Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry päätökseen

Puutteelliset hakuehdot

KKO:2007:55

Työsopimus - Työsuhteen ehdot - Työpalkka - Työehtosopimus - Työehtosopimuksen jälkivaikutus

Diaarinumero:S2005/311
Esittelypäivä:29.3.2006
Taltio:1274
Antopäivä:14.6.2007

Kysymys palkanlisiä koskevan yrityskohtaisen työehtosopimuksen jälkivaikutuksen päättymisestä.

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kanne Vantaan käräjäoikeudessa

A, B ja C kertoivat kanteessaan olleensa 1970-luvun puolivälistä Connex Vantaa Oy:n ja sen edeltäjien palveluksessa työsuhteisina linja-autonkuljettajina. Työntekijäpuoli oli 26.11.1999 irtisanonut 20.3.1998 tehdyn yrityskohtaisen työehtosopimuksen, jossa oli ollut määräys vuonna 1986 aloitetun lipunmyyntipalkkion ja vuonna 1993 aloitetun kolarittomuuspalkkion maksamisesta, päättymään 15.1.2000 neuvotellakseen sen muuttamisesta. Samaan aikaan oli päättynyt myös Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n sekä Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n välisen valtakunnallisen työehtosopimuksen voimassaolo. Uusi valtakunnallinen työehtosopimus oli allekirjoitettu 2.4.2000. Työnantaja oli tämän jälkeen lopettanut yrityskohtaisesta työehtosopimuksesta aloitetut neuvottelut ja ilmoittanut 6.4.2000 edellä mainittujen palkanlisien maksamisen lopettamisesta. Uutta yrityskohtaista työehtosopimusta ei ollut solmittu. Lipunmyyntipalkkiota maksettiin 2.4.2000 saakka ja kolarittomuuspalkkiota saman vuoden kesäkuun loppuun saakka.

Kantajat vaativat vahvistettavaksi, että Connex Vantaa Oy:llä ei ollut ollut oikeutta lopettaa työsuhteen palkkaetuihin työsopimuksen nojalla kuuluneiden lipunmyynti- ja kolarittomuuspalkkioiden maksamista, että Connex Vantaa Oy oli velvollinen aloittamaan työsopimusten nojalla uudelleen sanottujen palkanlisien maksamisen heille siten kuin niistä oli sovittu viimeksi voimassa olleessa yrityskohtaisessa työehtosopimuksessa ja että Connex Vantaa Oy oli vahingonkorvausvastuussa palkanlisien maksamatta jättämisestä heille aiheutuneesta ansionmenetyksestä.

Perusteinaan kantajat lausuivat, että työehtosopimukseen sisältyviä palkkaehtoja voitiin muuttaa työehtosopimuksella. Työehtosopimuksen voimassaoloajan päätyttyä työehtosopimuksen mukaiset palkkausperusteet jäivät voimaan työsopimusten nojalla, jollei niiden lakkaamisesta ollut sovittu työehtosopimuksella tai työsopimuksella. Työnantaja ei voinut muuttaa palkkaehtoja yksipuolisesti. Tämä johtui siitä, että työehtosopimuksen palkkausperusteet olivat tulleet työehtosopimuksen voimassaoloaikana työsopimusten osana niiden sisällöksi (esim. KKO 1970 II 77).

Vastaajayhtiön edeltäjät Vantaan Liikenne Oy ja Oy Linjebuss Ab Finland olivat vuosina 1995 - 2000 sopineet yrityskohtaisilla työehtosopimuksilla valtakunnallista työehtosopimusta paremmista palkkaeduista, muun muassa lipunmyynti- ja kolarittomuuspalkkioista. Valtakunnallisessa työehtosopimuksessa 2.4.2000 ei ollut sovittu näiden lipunmyynti- ja kolarittomuuspalkkioiden maksamisen lopettamisesta Connex Vantaa Oy:ssä. Siitä ei myöskään ollut sovittu yrityskohtaisella työehtosopimuksella. Tämän vuoksi 15.1.2000 päättyneessä yrityskohtaisessa työehtosopimuksessa palkkausperusteina olleet lipunmyynti- ja kolarittomuuspalkkio olivat muuttuneet 2.4.2000 työnantajaa työsopimusten nojalla sitoviksi työsuhteen ehdoiksi.

Työnantaja ei ollut sopimuksettoman tilan aikana ilmoittanut ammattiosastolle, että se aikoi lopettaa lipunmyynti- ja kolarittomuuspalkkioiden maksamisen sitten, kun valtakunnallinen työehtosopimus oli tullut voimaan. Yrityskohtaiseen työehtosopimukseen perustuneita valtakunnallisia työehtosopimusta edullisempia työehtoja ei ollut koskaan ennenkään lopetettu, vaikka yrityskohtaisen työehtosopimuksen voimassaolo oli ollut välillä lakanneena.

Vastaus

Connex Vantaa Oy kiisti kanteen kokonaisuudessaan.

Perusteluinaan yhtiö lausui, että 15.1.2000 päättyneen yrityskohtaisen työehtosopimuksen tilalle oli tullut alan työmarkkinajärjestöjen solmima linja-autohenkilökunnan työehtosopimus. Kun lipunmyynti- ja kolarittomuuspalkkio olivat perustuneet päättyneen työehtosopimuksen määräyksiin, eikä niistä ollut kantajien työsopimuksissa nimenomaisesti sovittu, lipunmyynti- tai kolarittomuuspalkkio eivät olleet voineet muuttua kantajien työsopimusten ehdoiksi.

Mainittuja palkanlisiä ei ollut koskaan maksettu sillä perusteella, että ne olisivat tulleet työsopimuksen osaksi.

Käsiteltävänä olevassa riita-asiassa oli kyse alun perin kunnallisen yhtiön oikeudesta ja velvollisuudesta noudattaa oman yrityskohtaisen työehtosopimuksen asemesta valtakunnallista työehtosopimusta. Vastaajayhtiö oli eri vaiheiden kautta muuttunut Vantaan Liikenne Oy:stä Connex Vantaa Oy:ksi, joka oli Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n jäsenyritys ja siten sidottu työehtosopimuslain 4 §:n nojalla Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n välillä solmittuun linja-autohenkilökunnan työehtosopimukseen.

Vastaajayhtiön edeltäjä Vantaan Liikenne Oy oli ollut Vantaan kaupungin omistuksessa ja sillä oli ollut oma yrityskohtainen työehtosopimus, joka oli pohjautunut pääosin kunnalliseen tuntipalkkaisten työntekijöiden työehtosopimukseen. Yhtiön linja-autonkuljettajat olivat tuolloin järjestäytyneet KTV:hen eli nykyiseen Kunta-alan ammattiliitto KTV ry:een. Työehtosopimuksen allekirjoittajina olivat olleet Vantaan Liikenne Oy ja KTV:n alayhdistykset.

Oy Linjebuss Vantaa Ab:n aikana yhtiön oma yrityskohtainen työehtosopimus oli haluttu irrottaa kunnallisesta työehtosopimuksesta, jonka vuoksi yrityskohtainen työehtosopimus oli solmittu siten, että se pohjautui pääosin edellä kerrottuun valtakunnalliseen linja-autohenkilökunnan työehtosopimukseen. Yrityskohtaisen työehtosopimuksen allekirjoittajina olivat olleet Oy Linjebuss Vantaa Ab ja KTV:n alayhdistys Linjebuss Oy:n henkilökunta KTV 491 ry.

Sittemmin Kunta-alan ammattiliitto KTV ry:een järjestäytyneet työntekijät olivat siirtyneet Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n jäseniksi, ja yrityskohtaisen työehtosopimuksen sopijaosapuoleksi työntekijäpuolelle oli tullut AKT-läinen Linjebuss Oy:n henkilökunta AKT 049 ry.

Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n välinen valtakunnallinen linja-autohenkilökunnan työehtosopimus oli uudistettu 2.4.2000 olemaan voimassa 31.1.2003 saakka. Connex Vantaa Oy oli kieltäytynyt solmimasta enää uutta yrityskohtaista työehtosopimusta ja ryhtynyt noudattamaan pelkästään alan valtakunnallista linja-autohenkilökunnan työehtosopimusta, johon yhtiön aiempi yrityskohtainen työehtosopimuskin oli jo pohjautunut ja johon yhtiö oli työehtosopimuslain nojalla sidottu.

Valtakunnallisesta työehtosopimuksesta huolimatta vastaajayrityksessä oli kehitelty edelleen omia yrityskohtaisia järjestelmiä, jotka olivat työntekijöiden kannalta työehtosopimusta edullisempia. Lipunmyynti- ja kolarittomuuspalkkion tilalle yhtiöön oli kehitelty bonusjärjestelmää, jonka perusteella kuljettajille jaettiin ylimääräistä rahaa kahdesti vuodessa. Henkilökunnalle bonusjärjestelmän kehittämisestä oli ilmoitettu heti valtakunnallisen työehtosopimuksen synnyttyä huhtikuussa 2000. Muitakin työntekijöiden kannalta valtakunnallista työehtosopimusta edullisempia yrityskohtaisia järjestelyjä oli tehty.

Käräjäoikeuden tuomio 28.2.2003

Käräjäoikeus lausui perusteluinaan seuraavaa:

Todistelutarkoituksessa kuultu A oli saanut lipunmyyntilisää vuodesta 1986 lukien. Sen suuruus vaihteli linjasta ja aikataulusta riippuen korvauksen ollessa suurimmillaan muutamia satoja markkoja kaksiviikkoisjaksossa ja huonoimmillaan lähes merkityksetön. Ruuhkavuoroissa lisä oli pienempi, koska sen käyttäjillä oli pääasiassa näyttöliput.

Todistajana kuultu AKT:n ammattiosaston 49 puheenjohtaja oli kertonut, että rahastuslisä tuli käyttöön KTV:n aikana vuonna 1982 ja se tuli mukaan YTV:n sopimusliikenteeseen vuonna 1986. Sen suuruus oli viimeksi 1 % lipunmyyntituloista. Kolarittomuuspalkkio oli 300 mk / puolivuotiskausi. Lipunmyyntilisää oli maksettu keskeytyksettä varsin pitkään eikä siitä haluttu luopua, vaikka yrityskohtainen työehtosopimus irtisanottiin. Kysymys oli normaalista työehtosopimuskäytännöstä, jossa sopimukset irtisanotaan uusia neuvotteluja varten. Vastaajayhtiö sovelsi edelleen useita aikaisempaan yrityskohtaiseen työehtosopimukseen sisältyneitä määräyksiä.

Todistajana kuultu työnantajayhtiön johtaja oli todennut, että aikaisemmin valtakunnalliseksi katsottava KTV:n sopimus ei kaikilta osin ollut sopinut alalle ja sen vuoksi oli tehty yrityskohtaisia sopimuksia. Vuonna 1998 oli siirrytty AKT:n sopimukseen ja näin oli jatkettu vuonna 2000. Yrityskohtaista työehtosopimusta ei ollut katsottu vuonna 2000 aiheelliseksi jatkaa. Jotkut aikaisemmassa yrityskohtaisessa sopimuksessa olevat asiat olivat tulleet otetuiksi mukaan valtakunnalliseen sopimukseen. Valtakunnallisessa työehtosopimuksessa ei ollut mukana lipunmyyntilisää, mutta sen puuttuminen oli otettu huomioon peruspalkassa. Siinä ei myöskään ollut kolarittomuuspalkkiota. Joitakin yrityskohtaisen sopimuksen osia oli luottamusmiesten välisten neuvottelujen perusteella sovellettu ja lisäksi työnantaja oli ilman sopimusta jatkanut joidenkin määräysten noudattamista. Työnantaja oli laatinut uuden bonusjärjestelmän, jonka tarkoituksena oli ollut korvata kolarittomuuspalkkio. Tässä järjestelmässä eri suoritukset oli pisteytetty, eli oli huomioitu myös muun muassa asiakaspalvelu, ja sen jälkeen paras kolmannes sai noin 150 euroa / puolivuotiskausi, seuraava kolmannes puolet edellisestä ja viimeinen kolmannes jäi ilman palkkiota.

Käräjäoikeuden mukaan asianosaisten käsitykset siitä, mitä työehtosopimuksen jälkivaikutuksella tarkoitettiin, olivat olleet yhtenevät. Käräjäoikeus selosti jälkivaikutuksen perusteeksi oikeuskirjallisuudessa esitettyä niin sanottua muuttumisoppia sekä viittasi sen ilmauksena pidettyihin ratkaisuihin KKO 1970 II 77, KKO 1975 II 50, KKO 1977 II 8 ja KKO 1981 II 55.

Käräjäoikeus totesi, että riidaton esimerkki jälkivaikutuksesta oli tässä tapauksessa se, että valtakunnallisen sopimuksen päättymisen 15.1.2000 ja uuden valtakunnallisen sopimuksen solmimisen eli 2.4.2000 välisenä aikana oli edelleen noudatettu päättyneen valtakunnallisen työehtosopimuksen määräyksiä.

Esillä olevassa tapauksessa olivat varsin pitkään olleet voimassa sekä valtakunnallinen, vuodesta 1998 lukien Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n välinen linja-autohenkilökunnan työehtosopimus että yrityskohtainen työehtosopimus. Riidanalaiset kolarittomuuspalkkio ja lipunmyyntilisä olivat aina perustuneet yrityskohtaiseen työehtosopimukseen. Valtakunnallisessa sopimuksessa ei niistä ollut määräyksiä. Vastaajayhtiö oli työehtosopimuslain 4 §:n nojalla sidottu alan valtakunnalliseen työehtosopimukseen, jota oikeuskirjallisuudessa kutsuttiin normaalisitovaksi. Työehtosopimuslain nojalla voitiin sopimus tehdä myös yrityskohtaisesti tietyn yrityksen ja jonkin palkansaajien työmarkkinajärjestön välillä, kuten tässä oli tapahtunut. Myös tällaista sopimusta lienee voitu pitää työehtosopimuslain nojalla normaalisitovana työehtosopimuksena.

Tapauksessa oli siis rinnakkain kulkenut kaksi sopimusta, joita molempia oli noudatettu. Vain toista sopimusta oli kuitenkin jatkettu. Uudella työehtosopimuksella voitiin myös huonontaa työntekijöille aikaisemman työehtosopimuksen nojalla kuuluneita etuja. Käräjäoikeus totesi kuitenkin, ettei tässä tapauksessa ollut edes väitetty, että valtakunnallista työehtosopimusta neuvoteltaessa olisi otettu esille yrityskohtaisiin sopimuksiin perustuvat kolarittomuuspalkkio ja lipunmyyntilisä niin, että niistä olisi jotakin sovittu. Koska riidanalaisista lisistä oli aina sovittu yrityskohtaisilla työehtosopimuksilla, ei se, että asiassa oli niin ikään tavan mukaisesti sovittu myös koko alaa koskeva työehtosopimus, merkinnyt sitä, että tällä valtakunnallisella työehtosopimuksella olisi tarkoitettu lopettaa nyt riidanalaiset lisät.

Aikaisemmin mainituista Korkeimman oikeuden tapauksista ei selvästi ilmennyt, mitä tapahtuu, kun uutta normaalisitovaa työehtosopimusta ei ollenkaan solmita. Kaikki tapaukset näyttivät koskevan sopimuksetonta tilannetta.

Työsuhteen ehdot voivat perustua myös vakiintuneeseen käytäntöön. Työnantajan yksipuolisesti käyttöön ottama menettely, muun muassa työntekijöille myönnetty etu, voi vakiintua joko työpaikalla, sen osassa tai yksittäisessä työsuhteessakin molemmin puolin sitovaksi ehdoksi. Työsuhteessa noudatettu vakiintunut käytäntö saattoi täydentää työsopimusta. Lisäksi se voi muuttaa tai syrjäyttää aikaisemmin sovitun nimenomaisen ehdon joko yksinään tai yhdessä esimerkiksi vilpittömän mielen suojan, kohtuusperiaatteen tai tasapuolisen kohtelun vaatimuksen kanssa. Tällaisella vakiintuneella käytännöllä oli toisinaan hiljaisen sopimuksen piirteitä.

Edellä olevaa tähän tapaukseen sovellettuna voitiin todeta, että mikäli työnantaja ilman työehtosopimusta olisi myöntänyt kantajatyöntekijöille nämä alan valtakunnallista työehtosopimusta paremmat edut eli lipunmyyntilisän ja kolarittomuuslisän, ne pitkäaikainen käytäntö huomioiden olisivat muodostuneet kantajien työsopimuksen ehdoiksi, joita työnantaja ei yksipuolisesti olisi voinut heikentää.

Esillä oleva tilanne, jossa samat ehdot olivat pitkään olleet voimassa yhteisesti solmittujen yrityskohtaisten työehtosopimusten nojalla, ei voinut johtaa työntekijöiden osalta edellistä huonompaan tilanteeseen. Käräjäoikeus katsoi tällä perusteella, että yrityskohtaisen työehtosopimuksen nojalla kantajille maksetut kolarittomuuspalkkio ja lipunmyyntilisä olivat näiden sopimusten voimassa ollessa muodostuneet kantajien työsopimusten ehdoiksi. Näiden lisien ei myöskään sillä perusteella, ettei niistä ollut päästy sopimukseen, voitu katsoa rauenneen tai korvautuneen muilla määräyksillä eikä niitä työnantaja voinut yksipuolisesti muuttaa. Ottaen huomioon noudatettu pitkäaikainen käytäntö, ei myöskään sillä, että työntekijät olivat irtisanoneet viimeksi voimassa olleen työehtosopimuksen, ollut asiassa merkitystä.

Käräjäoikeus vahvisti, että Connex Vantaa Oy oli velvollinen noudattamaan kantajien työsuhteissa 20.3.1998 allekirjoitetun ja 15.1.2000 saakka voimassa olleen yrityskohtaisen työehtosopimuksen mukaisia lipunmyyntilisää ja kolarittomuuspalkkiota koskevia määräyksiä myös työehtosopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeen, kunnes asiasta toisin sovitaan.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Helena Vihriälä.

Helsingin hovioikeuden tuomio 27.1.2005

Connex Vantaa Oy valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Paimela, Anita Stenberg ja Marja-Leena Virkkala, joka myös esitteli asian.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Connex Vantaa Oy:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan yhtiö vaati, että A:n, B:n ja C:n kanne hylätään.

A, B ja C vastasivat valitukseen ja kiistivät muutoksenhakuvaatimukset.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Connex Vantaa Oy:n edeltäjäyhtiö työnantajana ja muun muassa A:ta, B:tä ja C:tä edustanut työntekijöiden yhdistys olivat 20.3.1998 sopineet yrityskohtaisella työehtosopimuksella, että yhtiön liikennehenkilökunnan työsuhteissa noudatetaan kokonaisuudessaan Autoliikenteen Työnantajaliitto ry:n ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto ry:n välisen linja-autohenkilökunnan työehtosopimuksen (1998 - 1999) kulloinkin voimassa olevia määräyksiä.

2. Työnantajan ja työntekijöiden yhdistyksen välisellä toisella samana päivänä tehdyllä yrityskohtaisella työehtosopimuksella oli lisäksi erikseen muun muassa sovittu, että yhtiön linja-autonkuljettajille maksettiin palkanlisänä lipunmyyntipalkkiota ja kolarittomuuspalkkiota. Näitä palkanlisiä oli yrityksessä maksettu, lipunmyyntipalkkiota vuodesta 1986 ja kolarittomuuspalkkiota vuodesta 1993 alkaen. Connex Vantaa Oy:n edeltäjä oli ollut kaupungin omistama liikenneyhtiö, ja kuljettajien palkat olivat määräytyneet kunnallisen alan tuntipalkkaisia työntekijöitä koskevaan työehtosopimukseen perustuvan yrityskohtaisen työehtosopimuksen mukaan. Palkanlisiä koskeva työehtosopimus, samoin kuin edellä kohdassa 1 kerrottu yrityskohtainen työehtosopimus, oli ollut voimassa 15.1.2000 saakka jatkuen sen jälkeen vuoden kerrallaan, jollei sitä olisi irtisanottu kirjallisesti viimeistään kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä. Työntekijäpuoli oli 26.11.1999 irtisanonut palkanlisiä koskevan työehtosopimuksen päättymään 15.1.2000 ja ilmoittanut tulevansa myöhemmin esittämään uudet neuvottelutavoitteensa.

3. Edellä mainitun Autoliikenteen Työnantajaliiton ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton välisen, valtakunnallisen työehtosopimuksen voimassaolo oli päättynyt 15.1.2000. Uusi valtakunnallinen työehtosopimus, joka sitoi Connex Vantaa Oy:tä työehtosopimuslain 4 §:n nojalla, oli solmittu 2.4.2000.

4. Connex Vantaa Oy oli 6.4.2000 ilmoittanut henkilöstölle lopettavansa lipunmyynti- ja kolarittomuuspalkkioiden maksamisen. Uutta yrityskohtaista työehtosopimusta niistä ei ollut solmittu.

5. A, B ja C ovat kanteessaan vaatineet vahvistettavaksi, että Connex Vantaa Oy on velvollinen noudattamaan heidän työsuhteidensa ehtoina edellä mainittuja yrityskohtaisen työehtosopimuksen mukaisia lipunmyynti- ja kolarittomuuspalkkioita koskevia määräyksiä myös sanotun työehtosopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeen, kunnes näistä ehdoista toisin sovitaan.

6. Connex Vantaa Oy on puolestaan katsonut, että velvollisuus lipunmyynti- ja kolarittomuuspalkkioiden maksamiseen oli päättynyt viimeistään 2.4.2000 uuden valtakunnallisen työehtosopimuksen johdosta.

7. Asiassa on näin ollen kysymys siitä, onko yhtiö, joka on aikaisemmin maksanut valtakunnallisen työehtosopimuksen mukaan määräytyvän palkan lisäksi erikseen sovittuun yrityskohtaiseen työehtosopimukseen perustuvat palkanlisät, edelleen velvollinen maksamaan tuon päättyneen työehtosopimuksen mukaiset lisät, vaikka työnantajayhtiö ei ole enää suostunut tekemään uutta yrityskohtaista työehtosopimusta.

Korkeimman oikeuden kannanotto

8. Asiassa on riidatonta, että valtakunnallisissa työehtosopimuksissa ei ole ollut lipunmyynti- ja kolarittomuuspalkkioita koskevia määräyksiä. Asiassa esitetystä selvityksestä tai asianosaisten lausumista ei ilmene, että noista palkkioista olisi 2.4.2000 solmitun työehtosopimuksen osapuolten kesken edes neuvoteltu. Muutoinkaan ei ole perusteita katsoa, että eri sopimusosapuolten kesken solmittu uusi valtakunnallinen työehtosopimus sinänsä osoittaisi, että yrityskohtaiseen työehtosopimukseen perustuneiden palkkioiden olisi sovittu korvautuneen uuden valtakunnallisen työehtosopimuksen määräyksillä.

9. Korkein oikeus on useassa ratkaisussaan katsonut, että työehtosopimuksen muun muassa palkkausperusteita koskevia määräyksiä sovelletaan työehtosopimuksen voimassaoloajan jälkeenkin sopimuksettomana aikana (KKO 1975 II 50, KKO 1977 II 8 ja KKO 1981 II 55). Tästä työehtosopimuksen niin sanotusta jälkivaikutuksesta on säädetty laissa eräitä erityistapauksia varten, jollaisista nyt ei kuitenkaan ole kysymys.

10. Työehtosopimuksen jälkivaikutuksessa on kysymys siitä, että sopimuksen päättymisen jälkeen niin sanottuna sopimuksettomana aikana työnteon jatkuessa työsuhteen muun muassa palkkausta koskevat ehdot määräytyvät edelleen päättyneen työehtosopimuksen mukaisesti, kunnes uusi työehtosopimus tulee voimaan.

11. Tässä tapauksessa työntekijäpuoli ei ole tarkoittanut luopua yrityskohtaisella työehtosopimuksella sovituista palkanlisistä. Connex Vantaa Oy ei ole kuitenkaan enää suostunut niistä sopimaan vaan on pitäytynyt siinä, että linja-autonkuljettajien palkkaus määräytyy pelkästään valtakunnallisen työehtosopimuksen mukaan. Yhtiö on katsonut, että puheena olevien palkkioiden menetys on osittain tullut hyvitetyksikin uuden työehtosopimuksen mukaisella palkkauksella ja yhtiössä kehitetyllä uudella bonusjärjestelmällä.

12. Korkein oikeus toteaa, että kanteessa tarkoitettujen palkanlisien maksaminen yhtiössä on perustunut kulloinkin voimassa olleen yrityskohtaisen työehtosopimuksen määräyksiin tai näiden määräysten jälkivaikutukseen sopimuksettomana aikana. Näiden työehtosopimusten määräysten vaikutukset työsuhteessa noudatettaviin palkkaa koskeviin ehtoihin eivät riipu siitä, onko yrityskohtainen työehtosopimuskäytäntö ollut pitkäaikainen ja vakiintunut vai ei. Palkanlisistä ei ole sovittu kantajien työsopimuksissa eikä niiden maksaminen ole myöskään perustunut työnantajan noudattamaan sopimuksenveroiseen käytäntöön. Kun ei ole osoitettu muutakaan perustetta katsoa, että palkanlisien maksaminen olisi muodostunut työntekijöiden työsopimusten ehdoiksi, työnantaja ei voi olla maksuvelvollinen tällä alempien oikeuksien lausumalla perusteella.

13. Valtakunnallinen työehtosopimus, joka solmittiin 2.4.2000, sisälsi määräykset linja-autonkuljettajien palkkauksesta. Yrityskohtaista palkanlisiä koskevaa työehtosopimusta ei sen lisäksi ole tehty. Valtakunnallinen työehtosopimus ei ole sellaista edellyttänyt eikä sellaisen solmimiseen muullakaan perusteella ole ollut velvollisuutta. Yhtiö onkin 6.4.2000 päivätyllä tiedotteella ilmoittanut henkilöstölleen nyt kysymyksessä olevien palkanlisien maksamisen lopettamisesta uuden valtakunnallisen työehtosopimuksen tultua voimaan. Samalla on henkilöstölle kerrottu, että entisten palkanlisien tilalle ryhdytään kehittämään uusia yrityskohtaisia bonusjärjestelmiä. Nämä seikat osoittavat, että yhtiöllä ei ole enää ollut aikomusta solmia palkanlisiä koskevaa uutta yrityskohtaista työehtosopimusta. Näissä olosuhteissa on perusteltua katsoa, että kohdassa 10 mainittu sopimukseton tila on päättynyt uuden valtakunnallisen työehtosopimuksen solmimiseen 2.4.2000. Tämän jälkeen yhtiö ei siten ole enää ollut velvollinen maksamaan palkanlisiä myöskään 15.1.2000 saakka voimassa olleen yrityskohtaisen työehtosopimuksen väitetyn jälkivaikutuksen perusteella.

14. Edellä olevan perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei ole perusteita hyväksyä A:n, B:n ja C:n vaatimuksia.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan sekä A:n, B:n ja C:n kanne hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Lauri Lehtimaja, Mikael Krogerus, Gustav Bygglin ja Hannu Rajalahti. Esittelijä Sami Myöhänen.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.