnan henkilöstöravintolatoimintaa koskeva liikkeen luovutus 31.1.2003, joka oli metalliteollisuuden työehtosopimuksen viimeinen voimassaolopäivä. Z ilmoitti A:lle, että A:n työsuhteeseen tultiin 1.2.2003 lukien soveltamaan Z:aa sitovaa majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimusta. A edellytti, että hänen osaltaan edelleen sovellettaisiin metalliteollisuuden työehtosopimusta. Kun Z ei tähän suostunut, A irtisanoi 19.2.2003 työsopimuksensa päättymään välittömästi työsopimuslain 7 luvun 5 §:n perusteella.

A:n kanne Helsingin käräjäoikeudessa

A vaati Z:aa vastaan ajamassaan kanteessa irtisanomisajan palkkaa vastaavana korvauksena neljältä kuukaudelta 7 767,24 euroa, lomakorvausta irtisanomisajalta 827,28 euroa sekä korvaukseksi työsopimuksen lainvastaisesta päättämisestä ensisijaisesti työsopimuslain 12 luvun 2 §:n ja toissijaisesti 12 luvun 1 §:n perusteella 14 kuukauden palkkaa vastaavan määrän 27 185,34 euroa.

A perusti kanteensa siihen, että Z:n olisi tullut hänen osaltaan soveltaa metalliteollisuuden työehtosopimusta myös 1.2.2003 jälkeen, koska soveltamisesta oli sovittu A:n ja X:n välisessä työsopimuksessa.

Lisäksi A esitti, että hänen työehtonsa olivat liikkeen luovutuksen johdosta olennaisesti heikentyneet, vaikka hän oli edellyttänyt työehtojen säilymistä entisellään. Hänen tulonsa olisivat majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimuksen soveltamisen vuoksi alentuneet Z:n palveluksessa noin 300 eurolla kuukaudessa. Lisäksi hänelle olisi syntynyt velvollisuus siirtyä muihin Z:n toimipisteisiin. A:n mukaan Z oli työsopimuslain 7 luvun 6 §:n mukaan vastuussa työsopimuksen päättämisestä.

Z:n vastaus

Z kiisti A:n vaatimukset. Yhtiö ei ollut päättänyt A:n työsuhdetta eikä ollut huolimattomuudesta eikä tahallaan menetellyt työsopimuksen tai työsopimuslain vastaisesti. Yhtiö ei ollut vastuussa A:n irtisanoutumisesta aiheutuneesta vahingosta. Irtisanomisajan palkkaa ja lomakorvausta koskeva vaatimus oli lakiin perustumaton. A:n työehdoissa ei ollut liikkeen luovutuksen johdosta tapahtunut olennaista heikentymistä.

X:n ravintolatyöntekijät olivat siirtyneet Z:n palvelukseen 31.1.2003 ja siirtyneiden työntekijöiden työsuhteisiin oli sovellettu metalliteollisuuden työehtosopimusta sopimuskauden päättymiseen eli 31.1.2003 asti. Tämän jälkeen oli ryhdytty soveltamaan Z:aa sitovaa majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimusta. A:n ja X:n välisessä työsopimuksessa ei ollut sovittu, että A:n osalta sovellettaisiin metalliteollisuuden työehtosopimusta.

Z:n mukaan työsopimuslain 7 luvun 6 §:ää ei voitu tulkita siten, että työnantaja tulisi korvausvelvolliseksi päättyneestä työsuhteesta, vaan lainkohdassa säädettiin vastuunjaosta työttömyysturvalain ja erilaisten sosiaalietuuksien osalta.

A:n tulot eivät olleet alentuneet 300 eurolla vaan vain noin 100 eurolla kuukaudessa. Syynä alentumiseen oli, että A:ta sitovan työehtosopimuksen mukainen säännönmukainen työaika oli palkan alentumista vastaavalla tavalla lyhyempi eli 40 viikkotunnin sijaan 37 tuntia. Z myönsi, että A olisi saattanut joutua siirtymään Z:n muihin samalla paikkakunnalla sijainneisiin toimipisteisiin joko kouluttamistarkoituksessa taikka paikkaamaan työvoimapulaa, mutta pysyvästi A ei olisi joutunut siirtymään toiseen toimipisteeseen eikä kyse olisi ollut eri toimipisteiden välillä kiertämisestä.

Käräjäoikeuden tuomio 11.2.2005

Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että A ja X olisivat sopineet metalliteollisuuden työehtosopimuksen sisällön tulosta osaksi A:n ja X:n välistä työsopimusta.

Käräjäoikeus katsoi lisäksi, etteivät oikeuskäytäntö ja työsopimuslain systematiikka tukeneet sellaista tulkintaa, jonka mukaan työsopimuslain 7 luvun 6 §:n sisältönä olisi täydentää työsopimuslain mukaista vahingonkorvaussäännöstöä luomalla työntekijälle uusi peruste vahingonkorvauksen vaatimiselle. A:lla ei siten ollut oikeutta vaatimaansa korvaukseen työsopimuslain 7 luvun 6 §:n perusteella.

Vielä käräjäoikeus totesi, että koska A:han X:n palveluksessa sovelletun työehtosopimuksen sopimuskausi oli päättynyt 1.2.2003 ja Z oli ollut liikkeen luovutuksen saajana velvollinen työehtosopimuslain 5 §:n nojalla noudattamaan A:ta sitonutta työehtosopimusta sopimuskauden loppuun, Z ei ollut rikkonut työsopimuksesta tai laista johtuvia velvoitteitaan suhteessaan A:han. A:lla ei siten olisi ollut oikeutta purkaa työsopimusta työsopimuslain 8 luvun 1 §:n 2 momentin perusteella eikä A:lla ollut oikeutta vaatimiinsa korvauksiin työsopimuslain 12 luvun 2 §:n taikka 1 §:n perusteella.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Ville Parkkari.

Helsingin hovioikeuden tuomio 28.2.2006

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen eikä muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Raija Karppinen, Antti Miettinen ja Petri Leskinen. Esittelijä Pasi Lilja.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A valituksessaan toisti kanteensa.

Z vastasi valitukseen.

Välitoimet

A ja Z antoivat Korkeimman oikeuden heiltä pyytämät lausumat.

Korkein oikeus pyysi varattuaan asianosaisille tilaisuuden ilmaista käsityksensä ennakkoratkaisun pyytämisestä ja siitä, mihin seikkoihin ennakkoratkaisua pyydettäessä olisi kiinnitettävä huomiota, päätöksellään 24.8.2007 ennakkoratkaisun Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta, joka 27.11.2008 antamallaan tuomiolla (asia C-396/07) antoi pyydetyn ratkaisun.

Asianosaiset antoivat ennakkoratkaisun johdosta pyydetyt lausumat.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Asiassa on kysymys siitä, onko A:lla oikeus saada vaatimiaan korvauksia liikkeen luovutuksensaajalta Z Oy:ltä (Z) tilanteessa, jossa A on 19.2.2003 itse irtisanoutunut Z:n palveluksesta 1.2.2003 tapahtuneen liikkeen luovutuksen yhteydessä katsottuaan työehtojensa heikentyneen olennaisesti. A:n työsuhde on päättynyt välittömästi irtisanoutumisen jälkeen.

2. A on perustanut vaatimuksensa ensinnäkin siihen, että Z oli jättänyt soveltamatta metalliteollisuuden työehtosopimusta A:n osalta 1.2.2003 jälkeen. A:n mukaan Z oli menettelyllään rikkonut velvollisuuksiaan työnantajana, koska metalliteollisuuden työehtosopimuksen mukaiset työehdot olivat tulleet A:n työsopimuksen ehdoiksi.

3. Korkein oikeus toteaa, että työehtosopimuksen määräys ei tule työsopimuksen ehdoksi, elleivät työnantaja ja työntekijä ole siitä erikseen sopineet tai ellei työnantajan voida katsoa muutoin sitoutuneen noudattamaan työehtosopimuksen määräyksiä työsopimuksen ehtoina. Tässä asiassa ilmeneviin seikkoihin nähden ei ole perusteita katsoa, että A ja X Oyj olisivat nimenomaisesti sopineet metalliteollisuuden työehtosopimuksen sisällön tulosta osaksi työsopimusta tai että työehtosopimus muutoin velvoittaisi X:ää työsopimuksen ehtona. Sen vuoksi A:lla ei ole oikeutta vaatimiinsa korvauksiin mainitulla perusteella.

4. Tämän jälkeen asiassa on kysymys siitä, onko A:lla oikeus saada korvausta työsopimuksen irtisanomisen johdosta työsopimuslain 7 luvun 6 §:n ja 8 luvun 1 §:n 2 momentin sekä 12 luvun 1 §:n ja 2 §:n nojalla. Lainkohtia tulkittaessa on otettava huomioon Euroopan unionin Neuvoston direktiivin 2001/23/EY määräykset (direktiivi työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä, annettu 12.3.2001, jäljempänä liikkeenluovutusdirektiivi).

Sovellettavat säännökset

5. Työsopimuslain 7 luvun 5 §:n 2 momentissa säädetään, että työntekijä saa liikkeen luovutuksen yhteydessä irtisanoa työsopimuksensa työsuhteessa muutoin sovellettavaa irtisanomisaikaa noudattamatta. Saman luvun 6 §:n mukaan työnantajan katsotaan olevan vastuussa työsuhteen päättymisestä, jos työsopimus päätetään siksi, että työntekijän työehdot heikkenevät olennaisesti liikkeen luovutuksen johdosta.

6. Viimeksi mainitulla työsopimuslain säännöksellä on saatettu voimaan liikkeenluovutusdirektiivin 4 artiklan 2 kohta, jonka mukaan työnantajan katsotaan olevan vastuussa työsopimuksen tai työsuhteen päättämisestä, jos työsopimus tai työsuhde päätetään sen vuoksi, että luovutuksesta seuraa olennainen työehtojen muutos työntekijän vahingoksi.

7. Työsopimuslain 8 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan työntekijä saa purkaa työsopimuksen päättyväksi heti, jos työnantaja rikkoo tai laiminlyö työsopimuksesta tai laista johtuvia, työsuhteessa olennaisesti vaikuttavia velvoitteitaan niin vakavasti, että työntekijältä ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista edes irtisanomisajan pituista aikaa.

8. Työsopimuslain 12 luvun 1 §:ssä säädetään työnantajan yleisestä, tahalliseen tai huolimattomaan menettelyyn perustuvasta vahingonkorvausvelvollisuudesta työntekijää kohtaan. Saman luvun 2 § koskee työntekijän oikeutta saada työnantajalta korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Lainkohdan mukaan työnantaja voidaan määrätä maksamaan korvausta tilanteessa, jossa työnantaja on työsopimuslaissa säädettyjen perusteiden vastaisesti päättänyt työsopimuksen. Työnantaja voidaan määrätä maksamaan korvausta myös tilanteessa, jossa työntekijällä katsotaan olleen oikeus itse purkaa työsopimus.

9. Työsopimuslain 1 luvun 10 §:n 2 momentin mukaan liikkeen luovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet sekä niihin liittyvät työsuhde-etuudet siirtyvät liikkeen uudelle omistajalle tai haltijalle. Jos jonkin yrityksen haltija on ollut työehtosopimukseen osallinen tai muuten sidottu, siirtyvät hänen seuraajalleen työehtosopimuslain 5 §:n perusteella kaikki ne oikeudet ja velvollisuudet, jotka edeltäjällä työehtosopimuksen mukaan oli. Nämä säännökset vastaavat liikkeenluovutusdirektiivin 3 artiklan 1 kohtaa sekä 3 kohtaa. Viimeksi mainitun mukaan luovutuksensaajan on noudatettava työehtosopimuksen määräyksiä ja ehtoja sellaisina kuin luovuttaja niitä noudattaa kyseisen työehtosopimuksen mukaisesti, kunnes työehtosopimus kumotaan tai sen voimassaolo päättyy taikka uusi työehtosopimus tulee voimaan tai sitä aletaan soveltaa.

10. Korkeimmassa oikeudessa A on katsonut, että liikkeenluovutusdirektiivin 4 artiklan 2 kohdan ja työsopimuslain 7 luvun 6 §:n mukaisella työnantajan vastuulla tarkoitetaan työnantajan korvausvastuuta työsuhteensa itse päättänyttä työntekijää kohtaan työsuhteen päättymisestä aiheutuneesta rahallisesta vahingosta samalla tavalla kuin tilanteessa, jossa työnantaja on päättänyt työsopimuksen perusteettomasti. A:n mukaan liikkeenluovutusdirektiivillä on tarkoitettu asettaa työnantajalle vahingonkorvausvastuu myös silloin, kun työnantaja on mainitun direktiivin 3 artiklan 3 kohdan sallimin tavoin noudattanut luovuttajaa sitonutta ja paremmat työehdot työntekijälle taannutta työehtosopimusta ainoastaan sen voimassaolon päättymiseen saakka.

11. Z on katsonut, että työnantajan vastuulla on tarkoitettu viitata vain vastuunjakoon työttömyysturvalain sekä erilaisten sosiaalietuuksien osalta.

12. Näin ollen työsopimuslain 7 luvun 6 §:n soveltamisen kannalta epäselvää on, mitä työnantajan vastuulla liikkeenluovutusdirektiivissä tarkoitetaan. Sen vuoksi Korkein oikeus on esittänyt Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyyntönään seuraavat kysymykset:

1) Onko Neuvoston direktiivin 2001/23/EY 4 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että jäsenvaltion tulee tilanteessa, jossa työntekijä työehtojensa heikennyttyä olennaisesti liikkeen luovutuksen vuoksi on itse irtisanonut työsopimuksensa, oikeudessaan turvata työntekijälle oikeus saada rahallinen korvaus työnantajaltaan samalla tavalla kuin silloin, kun työnantaja on lain vastaisesti päättänyt työsopimuksen, kun otetaan huomioon se, että työnantaja on direktiivin 3 artiklan 3 kohdan sallimin tavoin noudattanut luovuttajaa sitonutta ja paremmat työehdot työntekijälle taannutta työehtosopimusta ainoastaan sen päättymiseen saakka ja työehtojen heikentyminen aiheutuu tästä?

2) Jos työnantajan direktiivin mukainen vastuu ei ole 1) kohdassa kuvatun laajuinen, tuleeko työnantajan vastuu kuitenkin toteuttaa korvaamalla esimerkiksi työnantajan noudatettavan irtisanomisajan palkka- ja muut edut?

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 27.11.2008

13. Yhteisöjen tuomioistuin on vastannut Korkeimman oikeuden esittämiin kysymyksiin seuraavasti:

Työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 12.3.2001 annetun neuvoston direktiivin 2001/23/EY 4 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että mikäli työsopimus tai työsuhde päätetään tilanteessa, jossa kyseisen säännöksen soveltamisedellytykset täyttyvät ja jossa luovutuksensaaja ei ole mitenkään jättänyt noudattamatta kyseisestä direktiivistä johtuvia velvoitteitaan, mainitussa säännöksessä ei velvoiteta jäsenvaltioita takaamaan työntekijälle oikeutta rahalliseen korvaukseen, joka luovutuksensaajan olisi maksettava, edellytyksillä, jotka koskevat oikeutta, johon työntekijä voi vedota silloin, kun hänen työnantajansa päättää lainvastaisesti hänen työsopimuksensa tai työsuhteensa. Kansallinen tuomioistuin on kuitenkin velvollinen takaamaan toimivaltansa rajoissa sen, että luovutuksensaaja vastaa tällaisessa tilanteessa ainakin seurauksista, jotka työnantajan vastuulla olevalla työsopimuksen tai työsuhteen päättämisellä on sovellettavan kansallisen oikeuden mukaan, kuten palkan ja muiden etujen maksamisesta kansallisen oikeuden mukaiselta irtisanomisajalta, jota kyseisen työnantajan on noudatettava.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana on arvioida pääasiassa kyseessä olevaa tilannetta ottamalla huomioon direktiivin 2001/23 3 artiklan 3 kohdan säännöksen tulkinnan, jonka mukaan työehtosopimuksessa, jonka voimassaoloaika päättyy liikkeen luovutuspäivänä, sovittuja työehtoja ei turvata kyseisen päivän jälkeen.

Korkeimman oikeuden arviointi

Työehtojen olennainen heikentyminen

14. Työsopimuslain 7 luvun 6 §:ssä on työnantajan vastuun edellytykseksi asetettu, että työntekijän työehdot heikentyvät olennaisesti liikkeen luovutuksen johdosta. Niin kuin Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen käytännössä on katsottu (asia C-399/96, Europièces, tuomio 12.11.1998, Kok. 1998 s. I-06965, 43 kohta), tämän kysymyksen arvioiminen kuuluu kansalliselle tuomioistuimelle. Asiassa on siten ensin ratkaistava, ovatko A:n työehdot heikentyneet lainkohdassa tarkoitetulla tavalla.

15. A on katsonut työehtojensa heikentyneen ensinnäkin siten, että hänen tulonsa olisivat Z:n palveluksessa alentuneet noin 300 eurolla kuukaudessa. Z:n mukaan A:n tulot olisivat alentuneet noin 100 eurolla kuukaudessa, ja alentuminen olisi tapahtunut samassa suhteessa kuin A:n säännönmukainen työaika olisi lyhentynyt Z:aa sitovan työehtosopimuksen mukaan.

16. Korkein oikeus toteaa asiassa esitetyn selvityksen perusteella, että A:n toteutuneet ansiot X:n palveluksessa ovat vuonna 2002 olleet keskimäärin 2 320 euroa kuukaudessa. Tähän summaan sisältyvät myös olosuhde- ja tuotantolisät sekä tuotantopalkkiot. Z on ilmoittanut A:lle, että hänen peruspalkkansa tulisi olemaan noin 1 684 euroa kuukaudessa. Tähän päädyttäessä oli otettu huomioon A:n työajan lyhentyminen 40 tunnista 37 tuntiin viikossa.

17. Myös Z:ssa A olisi peruspalkan lisäksi ollut oikeutettu olosuhde- ja ylityölisiin, mutta kun A on irtisanoutunut Z:n palveluksesta, ei tiedetä sitä, millainen vaikutus näillä lisillä olisi A:n palkkaan ollut. Näissä olosuhteissa Korkein oikeus pitää perusteltuna päätyä johtopäätökseen, että A:n palkkaedut eivät olisi Z:n palveluksessa olleet olosuhde- ja ylityölisien osalta heikommat kuin X:ssä.

18. X:n palveluksessa A oli saanut peruspalkan lisäksi tuotantopalkkioita ja asiassa esitetyn selvityksen mukaan näiden palkkioiden maksaminen oli jatkunut myös vuonna 2003, jolloin palkkio olisi tarkoittanut noin 114 euron palkanlisää kuukaudessa, ja vuonna 2004, jolloin palkkio olisi tarkoittanut 169 euron palkanlisää kuukaudessa. Z:ssa A olisi vastaavasti ollut oikeutettu kannustepalkkioihin, joita ei kuitenkaan olisi maksettu rahana vaan lähinnä opintomatkoina. Korkeimman oikeuden harkinnan mukaan sanotulta osin A:n palkka olisi alentunut ainakin 100 eurolla kuukaudessa.

19. Kuten edeltä ilmenee, A:n palkka olisi alentunut noin 100 eurolla kuukaudessa sen vuoksi, että hänen työaikansa olisi ollut vastaavasti lyhyempi. Korkein oikeus katsoo, että koska A:n säännönmukainen työaika X:n palveluksessa oli ollut vakiintunut ja koska A ei ollut halunnut vapaaehtoisesti lyhentää työaikaansa ja alentaa samalla palkkaansa, myös työajan lyhentymisestä johtuva noin 100 euron palkan alentuminen on otettava huomioon työehtojen heikentymistä arvioitaessa.

20. A on katsonut työehtojensa heikentyneen myös sen vuoksi, että hänelle olisi Z:n palveluksessa syntynyt velvollisuus työskennellä myös muissa Z:n toimipisteissä kuin X:n Hämeenlinnan henkilöstöravintolassa. Z on myöntänyt siirtymisvelvollisuuden. Z:n mukaan siirtymistä olisi ensinnäkin voinut aluksi tapahtua kouluttamistarkoituksessa. Lisäksi siirtymisen syynä olisi voinut olla työvoimapula toisessa toimipisteessä. Pysyvää siirtymistä ei ilman työntekijän tahtoa olisi kuitenkaan tapahtunut.

21. Yhteenvetona työehtojen muuttumisesta liikkeen luovutuksen yhteydessä Korkein oikeus toteaa, että A:n palkka olisi alentunut ainakin 200 eurolla kuukaudessa ja että A:lle olisi syntynyt velvollisuus työskennellä useammassa kuin yhdessä toimipaikassa. Siten A:n työehdot ovat heikentyneet olennaisesti työsopimuslain 7 luvun 6 §:n tarkoittamin tavoin.

Seuraamus työehtojen olennaisesta heikentymisestä

22. Sen lisäksi, mitä yhteisöjen tuomioistuin on vastauksessaan lausunut, tuomion perustelujen kohdissa 22, 25 ja 28 - 29 on todettu seuraavaa:

22 Direktiivin 2001/23 4 artiklan 2 kohdan kohdassa säädetään säännöstä, jonka mukaan työnantaja on vastuussa työsopimuksen tai työsuhteen päättämisestä, olipa tämän päättämisen tehnyt muodollisesti kumpi osapuoli tahansa. Mainitussa säännöksessä ei kuitenkaan täsmennetä tästä aiheutuvia oikeudellisia seurauksia. Siinä ei siis säädetä jäsenvaltioiden velvollisuudesta taata työntekijöille tietty korvausjärjestelmä eikä näin ollen myöskään velvollisuudesta varmistaa, että tällaisen järjestelmän yksityiskohtaiset säännöt ovat täysin samat kuin sen järjestelmän yksityiskohtaiset säännöt, jota työntekijöihin voidaan soveltaa, jos työnantaja päättää työsopimuksen lainvastaisesti, tai jota heihin voidaan soveltaa sen irtisanomisajan osalta, jota työnantajan on noudatettava.

-----

25 Näin ollen ei voida katsoa, että direktiivin 2001/23 4 artiklan 2 kohdassa olisi implisiittisesti vahvistettu tasoltaan yhdenmukainen työntekijöiden suoja siinä säädetyn sen säännön lisäksi, joka koskee vastuuseen joutumista. Tästä seuraa erityisesti, että kyseisessä säännöksessä ei täsmennetä taloudellisia seurauksia siitä, että työnantajan katsotaan olevan vastuussa edellä mainituissa olosuhteissa tapahtuneesta työsopimuksen tai työsuhteen päättämisestä. Nämä seuraukset on siis vahvistettava kussakin jäsenvaltiossa niiden kansallisten sääntöjen mukaan, joita asiassa on sovellettava.

-----

28 Tämän osalta on palautettava mieleen, että direktiivillä 2001/23 pyritään turvaamaan työntekijöiden oikeudet työnantajan vaihtuessa, jotta he voivat jäädä uuden työnantajan palvelukseen luovuttajan kanssa sovittuja vastaavin ehdoin (ks. erityisesti asia 324/86, Tellerup, tuomio 10.2.1988, Kok. 1988, s. 739, Kok. Ep. IX, s. 361, 9 kohta, ns. Daddy's Dance Hall -tapaus ja asia C-499/04, Werhof, tuomio 9.3.2006, Kok. 2006, s. I-2397, 25 kohta).

29 Tämä on kyseisen direktiivin tavoitteena myös luovutuksen jälkeisessä tilanteessa sikäli kuin direktiivissä katsotaan luovutuksensaajan olevan vastuussa työsopimuksen tai työsuhteen päättämisestä, mikäli työehdot olennaisesti muuttuvat liikkeen luovutuksen johdosta, ja tämän vastuun seurauksia säännellään sovellettavassa kansallisessa oikeudessa.

23. A on vaatinut korvausta työsopimuslain 7 luvun 6 §:n ja 8 luvun 1 §:n 2 momentin sekä 12 luvun 1 ja 2 §:n nojalla. Korkein oikeus toteaa, että nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa työnantajan vastuu perustuu ensiksi mainittuun säännökseen, jossa ei ole määritelty korvauksen määrään vaikuttavia seikkoja. Kun otetaan huomioon Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen asiassa antama ennakkoratkaisu koskien liikkeenluovutusdirektiivin tulkintaa, Z:lla ei 1.2.2003 jälkeen ole ollut velvollisuutta noudattaa A:n osalta metalliteollisuuden työehtosopimusta. Näin ollen asiassa eivät täyty työsopimuslain 12 luvun 1 ja 2 §:ssä asetetut vahingonkorvausvelvollisuuden edellytykset. A:lla ei siten ole oikeutta saada Z:lta vaatimaansa 14 kuukauden palkkaa vastaavaa korvausta mainittujen lainkohtien nojalla.

24. Jotta työntekijä saisi hyväkseen sen suojan, jota liikkeenluovutusdirektiivillä pyritään antamaan, työsopimuslain 7 luvun 6 §:ää on perusteltua soveltaa tavalla, jota noudattaen työntekijän asema muodostuu samaksi kuin tilanteessa, jossa työnantaja olisi irtisanonut työsopimuksen asiallisesta ja painavasta syystä. Tämän mukaisesti on työsopimuslain 7 luvun 6 §:n mukaisen työnantajan vastuun katsottava tässä tapauksessa tarkoittavan liikkeen luovutuksensaajan velvollisuutta korvata työntekijälle palkka ja muut työsuhde-etuudet työnantajaa velvoittavalta irtisanomisajalta. A:lla on siten työsopimuslain 7 luvun 6 §:n nojalla oikeus saada vaatimansa irtisanomisajan palkka ja lomakorvaus.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti.

Z Oy velvoitetaan suorittamaan A:lle irtisanomisajan palkkaa vastaavana korvauksena 7 767,24 euroa ja lomakorvausta 827,28 euroa eli yhteensä 8 594,52 euroa. Korvaukselle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa 19.2.2003 lukien.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Kari Kitunen, Juha Häyhä, Timo Esko ja Soile Poutiainen. Esittelijä Reima Jussila.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.