Rangaistuksen määrääminen - Törkeä veropetos

Diaarinumero:	R2005/132
Esittelypäivä:	15.12.2005
Taltio:	1185
Antopäivä:	19.5.2006

Syytetyt olivat maan korkeimmalla sarjatasolla jalkapalloa pelanneen urheiluseuran luottamustehtävissä syyllistyneet muun muassa törkeään veropetokseen. Kysymys siitä, oliko syytetyille rikoksesta johtunut vahingonkorvausvelvollisuus, rikoksen aiheuttama julkisuus ja työpaikan menetys otettava lieventävänä seikkana huomioon rangaistusta määrättäessä. Kysymys myös siitä, voitiinko rikokselle säädetty rangaistusasteikko alittaa. (Ään.)

Virallisen syyttäjän syytteestä käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että kysymyksessä oleva rekisteröity yhdistys (jäljempänä seura) oli yleishyödyllinen yhteisö, joka harjoitti jalkapallotoimintaa edustustasolla niin sanotussa veikkausliigassa. Seura oli työnantajana maksanut edustusjoukkueen pelaajille palkkaa. Se oli palkanmaksajana velvollinen toimittamaan ennakonpidätyksen.

Seuran kirjanpitoon oli liitetty jokaisesta kotiottelusta lopputilitys, josta selvisivät kirjanpitoon tuloutettujen pääsylippujen kappalemäärät ja -hinnat sekä pääsylippujen lajit. Kirjanpitoon liitetyt lipputilitykset olivat virheellisiä myytyjen pääsylippujen kappalemäärien sekä pääsylippujen lajien osalta. Todellisuudessa vuosina 1994 - 1998 oli myyty enemmän lippuja kuin mitä lopputilitys osoitti. Lisäksi lippulajeja oli muutettu kalliimmasta halvempaan. Vuosina 1994 - 1998 osa pääsylipputuloista oli siten jätetty kirjaamatta kirjanpitoon tarkoituksena käyttää kaikki varat pelaajien niin sanotun pimeän palkan maksamiseen. Pelaajapalkkiota oli maksettu mainituilla varoilla ennakonpidätystä toimittamatta.

Seura oli veroviranomaisille kuukausittain annettavissa valvontailmoituksissa, työnantajan vuosi-ilmoituksissa sekä veroilmoitukseen liitetyssä kirjanpidossa antanut väärän tiedon pelaajille maksetuista palkoista sekä toimitetuista ennakkopidätyksistä vuosina 1994 - 1998. Seura oli menettelyllään välttänyt ennakonpidätyksen suorittamista.

Johtokunta vastasi kirjanpidon pitämisestä ja tilinpäätöksen laatimisesta. Johtokunnan valitsema taloudenhoitaja huolehti palkanmaksuista, seuran käytännön tehtävistä sekä kirjanpidon pitämisestä johtokunnan johdolla ja valvonnassa. Taloudenhoitaja oli allekirjoittanut veroilmoitukset vuosilta 1994-1998 sekä toimittanut kuukausittaiset valvonta- ja vuosi-ilmoitukset verottajalle. Seurassa pimeitä lipputuloja ja pimeää palkanmaksua oli käsitelty raha- ja talousasioita hoitaneessa työvaliokunnassa. Työvaliokuntaan olivat kuuluneet A, B ja C sekä seuran taloudenhoitaja. Työvaliokuntaan kuuluneet olivat kyenneet päättämään seuran talousasioista. Lisäksi A oli pääasiassa vastannut myyntituottojen hankinnasta sekä pelaajasopimuksista. Pelaajasopimukset olivat osaksi olleet nettopalkkasopimuksia.

Seuran kotiottelujen jälkeen lipunmyyntivastaava D, kenttävastaava E sekä seuran taloudenhoitaja kokoontuivat D:n työhuoneeseen laskemaan lipputulot. Osa lipputuloista siirrettiin syrjään eikä niitä merkitty kirjanpitoon. Tämän syrjään siirretyn määrän seuran taloudenhoitaja kuljetti työpaikalleen ja maksoi siitä pimeitä pelaajapalkkioita. Kirjanpitoon merkityn osan taloudenhoitaja talletti seuran tilille pankkiin. D oli vuosina 1994 - 1998 laatinut seuran kirjanpitoa varten uudet, virheelliset lipunmyyntitilitykset. Alkuperäiset lipunmyyntitilitykset jäivät D:n haltuun ja hävitettiin. D oli tiennyt, että pimeitä lipputuloja oli tarkoitus käyttää pimeisiin palkkoihin.

Käräjäoikeus katsoi, että seuran johtokunnan puheenjohtaja B 1.1.1994 - 10.1.1998, johtokunnan varapuheenjohtaja sekä myöhemmin puheenjohtaja C 1.1.1996 - 10.1.1999, johtokunnan jäsenet A ja E 1.1.1994 - 10.1.1999 sekä yhdistyksen taloudenhoitajana toiminut henkilö olivat mainittuina tekoaikoina antamalla verotoimistolle verotusta varten vääriä tietoja veron määräämiseen vaikuttavista seikoista yhdessä aiheuttaneet veron määräämisen liian alhaiseksi. Yhdistys oli välttänyt veroa yhteensä 299 138 markkaa (50 311 euroa). B:n vastuu ulottui 270 468 markkaan (45 489,45 euroon) ja C:n 134 930 markkaan (22 693,60 euroon). Teolla oli tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä, toiminta oli jatkunut pitkään ja ollut suunnitelmallista ja teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

D oli 1.1.1994 - 10.1.1999 tahallaan toimellaan edistänyt B:n, A:n, E:n ja C:n sekä seuran taloudenhoitajan tekoa.

Käräjäoikeus luki A:n, B:n, E:n ja C:n syyksi törkeän veropetoksen ja D:n syyksi avunannon törkeään veropetokseen.

Lisäksi käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A, B, E ja C sekä seuran taloudenhoitaja olivat edellä mainittuina tekoaikoina yhdessä tahallaan laiminlyöneet osaksi pääsylipputulojen kirjaamisen kirjanpitoon sekä tilinpäätöksiin ja että D oli tahallaan toimellaan edistänyt tätä tekoa.

Käräjäoikeus luki A:n, B:n, E:n ja C:n syyksi kirjanpitorikoksen ja D:n syyksi avunannon kirjanpitorikokseen.

Rangaistuksen määrää harkitessaan käräjäoikeus totesi, että A:n ja E:n osalta tekoajat ja aiheutettu vahinko olivat samat. Heidän syyllisyytensä oli yhtä suuri. B:n ja C:n osalta tekoaika oli lyhyempi ja aiheutettu vahinko pienempi kuin A:n ja E:n. D:n osalta kysymys oli avunannosta. Käräjäoikeus otti rangaistuksen mittaamisessa kohtuuden mukaan huomioon asian aiheuttaman julkisuuden ja tekijöille aiheutuneen jäljempänä mainitun korvausvastuun.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n ja E:n kahdeksan kuukauden, B:n seitsemän kuukauden viidentoista päivän, C:n kuuden kuukauden 15 päivän ja D:n kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Lisäksi käräjäoikeus velvoitti A:n, B:n, E:n, C:n, D:n ja seuran taloudenhoitajan yhteisvastuullisesti korvamaan verovirastolle rikoksesta johtuvana vahinkona 50 311 euroa viivästyskorkoineen kuitenkin niin, että B:n korvausvelvollisuus rajoittui 45 489 euroon ja C:n 22 693,60 euroon.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Helena Perä-Takala ja Mikael Illman sekä lautamiehet.

Hovioikeus, jossa valittajina olivat D, A, B, E ja C, ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota syyksilukemisen osalta.

Rangaistusseuraamuksia harkitessaan hovioikeus sovelsi 1.1.2004 voimaan tulleita rikoslain 6 luvun rangaistuksen mittaamista koskevia säännöksiä.

Hovioikeus totesi, että vastaajat oli tuomittu heidän olosuhteisiinsa nähden suurehkoon yhteisvastuulliseen vahingonkorvaukseen. D, A, B ja C olivat saamansa vankeustuomion vuoksi menettäneet työpaikkansa. Asia oli tiedotusvälineissä, erityisesti X:ssa, mutta myös valtakunnallisesti saanut paljon julkisuutta. Heidän kohdallaan täyttyivät kaikki rikoslain 6 luvun 7 §:n 1 kohdan rangaistuksen kohtuullistamisperusteen soveltamisen edellytykset. Heidän ei ollut missään vaiheessa edes väitetty tavoitelleen itselleen taloudellista hyötyä. Muun muassa tähän nähden asian saama julkisuus oli heidän yhteiskunnallisesta asemastaan huolimatta noussut lähes kohtuuttomiin mittasuhteisiin. Kaikki tämä huomioon ottaen seuraamuskertymä oli D:n, A:n, B:n ja C:n osalta ollut keskimääräistä huomattavasti tuntuvampi.

Edellä esitetyillä perusteilla D:n, A:n, B:n ja C:n osalta vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi kohtuuttomaan ja poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. E ei ollut menettänyt asian vuoksi työpaikkaansa, mutta häneen olivat kohdistuneet muut aikaisemmin kerrotut lisäseuraamukset. Vastaajien syyksi luetun rikoksen tekotapa huomioon ottaen rangaistuksen mittaaminen E:lle muista vastaajista poikkeavin perustein ei kuitenkaan olisi oikeudenmukaisessa suhteessa E:n rikoksen vahingollisuuteen sekä siitä ilmenevään hänen syyllisyyteensä. Häneen oli siten sovellettava samoja rangaistuksen lieventämisperusteita kuin D:hen, A:han, B:hen ja C:hen.

Tämän jälkeen hovioikeus harkitsi, oliko asiassa rikoslain 6 luvun 8 §:n 4 momentin tarkoittamia erityisen painavia syitä tuomita D:lle, A:lle, B:lle, C:lle ja E:lle heidän viakseen jäävästä törkeästä veropetoksesta, josta oli säädetty ankarimmaksi rangaistukseksi vankeutta määräajaksi, vankeuden sijasta sakkoa. Tällöin oli hovioikeuden mukaan arvioitava, riittäisikö heille tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen alentaminen vakiintunutta rangaistuskäytäntöä pienemmäksi poistamaan edellä todetun lopputuloksen kohtuuttomuuden ja poikkeuksellisen haitallisuuden.

Hovioikeus totesi, että oli uskottavaa, että ehdollinen vankeusrangaistus estäisi vastaajien sijoittumisen työelämään ainakin heidän koulutustaan ja asiantuntemustaan vastaavalla tasolla, kuten heidän taholtaan oli tuotu esiin. Rangaistuksen alentaminen ei siten poistaisi lopputuloksen kohtuuttomuutta ja poikkeuksellista haitallisuutta. Ottamalla huomioon tekojen ajankohta ja niistä ilmenevät olosuhteet kokonaisuudessaan, vastaajien nykyiset olosuhteet sekä edellä todetut teoista aiheutuneet muut seuraamukset, oli toisaalta ilmeistä, että sakkorangaistus ei poistaisi rangaistukselta edellytettävää ojentavaa ja yleistä lainkuuliaisuutta ylläpitävää vaikutusta. Näin ollen sakon tuomitsemiselle vankeuden sijasta, kun vielä tässäkin suhteessa huomataan, ettei teoilla ollut tavoiteltu henkilökohtaista taloudellista hyötyä, oli erityisen painavia syitä, eikä yleinen etukaan vaatinut muuta.

Näillä perusteilla hovioikeus lievensi tuomitut rangaistukset A:n ja E:n osalta 200, B:n osalta 180, C:n osalta 140 sekä D:n osalta 120 päiväsakon määräiseksi sakkorangaistukseksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Tapio Kilpi, Mikko Suvanto ja Markku Nieminen.

Viralliselle syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Syyttäjä vaati, että hovioikeuden tuomitsemia rangaistuksia korotetaan ja ankaroitetaan siten, että D tuomitaan kuuden kuukauden ja A, B, E sekä C yli kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen.

D, A, B, E ja C vastasivat syyttäjän valitukseen.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. Vastaajien on lainvoimaisesti todettu syyllistyneen, A:n ja E:n 1.1.1994 - 31.3.1999, B:n 1.1.1994 - 31.3.1998 ja C:n 1.1.1996 - 31.3.1999 tehtyihin törkeään veropetokseen ja kirjanpitorikokseen sekä D:n 1.1.1994 - 31.3.1999 tehtyyn avunantoon mainittuihin rikoksiin. Käräjäoikeus on tuomitessaan vastaajat sen tuomiosta ilmeneviin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin ottanut rangaistuksen mittaamisessa kohtuuden mukaan huomioon rikosasian aiheuttaman julkisuuden ja vastaajille aiheutuvan korvausvastuun. Hovioikeus puolestaan on vastaajien valituksesta todennut, että D, A, B ja C ovat saamansa vankeusrangaistuksen vuoksi lisäksi menettäneet työpaikkansa ja seuraamuskertymä on heidän kohdallaan ollut keskimääräistä huomattavasti tuntuvampi, sekä tuominnut kaikki vastaajat vankeuden sijasta sakkorangaistukseen. Korkeimmassa oikeudessa kysymys on syyttäjän valituksen johdosta siitä, voidaanko vastaajille tuomittu vahingonkorvaus, asian saama julkisuus ja mahdollisuus työpaikan tai viran menettämisestä ottaa alempien oikeuksien tuomioissa tarkoitetuin tavoin huomioon rangaistusta lieventävinä seikkoina ja onko asiassa, niin kuin hovioikeus on katsonut, edellytykset poiketa törkeän veropetoksen rangaistusasteikosta tuomitsemalla vastaajat vankeuden sijasta sakkoon.

Rangaistuksen määräämistä koskevat säännökset

2. Rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n (770/1990) samoin kuin tuon lainkohdan kumonneen, 1.1.2004 voimaan tulleen rikoslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin (515/2003) mukaan pääsääntö on, että rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Jos tuomittaessa on voimassa toinen laki kuin rikosta tehtäessä, sovelletaan kuitenkin uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen.

3. Rangaistuksen määräämistä koskeva rikoslain 6 luku on uudistettu 1.1.2004 voimaan tulleella lailla (515/2003). Luvun 3 §:n säännös rangaistuksen määräämisen lähtökohdista ei ole kuitenkaan asiallisesti muuttanut rikosten tekohetkellä voimassa ollutta rikoslain 6 luvun 1 §:n (466/1976) rangaistuksen mittaamisen yleissäännöstä. Yhteisen rangaistuksen mittaamista koskevaa, rikosten tekohetkelläkin voimassa ollutta rikoslain 7 luvun 5 §:ää ei ole lainuudistuksen yhteydessä muutettu.

4. Rikosten tekohetkellä voimassa olleen rikoslain 6 luvun 4 §:n (466/1976) mukaan, jos tekijälle on rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuu muu seuraus, joka yhdessä rangaistuksen kanssa johtaisi rikoksen laatuun nähden kohtuuttomaan tulokseen, tällainen seikka on rangaistusta mitattaessa otettava kohtuuden mukaan huomioon. Nykyään voimassa olevassa rikoslain 6 luvun 7 §:n 1 kohdassa on asiallisesti samansisältöinen säännös tekijälle rikoksesta johtuneen tai hänelle tuomiosta aiheutuvan muun seurauksen huomioon ottamisesta rangaistuksen kohtuullistamisperusteena.

5. Rikosta koskevan rangaistusasteikon mukaisesta vähimmäisrangaistuksesta poikkeamisesta säädettiin rikosten tekoaikoina voimassa olleessa rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momentissa (613/1974). Sen mukaan, jos rangaistussäännöksessä on säädetty vankeudelle erityinen vähimmäisaika, tuomioistuin saa, ellei yleinen etu muuta vaadi, tuomiossa mainittavista erityisistä syistä tuomita vähimmäisaikaa lyhyempään rangaistukseen tai, milloin ankarampaa rangaistusta kuin vankeutta määräajaksi ei ole säädetty, tuomita sakkoon.

6. Rangaistusasteikon lieventämisestä säädetään nykyään rikoslain 6 luvun 8 §:ssä. Pykälän 1 momentin 5 kohdan mukaan rangaistus määrätään noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa muun muassa silloin, jos siihen on 7 §:ssä mainituilla tai muilla poikkeuksellisilla perusteilla tuomiossa mainittavia erityisiä syitä. Tässä tilanteessa tuomioistuin voi mainitun luvun 8 §:n 4 momentin mukaan, jos rikoksesta on säädetty ankarimmaksi rangaistukseksi vankeutta määräajaksi, määrätä rangaistukseksi vankeuden sijasta sakkoa, jos siihen on erityisen painavia syitä.

7. Rangaistuksen määräämisessä on siten jo rikosten tekohetkellä voimassa olleiden säännösten mukaan voitu kohtuuden mukaan ottaa huomioon tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuva muu seuraus. Tällainen seuraus on saattanut muodostaa myös perusteen, joka rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momentin (613/1974) mukaan on mahdollistanut rikoksesta säädetyn vähimmäisrangaistuksen alittamisen sekä rangaistuslajin osalta siirtymisen säädetystä vankeusrangaistuksesta sakkorangaistukseen. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo, että rikoslain 6 luvun 7 §:n 1 kohdan säännös rangaistuksen kohtuullistamisperusteesta tai mainitun luvun 8 §:n säännös rangaistusasteikon lieventämisestä eivät tässä tapauksessa johda lievempään lopputulokseen. Pelkästään se seikka, että seuraamuskertymän mahdollisista oikeusvaikutuksista on uudessa laissa tarkemmin säädetty, ei muuta tätä johtopäätöstä. Näin ollen asiassa on, toisin kuin hovioikeus on tehnyt, sovellettava rikosten tekohetkellä voimassa olleita rangaistuksen määräämistä koskevia säännöksiä.

Rangaistuksen lieventämisperusteista

8. Rikoslain 6 luvun 4 §:n (466/1976) soveltamisen perusajatuksena on, että rangaistuksen oikeudenmukaisuuden arvioinnissa otetaan huomioon myös se kokonaiskärsimys, joka rikoksentekijälle muodostuu rikoksen poikkeuksellisen raskaista välittömistä vaikutuksista ja rikoksen johdosta määrättävistä muistakin seuraamuksista kuin varsinaisesta rangaistuksesta. Säännös on kuitenkin poikkeusluonteinen. Rikoksesta johtuvat tai tuomiosta aiheutuvat säännönmukaiset tai ennakoitavissa olevat kiusallisetkaan seuraamukset eivät oikeuta rangaistuksen lieventämiseen.

9. Vastaajat ovat vedonneet rangaistuksen lieventämiseksi siihen, että heille aiheutui rikoksesta huomattava vahingonkorvausvastuu, että asia oli saanut kohtuutonta julkisuutta ja että he E:ää lukuun ottamatta olivat joko vaarassa menettää tai menettäneet työpaikkansa. Nämä kaikki voivat sinänsä lähtökohtaisesti olla sellaisia seuraamuksia, jotka voidaan ottaa huomioon rangaistusta lieventävinä seikkoina.

Vahingonkorvaus

10. D, A ja E on velvoitettu yhteisvastuullisesti suorittamaan veropetoksesta johtuvana vahingonkorvauksena 50 311 euroa viivästyskorkoineen. B ja C on velvoitettu osallistumaan korvausvelvollisuuteen yhteisvastuullisesti, B 45 489 ja C 22 693,60 euron osalta korkoineen.

11. Korkein oikeus toteaa, että kysymys on sen vahingon korvaamisesta, jota vastaavan hyödyn hankkimiseen rikoksella on pyritty. Tällaisessa tapauksessa korvausvelvollisuus on säännönmukainen seuraamus rikoksesta. Sillä seikalla, että vastaajat eivät ole tavoitelleet hyötyä itselleen, vaan edustamalleen yhteisölle, ei ole tässä suhteessa merkitystä. Näin ollen korvausvelvollisuus ei tässä tapauksessa ole sellainen poikkeuksellinen seuraamus, jonka perusteella rangaistusta olisi lievennettävä.

Julkisuus

12. Rikokset on tehty maan korkeimmalla sarjatasolla jalkapalloa pelanneen urheiluseuran toiminnassa. Tällaisella tasolla tapahtuvaan toimintaan liittyy säännönmukaisesti julkisuutta. Toimintaan osallistuvat joutuvat toimissaan ottamaan huomioon, että tällaisen seuran ja sen joukkueen toiminnan niin myönteisiä kuin kielteisiäkin puolia käsitellään julkisuudessa myös valtakunnallisella tasolla. Näin ollen toiminnassa tapahtuneen talousrikoksen käsittely julkisuudessa ei ole sinänsä ollut poikkeuksellista eikä ennakoimatonta.

13. Vastaajat ovat toimiessaan Y ry:n johtotehtävissä voineet varautua siihen, että seuran johdon piirissä tehtyjä rikoksia käsitellään julkisuudessa. D on ollut X:n kaupungin hankintapäällikkö, C sanotun kaupungin henkilöstöpäällikkö, E kaupungin palveluksessa oleva huoltomestari, B X:ssa toimivan pankin johtaja ja A urheiluseura Z Oy:n toimitusjohtaja. E:ää lukuunottamatta vastaajien varsinaiset työtehtävätkin ovat olleet sellaisia, että ainakaan paikallisesti heidän rikostensa käsittely julkisuudessa ei ole ollut tästäkään syystä odottamatonta.

14. Vastaajien kirjallisina todisteina esittämistä lehtileikkeistä ilmenee, että rikosta ja asian oikeuskäsittelyn etenemistä on käsitelty paikallisissa ja valtakunnallisissakin lehdissä useaan otteeseen. Lehtikirjoitteluun on esitutkinnan ja oikeudenkäynnin uutisoinnin lisäksi sisältynyt eri toimittajien kommentteja vastaajien menettelystä ja sen paheksuttavuudesta. Korkein oikeus katsoo, ettei asiaa ole käsitelty julkisuudessa kuitenkaan epäasiallisesti eikä rikosten laatuun nähden poikkeuksellisella tai kohtuuttomia mittasuhteita saaneella tavalla. Näin ollen asian saama julkisuus ei ole ollut sellaista, että se voitaisiin ottaa huomioon rangaistusta määrättäessä.

Työpaikan menetys tai sen uhka

15. Rikostuomion johdosta A on menettänyt työpaikkansa edellä mainitusta toimitusjohtajan tehtävästään ja on ilmoituksensa mukaan edelleen työtön. B on irtisanoutunut pankinjohtajan tehtävästä käräjäoikeuden tuomion antopäivänä ja jäänyt sittemmin eläkkeelle. D ja C ovat virasta pidätettyinä.

16. Vastaajat ovat syyllistyneet talousrikokseen yhteisön luottamustehtävissä toimiessaan. A on työssään ollut vastaavan yhteisön palveluksessa vastuullisessa asemassa, D ja C ovat olleet julkisyhteisön palveluksessa tehtävässä, jossa he ovat joutuneet käsittelemään taloudellisia asioita ja B on pankinjohtajana ollut taloudellisista asioista vastuussa. Heidän työtehtäviinsä nähden ei ole odottamatonta, että sen laatuinen rikos, johon he ovat syyllistyneet, saattaa aiheuttaa seuraamuksia myös työtehtävien osalta, vaikka rikoksella ei muuten ole niihin yhteyttä. Näin ollen rikoksesta aiheutuva työpaikan menetys tai sen uhka ei ole tässä tapauksessa sellainen poikkeuksellinen ja ennakoimaton seikka, joka olisi otettava rangaistusta määrättäessä huomioon.

Johtopäätös

17. Edellä mainituin perustein Korkein oikeus katsoo, etteivät mainitut vastaajien vetoamat seuraamukset ole sellaisia, jotka yhdessä heille määrättävän rangaistuksen kanssa johtaisivat rikoksen laatuun nähden kohtuuttomaan seuraukseen.

Rangaistusasteikon lieventäminen

18. Kun edellä mainitut vastaajille aiheutuneet seuraamukset eivät ole sellaisia, että niitä olisi pidettävä rangaistusta rikokselle säädetyn rangaistusasteikon puitteissa lieventävinä, ne eivät myöskään muodosta sellaista erityistä syytä, jolla säännöksen rangaistusasteikko voitaisiin alittaa.

Rangaistuksen määrääminen

19. Korkein oikeus toteaa, että A:n ja E:n syyksi luetun kaltaisesta törkeästä veropetoksesta ja kirjanpitorikoksesta rangaistuskäytännön mukainen rangaistus on vähintään käräjäoikeuden heille tuomitsemat kahdeksan kuukautta vankeutta. Ottaen huomioon yhtäältä, että syyttäjä on tyytynyt käräjäoikeuden tuomion lopputulokseen, ja toisaalta, että laissa tarkoitettuja rangaistuksen lieventämisperusteita ei ole, ei A:n ja E:n osalta ole edellytyksiä päätyä rangaistuksia mitattaessa toiseen lopputulokseen kuin käräjäoikeus. Sama koskee myös muita vastaajia, joille tuomittavia rangaistuksia mitatessaan käräjäoikeus on jo ottanut huomioon B:n ja C:n osalta lyhyemmät tekoajat sekä aiheutetun vahingon pienemmän määrän ja D:n osalta hänen osallisuutensa tekoon vain avunantajana. Rangaistukset tuomitaan ehdollisina.

Hovioikeuden tuomiota muutetaan E:lle, A:lle, B:lle, C:lle ja D:lle tuomittujen rangaistusten osalta siten, että heidät tuomitaan hovioikeuden heidän syykseen lukemista rikoksista

E 8 kuukauden yhteiseen vankeusrangaistukseen. Rikoslain 6 luvun 13 §:n nojalla tehtävä vähennys 1 päivä. Vapaudenmenetysaika 12.1.2000. Rangaistus on ehdollinen. Koeaika on alkanut käräjäoikeuden tuomion antopäivästä 7.2.2003 ja päättynyt hovioikeuden tuomion johdosta 30.11.2004 sekä alkaa uudelleen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä ja päättyy 30.6.2006,

A samoin 8 kuukauden yhteiseen vankeusrangaistukseen. Rangaistus on ehdollinen. Koeaika on alkanut käräjäoikeuden tuomion antopäivästä 7.2.2003 ja päättynyt hovioikeuden tuomion johdosta 30.11.2004 sekä alkaa uudelleen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä ja päättyy 30.6.2006,

B 7 kuukauden 15 päivän yhteiseen vankeusrangaistukseen. Rikoslain 6 luvun 13 §:n nojalla tehtävä vähennys 1 päivä. Vapaudenmenetysaika 11.1.2000. Rangaistus on ehdollinen. Koeaika on alkanut käräjäoikeuden tuomion antopäivästä 7.2.2003 ja päättynyt hovioikeuden tuomion johdosta 30.11.2004 sekä alkaa uudelleen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä ja päättyy 30.6.2006,

C 6 kuukauden 15 päivän yhteiseen vankeusrangaistukseen. Rangaistus on ehdollinen. Koeaika on alkanut käräjäoikeuden tuomion antopäivästä 7.2.2003 ja päättynyt hovioikeuden tuomion johdosta 30.11.2004 sekä alkaa uudelleen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä ja päättyy 30.6.2006, ja

D 6 kuukauden yhteiseen vankeusrangaistukseen. Rikoslain 6 luvun 13 §:n nojalla tehtävä vähennys 1 päivä. Vapaudenmenetysaika 12.1.2000. Rangaistus on ehdollinen. Koeaika on alkanut käräjäoikeuden tuomion antopäivästä 7.2.2003 ja päättynyt hovioikeuden tuomion johdosta 30.11.2004 sekä alkaa uudelleen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä ja päättyy 30.6.2006.

Ehdollinen rangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön, jos tuomittu koeaikana tekee rikoksen, josta hänet olisi tuomittava ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Kati Hidén, Pasi Aarnio ja Hannu Rajalahti (eri mieltä) sekä määräaikainen oikeusneuvos Dan Frände. Esittelijä Petteri Mikkola.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Rajalahti: Olen kohtien 1 - 16 osalta samaa mieltä kuin enemmistö. Lausun sen jälkeen rangaistuksiin vaikuttavien seikkojen huomioon ottamisesta ja vastaajille tuomittavista rangaistuksista seuraavan.

Vastaajien rangaistusten lieventämiseksi esiintuomat seikat, vahingonkorvaus, asian saama julkisuus ja työpaikan menettäminen tai sen menettämisen uhka, eivät ole merkitykseltään sellaisia, että mikään niistä erikseen arvioituna, kuten tuomion 10 - 16 kohdissa on tehty, vaikuttaisi rangaistuksia lieventävästi. Jos kuitenkin useamman kuin yhden rangaistuksen lieventämisperusteen merkitys tulee harkittavaksi samanaikaisesti, rangaistusharkinnassa on tämän jälkeen vielä arvioitava, voivatko ne yhdessä johtaa lievemmän rangaistuksen määräämiseen. Vasta tämän jälkeen on arvioitavissa, onko tuomittava rangaistus, kun otetaan huomioon tuomiossa määrätyistä ja siitä muutoin johtuvista tosiasiallisista ja välittömistä seurauksista muodostuva kokonaisseuraamus, oikeudenmukaisessa suhteessa syyksi luettuihin rikoksiin nähden.

Mainittujen seikkojen yhteisvaikutuskaan ei harkintani mukaan ole niin poikkeuksellinen ja rikosten laatuun nähden kohtuuttomaan lopputulokseen johtava, että se voisi mahdollistaa rikoksiin sovellettavasta rangaistusasteikosta poikkeamisen. Pidän kuitenkin tätä yhteisvaikutusta, joka muodostuu usean rangaistuksen mittaamiseen samansuuntaisesti vaikuttavan perusteen samanaikaisesta toteutumisesta, siinä määrin merkittävänä, että vastaajat on tuomittava sovellettavan rangaistusasteikon puitteissa yleistä rangaistuskäytäntöä lievempiin rangaistuksiin.

Katsoessani, että käräjäoikeuden tuomitsemissa rangaistuksissa on sen tuomiossa mainitulla tavalla osaksi otettu huomioon rangaistusta lieventävät perusteet, tuomitsen vastaajat, E:n ja A:n 6 kuukauden, B:n 5 kuukauden, C:n 4 kuukauden 15 päivän ja D:n 4 kuukauden vankeusrangaistukseen, jotka määrään ehdollisiksi Korkeimman oikeuden tuomiolauselmasta ilmenevin tavoin.